JO ON

Äsken uutisissa kerrottin, että nyt kunnanvaltuustojen tulevia johtajia aletaan "kouluttamaan rasismin tunnistamiseen", koska perussuomalaisia tulee niin paljon valtuustoihin.
Todella sairasta. Perussuomalaisia yritetään nyt kaikista tuuteista leimata rasisteiksi. Mitään perusteita tuollaiselle ei ole ja suurpamput kyllä sen hyvin tietävät, mutta paljon muuta pelättävää on sitäkin enemmän. Omat epärehelliset kytkökset arvattavasti ties mihin.
Onko natsismin historia tuttu? Ei taida olla. Hitlerin puolue oli nimenomaan kansallisSOSIALISTINEN PUOLUE. Suomessa omistava luokka aikonaan koulutti saksassa jääkäreitä, joiden laattoja ja patsaita palvotaan ympäri suomea vieläkin.
Perussuomalaiset eivät ole muiden, kuin hyväksikäytettyjen ja petettyjen vähäosaisten suomalaisten asialla. Meidän, jotka eivät enää ole kauhean hyödyllisiä ja tuottavia. No markkinatalouden kultainen vasikka on likipitäin kuollut ja mammonanvalta sen myötä. Ja siinä on suomen "suurille" ongelmaa kylliksi.
Piti liittyä eu-hun. Siksi perussuomaliset ovat olemassa.
5205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vihreät eräs punikkien muoto.

Vihreät jokin Homojen ja Punikkien risteymä.
Sanottukin alkavan ItäSaksasta STASI alullepanija.
Sotkemaan LänsiSaksan systeemejä, aikoinaan. Nyt muoto tuo.

Vihreissä kansanedusjissa Homoja suurin osa.
Naisia ei tasa-arvoisesti kansanedustajissa moninkertaisesti.
Ehkä Homoja helpompi hallita naisten.

Äänestä
  • kuset housuun ja pelko perseeseen, kun on päätöksentekoon tulossa eri mieltä olevia ja korruptioon sotkeutumattomia kansalaisia?
    Vaviskaa apinat Arkadianmäellä, sillä muutoksen tuulet alkavat puhaltaa ja kapitalistit viedään saunan taakse!

    Äänestä

  • herroilla päättäjillä kirjoitti:

    kuset housuun ja pelko perseeseen, kun on päätöksentekoon tulossa eri mieltä olevia ja korruptioon sotkeutumattomia kansalaisia?
    Vaviskaa apinat Arkadianmäellä, sillä muutoksen tuulet alkavat puhaltaa ja kapitalistit viedään saunan taakse!

    Ei kansa ole niin tyhmää, että nielisivät karvoineen ilmaisen päivähoidon, tai itseään hyväosaisiksi jupeiksi pyrkivien houkuttelemisiksi velkanntuneitten polojen orjuuttjat. Tämä maa, kuten kaikki muutkin ovat markkinatalouden kultaisenvasikan palvojia täynnä. Konkurssissa ollaan ja sillä hyvä. On turha maalata huulia, kun paska on housuissa.

    Äänestä

Äänestämällä herran palkkaan korotuksen,äänestämällä vastaan kunnan pienipalkkaisten työntekijöiden palkankorotusta,teki Soini todella politiikkaa "pienten" puolesta!Mutta perus-suomalaisia äänestävät ovatkin huijattavissa pehmeillä puheilla,eivät osaa tutkia miten on toimittu,kun suu auki kuunteklevat profeetta Soinin höpinöitä:D:D BVastaappa hyvä höperö seuraavaan.Soinin puolue ajaa Suomea NATO:n jäseneksi.Oletkos kuullut koskaan heidän sanovan sitä reippaasti ääneen?Miksi he sitä ajavat,kun kansan enemmistö sitä vastustaa,missä se on se kansan kuuleminen tässä asiassa?Millä olet kuullut Soinilaisten rahoittavan NATO jäsenyytemme miljardit,aseostoineen?Eikös ne rahat pitänyt laittaa hyvinvointiin,eikä sotimisvalmiuteen vierailla mailla,vieraan vallan käskystä?Eipä mene Suomalaisilla älyllisesti kovin lujaa!!!!

Äänestä

Elämme aikaa jolloin globaalit suuryritykset sanelevat valtioiden politiikan oman edun nimessä.

Poliitikot ostetaan mm. vaalirahoituksen nimissä, ja he toteuttavat yritysten tahtoa.

Seuraavassa sitaatti sivustosta jossa tämä ilmiö selitetään perinpohjin:
http://www.hiddenmysteries.org/conspiracy/coverups/ftaa.html

...3) Transnational corporations acting in concert through the WTO and its related supranational constructs prescribe to and are represented by financed national government parties which act in these matters solely on behalf of transnational corporate access to foreign markets and resources with no barriers. This private corporate rule over governments everywhere is evident from the general facts that no binding regulation yet protects any right but that of transnational corporate investors, and not one article of any already signed international covenant or treaty protecting human rights, labour or the environment is binding on any part of any one of these unprecedentedly enforced "agreements".

Indeed, the Kyoto Treaty on climate-altering gases, the Montreal Protocol on ozone-depleting chemicals and emissions, the Basel Convention on transboundary pollutants as well as the entire body of established international solemn agreements and covenants on human and labour rights have been consistently overridden by transnational corporate practices or the explicit judgements of WTO trade panels."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KONSTIT.!!!! kirjoitti:

Äsken uutisissa kerrottin, että nyt kunnanvaltuustojen tulevia johtajia aletaan "kouluttamaan rasismin tunnistamiseen", koska perussuomalaisia tulee niin paljon valtuustoihin.
Todella sairasta. Perussuomalaisia yritetään nyt kaikista tuuteista leimata rasisteiksi. Mitään perusteita tuollaiselle ei ole ja suurpamput kyllä sen hyvin tietävät, mutta paljon muuta pelättävää on sitäkin enemmän. Omat epärehelliset kytkökset arvattavasti ties mihin.
Onko natsismin historia tuttu? Ei taida olla. Hitlerin puolue oli nimenomaan kansallisSOSIALISTINEN PUOLUE. Suomessa omistava luokka aikonaan koulutti saksassa jääkäreitä, joiden laattoja ja patsaita palvotaan ympäri suomea vieläkin.
Perussuomalaiset eivät ole muiden, kuin hyväksikäytettyjen ja petettyjen vähäosaisten suomalaisten asialla. Meidän, jotka eivät enää ole kauhean hyödyllisiä ja tuottavia. No markkinatalouden kultainen vasikka on likipitäin kuollut ja mammonanvalta sen myötä. Ja siinä on suomen "suurille" ongelmaa kylliksi.
Piti liittyä eu-hun. Siksi perussuomaliset ovat olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu