Hyvä JUTTA

paniikki päällä,koska eivät löydä enää muuta irvailun aihetta Jutalle,kuin äänestäjien ja vaalityötätekevien kiittämisestä.Jutalla on laaja ja lämminsydän,sen hän osoitti onnitellessaan halauksienkera vaalienvoittajaa pääporvari Kataista.
Katkeruutenne ymmärtää kun on lukenut täällä törkeitä kirjoituksianne ja unelmianne siitä,että SDP,katoaisi koko puoluekentältä.
Aallonpohja on nyt saavutettu ja alkaa uusi nousu ihanan Juttamme johdolla.
Eduskuntavaaleihin mennessä tapahtuu paluumuutto takaisin SDP:hen.
Kaikki viisaasti ajattelevät käsittävät,että vasemmisto täytyy saada jälleen hallitukseen muuten köyhäin jä työväestön käy huonosti.
4230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jyrkiä ennekuin toimittaja siihen häntä opasti.
Tuskin Jyrki edes halausta halusi oli kiusaantunut punikin lähentelystä...

Äänestä
  • saa kannatusluvut nousuun ja ihmiset tajuamaan työväenpuolueen merkityksen ja yhteiskunnalle luotujen palveluiden merkityksen.

    Uudistumista/nykyaikaistumista ja vetovoimaisuuden lisäämistä puolue tarvitsee, sekä lähestymistä arkisiin asioihin, eikä oikeiston kelkan kyytiin menoa, vaikkakin tietynlaista yhteistyötä porvaripuolueiden kanssa täytyy pitää, että rattaat pyörii demokratian periaatteita noudattaen.

    Kommentti aloituskirjoitukseen.
    Näitä rääväsuita piisaa näillä sivuilla, mutta he pitää laskea omaan kastiinsa mitättömyyksineen.

    Äänestä

  • mietityttää kirjoitti:

    saa kannatusluvut nousuun ja ihmiset tajuamaan työväenpuolueen merkityksen ja yhteiskunnalle luotujen palveluiden merkityksen.

    Uudistumista/nykyaikaistumista ja vetovoimaisuuden lisäämistä puolue tarvitsee, sekä lähestymistä arkisiin asioihin, eikä oikeiston kelkan kyytiin menoa, vaikkakin tietynlaista yhteistyötä porvaripuolueiden kanssa täytyy pitää, että rattaat pyörii demokratian periaatteita noudattaen.

    Kommentti aloituskirjoitukseen.
    Näitä rääväsuita piisaa näillä sivuilla, mutta he pitää laskea omaan kastiinsa mitättömyyksineen.

    sdp on nykään köyhän vihollinen, äänestä ihan mitä vaan mutta älä sdptä.

    Äänestä

siis teillä on ihana jutta joka teitä tukee jne okei sittehän teillä on kaikki hyvin ja omien sanojesi mukaan ette sdp läiset enää syvemmälle allonpohjaan pääse:) hyvin menee teillä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


porvareilla jo kirjoitti:

paniikki päällä,koska eivät löydä enää muuta irvailun aihetta Jutalle,kuin äänestäjien ja vaalityötätekevien kiittämisestä.Jutalla on laaja ja lämminsydän,sen hän osoitti onnitellessaan halauksienkera vaalienvoittajaa pääporvari Kataista.
Katkeruutenne ymmärtää kun on lukenut täällä törkeitä kirjoituksianne ja unelmianne siitä,että SDP,katoaisi koko puoluekentältä.
Aallonpohja on nyt saavutettu ja alkaa uusi nousu ihanan Juttamme johdolla.
Eduskuntavaaleihin mennessä tapahtuu paluumuutto takaisin SDP:hen.
Kaikki viisaasti ajattelevät käsittävät,että vasemmisto täytyy saada jälleen hallitukseen muuten köyhäin jä työväestön käy huonosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu