Kerjäliset

Suomessa valtava joukko ihmisiä käytännössä kerjäläisen asemassa. Kukaan ei puhu eikä varsinkaan tee mitään tämän hävettävän asian eteen mitään.

Miten yhteiskunta voi olla näin sokea ja julma heikommassa asemassa olevia kohtaan. Entäpä, jos näistä kerjäläisistä tulisi yhtä julmia. Ottavat minkä tarvitsevat välttämättä eläkseen.

Tämä köyhyysongelma koskee todella suurta joukkoa, joko suoraan tai välillisesti.

Ihmisten sietokyvyllä on rajansa. Kuinkahan sitten suu pannaan, jos tilanne todella muuttuu akuutiksi.

Laitetaan jotain 500 000 ihmistä jonnekin vankileireille. Mielestäni asialle kannattaa pyrkiä tekemään jotain, ennekuin asiat menevät todella huonoiksi.

Eihän tällä kerjäläisiä ole, jos näin ajattelet niin elät jossain kuvitteellisessa maailmassa.
Suomikuvahan oli pitkää aivan samaa tasoa kun Neovostoliiton kolhoosi elokuvissa. Täällä on kaikki niin paljon paremmin mitä muualla. Onneksi ei ole enää moinen propaganda vallitseva käsitys.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

He ovat yleensä niin piilossa ja huomaamattomia, ettei heistä sen takia juuri puhutakkaan. Ja syyllistän heidän huomiottajättämisestä porvareita.
Kokoomuksen periaattenahan on noin tämä sanoma:
Sinun tulee ansaita paikkasi yhteiskunnassa työllä.
Yleensä tilanne ei ole heidän itsensä aiheuttama, vaan köyhyys on ikäänkuin saatu "perintönä" jopa sukupolvien takaa. Kyllä minä itse uskon että vielä tylee vallankumous hallituksen huonosta politiikasta johtuen. Silloin pääsee kansa oikeasti päättämään itseään koskevista asioista. Ja vasemmisto, joka toivon mukaan on heikkojen ja köyhien asialla.

Äänestä
  • ollut jo kaksikymmentä vuotta. aikanaan erehdyin laittamaan nimeni takaajan ominaisuudessa yhteen lainapaperiin ja tuo tuomio tuntuu olevan niskassani elämäni loppuun asti.
    Joka päivä se on mielessäni kun nälkä kurnii vatsassa ja joka päivä minä toivon anarkismin pääsevän valloilleen Suomessa.
    Silloin lähden minäkin liikkeelle ja tiedän varmasti, mistä oman toimintani aloitan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä ihmettä kirjoitti:

Suomessa valtava joukko ihmisiä käytännössä kerjäläisen asemassa. Kukaan ei puhu eikä varsinkaan tee mitään tämän hävettävän asian eteen mitään.

Miten yhteiskunta voi olla näin sokea ja julma heikommassa asemassa olevia kohtaan. Entäpä, jos näistä kerjäläisistä tulisi yhtä julmia. Ottavat minkä tarvitsevat välttämättä eläkseen.

Tämä köyhyysongelma koskee todella suurta joukkoa, joko suoraan tai välillisesti.

Ihmisten sietokyvyllä on rajansa. Kuinkahan sitten suu pannaan, jos tilanne todella muuttuu akuutiksi.

Laitetaan jotain 500 000 ihmistä jonnekin vankileireille. Mielestäni asialle kannattaa pyrkiä tekemään jotain, ennekuin asiat menevät todella huonoiksi.

Eihän tällä kerjäläisiä ole, jos näin ajattelet niin elät jossain kuvitteellisessa maailmassa.
Suomikuvahan oli pitkää aivan samaa tasoa kun Neovostoliiton kolhoosi elokuvissa. Täällä on kaikki niin paljon paremmin mitä muualla. Onneksi ei ole enää moinen propaganda vallitseva käsitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu