Ennen oli kirjoittamaton sääntö että reunimmaiselta kaistalta pääsee aina suoraan, mutta ei enää tänänäpäivänä. Nykyisin joutuu usein ikäviin tilanteisiin vierailla paikkakunnilla juuri tuosta syystä. Kaksi kaistaa johtaa tiettyyn paikkaan, sitten yhtäkkiä huomaatkin että ei valitsemasi kaista enää johdakkaan sinne minne olit aikonut. Vaihda siinä sitten kaistaa kun seisot jonossa liikennevaloissa, vierellä autoja toisten puskureissa kiinni ja sulkuviivakin on kaistoja erottamassa.Pakkohan se on siitä kääntyä ja hakea vauhtia mutkien kautta. Onko tuttu tilanne?
Tienpitäjän ansat
Yli 30 vuotta ratissa
5370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...koska lähes aina tuollaisessa paikassa on ennakko-opaste. Mutta se on hyvä ettet yritä päästä väkipakolla sinne toiselle kaistalle silloin kun se on jo liian myöhäistä, sitäkin näkee yllättävän usein.
Joustavasti ajaen ja ympäristöään tarkkaillen tuo tilanne ei pääsääntöisesti pääse syntymään - ja jos se esimerkiksi tietyön takia pääsee syntymään, edellisiä soveltaen pääsee kääntyvältäkin kaistalta suoraan (harvoin sitä kyllä niin myöhään huomaa, ettei laillisesti enää kaistanvaihto onnistuisi).
Ehkä syynä on se, että ikänsä kaupungissa asuneena on tottunut enemmän seuraamaan niitä opasteita, sitä kun harvoin vieraassa paikassa voi edes tietää, pitäisikö ajaa suoraan vai kääntyä. :)
on löydettävissä pääkaupunkiseudulta. Ensimmäisten kylttien mukaan kun ajat, niin seuraavassa risteyksessä huomaatkin olevasi väärällä kaistalla. Mukavia esimerkkejä on mm Hakamäentien risteysalueilla. Jos et tiedä kaistojen jatkuvuutta ennestään, niin pieleen meni tai sitten jäät tukoksi/väkisin kärkkymään armorakoa. Ja lisäksi vieraissa kaupungeissa erityistä kivaa saa aikaan navigaattoreilla, jotka huutelevat käänny vasempaan/oikeaan YKSISUUNTAISELLE kadulle. Jos ette tiedä mistä puhun yksisuuntaisten tapauksessa, niin käykää kokeilemassa Kuopion tai Porin keskustaa.
Keskisuomesta palatessa on yksi tuollainen ylläri missä joutuu aina rikkomaan liikennesääntöjä, kun sitä ei ikinä muista -on niin hyvin naamioitu.
Jouduin väärälle moottoritielle, kun olin kouvolaan matkalla. En mielestäni vaihtanut missään vaiheessa kaistaa ja ytäkkiä olin helsinkiin menevän moottoritien rampilla, vasemmanpuoleisesta olisi päässyt kouvolan. Herkeämättä seurasin opasteita, koska silloin Lahti oli vieras paikka.