Vanhas-Matin tukijoukot

Kunnallisvaalien tuloksena Keskustapuolue kärsi karvaan vaalitappion. Ei se nyt vielä mitään, kun takapakkia tuli isoissa kaupungeissa. Eiväthän tosi maalaisliittolaiset nyt laskisikaan esim. varsinaisia stadilaisia vallan ytimeen. Jos "helsinkiläisenä" keskustaministerinä toimii kunnon pohjalaistyttö, niin sehän onkin ihan eri asia.

Mutta voi täytisen kehvelin kynttelit kun juuri siellä Pohjanmaalla ja Pekkarisen Keski-Suomessa ja Kääriäisen Savossa tulee takkiin, niin se tuntuu jo luuytimissä asti. Varsinainen veret seisauttava tappio tuli sitten kuitenkin Lapissa, puolueen omalla maalla. Se on suorastaan hirmuista, olisi sanonut Paasikivi, vaikka olikin kokoomuslainen.

Puheenjohtaja Matti Vanhanen suhtautuu tilanteeseen kypsän rauhallisesti ja miehekkäästi, että mihinkään mainittaviin henkilömuutoksiin ei tietenkään ole aihetta. Riittää, kun tehostetaan toimintaa ja otetaan järjestöväen selkänahasta hikeä ja kyyneleitä irti lisää. Kyllä se siitä. Onhan puolueella vielä sentään niin paljon ääniä, että kestää kauan ennen kuin ne kokonaan loppuvat.

Kun pääministeri on ollut kosketuksissa toisten puoluejohtajien kanssa, niin hän saanut näitten kavereittensa varauksettoman tuen. Kokoomusjohdosta perussuomalaisiin ja sosialidemokraatteihin asti kaikki tykkänään toivovat, että Vanhas-Matti viipyisi mahdollisimman pitkään puolueensa keulakuvana. Niin erinomainen puheenjohtaja hän on heidän kannalt... mielestään. Kaverit ovat luvanneet edesautttaa sitä, että Matista julkaistaisiin joskus tulevaisuudessa erikoispostimerkki. Ja edelleen on ollut esillä, että Nurmijärven talon voisi ostaa valtiolle edustustilaksi, jonka nimeksi tulisi "Matin Korpikartano". Sinne voisivat vaalien jälkeen puoluejohtajat vetäytyä, sikäli mikäli tulisi mieleen hakeutua yksinäisyyteen mietiskelemään.
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

WanhaWaari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu