Taas meni viikonloppu, jona sain katsoa ihmeissäni anopin vierailua ja meininkiä. Mikä sitä vaivaa..sitä tässä haluaisin selvittää ja kysyä samalla, onko muilla samankaltaisia kokemuksia.
En enää jaksa stressata pahemmin noita sen juttuja, kun harvemmin kuitenkin nähdään. Ovat 2-3 kertaa vuodessa meillä viikonlopun-viikon, me taas heillä muutaman kk:n välein.
Mutta. Voisinkohan saada sen käytöksen muuttumaan tai peräti loppumaan, jos ymmärtäisin itse kunnolliset motiivit sille alituiselle piruilulle ja meidän tapojemme kunnioittamattomuudelle?
Tässä näitä, mitkä pistävät silmään eniten:
- Kyseli aikoinaan, että millaisia vaatteita pikkumiehelle saa ostaa. Miehelleni (pojalleen) on aivan sama, mutta minä ilmaisin heti etten pidä vaaleansinisestä värinä. Kaikki muu kelpaa hienosti, mutta ei jäisen siniset...kun nyt kerran valita saa. Hän itse pitää ko. väristä ja pukeutuu siihen kai päivittäin, ja värinä sopiikin hänelle hyvin.
Joten arvannette, minkä värisiä ovat KAIKKI vaatteet/tekstiilit, mitä poikamme saa? Jesh, vaaleansinisiä. Ja kaikki menevät suoraan laatikoihin, pois silmistä ja jäävät käyttämättä. Miksi hän ei ymmärrä tuhlaavansa rahojaan, vaikka asiasta olen maininnut (hyvällä) moneen moneen kertaan?
- Pojallamme (alle 1v vielä) on huono iho, atooppinen ja erittäin kuiva. Lääkärin ohjeen mukaan me emme käytä pesuun vettä (syönnin jälkeen, vaipanvaihdossa yms) vaan puhdistamme ihon kosteusliinoilla. JOS vedellä pestään, tulee iho rasvata jokaisen pesun jälkeen huolellisesti, niin tehdään päivittäin kost.liinojen käytönkin jälkeen.
Hän kuitenkin kantaa poikaa vaipanvaihdon aikaan hanan alle pestäväksi ja muistaa aina sanoa, miten "vesi on vanhin voitehista" tms. Eikä rasvaa koskaan vesipesun jälkeen. Samoin syönnin päälle; poika naamoineen hanan alle ja pesu, ei rasvausta päälle.
- Kaikkien ohjeiden suhteen, mitä hän ITSE kysyy minulta, hän tekee kuitenkin päin vastoin tai eri tavalla kuin kerron. On kuin murrosikäinen kakara ja uhmaa jokaista tapaamme tai rutiiniamme jotenkin. Niin nukkumaanmenon, päiväunien..ihan kaiken suhteen. Ja vierailujen jälkeen meillä jää luonnollisesti rytmit sekaviksi jopa ruokailujenkin kanssa. Menee aina viikon päivät, että saadaan kaikki entiseen malliin sujumaan.
Poika nyt ei noihin juttuihin kuole, kuten sanottua. Vaan minä tässä kaipaan reittiä sinne anopin pääkoppaan tajuamaan miksi ja mistä tuo kaikki vittuilu lähtee.
Kenelläkään ystävällisellä sohva-äiti-psykologilla neuvoja tai vinkkejä? Tai peräti omia kokemuksia ja ohjeita, millä käytöksen saisi muuttumaan?
Tiedän, ettei anoppi välitä minusta ihmisenä juurikaan, mutta että pojan kautta sen kostaa..se on tyhmää. Ja entisenä synnärin lastenhoitajana luulisi tajuavan alasta/lapsista ja niiden hoidosta kaiken. Varsinkin allergisen pikkuisen suhteen. Vaan ei.
Elämämme ei ole rajoitettua hankalan anopin takia, mutta minua harmittaa tämä tilanne poikamme takia. Ei sinne huvita lähteä vierailemaan, kun tietää mitä joka kerta on vastassa.
En enää jaksa stressata pahemmin noita sen juttuja, kun harvemmin kuitenkin nähdään. Ovat 2-3 kertaa vuodessa meillä viikonlopun-viikon, me taas heillä muutaman kk:n välein.
Mutta. Voisinkohan saada sen käytöksen muuttumaan tai peräti loppumaan, jos ymmärtäisin itse kunnolliset motiivit sille alituiselle piruilulle ja meidän tapojemme kunnioittamattomuudelle?
Tässä näitä, mitkä pistävät silmään eniten:
- Kyseli aikoinaan, että millaisia vaatteita pikkumiehelle saa ostaa. Miehelleni (pojalleen) on aivan sama, mutta minä ilmaisin heti etten pidä vaaleansinisestä värinä. Kaikki muu kelpaa hienosti, mutta ei jäisen siniset...kun nyt kerran valita saa. Hän itse pitää ko. väristä ja pukeutuu siihen kai päivittäin, ja värinä sopiikin hänelle hyvin.
Joten arvannette, minkä värisiä ovat KAIKKI vaatteet/tekstiilit, mitä poikamme saa? Jesh, vaaleansinisiä. Ja kaikki menevät suoraan laatikoihin, pois silmistä ja jäävät käyttämättä. Miksi hän ei ymmärrä tuhlaavansa rahojaan, vaikka asiasta olen maininnut (hyvällä) moneen moneen kertaan?
- Pojallamme (alle 1v vielä) on huono iho, atooppinen ja erittäin kuiva. Lääkärin ohjeen mukaan me emme käytä pesuun vettä (syönnin jälkeen, vaipanvaihdossa yms) vaan puhdistamme ihon kosteusliinoilla. JOS vedellä pestään, tulee iho rasvata jokaisen pesun jälkeen huolellisesti, niin tehdään päivittäin kost.liinojen käytönkin jälkeen.
Hän kuitenkin kantaa poikaa vaipanvaihdon aikaan hanan alle pestäväksi ja muistaa aina sanoa, miten "vesi on vanhin voitehista" tms. Eikä rasvaa koskaan vesipesun jälkeen. Samoin syönnin päälle; poika naamoineen hanan alle ja pesu, ei rasvausta päälle.
- Kaikkien ohjeiden suhteen, mitä hän ITSE kysyy minulta, hän tekee kuitenkin päin vastoin tai eri tavalla kuin kerron. On kuin murrosikäinen kakara ja uhmaa jokaista tapaamme tai rutiiniamme jotenkin. Niin nukkumaanmenon, päiväunien..ihan kaiken suhteen. Ja vierailujen jälkeen meillä jää luonnollisesti rytmit sekaviksi jopa ruokailujenkin kanssa. Menee aina viikon päivät, että saadaan kaikki entiseen malliin sujumaan.
Poika nyt ei noihin juttuihin kuole, kuten sanottua. Vaan minä tässä kaipaan reittiä sinne anopin pääkoppaan tajuamaan miksi ja mistä tuo kaikki vittuilu lähtee.
Kenelläkään ystävällisellä sohva-äiti-psykologilla neuvoja tai vinkkejä? Tai peräti omia kokemuksia ja ohjeita, millä käytöksen saisi muuttumaan?
Tiedän, ettei anoppi välitä minusta ihmisenä juurikaan, mutta että pojan kautta sen kostaa..se on tyhmää. Ja entisenä synnärin lastenhoitajana luulisi tajuavan alasta/lapsista ja niiden hoidosta kaiken. Varsinkin allergisen pikkuisen suhteen. Vaan ei.
Elämämme ei ole rajoitettua hankalan anopin takia, mutta minua harmittaa tämä tilanne poikamme takia. Ei sinne huvita lähteä vierailemaan, kun tietää mitä joka kerta on vastassa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Hei
Arvelen sinun olevan oikeallä tiellä, kun et ota tota niin raskaasti. Voit muuttaa vain itseäsi. Tärkeintä pokasi ja puolisosi kannalta sekä oman hyvinvointisi tähden on lakata kestakaikkiaan ja kokonaan ajattelemasta pahoja ajatuksia heidän äidistään/isoäidistään. Todennäköisesti hän ei tarkoita pahaa tosissaan ja vaikka tarkoittaisikin, vastaa siihen oman itsesi ja perheesi tähden hyvällä. Toiseksi olisi syytä luopua ajatuksesta, että vain sinun tapasi käsitellä lasta on oikea ja paras. Niin kuin toteat, ei yksi viikonloppu mitään merkitse.
Nyt on kyse meidän perheemme rutiineista ja tavoista, joita jokaisen ulkopuolisen tulisi kunnioittaa. Minä tottelen luonnollisesti vaikkapa kosteusliinojen käytön suhteen lääkäriä, kuin anoppia. Anoppi taas ei kunnioita edes lääkärin määräystä joten..
Heillä käydessään minä kunnioitan heidän tapojaan, kuten kenen tahansa luona, jossa vierailen.
En minä haluaisi ajatella pahoja isoäidistään. Hän itse sen kuitenkin aiheuttaa käyttäytymällä miten käyttäytyy. Tiedän, että ajanmittaan nämä pienet asiat paisuvat, niitä tulee lisää ja....
Ja herkän intuition omaavana olen varma, että hän tekee kyllä nuo pullikoinnit tahallaan ja se ns. piilopiruilu ei ole ehkä ihan niin piilopiruilua, mitä hän kuvittelee.
Poikansa tai muiden nähden hän ei näytä tai puhu tai piruile juurikaan, ainakaan niin että kukaan muu sitä huomaisi. Kaksin ollessa näyttää vain.
"Toiseksi olisi syytä luopua ajatuksesta, että vain sinun tapasi käsitellä lasta on oikea ja paras. "
Minun ja mieheni tapa käsitellä lastamme on Meidän tapamme, jota pitää muiden kunnioittaa. Tottakai ymmärrän, että jos teemme jotain todella väärin, saa siitä huomauttaa. Mutta mitään sellaista ei ole ilmennyt, vaan vain tuota piruilua ja pullikointia rutiineitamme ja käytäntöjämme kohtaan. Me olemme oikeat vanhemmat lapsellemme, ei anoppi jota joka toinen kuukausi nähdään.
Yksi viikonloppu ei meinaa siis mitään, mutta pitemmällä tähtäimellä se tarkoittaa aivan varmasti vierailujen harvenemista. Miksi lähteä paikkaan / ottaa vastaan vieraita, jotka aiheuttavat vain rutiinien sekaisin menoa ja harmitusta?
Eli. Se mitä haen, olisi jokin ystävällinen keino saada anoppi ymmärtämään, että meillä on tapamme, hänellä omansa ja että mekään emme puutu hänen rutiineihinsa tai tapoihinsa asioiden suhteen.
Jokin kikka... sellainen että hän ymmärtäisi hyvällä ja ettei koskaan tarvitsisi mennä niin pitkälle, että on saatava ymmärtämään "vaikka pahalla".
ilkeä anoppi...
Jos anopin käytökseen ei nyt puututa niin asia vain paisuu. Vanhetessaan lapsen on vaikea ymmärtää miksi anoppi tekee juuri toisin kuin omat vanhemmat. Ja epäilenpä että anopin taholta kiusaaminen vain lisääntyy jopa lasta vahingoittaviin tapoihin. Esim. jos vanhemmat ottavat käytännöksi yksi karkkipäivä viikossa,niin anoppi takuulla kantaa sitä lapselle aina tullessaan.
Minustakin tuohon ilkeään käytökseen olisi hyvä puuttua jo tässä vaiheessa, koska jos annan sen vain jatkua, niin miksi se siitä itsekseen rauhoittuisi? Jotain outoa nautintoa anoppi siitä käytöksestään saa ja jos ruokin sitä olemalla tekemättä mitään, se tulee taatusti vain pahenemaan.
Minusta tilannetta voisi verrata (ilkeästi) lapseen, jonka alkava huono käytös huomataan, muttei tehdä sille mitään...ja kaikkihan ymmärtävät mitä siitä seuraa.
Ongelmana tässä taitaa olla oma typerä ylikiltteyteni; "orjastelen" anoppia liikaa, eli en kehtaa sanoa vastaan, kuin äärimmäisen harvoin.
Onneksi poikansa edes yrittää. Minulla on Paljon petraamista vielä..
et miniä on vieny äidin paikan ja äiti koittaa et miniä lähtis käveleen, et äiskä sais paikkansa takasin.
Mut oon sitä mieltä et jos mummot ja vaarit ei kunnioita vanhempien kasvatusta, niin ei meidän lapset sinne hoitoon myöskään mene.
Mut en kyl tiä millä sen saa muuttuun, ite toimin vaan sen mukaisesti.
mielestäsi niin huh, huh.
Ensinnäkin tuo värijuttu, kun sanoit että anoppisi tykkää itse kyseisetä väristä, niin minusta on aika kiittämätöntä jättää anopin ostamat vaatteet käyttämättä kaapin pohjalle. Tuskimpa se sitä nyt aivan niin tahallaan tekee kuin luulet.
Ja rasvausjutun ymmärrän että potuttaa, mutta muista että anoppisi on vanhempi kuin sinä. Silloin kun anoppi on miestäsi kasvattanut on vesi ollut oikeasti aika hyvä "voide". Ei tiedetty niin paljoa atooppisesta ihottumasta silloin. Sano aina anopillesi ihan reippaasti, mutta kiltisti että teillä käytetään kosteuspyyhettä ja rasvaa. Kyllä se sen mieleen jää jossain vaiheessa.
Ja rytmistä, se menisi sekaisin lapsellasi joka tapauksessa. Kun se kuitenkin on niin erinlaista lapsen mielestä että isovanhemmat on kylässä tai toistepäin. Elä stressaa.
Minusta nyt suoraan sanottuna tuntuu siltä että saatat hieman itse ylireagoida nyt asiaan ja tehdä kärpäsestä härkäsen. Yritäs vaikka ensin ratkoa oma pääkoppa ennen kuin yrität päästä käsiisi anopin.
Huomasin itsekin, että juttu vaikuttaa aika "kärpäsestä härkänen" tyyliseltä. Johtuu siitä, etten jaksanut alkaa koko historiaa ja kaikkea kirjoittamaan yksityiskohtia myöten.
Kannattaisko sit ens kerran kertoa se koko historia jos ei halua antaa väärää vaikutelmaa?
mummille, että hänen tehtävänsä on pitää kullannuppua sylissä, lukea ja laulaa sydämensä kyllyydestä. Sinä hoidat kaikki pukemiset ja pesemiset ja syöttämisetkin ehkä. Tolla työnjaolla kaikki saattaa olla tyytyväisiä.
että millaista vaatetta voi ostaa ja selvät ohjeet saanut,niin miksi ihmeessä kysyä jos toivetta ei noudateta???
En ala kertomaan koko elämää ja sen kulkua ko. ihmisen kanssa. On aina mahdollista, että joku tai jopa hän itsensä tunnistaisi. En halua loukata ketään.
Yllämainitsemani pitäisi kertoa lukijalle sikäli tarpeeksi, että ymmärtää asiaan liittyvän muutakin, mutta että nuo kerrotut ovat se ongelma Nyt, mihin haluan painottua.
Kun vain olisikin jokin keino anoppien kesytykseen..kun se ainainen "keskustele rauhassa rakentavasti kahden kesken" ei monesti toimi. Vanha äitini antoi neuvon kokemuksen äänellä, että ole aina ystävällinen, kärsivällisyyttä peliin ja voita paha hyvällä. Hänellä se kuulemma lopulta jollain tasolla toimi, vaikka vuosikaudet ehti anoppilassa käydä itkun kanssa. Ilkeiden anoppien pääkopassa tuntuu pohjimmiltaan olevan vain yksi ajatus, varastit poikani..lehmä! Meillä tämä on sanottu minulle ihan päin naamaa (tosin eri sanoilla onneksi;). Anoppiasi et ehkä voi muuttaa..mutta ne vaaleansiniset upouudet vauvanvaatteet voit! Ne on yleensä valmistettu puuvillasta tms. luonnonmateriaalista, joten eikun ostamaan tekstiiliväriä ja niistä voi tulla jopa käyttökelpoisia..:) Harkittavaksi jää, kannattaako pukea kyläreissulle mummolaan..
Oletko ajatellut, että anoppi ehkä otti kommenttisi vaaleansinisen inhoamisesta alunperin piikkinä hänen pukeutumiselleen ja häntä vastaan?
Yrittäisin laihaa sopua. Voisihan joskus mennä kylään mummon ostamat vaatteet pikkumiehen päällä, vaikka ne muutoin makaisivat kaapin pohjalla. Ehkä ne mummonkin korvat ja aivot vastaanottaisivat paremmin vanhempien toivomuksia ja tapoja?
Endottomasti alkuperäisen pitää kehua anopilleen sitä, kuinka hyvin vaaleansininen pukee häntä, ja sitten lisätä, että "lapsellani en kuitenkaan jostain syystä halua käyttää vaaleansinisiä vaatteita".
"Oletko ajatellut, että anoppi ehkä otti kommenttisi vaaleansinisen inhoamisesta alunperin piikkinä hänen pukeutumiselleen ja häntä vastaan?"
Olen ajatellut, enkä usko että siitä on kysymys. Olen sanonut, kuinka vaaleat siniset sävyt ovat hänelle hienosti istuvia, "hänen värejään", mutta jostain syystä itse arastan ko. värejä erityisen paljon. Sekä itsellä päälläni, sisustuksessa, taiteessa mitä teen jne. Ja nyt myös siis lapsemme päällä. Vauvoille suunnatut vaalean siniset ovat minun silmääni vain jostain syystä harvinaisen epämiellyttäviä värejä. Samoin tahtoo muuten olla sen pehmoisen valeanpunaisen kanssa...Minä muutenkin pidän Väreistä, kunnon väreistä.
Me asumme aika vilpoisassa mökissä ja minulle väreillä on suuri merkitys monissa asioissa. Viileässä eläminen jäisen siniset vaatteet päällä...*brrrrr*...mutta kun pukee lämmintä sävyä päälle on olokin lämpöisempi.
Ja ei, ei meidän poika ole koko ajan punaiset päällä. On olemassa muitakin lämpimiä värejä.
jos hiukan isompana lapsesi lempiväri olisikin sininen?Saisiko hän silloin käyttää sen värisiä vaatteita?Mielestäni tehty hiukan liian suuri juttu yhdestä väristä.Minulle vaatteiden väriasia ei ole noin suuri asia,joten en varmaankan ymmärrä.
Luuletko nyt ihan vakavissasi, että kun lapsi kasvaa ja kun hänelle kehittyy oma tahto, niin alan määräilemään mitä värejä saa päällään pitää? :D
En tod, ei hätää.
Saa pukeutua kyllä varmasti miten haluaa, niin olen itsekin saanut tehdä aina. Minun velvollisuuteni on katsoa, että päällä on sään mukaista, ei muuta.
Haluaisin haaveilla sellaisesta, että kannustan lapsiani tulevaisuudessa värikkyyteen ja rohkeuteen pukeutumisen suhteen. Opetan myös värien merkityksistä sen mitä itse tiedän. Visuaalisena ihmisenä oma huomioni kiinnittyy ihmisiin, jotka pukeutuvat omalla rohkealla tavallaan eikä niin, miten ympäristö ja muoti määrittelevät.
Olen huomannut kyllä, ettei monillekaan nämä väriasiat ole tärkeitä. Minulle ne silti ovat ja yhtälailla kuin muissakin mielipiteissä/mielihaluissa tulee tätä muiden kunnioittaa, kuten minun sitä, ettei toisia liikauta aihe ollenkaan.
Kun tuo sinisiä vaatteita, niin sanot että pistä sinne takas vaan, et ei me tarvita, kun kysyy et miksei, niin sanot et toi väri on öööööh, oon varmaan sanonukkin, et meijän mukulalla ei pidetä sinistä. Vie jollekin muulle, tai kyllä sulla varmaan kuitti on et käy vaihtamassa.
Kun on menossa peseen lasta, niin kipität perään, otat mukulan ja sanot et sitä ei pestä, et sää voit hoitaa noi puhtaus-hommelit, kun ne hoidetaan teillä vähän toisenlailla.
Samanlailla toimit muissakin asioissa, ei riidan hakuisesti, sanot vaan asiasi samaan tyyliin, kun että juotko kahvia ym., ja katot et lopputulos tyydyttää.
Ja samanlailla pidät teidän rutiineista kiinni, meillä toimitaan näin, piste!
Ei piruile kun sen lopettaa siltä! Kokeile PIRUUTTAS!=)
piruilun ym. lopettamiseen on se että sanot vaan suoraan (on ehkä vaikeaa, tiedän) ettet pidä anopin toimintatavoista lainkaan, riita voi tulla, mutta sitten tulee. Enkä tarkoita tällä että pitää olla ilkeä tai muuta, mutta on parempi sanoa asiat TIUKASTI.
Jos ei sillä usko niin sitten et anna anopin koskea lapseen. Hänen ei tarvitse päästä käsittelemään lasta, ellei hän tee sitä niin kuin kuuluu.
Ja ellei tämäkään auta niin sitten jättäisin kyläilyt kokonaan. Jos anoppi tulee SINUN kotiisi, sinulla on kotikenttäetu, SINÄ päätät kuka siellä on, kuinka kauan ja mitä vieraat saavat tehdä ja miten he tekevät.
Olen omaa tyhmyyttäni "orjastellut" anoppia jo niin kauan ennen lapsen tuloakin, että noin raju tyylin muutos voisi olla turhankin raju. Mutta ehkäpä se kuitenkin auttaisi. Ei tässä kai muitakaan keinoja kohta ole.
Vaatteita sun muuta tekstiiliä on hankalaa pistää vaihtamaan, kun meillä on välimatkaa enemmän. Toisaalta, jos tekisin niin kerran, niin ehkä ymmärtäisi jatkossa ettei kannata tuputtaa niitä hempeän sinisiä enempää.
Mutta...tämä tapaus on niin herkästi suuttuva, että pelkään vakavissani välien viilenevän entisestään jos niin teen.
Tuo vaatteiden värjääminen oli hyvä vinkki, olisin itsekin suositellut sitä. Ja sitten kun anoppi taas pesee poikaa, menisin perässä rasvaputkilo kädessä ja seisoisin vieressä niin kauan, että anoppi varmasti käyttäisi sitä rasvaa. Tai rasvaisin itse.
Toisaalta, tuli mieleen, että kun lapsi on atooppinen, niin vaatteiden värjääminenkin voi pahentaa asiaa. Ehkä voisit sanoa seuraavan vaaleansinisen vaatteen äärellä, että teillä on kaappi täynnä niitä ja että on ikävää, kun poika on aina samanvärisissä. Ei kai anoppi vain ajattele, että pojasta tulee enemmän mies, jos vaatteet ovat sinisiä?! Taitaa olla sukupolvikysymys tämäkin, miten lapset tulisi pukea.
Piti tuosta värjäämisestä mainitakin jo aiemmin, ettei se ole mahdollista kun on niin huonoihoinen lapsi kyseessä. Joitakin voi värjätä, mutta ei mitään mikä ottaa ihoon kiinni. Sitäpaitsi luulen, että parempi antaa noiden olla sinisiä ja katsoa jos saisi annettua eteen päin, takaisin tai pistettyä myyntiin kun jäävät pieniksi.
Luulen, että kyse on osittain sukupuolesta (pojalle "pojan värejä") mutta siitäkin, etten minä kertakaikkiaan pidä siitä väristä ja olenhan siitä sanonutkin mielestäni tarpeeksi monta kertaa. Piikittelynä pidän siis.
Meillä kun ei olla värien suhteen muuten ranttuja ja kotivatteista löytyy ehkä tavallista enemmän tyttömäisiä värejä pojan käyttöön..joita meillä EI pidetä "tyttöjen väreinä".
Meillä ei jaeta värejä sukupuolien kesken oikeastaan mitenkään. Mitään trinsessa-hörhelöä en pue poikalapselle päälle, se nyt on selvää, mutta muuten pidämme rajat ns. häilyvinä. Kuten vaikkapa lelujen suhteen; saa taatusti (ja kannustankin) leikkiä nukeilla ja nalleilla jos niihin joskus tykästyy. Aseita ei leluiksi huolita ollenkaan ja pidän huolen, ettei lelulaatikosta löydy Vain autoja ja pelkkiä poikien juttuja.
sanonta kuuluu ja niin sen pitää mennäkin!
Sinä teet juuri niin ettet anna anoppisi hoitaa niitä pesu ja rasvausjuttuja, vaan nappaat mukulan häneltä pois ja näytät hänelle paikkansa.
Voipi tulla kovinkin iso riita, mutta aikuistuttava sinunkin jo on ja kunnioitettava itsesikin itseäsi jolloinka anoppisikin alkaa nähdä sinut varteenotettavana ihmisenä ja kunnioittamaan sinua.
Vaatteet annat suoralta käsin heti takaisin ja sanot, että ne voi palauttaa ettei rahat mene hukkaan. Sillä et voi sietää sitä väriä.
Nyt vielä kun palauttaa saa rahat takaisin.
Jo loppuu siitäkin temppuilu ja jos suuttuu niin mitä väliä.
Kerrot vain että tämä väri asia on jo ollut tapetilla ja hän ei ilmeisesti ole kuunnellut:)
Vierailuja on syytä vähentää, sillä kirjoituksestasi kuvastuu niiden liiallisuus.
Ilmoitat että nyt ei käy visiitti kun haluatte olla perheen kanssa keskenänne, kun teillä tuota aikaa on muutenkin liian vähän. Mitäs siihen voisi sanoa että ihminen haluaa hoitaa perhesuhteitaan.
...Ja kyllä meillä on ollut juuri tämänlaisia ongelmia jotka kulminoituivat paljon suuremmiksi kun en pitänyt omista periaatteistani alunalkaen kiinni kunnolla.
Anoppi akoi huseeraamaan mielivaltaisesti kuten itse halusi ja torpeedoi kasvatusperiaatteitani ja ajatusmallejani.
Katsot että muksu menee ajoissa nukkumaan ja syö ajallaan, pidät arkipäivän rutiineista kiinni se on SINUN tehtäväsi. Sinä olet NYT äiti ja HÄN on nyt isovanhempi PISTE!
Myy kirpparilla ne vaatteet tai anna jollekin lahjaksi.
Vai et stressaa;))
Höpöpuhetta, noin minäkin aluksi sanoin kun en uskaltanut nousta omaa puolisoani vastaan noustessani anoppiani vastaan!
Mutta asiallisesti keskusteltuani puolisoni kanssa hän olikin yllätyksekseni minun puolellani.
Et sitten pidä puolisosi puolellasi oloa suojakilpenä anoppiasi vastaan ja sotke häntä tähän kiistaan, sillä muuten puolisosi ja sinun välit menevät pahimmassa tapauksessa rikki.
Nyt toimit kuten vanhaan aikaan ja näytät uuden emännän otteen ja hoidat asian itseksesi anoppisi kanssa.
Näin meillä tehtiin ja itsenäisyyteni sai mieheni ihailemaan minua.
Se tie ei kyllä ollut niitä kaikkein mukavimpia.
Sitten pidät varasi, sillä aikansa suvantoa kestettyään anoppisi alkaa uusin kujein yrittämään uutta vallan anastusta, ole tarkkana äläkä herpaannu.
Meillä yritti ja edellisestä kerrasta on jo 7-8vuotta.
Aloitti pikkuhiljaa pirullisilla lahjoilla ja huonolla käytöksellä jouluisin.
No nykyään otan toisesta korvasta sisään ja toisesta annan ulos.
On yrittänyt yllätys ilmoituksia pidemmistä hoitojaksoista.
Aluksi suostuin, sillä asia tuli puun takaa, mutta sitten ilmoitimme että haemmekin kuten ennenkin lapsemme.
Ei tykännyt vaan toteltava on.
Enää en pahoita mieltäni (saas nähdä ensi jouluna;) ja puoleni pitoni on tullut rutiininomaiseksi.
Älä pelkää itkeä, äläkä patoa asioita sisään, jos mahdollista yritä kun oikein pakottaa puhua puolisollesi sillä silloin hänen on pakko kuunnella, sillä hän on nyt sinua ja perhettäsi varten.
Ja totuushan on että vastoinkäymiset vahvistaa parisuhdetta, jos jaksaa puhua vaikka se ei silloin siltä tunnukaan.
Kunhan muistat että puhut et korota ääntäsi ja itkeäkin saat.
Paras hetki tälle on peiton alla kahden pimeässä rauhassa. Purat rehellisesti miltä sinusta tuntuu ja mitkä ovat sinun odotuksesi, kuinka sinullakin on oikeus odottaa kunnioitusta.
Hyvä vinkki on kärsivällisyys. Ensin toteutat yhden etapin ja sitten siirryt toiseen etappiin ja pikkuhiljaa olet syönyt hommat siten että hommat pelittääkin sinun säännöilläsi.
Itse tein näin ja tällätavoin kaikki ei tullut kertarysäyksellä eikä kukaan enää jaksanut ruveta taistelemaan kun vedin uusia sääntöjä kehiin.
Kierous on kova sana.
Tämä on loistava teksti! Juuri näin homma toimii :)
...mutta se toteuttaminen tarvii kyllä hoitaa hiukan leppoisammin, kuin mitä ohjeistit. Mun tapoihini ei muutenkaan kuulu olla rajuotteinen, vaikka sisällä kuohuisikin. Jos näytän kiukkuni käytökselläni, on se aina piste anopin kukkaroon.
Tilanne taitaisi olla vallan eri, jos meillä olisi välimatkaa paljon vähemmän ja vierailuita enemmän kuin nyt. Toistaiseksi minä en oikeasti jaksa stressata kummemmin pullikoinneista, mutta ainahan nuo aiheuttavat tykytyksiä, kun tietää että ovat tulossa/me menossa käymään. Aina saa kuulla/nähdä jotain "uutta ja ihmeellistä" :D
Mieheni tapa käsitellä äitiään on kadehdittavan tyyni. Antaa siis hössöttää ja olla ja touhottaa, mutta sanoo vastaan kyllä jos tilanne vaatii. Aika pitkälle antaa tosin mennä, mutta pitää puolensa silti edes joten kuten...minuun verrattuna hyvin.
Visiiteistä sellaista vain, että yleensä se on aika tarpeellinen käynti, jos me olemme heille menossa tai toisin päin. Syitä en voi tarkemmin kertoa, mutta ns. "muuten vain" emme juurikaan lähde noita moooonia mooonia kilometrejä ajamaan, puolin eikä toisin.
Vierailuja heillä päin jos vähentää, niin siitä kärsii jo muukin sosiaalinen elämä. Lähinnä mieheni. Minä en monestikaan matkaan haluaisi, mutta tuntuisi vielä ikävämmältä jäädä yksin kotiinkaan.
Tässä on monia pieniä ja isompiakin asioita mutkina matkassa, mitkä tekevät kaikista hyvistäkin vaihtoehdoista tarkoin mietittäviä yksityiskohtia.
>"Sitten pidät varasi, sillä aikansa suvantoa >kestettyään anoppisi alkaa uusin kujein >yrittämään uutta vallan anastusta, ole tarkkana >äläkä herpaannu."
Olen huomannut tuon ilman suvantojakin :D Lähinnä nuo suvannot tarkoittavat meidän tapauksessa vierailujen pitkiä välejä. Sillä sanoinkin, että aina nähdessämme saan ihmetellä jotain uutta tapahtumaa huuli pyöreänä.
>"No nykyään otan toisesta korvasta sisään ja >toisesta annan ulos. "
Tämä minunkin oli pakko ottaa käytäntöön jo kauan sitten. Mutta nyt on sellainen olo, että hän tiedostaa tämän ja käyttää sitä jollain tapaa hyväksikin.
>"Älä pelkää itkeä, äläkä patoa asioita sisään, >jos mahdollista yritä kun oikein pakottaa puhua >puolisollesi sillä silloin hänen on pakko >kuunnella, sillä hän on nyt sinua ja perhettäsi >varten."
Onneksi niin kamalaa ei ole, että itkeä tarvisi. Pärjään kyllä, mutta toistaiseksi olen sitä mieltä, etten enää kuormita miestäni tämän asian kanssa enempää. Olen puhunut, hän on mielipiteensä sanonut ja sillä hyvä. Minun tehtäväni on hoitaa homma anopin kanssa toimivaksi (tai ei) ja olla sekoittamatta asiaan miestäni tai poikaani enempää. Heille se kuitenkin on hyvä äiti ja hyvä mummeli, vaikka minulle on mikä on.
Minua kohtaan hän sitä antipatiaa tuntee ja näyttää, eikä minua harmittaisi näin paljoa, ellei hän käyttäisi poikaamme välineenä inhonsa näyttämiseen. Pahimman mahdollisen aseen on kyllä keksinyt.
No niin.. oletkin saanut jo paljon neuvoja. Anoppisi käytös vaikuttaa tarkoitukselliselta. Hän tekee tieten tahtoen täysin sillä päinvastaisella tavalla kuin pitäisi ja tietää sen itse. Sehän on käytöksessä itsetarkoitus. Tulee esiin esim. kommentista "vesi vanhin voitehista" jne..
Hän haluaa pompottaa. Ota ohjat käsiisi.
Sitä mä olen tässä miettinytkin, että onko se vaan niin hyvä (mielestään) piruilemaan vai tekeekö sittenkin tajuamattaan noita juttujaan. Minä joka tapauksessa otan ne tietoisena piruiluina..
Noista hänen sanonnoistaan ja muista lapseen liittyvistä käytännöistään juttelin vähän aikaa sitten erään ammattilaisen kanssa, joka pamautti päivänvaloon faktan, joka on miettimisen arvoinen:
Pitääkö anoppi meitä laiskoina, kun käytämme kosteusliinoja, emmekä pese poikaa hanan alla vaipatuksen tai ruuan jälkeen?! Toisaalta meillä on tähän lääkärin suositus taustalla, että miksi sitä polkisi, kun itsekin on alalla ollut... Mene ja tiedä.
Noi kosteusliinat kyllä kummastuttavat ja olen samaa mieltä kuin anoppi että vesi vanhin voitehista.
Jos ihmisellä kuten minulla ja lapsellani on atooppinen iho ja oli lapsellani jo vaippaiässä en missään nimessä olisi käyttänyt kosteuspyyhettä.
Terve maalaisjärki.
Ei lääkärin sana ole laki eikä he ole jumalia.
Itse olen saanut monia naurettavia hoito-ohjeita ja kyllä vastuu on silloinkin kuulijalla.
Se ei poista kaikkea eritettä kokonaan ja jää kirvelemään iholle ja pahentaa tilannetta. Toisekseen kosteuspyyhkeissä on kemikaaleja jotka ärsyttävät nekin ihoa.
Neuvoisinkin huuhtelemaan vedellä ja jos tarvitsee pestä, pesee kosteusvoiteen kera vedellä ja antaa paljon ilmakylpyjä.
Pissit ja kasvot voi hyvin pestä vedellä, mutta jos nassu on rasvainen ruuasta voi senkin pestä kosteusvoiteella.
Sitä en lähde aprikoimaan mikä on halvin tapa, sillä terveyden ollessa kyseessä rahalla ei ole mitään merkitystä.
Tuosta anopin käytöksestä vielä sen verran, että niin makaat kuin petaat!
Jos olette taloudellisesti riippuvaisia anopistanne ei sillä ole mitään merkitystä.
Anoppinne ei lopeta "avustusta", tai mikä se nyt onkin vain sen takia että sinä alat kunnioittamaan itseäsi. Sillä hän kokee asian vain näin että olet itse piru ja se ei ole poikasi vika, olet huijannut pojan kanssasi naimisiin.
Ei hän aio poikaasi kurittaa vain sen takia ettei voi sinulle piruilla.
Meillä oli niin, että asuimme mieheni vanhempien omistamassa asunnossa ja säästimme kokoajan omaan.
Saimme asua kuten omassammekin ja maksoimme vain perusmenot, mitään ylimääräistä ei maksettu.
Sitäkin se anoppi joskus piruili, mutta en antanut periksi ja toisekseen sanoin että nämä asiat on mieheni sopinut teidän kanssanne jo ennen minun astumistani kuvioihin enkä minä tiedä niistä mitään eikä ne minulle kuulukkaan.
Ne ei kuulunut sen vuoksi etten minä ollut mitään sopimusta tehnyt hänen kanssaan.
Piti tätä asumis asiaa aseena huonolle käytökselleen.
Oli edelliselle miniä ehdokkaalle ollut yhtä pirullinen, mutta tässä olikin sellainen juttu että entinen ehdokas oli kieli ruskeana kuvitellessaan tulevaisuudessa vielä hyötyvänsä heistä jotakin ja teki kaiken naurettavimmankin mitä anoppi mahtoi pyytää ja vieläpä pyyteli anteeksikin. Silminnähden jopa kumarteli ja hymyili maireasti.
Siinä olikin sitten hieman vaikea,(lue erittäin vaikea) olla manttelin perijänä ja näyttää kuka sen kaapinpaikan määrää.
Kyllä minulle itku kelpasi ja vaikeata oli, terveyskin meinasi mennä vaan periksi en antanut.
Minä haluan olla muista taloudellisesti riippumaton joten hommasimme oman asunnon toisesta kaupungista ja niin siltäosin asioihin tuli muutosta, vaikka koskaanhan tuo ihminen ei lopeta.
Samassa kaupungissa asuessamme hän luuli omistavansa lapsemme ja kiikuttavansa koska halusi niitä heille.
Aivopesi lapsemme minun kasvatustani vastaan ja haukkui minua heille.
Normaalin perherytmin ja unirytmin takaisin saaminen kesti kolme päivää ja se oli hermoja raastavaa, kun lapset panivat kaikkea mitä sanoin halvalla, kapinoivat ja huusivat, sekä vaativat kaikkea ja anoppi oli mielissään naureskellen kun hänenkin läsnäollessaan lapset olivat minua kohtaan hirviöitä.
Ja niin taas koitti hoitopäivä juuri kun olin saanut elämänrytmin takisin.
Kaksi kertaa se rouva vei lapseni viikossa.
Sille hommalle oli pantava stoppi. Ei kukaan toinen voi tulla pilaamaan toisen ihmisen elämää noin.
Riitaantuivat niin paljon siitä, että harvensin hoitopäiviä jotta uhkasivat hakea oikeuksiaan käräjiltä asti.
Siihen minä, jotta mennään vaan, mutta minä pidän huolen jotta menettävät tapaamisoikeuden kokonaan.
Ja siihen loppui.
Loppui yhteydenpito hetkeksi kokonaan kunnes seuraavan kerran, kun tulivat oli toinen ääni kellossa ja minä olin voittanut oikeuden olla äiti omille lapsilleni.
Lapset eivät näitä asioita muista ja niin on hyvä.
Toisissa kastejuhlissa nauroi rouva virren aikana niin, että kaikki huomasivat ja toisessa höpötti toiselle lapsellemme ääneen niin että häiritsi kastehetkellä.
Se on sitä mitä haluaa, joku haluaa olla hallitsija ja toinen hallittava ja kerää säälipisteitä.
Minä haluan olla itsellinen ja elää omassa rauhassa perheeni kanssa pientä elämäämme.
Jos oikeasti haluat asioihin muutosta et sinä sitä neuvoa täältä tarvitse vaan menet ja teet kuten omatunto saoo.
Minä annoin sinulle neuvoja tuossa pitkän ripsun jo aiemminkin ja sinä sanoit että käyttäydyn agressiivisesti.
Sait aivan väärän kuvan. Minä en ole agressiivinen, mutta minä uskallan katsoa tapittaa anoppia silmiin (en pelkää hänen katsettaan) ja sanon rauhallisesti, niin että menee jakeluun ja tiukasti että mitä mieltä minä olen. En sano asioita ohimennen.
Minussa ei ole mitään "anteeksi että olen olemassa" mentaliteettia.
Minä kuljen elämäni pää pystyssä ja annan lapsilleni mallin kuinka elämässä pärjää.
En myöskään taloudellisesti ole kenestäkään riippuvainen.
En ennen, en nyt... enkä tulevaisuudessa.
En reuhdo lasta pois anopilta, vaan jo pesuajan tullessa vaikkapa syödessä ilmoittaisin että minä hoidan sitten pesupuolen.
Minusta sinä olet saamaton etkä uskalla sanoa anopillesi miten asioiden pitää mennä.
Jo se että lapsen unirytmi menee sekaisin!
Sinä olet äiti ja lapsen etu on sinun vastuullasi etkä kykene edes niin yksinkertaista asiaa kun mukulan tarve vetää anoppisi edelle, häpeä sanon minä.
Ja sanon häpeä itselleni, sillä tuo on niin samanlaista kuin minun suhde noppiini silloin alussa ja ajattelin vain, että kyllä tätä tästä kunhan aikaa hieman kuluu ja anoppi oppii tuntemaan minua paremmin.
Teen niinkuin itse haluat mutta lopeta asioiden vääristeleminen.
Ensin valitat ja sitten säikähdät omia ajatuksiasi ja pyytelet tälläkin palstalla anteeksi sitä mitä olet anopistasi puhunut.
Vielä sen verran, että kyllä minä pelkäsin sanoa anopilleni sen miten asiat on, mutta kestin sen kuin nainen ja kuten äidin/vaimon tulee kestää, sillä tiesin että se nainen tyhmyyttään rikkoo tämän ihanan perheen ellen minä esitä kovaa.
Mieheni ihailee vahvuuttani;) Hänen mielestään olen vahva ihminen sillä uskallan pää pystyssä kysyä oikeuksieni perään ja pitää lastenikin puolta.
Olen uskaltanut ja uskallan yhä naisena tehdä asioita joista monet muut naiset vain haavelevat.
Mieheni ei tiedä että kyllä minä pelkään.
Uskon että pelko ei saa rajoittaa ihmistä, vaan sitä pelkoa on mentävä rohkeasti vastaan niin huomaa kuinka pelko kutistuu edessäni.
Jos annan pelolle valtaa en uskalla tehdä enää mitään eikä sellainen ole ihmisarvoista elämää ja niinollen olen hukannut monia mahdollisuuksia elämässäni.
Ei soitellen sotaan, vaan varmasti ja pitäen itsestään huolta ja sivuilleen vilkuillen.
Sillä kukapa haluaisi hengestään päästä.
Mistä tuollainen hyökkäävä sävy?
Itse sanot, että vastuu on kuulijalla (lukijalla) ja sitten lataat kaikkiteitävänä "oikeat ohjeet" eteen kuitenkin :/ Harmillinen asenne.
Kosteuspyyhkeiden käytön lääkäri perusteli hyvin; vesi kuivattaa ihoa, ja joka pesun jälkeen tulisi rasvata perusteellisesti. Minkä takia rasittaa ihoa noin jopa monia kertoja päivässä?
Ja johan me sitä kokeilimmekin; vesipesu todellakin kuivatti ja kosteusliinojen käyttö helpotti ihon kuntoa jo muutamassa päivässä.
Minulla on itselläni myös huono iho ja kokemuksesta sanon, että kuiva, atooppinen hilseilevä "elefantti"-iho ei vettä kaipaa yhtään ylimääräistä. Se kaipaa öljyä, rasvaa ja kosteutta, joka pysyy iholla pitkään ja hillitsee kosteuden karkaamista ihosta.
Lääkärin sana ei ole laki. Ei kenenkään muunkaan. Mutta perusteli asian hyvin omat kokemukseni sanoivat samaa.
Kosteusliinoja on erilaisia, osa sisältää mitä sisältää, toiset eivät mitään. Arvaa kumpia me käytämme?
Liinat poistavat eritteet kokonaan jos viitsii olla huolellinen. Huitaisten pesty ja sen päälle huonosti rasvattu jättää pahemman jäljen, sitä paitsi.
Kosteusliinoissa (vauvoille tarkoitetuissa) ei yleensä ole aineita, jotka voisivat aiheuttaa kirvelyä. En ole koskaan sellaisia nähnytkään. Oletko sinä?
Aloe vera on yksi yleinen mitä osa sisältää, ja se on sentään luonnllinen aine, joka tekee hyvää. Me käytämme kuitenkin liinoja, joissa ei ole mitään ylimääräisiä aineita.
Me emme ole taloudellisesti riippuvaisia anopista emmekä apesta. Tulemme toimeen kyllä omillamme hyvinkin.
Tarvitsemme silti käytännön apua muissa asioissa (ei pakollista sekään ja pärjätään kyllä ilmankin), mutta kotikaupungissaan asuu mieheni kaikki ystävät sukulaiset, ja jossa vieraillessamme ainoa yöpymispaikka on anoppila. Ja siitä se vasta raivo repeäisi, jos muualle haluaisimme pojanpoikansa kanssa yöpymään.
Kyllä ne muutamat päivät kestää vaikka päällään seisten, vaikka vaikeaa onkin.
Kun tekstisi ynnää yhteen, huomaa heti että peilaat omaa vanhaa tilannettasi minuun. Muista kuitenkin, että me olemme erilaisia ihmisiä, sukumme ja anoppimme ovat taatusti erilaiset. Älä uppoa historiaasi noin paljoa, että käyt ilkeäksi.
>"Ensin valitat ja sitten säikähdät omia >ajatuksiasi ja pyytelet tälläkin palstalla >anteeksi sitä mitä olet anopistasi puhunut."
Vääristelet sanojani. Sanoin etten halua loukata ketään ja niin tulee olemaaankin. Minä en aio vajota niin alas, mitä anoppini tekee.
Painottaisin vielä sitä, mitä aloituksessani sanoin hakevani ja joka edelleen on päämääräni:
Alkaa ymmärtämään anoppia paremmin, jotta voisin manipuloida muuttamaan käytöstä tai lopettamaan sen kokonaan. Minä aion olla kiero paskiainen KYLLÄ, enkä aio jäädä tuleen makaamaan. Keinoni ja avut, mitä niille haen ovat kuitenkin näemmä "erilaisia", eivätkä taatusti ns. rehellisimmästä päästä.
Tarkoitukseni on käyttää samoja pelinappuloita, mitä anoppini (luulee) käyttävänsä ja uskon sillä olevan parhaan vaikutuksen. Kokeilen samaa taktiikkaa, mikä pätee eräässä urheiluharrastuksessani: Käytän vastustajan taktiikkaa, koska se on viimeinen, mitä vastustaja itse osaa odottaa.
Se vain, että miten aion toteuttaa oman suunnitelmani vaatii hiukan taustatyötä, ymmärtämystä ja vastustajan pään sisään menemistä. Hutiloiden saan vain lisää hallaa aikaan ja ns. osumia itseeni, näin uskon.
Asiaan perehtymätön ei osaa vastustajan jippoja jos ei harrasta samaa lajia kuin sinä, jos homma tapahtuu salin ulkopuolella. Mutta salilla kaikki on asioista varmoja mitä taktiikkaa sinä käytät.
Anoppisi kanssa olette samalla tatamilla ja hän kyllä vanhana ihmisenä osaa odottaa mitä tuleman pitää.
Siinä vain on se hauska puoli, että hän on tätä lajia harrastanut hieman kauemmin kuin sinä.
Mutta nythän sinä olet valmis ja tiedät siis mitä sinun pitää tehdä;)
Onnea matkaan!
>"Anoppisi kanssa olette samalla tatamilla ja hän >kyllä vanhana ihmisenä osaa odottaa mitä tuleman >pitää."
Jaa-ah. Anoppini on ensimmäistä kertaa anoppina ja isoäitinä. Jos jostain ottaa mallia, niin kenties omasta ilkeästä anopistaan...? En tiedä, kun en ole kysellyt hänen kokemuksiaan miehensä äidistä.
>"Siinä vain on se hauska puoli, että hän on tätä >lajia harrastanut hieman kauemmin kuin sinä."
...eli ei ole. Joten ...
>"Mutta nythän sinä olet valmis ja tiedät siis >mitä sinun pitää tehdä;) "
Valmis vai? Olenko mä mielestäsi saanut tässä ketjussa sellaisia ohjeita, jotka auttaisivat asiassa?
Kukaan ei ole vielä tuntunut ymmärtävän _mihin_ sitä apua tässä kyselen..
Meidän anoppi rahaa meidän tytölle kirpparilta koko ajan todella ällöttäviä kuluneita ja nukkasia vaateita, jopa sataan kertaan kustuja kalsareita, aivan oksettaa kun se niitä meille raahaa! Olen ystävällisesti sanonut että jos kirpparilta hauat vaateita ostaa niin tuo jotain uuden veroisia joista kannattaa maksaa. No ei toimi johan oli taas kassillinen yököttäviä "kymmenenllä" sukupolvella olleita vaatteita. Anoppi sanoikin heti että ei taida taaskaan kelvata kun hän hyvää hyvyyttään on ostanut :D Siis tuntuu että tuo on aivan tahallista että anoppi pääsee leikkimään marttyyriä! Ei voi muuta kun nauraa! Niin ja jos uusia vaatteita ostaa ne on sitten AIVAN liian pieniä ja taas on vika minussa ja joskus lapsen pään koossa! Ja senkin olen kyllä anopille kertonut minkä kokoisia vaateita meidän tyttö käyttää aina kullakin hetkellä!
Pitkää pinnaa ap:lle :)