vievät jalattomuuteen, kädettömyyteen.
Joutilaisuus täyttyy: MILLÄ?
Joutilaisuus täyttyy: MILLÄ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Antaa mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen kykyjensä puitteissa.
Täytteistä voisi kirjoittaa novellin.
Tuota raajojen puutetta en oikein ymmärrä!
Enkä tukia ja avustuksia!
Olen nykyisin niin ihanan laiska ja nautin siitä, ja kaikki paheenikin ovat karsiutuneet. Että mikäs' täss' on ollessa ja eläessä.
jos nuorisolle annetaan kaikki valmiina,
heiltä menee tavoitteiden ja saavuttamisen ilo.
Tukia ja avustuksia väärin käyttäen päivästä toiseen.
Kysytään pankeilta ettekö tosiaan tule toimeen ilman veronmaksajien avustuksia? Jos meiltä kysyttäisiin, (siis jos demokratia vallitsisi), sanoisimme, että tuet ja avustukset tekevät teistä pankkiirit laiskoja ja saamattomia. Tukia ei tipu.
täyttyy just´ sillä, että tullaan jalattomiksi ja kädettömiksi.
Tulee niitä uusavuttomia, jotka eivät osaa edes perunoita keittää.
Nuoret perheet hakevat roskaruokaa kärrykaupalla. Kaikki pitää olla valmista.
Illat istutaan sohvalla snaxipussi pöydällä ja vahdataan televisiota.
En yleistä, on toki toisenlaisiakin nuoria perheitä. Kotikasvatuksesta se on paljon kiinni.
Meidän ikäisten pitää kuntoa jo pitää yllä liikkumalla ja ulkoilemalla mahd. paljon.
Kaikenlainen pieni voimistelu ja liikunta pitää ainakin minut kädellisenä ja kävelevänä.
sopii aivan kaikkeen, - kävelyyn, - ruuan tekoon,
- vaikkapa oman tukan laittoon!
Inhoan kampaajien lakkalöyhkää, - kun pieni tyttöni
oli mukanani, silloin päätin: tämä riittää seuraaviksi 80 vuodeksi.
Aloin itse tehdä kaiken, mitä tukkani hyvä hoito vaatii.
Ja "kampaajani" kehittyy koko ajan. :D
rapistuminen niin henkisesti kuin fyysisisti johtuu itsensä itselle antamasta luvasta olla tekemättä mitään. Kun elämä pikku hiljaa lipuu pelkäksi nautiskeluksi, niin ei huomaa kuinka maailma menee menojaan ja jää asemalle ruikuttamaan. Suorastaan tylsistyy.
Outoa huomata kuinka esim. vanhat tutut harrastukset hylätään ilman mitään näkyvää syytä vaikka on joskus luvattu itsellemme, että sitten kun on aikaa, eläkkeellä niin minä harrastan sitä ja sitä... mutta kuinkas onkaan käynnyt? Aika kuluu hyvin televisiota katsellessa ja nautiskellessa.
Löhöily on tarpeen ainakin meidän iässä, liikuntaa ruokailua ja löhöilyä silloin tällöin.
Mutta työ silti ilomme...laiskuus intohimolle!
Muista Spede. Hirmukuntoinen 70-vuotias.
ettei hänellä ollut sellaista.
Siihen meni.
Elinikä on kohonnut paljon sitten meidän vanhempien. Jos elämme sata vuotiaiksi, niin vielä on kolmekymmentä vuotta jäljellä ja kolmas osa elämästä elämättä. Elämän tuhlaamista on jäädä paikalleen odottelemaan kuolemaa.
Lokakuussa 11 kuollutta nuorta.