...tiedän täyttäväni masentuneen ja paniikkihäiriöisen ihmisen tunnusmerkit. Kuitenkaan en ole vielä hakenut apua tähän. Olen muiden silmissä toistaiseksi "normaali"...
Nyt tilanteeni on äitynyt niin pahaksi, että iltaisin nukkamaan mennessä paniikkikohtaukset tulevat varoittamatta, alkaa vain yht
äkkisesti ahdistaa. Ilman "mitään" syytä. Rintaa puristaa, hiki virtaa ja sydän tykyttää hallitsemattomasti.Mielen valtaa todella synkät ajatukset...Itsemurha päällimmäisenä.Kuinka helppo ratkaisu se olisikaan.Mutta sitten ajattelen mitä se tekisikään lähimmäisilleni,jotka eivät tilastani tiedä mitään ja ymmärrän kuinka typerää se olisi..
Ja silti tunnen olevani ns "normaali", vaikka tiedän jotain olevan tosi pielessä... Olen sairastanut salaa bulimiaa n 5-6 vuotta kolmekymppisestä asti, vaikkei minulla painon kanssa ongelmia olekaan.Syön hallitsemattomasti ja paljon, myös salaa ja oksennan.
Elämäni muutenkin on uomissaan, sillä olen menettänyt työpaikkani ja luulen, että elämäni mieskin harkitsee suhteemme lopettamista. Ironista, että siitä huolimatta pidän itseäni "normaalina" enkä hakeudu hoitoon. Ahdistaa jo ajatus siitä, että kohta on vuokrapäivä, eikä minulla ole rahaa maksaa sitä.Ja että lapseni syntymäpaivä lähestyy enkä tiedä miten sen hoitaisin.Plus kaikki muut rahahuolet siihen.
Oli vain pakko kirjoittaa jonnekin,kun on niin paha olla.Kiitos sinulle kun jaksoit lukea.
Nyt tilanteeni on äitynyt niin pahaksi, että iltaisin nukkamaan mennessä paniikkikohtaukset tulevat varoittamatta, alkaa vain yht
äkkisesti ahdistaa. Ilman "mitään" syytä. Rintaa puristaa, hiki virtaa ja sydän tykyttää hallitsemattomasti.Mielen valtaa todella synkät ajatukset...Itsemurha päällimmäisenä.Kuinka helppo ratkaisu se olisikaan.Mutta sitten ajattelen mitä se tekisikään lähimmäisilleni,jotka eivät tilastani tiedä mitään ja ymmärrän kuinka typerää se olisi..
Ja silti tunnen olevani ns "normaali", vaikka tiedän jotain olevan tosi pielessä... Olen sairastanut salaa bulimiaa n 5-6 vuotta kolmekymppisestä asti, vaikkei minulla painon kanssa ongelmia olekaan.Syön hallitsemattomasti ja paljon, myös salaa ja oksennan.
Elämäni muutenkin on uomissaan, sillä olen menettänyt työpaikkani ja luulen, että elämäni mieskin harkitsee suhteemme lopettamista. Ironista, että siitä huolimatta pidän itseäni "normaalina" enkä hakeudu hoitoon. Ahdistaa jo ajatus siitä, että kohta on vuokrapäivä, eikä minulla ole rahaa maksaa sitä.Ja että lapseni syntymäpaivä lähestyy enkä tiedä miten sen hoitaisin.Plus kaikki muut rahahuolet siihen.
Oli vain pakko kirjoittaa jonnekin,kun on niin paha olla.Kiitos sinulle kun jaksoit lukea.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mielestäni on aika "vaikeaa"sanoa kuka on ns.normaali ja kuka ei,on vain erilaisia ihmisiä ja erilaisia sairauksia...joiden kans on tultava toimeen...hyväksyttävä myös erlaisuus!Ei se tee sinua yhtään huonommaksi ihmiseksi,jos haet apua ongelmaasi,(sairauteesi)miksi kärsiä,kun apua saat kun vaan rohkeasti lähdet hakemaan!