Eli mulla ei ollut mahdollisuutta kasvaa tavalliseksi. Siksi olenkin erilainen. En kuuntele sellasta musiikkia mitä yleensä mun ikäset kuuntelee. En pukeudu niin kuin muut mun ikäset. Pukeudun aina sen mukaan millanen fiilis on aamulla. Saan älyttömiä päähänpistoja ja joskus toteutan niitä. Vaikka olenkin erilainen, olen ylpeä itsestäni. Ei mua kiinnosta, vaikka jotkut pissismekan helmiveljet haukkuu mua ties miksi. Olen hyvä ihminen, yritän olla mukava kaikille, ja siksi minulla on paljon oikeita ystäviä. Mitä pikkuteinit muka saa toisten dissaamisesta? Aivan turhaa touhua. Keskityn itse muihin asioihin. En jaksa lähteä mukaan turhanpäiväiseen lässytykseen, tai toisten haukkumiseen ja kiusaamiseen. Sanonpa vaan, on ihanaa olla erilainen kuin muut. Näin tunnen itseni vapaaksi. Mutta en sanoisi noin ilman ystäviäni. He ovat rikastaneet elämääni, ja tehneet minusta onnellisen. En voisi olla enää onnellisempi, kun minulla on neljä parasta luotettavaa ystävää, ja lisäksi vielä joukko hyviä kavereita :)
ei ollut mahdollisuutta kasvaa tavalliseksi
..........................
2585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erilainen musiikkimaku ja erilaiset vaatteet ovat täysin muodollista erilaisuutta, joilla voi korkeintaan pyrkiä korostamaan kuviteltua poikkeavuuttaan. Ulkopuolisen näkökulmasta sekoitut luultavasti massaan niin kuin kusi veteen tai päinvastoin.
Aika hassua, että olet erilainen musiikkimakusi ja pukeutumisen mukaan, sinua ilmeisesti 'dissataan' ala-asteella, vaikka sinulla onkin paljon kavereita. En halua loukata mutta kieltämättä aika hauska yhteensattuma. (:
Onnea vaan elämään, 'erilainen neiti'