.
Ensinnä on todettava, että vastoin jossain esiintyneitä otaksumia ei entinen vaaleissa pudonnut Helsingin kunnanvaltuutettu S. Molander, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi sen paremmin kuin adjutanttinsa AM Vimparikaan eivät mitenkään liity CITY-Keskustaan.
CITY-Keskusta on suurten kaupunkien todellisten keskustalaisten sitoutumaton kansalaisjärjestö, -toki Keskustan läheisyydessä ja sitä kunnioitten toimiva – Alkiolaista osaamista ja erityisesti sen ydintä sosiaalista omaatuntoa kunnioittava kansalaisten joukko, joka painottaa Keskustan nykyjohdosta poiketen eri tavoin pääasioina pitämiään, aidon keskustalaisen agendalle kuuluvia yhteisiä asioita!
Aikaisemmassa jutussa tuolla alempana mainitaan että CITY-Keskusta olisi kaatamassa Jarmo Korhosta!
Otsikko ja roskapuhe lienee syntyjään jonkun saitti-punikin näppikseltä, sillä CITY-Keskusta ei ole kaatamassa ketään, ei varsinkaan 2006 pressavaalien tappion ja Vanhasen flopin jäljiltä Keskustan pelastanutta Jarmo Korhosta!!
Alla oleva linkki vie lukijan Uuden Suomen nettilehden juttuun, jossa Hki-valtuustosta pudonnut pitkäaikainen kepuvaltuutettu Sole Molander murtaa pahasti suuta ja kiukuttelee naarastiikerin raivolla tappiostaan, johon syylliseksi hän löytää Apollon riveistä erottuvan harvinaisen suorasaselkäisen ilmiön, keskustavaikuttajan puoluesihteeri Jarmo Korhosen.
Molanderin itkuvirsi on sarjassaan HUU-HAATA alusta loppuun, sillä puhuttaessa jonkun asennevammasta sopii Molanderin itsensä sekä Hki-piirin johdon aina ministeri Mari Kiviemeä ja avustajaansa piirin puheenjohtajaa Anna-Anna Vimparian myöten mennä peilin eteen puhumaan moista fuulaa. Heidän sopisi myös totuuden nimissä visusti vaieta Jarmo Korhosen henkilön parjaamiskampanjoinnistaan tässä ja muussakin aiheissa!
Totuus Helsingin piiristä on karu ja keskustalaisille suorastaan häpeällisen synkkä!
Sukupolven mittaisen ajan on piirissä nukuttu seisaallaan, lukuun ottamatta sen lyhyttä pirteää nousua vuonna 1988, jonka jälkeen piiri taas jatkoi ruususen uniaan!
Viimeinen tosimies piirin puheenjohtajista oli tri Ilkka Hakalehto, joka nousi ensimmäisenä kepuna Helsingin valtuustoon vuonna 1973. Piirin puheenjohtajana Hakalehto pisti sitten tuulemaan, ja niin seuraavissa vaaleissa 1976 valtuustoon nousi jo kolme keskustalaista.
Sitten Hakalehto törmäsi Keskustan silloisen johdon ns. tohtoreitten sotaan, Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen veriseen valtataisteluun, joka pahimmillaan oli repiä puolueen tyystin hajalle.
Pattitilanteessa Hakalehto väistyi, ryhtyi sitten myöhemmin toimimaan omana erillisenä ryhmänään, muutti lopullisesti kursia joka johti nyttemmin IPU:n tunnuksin toimivaksi, puheenjohtaja Antti Pesosen nykyisin vetämäksi puolueeksi.
Hakakehdon jälkeen piirin poliittinen näkyvyys näivettyi lähes nollaksi, kunnes sitten piirin toiminnanjohtajaksi saatiin edellä mainitun nosteen tekijäksi tarmokas nuori nainen Tiina Loikkanen. Hänen lyhyeksi jääneellä kaudellaan nousi Helsingin Keskusta 1988 puolueen silloisen puheenjohtajan Paavo Väyrysen tukemana yhden edustajan pohjalta suoraan neljän edustajan ryhmäksi.
Loikkasen siirryttyä muihin tehtäviin näivettyi piiri sitten uudelleen pitkään uneensa, josta sitä toki sinnikkäästi koetti herätellä sittemmin Päijät-Hämeen piirissä ansioitunut toiminnanjohtaja Jukka Sällinen.
Nyt koetun vaalitappion jälkeen edustaa piiriä uudessa valtuustossa 3 kepua, sekä varalla Eeva Kuuskoski ja Sole Molander. Sukupolven mittaiseen uinumiseen ei pidä etsiä syyllisiä piirin ulkopuolelta, sillä tuona aikana on Helsinkiin saatu yli 500.000 uutta äänestäjään, mutta Keskustan houkutuksiin ei heistä ole tarttunut ensimmäistäkään uutta nettolisävoimaa. Totuus on yksinkertaisen helppoa todeta vertaamalla vaalien tulosta Ilkka Hakalehdon nousun aikaan, kolmen uuden keskustalaisen valtuustoon vuonna 1976!
Peli on tasan 3-3!
NOSTO;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000038934497
Todellisuudessa Keskustan syvin voima, sen todellisten vaikuttajien tahtotila pelasti Keskustalle sen valitsema uusi mies, puoluesihteeriksi noussut Jarmo Korhonen. Häntä saavat Keskustajohtajat kiittää nykyisestä pääministeripuolueen asemastaan.
Oulun puoluekokouksessa 2006 valittu puoluesihteeri Jarmo Korhonen palautti käytännön kovalla työllä kenttäväen keskuudessa uskon puolueeseen ja sen mahdollisuuksiin, jotka olivat romahtaneet Vanhasen presidentinvaalien tappion jäljiltä. Tuolloin 2006 vaaleissa mitattiin Vanhasen uskottavuutta ilman rönsyjä. Mittaus tuli karuna totuutena kansan silmille. Se kertoi poikkeuksellisesta jättitappiosta. Vanhasen - puolueen kannatus putosi edellisistä valtiollisista vaaleista, 2003 Jäätteenmäen johdolla saadusta eduskuntavaalien huipusta, 24 % tasosta Vanhasen käsissä -6%, allikkoon, 18% tasolle.
Jokin poikkeuksellinen, keskustalaiseen perustyyppiin kuulumaton ilmiö, tyypin harjoittamaan politiikkaan kuulumaton piirre on tarttunut Keskustan nykyiseen poliittiseen johtoon, jossain määrin jopa piiritasolla. Kumma kyllä nykyinen Keskusta ei näemmä pysty itse edes vaihtamaan vätykseksi osoittautunutta Vanhasta pois pahanteosta puolueen johdossa, mutta Keskustan poliittinen kilpailija SDP pystyi keskustalaisten tahdon vastaisesti vaihtamaan lennossa maalle pääministerin ja Keskustalle mieleisensä puheenjohtajan SDP:n silloisen puheenjohtajan Paavo Lipposen röyhkeydellä ja törkyisellä painostuksella.
Pahinta mitä poliittisessa draamassa kuvitella saattaa, seurasi Keskustan silloinen johto, vuoden 2003 koko eturivi, - pääosin sama kuin nykyisinkin - mykkänä vierestä SDP:tä ja Paavo Lipposta nöyristellen - tuota maassamme ennennäkemätöntä julkista poliittista murhaa, Anneli Jäätteenmäen uhrausta sossujen alttarille!
Siinä nöyryytyksessä kovan työn tehnyt ja loistavaan vaalivoittoon 2003 puolueen luotsannut puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki revittiin uhriksi hakaniemäisten punikkien vihan vimman teilipyörään yhdenkään kepu-johtajan asettamatta kortta ristiin oman johtajansa puolesta!!
Siitä notkosta nostivat sossut pääministeriksi ja puolueen johtajaksi SDP-SAK:lle sopivan nöyrän Matti Vanhanen. Hänen uransa on ollut alusta alkaen samaa soutamista ja huopaamista, tiippoilua milloin Hakaniemen lakeijana, sen nöyränä käskyläisenä, milloin taas samassa asemassa Kokoomuksen edessä, sen viedessä hallitusta ja Vanhasta itseään mielin määrin.
Vanhasen puuhista on seurannut Keskustalle jatkuvaa pudotusta vaaleista toiseen. Tämän lisäksi on Vanhaselta saatu ottaa vastaan häpeällistä julkista hölmöilyä hänen toisarvoisten puuhastelujensa siivittämänä, jopa naurunalaiseksi naisjutuillaan joutumista, ja lopuksi itsensä ja puolueen ajamista nykyiseen allikkoon ja raskaaseen kuntavaalien tappioon.
Keskustan pienen eliitin saavutetun edun omituinen säilyttämisen pakko kertoo nyt, - kuntavaalien fiaskossa -, että HUPSISTA vaan!
Syyllinen hölmöilyyn onkin puoluesihteeri, ja että hänet pitäisi kiireen kaupalla ajaa Seinäjoen takametsiin pois kiusaamasta pientä eliittiä ja estämästä sen kivaa puuhastelua ja keekoilua parrasvaloissa ja juhlapöydissä.
Jutut Korhosen pois potkimisesta ovat laadultaan kuitenkin vain ja ainostaan karua faktaa:
Vain Korhosen valitsija, Keskustan puoluekokous voi hänet erottaa. Siispä on todettava että ennen Korhosta vaihtuu Keskustan johdossa muutama ministeri ja palkattu taputtaja heidän mukanaan, ennen kuin Keskustan kenttä seuraavassa puoluekokouksessa 2010 antaa Korhoselle lopputilin, jos se sitä milloinkaan edes suostuu antamaan!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Ensinnä on todettava, että vastoin jossain esiintyneitä otaksumia ei entinen vaaleissa pudonnut Helsingin kunnanvaltuutettu S. Molander, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi sen paremmin kuin adjutanttinsa AM Vimparikaan eivät mitenkään liity CITY-Keskustaan.
CITY-Keskusta on suurten kaupunkien todellisten keskustalaisten sitoutumaton kansalaisjärjestö, -toki Keskustan läheisyydessä ja sitä kunnioitten toimiva – Alkiolaista osaamista ja erityisesti sen ydintä sosiaalista omaatuntoa kunnioittava kansalaisten joukko, joka painottaa Keskustan nykyjohdosta poiketen eri tavoin pääasioina pitämiään, aidon keskustalaisen agendalle kuuluvia yhteisiä asioita!
Aikaisemmassa jutussa tuolla alempana mainitaan että CITY-Keskusta olisi kaatamassa Jarmo Korhosta!
Otsikko ja roskapuhe lienee syntyjään jonkun saitti-punikin näppikseltä, sillä CITY-Keskusta ei ole kaatamassa ketään, ei varsinkaan 2006 pressavaalien tappion ja Vanhasen flopin jäljiltä Keskustan pelastanutta Jarmo Korhosta!!
Alla oleva linkki vie lukijan Uuden Suomen nettilehden juttuun, jossa Hki-valtuustosta pudonnut pitkäaikainen kepuvaltuutettu Sole Molander murtaa pahasti suuta ja kiukuttelee naarastiikerin raivolla tappiostaan, johon syylliseksi hän löytää Apollon riveistä erottuvan harvinaisen suorasaselkäisen ilmiön, keskustavaikuttajan puoluesihteeri Jarmo Korhosen.
Molanderin itkuvirsi on sarjassaan HUU-HAATA alusta loppuun, sillä puhuttaessa jonkun asennevammasta sopii Molanderin itsensä sekä Hki-piirin johdon aina ministeri Mari Kiviemeä ja avustajaansa piirin puheenjohtajaa Anna-Anna Vimparian myöten mennä peilin eteen puhumaan moista fuulaa. Heidän sopisi myös totuuden nimissä visusti vaieta Jarmo Korhosen henkilön parjaamiskampanjoinnistaan tässä ja muussakin aiheissa!
Totuus Helsingin piiristä on karu ja keskustalaisille suorastaan häpeällisen synkkä!
Sukupolven mittaisen ajan on piirissä nukuttu seisaallaan, lukuun ottamatta sen lyhyttä pirteää nousua vuonna 1988, jonka jälkeen piiri taas jatkoi ruususen uniaan!
Viimeinen tosimies piirin puheenjohtajista oli tri Ilkka Hakalehto, joka nousi ensimmäisenä kepuna Helsingin valtuustoon vuonna 1973. Piirin puheenjohtajana Hakalehto pisti sitten tuulemaan, ja niin seuraavissa vaaleissa 1976 valtuustoon nousi jo kolme keskustalaista.
Sitten Hakalehto törmäsi Keskustan silloisen johdon ns. tohtoreitten sotaan, Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen veriseen valtataisteluun, joka pahimmillaan oli repiä puolueen tyystin hajalle.
Pattitilanteessa Hakalehto väistyi, ryhtyi sitten myöhemmin toimimaan omana erillisenä ryhmänään, muutti lopullisesti kursia joka johti nyttemmin IPU:n tunnuksin toimivaksi, puheenjohtaja Antti Pesosen nykyisin vetämäksi puolueeksi.
Hakakehdon jälkeen piirin poliittinen näkyvyys näivettyi lähes nollaksi, kunnes sitten piirin toiminnanjohtajaksi saatiin edellä mainitun nosteen tekijäksi tarmokas nuori nainen Tiina Loikkanen. Hänen lyhyeksi jääneellä kaudellaan nousi Helsingin Keskusta 1988 puolueen silloisen puheenjohtajan Paavo Väyrysen tukemana yhden edustajan pohjalta suoraan neljän edustajan ryhmäksi.
Loikkasen siirryttyä muihin tehtäviin näivettyi piiri sitten uudelleen pitkään uneensa, josta sitä toki sinnikkäästi koetti herätellä sittemmin Päijät-Hämeen piirissä ansioitunut toiminnanjohtaja Jukka Sällinen.
Nyt koetun vaalitappion jälkeen edustaa piiriä uudessa valtuustossa 3 kepua, sekä varalla Eeva Kuuskoski ja Sole Molander. Sukupolven mittaiseen uinumiseen ei pidä etsiä syyllisiä piirin ulkopuolelta, sillä tuona aikana on Helsinkiin saatu yli 500.000 uutta äänestäjään, mutta Keskustan houkutuksiin ei heistä ole tarttunut ensimmäistäkään uutta nettolisävoimaa. Totuus on yksinkertaisen helppoa todeta vertaamalla vaalien tulosta Ilkka Hakalehdon nousun aikaan, kolmen uuden keskustalaisen valtuustoon vuonna 1976!
Peli on tasan 3-3!
NOSTO;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000038934497
Todellisuudessa Keskustan syvin voima, sen todellisten vaikuttajien tahtotila pelasti Keskustalle sen valitsema uusi mies, puoluesihteeriksi noussut Jarmo Korhonen. Häntä saavat Keskustajohtajat kiittää nykyisestä pääministeripuolueen asemastaan.
Oulun puoluekokouksessa 2006 valittu puoluesihteeri Jarmo Korhonen palautti käytännön kovalla työllä kenttäväen keskuudessa uskon puolueeseen ja sen mahdollisuuksiin, jotka olivat romahtaneet Vanhasen presidentinvaalien tappion jäljiltä. Tuolloin 2006 vaaleissa mitattiin Vanhasen uskottavuutta ilman rönsyjä. Mittaus tuli karuna totuutena kansan silmille. Se kertoi poikkeuksellisesta jättitappiosta. Vanhasen - puolueen kannatus putosi edellisistä valtiollisista vaaleista, 2003 Jäätteenmäen johdolla saadusta eduskuntavaalien huipusta, 24 % tasosta Vanhasen käsissä -6%, allikkoon, 18% tasolle.
Jokin poikkeuksellinen, keskustalaiseen perustyyppiin kuulumaton ilmiö, tyypin harjoittamaan politiikkaan kuulumaton piirre on tarttunut Keskustan nykyiseen poliittiseen johtoon, jossain määrin jopa piiritasolla. Kumma kyllä nykyinen Keskusta ei näemmä pysty itse edes vaihtamaan vätykseksi osoittautunutta Vanhasta pois pahanteosta puolueen johdossa, mutta Keskustan poliittinen kilpailija SDP pystyi keskustalaisten tahdon vastaisesti vaihtamaan lennossa maalle pääministerin ja Keskustalle mieleisensä puheenjohtajan SDP:n silloisen puheenjohtajan Paavo Lipposen röyhkeydellä ja törkyisellä painostuksella.
Pahinta mitä poliittisessa draamassa kuvitella saattaa, seurasi Keskustan silloinen johto, vuoden 2003 koko eturivi, - pääosin sama kuin nykyisinkin - mykkänä vierestä SDP:tä ja Paavo Lipposta nöyristellen - tuota maassamme ennennäkemätöntä julkista poliittista murhaa, Anneli Jäätteenmäen uhrausta sossujen alttarille!
Siinä nöyryytyksessä kovan työn tehnyt ja loistavaan vaalivoittoon 2003 puolueen luotsannut puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki revittiin uhriksi hakaniemäisten punikkien vihan vimman teilipyörään yhdenkään kepu-johtajan asettamatta kortta ristiin oman johtajansa puolesta!!
Siitä notkosta nostivat sossut pääministeriksi ja puolueen johtajaksi SDP-SAK:lle sopivan nöyrän Matti Vanhanen. Hänen uransa on ollut alusta alkaen samaa soutamista ja huopaamista, tiippoilua milloin Hakaniemen lakeijana, sen nöyränä käskyläisenä, milloin taas samassa asemassa Kokoomuksen edessä, sen viedessä hallitusta ja Vanhasta itseään mielin määrin.
Vanhasen puuhista on seurannut Keskustalle jatkuvaa pudotusta vaaleista toiseen. Tämän lisäksi on Vanhaselta saatu ottaa vastaan häpeällistä julkista hölmöilyä hänen toisarvoisten puuhastelujensa siivittämänä, jopa naurunalaiseksi naisjutuillaan joutumista, ja lopuksi itsensä ja puolueen ajamista nykyiseen allikkoon ja raskaaseen kuntavaalien tappioon.
Keskustan pienen eliitin saavutetun edun omituinen säilyttämisen pakko kertoo nyt, - kuntavaalien fiaskossa -, että HUPSISTA vaan!
Syyllinen hölmöilyyn onkin puoluesihteeri, ja että hänet pitäisi kiireen kaupalla ajaa Seinäjoen takametsiin pois kiusaamasta pientä eliittiä ja estämästä sen kivaa puuhastelua ja keekoilua parrasvaloissa ja juhlapöydissä.
Jutut Korhosen pois potkimisesta ovat laadultaan kuitenkin vain ja ainostaan karua faktaa:
Vain Korhosen valitsija, Keskustan puoluekokous voi hänet erottaa. Siispä on todettava että ennen Korhosta vaihtuu Keskustan johdossa muutama ministeri ja palkattu taputtaja heidän mukanaan, ennen kuin Keskustan kenttä seuraavassa puoluekokouksessa 2010 antaa Korhoselle lopputilin, jos se sitä milloinkaan edes suostuu antamaan!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Vastaukset 31
Vanhimmat
rajaus keskustaan? Siis cityn keskustaan? Miksi sinä sorrat lähiöitä? Miksi et ole perustanut myös lähiö-keskustaa? Oletko sinä ratsisimi?
Voidaanko puhua myös peräkorven-kepusta tai pikkukylän-kepusta tai liikkenneympyrä-kepusta. Tietysti kaikkien pitää asua visusti keskustassa, olipaha iso tai pieni?
Kumpi lähtee keskustasta Vanhanen vai Korhonen?
Onko City-Keksuta yhdistysrekisterissä?
Sinun kannattaa pitää jatkossakin kirjoituspausseja, koska se parantaa näköjään kirjoitustesi laatua huomattavassa määrin.
Analyysisi on paljossa oikeaan osuva. Vanhanen ei todellakaan vastaa sitä kuvaa, mikä useimmilla on Kepun kentästä ja sen alkiolaisperäisestä aatesuunnasta. Knetävän väki tuntuu olevan jopa sitä mieltä, että Korhonen pelasti puolueen nytkin vielä suuremmalta ja nöyryyttävämmältä tappiolta. Vanhasen johtaman Kepun kannatus tulee jatkossa alkamaan ykkösellä, ei kakkosella. Kysymys on nyt siitä, kuinka kauan Vanhasen annetaan vaikuttaa tähän suuntaan, myyrän työtään tehden.
Uhdessä kohdin pitää kuitenkin olla eri mieltä tai ainakin vastakommentoida kirjoitustasi. On totta, että Kepu erotti Jäätteenmäen osin demarien vaatimuksesta, kun vaihtoehtona olisi ollut Kepun hallituskelvottomuus ja sinipunan paluu. Kahdesta pahasta vaihtoehdosta valittiin silloin paremmaksi arvioitu.
Mutta asia on myös niin, että demarit ovat saaneet palkkansa tämän episodin seurauksena. Ehkä on kuitenkin niin, että Anneli Jäätteenmäkeä puolustanut demari Mikko Elo oli sittenkin oikeassa. En nyt tarkoita sitä, syyllistyikö Jäätteenmäki valehteluun vai ei. Jäätteenmäen pudotus nimittäin taisi osua demarien omaan koipeen lopulta.
Jäätteenmäkeä seurasi Kepun rehellisimmäksi väitetty eli Matti Vanhanen. Todellisuudessa tätä rehellisyyttä suuremmaksi asiaksi on noussut Vanhasen oikeistolaisuus, hänhän on mieleltään hyvin kokoomuslainen. Vanhasella on ollut pyrkimystä viedä Kepua aatteellisesti Kokoomuksen kupeeseen. Äänestäjät ajattelevat silloin, että on parempi äänestää suoraan Kokoomusta kuin mutkan kautta äänestämällä Vanhasta. Oikeistolaistumista vastustaneet ovat puolestaan siirtyneet Persujen kannattajiksi tai sitten liittyneet Nukkumatin johtamaan puolueeseen.
Vanhasen mieltymys oikeistolaistumiseen on tiputtanut demarit vallankahvasta helpommin kuin mitä muuten olisi käynyt. Jäätteenmäki oli hyvin selvästi demarimyönteinen ja sosiaalisesti ajatteleva poliitikko, olihan hänellä jo opiskeluajoilta kokemusta kansanrintama-ajattelusta. Sosiaalisesti ajatteleva Jäätteenmäki siis vaihdettiin taloudellisesti ja oikeistolaisesti ajattelevaan Vanhaseen ja sillä oli katastrofaaliset seuraukset myös demareille. Jäätteenmäki on saanut kostonsa tätä kautta, siis varsin eriskummallisesti. Samalla se kuitenkin merkitsee myös oman puolueen kannatuksen alamäkeä. Demarien ja Kepun välienselvittely aina Värysen riidanhaastamisen ajoista lähtien on vähitellen johtanut kummankin näiden valtionhoitajapuolueen alamäkeen.
Mikko Elo on ollut kaiketi ainoa poliitikko, joka on nähnyt tämän. Hän vaati Lipposta muuttamaan politiikkaa ja hän ymmärsi Jäätteenmäen pudottamisen vaarat. Sosiaalidemokratian ja alkiolaisen liiton yhdessä tekeminen on purkautunut keskinäiseen riitelyyn ja Kokoomus on korjannut potin.
Etkö sinä tollo ole vielä tajunnut että eletään 2000 lukua.
Ei yhteiskunnassa ole enää oikeistolaista ja vasemmistolaista politiikkaa. Vain vasemmistokonservatismia esiintyy, Heinäluoma siitä erinomaisena esimerkkinä. Muutoin raja-aidat ja vastakkainasettelut ovat mennyttä aikaa.
Paitsi muutaman umpitollon vasemmistodemarin mielikuvituksessa
kaksi asiaa, kuten uusi gurusi City-Keskusta. En nyt muista, mistä tämän tänään luin, mutta samapa se, olen samaa mieltä. Korhosella on vanhakantaisten puolueaktiivien kannatus, mutta sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä Kepun todellisen kentän, äänestäjien tuen kanssa. Monet vähän ylemmän tason puolueaktiiveista, piirijohtajista totesi, että pahin ongelma oli se, että puolueella oli kaksi linjaa. Puoluesihteerin asia on tukea puheenjohtajaa ja hallitusta, ei haukkua niitä. Ja sinulla ei ole vähäisemmässäkään määrin Kepun kentän tuntemusta. Minulla vähän on ja esim. Etelä-Pohjanmaalla Hokkasen-Korhosen (kahden karjalaispojan) kannatus ei ole ollenkaan niin suurta kuin Helsingistä päin näyttää. Korhosen äänisaalis Seinäjoella ei ollut hääppöinen
Sinä ja Seppo hehkutatte Korhosta aivan eri syistä. Sitä on hauska lukea.
Sinä ilmeisesti siksi, että, jos aitovieriläinen punamultaisuus pääsisi Korhosen ansiosta kepussa valtaan, niin kansa alkaisi äänestää mieluummin suoraan demareita kuin mutkan kautta keskustaa äänestämällä.
Seppo taas katsoo, että politiikka ei ole mitään, ellei aina pane vastaan. Hänelle Vanhanen on myöntyväisyysmies, joka pitää korvata ärhäkällä Korhosella.
Tämähän on vanhan punamullan toimintamalli. Kekkonen piti kokoomuksen katsomossa ja kepu riiteli SDP:n kanssa aina niin pitkään, että Kekkonen nimitti virkamieshallituksen.
Seppo muistaa nuo ajat ja toivoo Korhosen myötä sitä ilmapiiriä takaisin Seppo vaan ei muista, että Korhonen vie kepun HETI punamultaan demareiden kanssa jos saa vallan ja silloin kepun kannatus vasta syöksyy ja persujen potti kasvaa.
itsetunto-ongelma. Olet ilmeisesti sama puberteettikriisistä kärsivä kirjoittaja, joka korvaa siihen ikävaiheeseen kuuluva v-u sanan tollo-sanalla. Samasta ilmiöstä siinä kuitenkin on kyse, vaikka sana vain on eri.
Kaikissa yhteiskunnissa on aina ollut ja tulee vastedeskin olemaan oikeistolaista ja vasemmistolaista politiikkaa. Jos olet seurannut USAn presidentinvaaleja, niin jopa siellä McCain kertoo Obaman olevan sosialisti. Niin kauan kun yhteiskunnissa on eriarvoisuutta, on myös vähintään kahdenlaista politiikkaa, joista huono-osaisten etua puolustavaa on totuttu kutsumaan vasemmistolaiseksi.
On tietysti aina välillä yritetty yhteneispolitikkan pakkovaltaa. Niitä on kutsuttu milloin fasismiksi, milloin reaalisosialimiksi. Hyvä esimerkki nykypäivän näennäisestä yhtenäispolitiikasta on Venäjän "Kotini on Venäjä" puolueen suosio ja politiikka.
Vasemmistopolitiikka voi toki muodostua konservatiiviseksi siinä tilanteessa, kun aletaan puolustaa saavutettuja etuja. Tilannehan on ollut tämänkaltainen juuri Suomessa. Kun näitä etuja ei vielä oltu saavutettu, kyse oli tietysti siinä vaiheessa edistyksellisestä ja uutta luovasta politiikasta. Luulen, että tällainen saavutetujen etujen politiikka nousee taas vähän arvossa, jos ja kun taloudellinen taantuma alkaa vaikuttaa. Näin kävi ainakin 90-luvun laman aikoihin, kun ihmiset alkoivat turvautua tuon järjestelmän suomiin etuihin. Yllättäen jopa ne, jotka pitivät ammattiliittoon kuulumista täysin turhana, alkoivat jostain syystä liittyä näihin liittoihin.
Yllättäen jopa ne, jotka pitivät ammattiliittoon kuulumista täysin turhana, alkoivat jostain syystä liittyä näihin liittoihin.
''''''''''''''''''''''
Ei ammattiliittoihin liitytty, vaan Loimaan kassaan.
Kyllä meillä Sepon kanssa on taatusti eri näkökulma tähän asiaan, vaikka se näennäisesti samansuuntainen onkin jossain kohdin.
Siihen en usko, että kepulaiset alkaisivat äänestää suoraan demareita. Tähän päästään vasta siinä vaiheessa, kun maakunnissa aletaan ymmärtää demokratian päälle. Eli silloin, kun päästään Ruotsin malliin, missä jokin maan alue ei ole läänitetty yhden puolueen monopoliksi. Tätä monopoliaseman menetystähän Kepu nyt pelkää.
Punamultavetoisen kepulaisuuden uusi nousu mahdollistaa punamultahallitukset. Sosiaalidemokraateilla ja Kepun alkiolaisilla on kuitenkin olemassa samansuuntainen näkemys politiikan merkityksestä. Kummatkin haluavat jakaa hyvinvointia laajemmalle kuin vain omalla onnistumisellaan menestyneille. Ne ovat siten tulonjaon tasauspuolueita.
Kepun riidanhalu hajoitti parikymmentä vuotta sitten sen, mikä kesti noin parikymmentä vuotta. Punamultayhteistyö alkoi sotien jälkeisenä aikana nimittäin Rafael Paasiosta vuonna 1966. Paasio oli ns. keskitien kulkija, joka valittiin asevelisosialistisen ajan jälkeen puolueen vetäjäksi. Yhteustyö oli kukoistuksessaan Sorsan-Virolaisen aikakaudella. Sitten tuli riitelynhaluinen Väyrynen, joka vuonna 1987 päätti yhteistyön melko lopullisesti. Paavo Lipponen oli omalta puoleltaan myös riittävän riitelynhaluinen niin, ettei yhteistyötä Kepun yrityksista huolimatta saatu oikein aikaan. Jäätteenmäellä oli jo tositarkoitus, mutta hän pilasi osaamattomuuttaan itse asian ottamalla esiin USAn vastaisen korttinsa. Jos demarien puheenjohtajana olisi silloin ollut Lipposen sijasta esim. Erkki Tuomioja, siitä olisi seurannut takuuvarmasti Jäätteenmäen-Tuomiojan pitkäikäinen hallitus, mitä ei Kepussa olisi ollut juurikaan halua muuksi muuttaa. Mutta homma meni niin kuin tiedämme ja eripura jatkui.
Sorsa ja Virolainen olivat yhteistyön poliitikkoja. Väyrynen ja Lipponen ovat enemmän oman tien kulkijoita ja riidanhaluisia. Kyse on siis myös henkilöominaisuuksista. Yhteistyö vaihtui tahtopolitiikaksi ja samalla hajoitti vasemmistopainotteisen kansanrintamayhteustyön. Kun kaksi tappelee keskenään, kolmas korjaa potin. Ei tämä tietysti koko totuus ole, sillä on myös niin, että yhteiskunnan muuttuminen on mahdollistanut Kokoomuksen politiikan suosion kasvun.
Kepussa on paljon sellaisia voimia, jotka ovat alkaneet haikailla paluusta tähän kansanrintamayhteistyöhön. Ehkä kaikkein johdonmukaisimmin ja terävimmin tämän puolesta on puhunut keskustalainen satraappi Erkki Laatikainen.
Mitään Loimaan kassaa ei tainnut edes noihin aikoihin olla olemassa. Työttömyyskorvauksen saaminen ei ollut myöskään liittymisen ainoa syy. Liitoista saa nimittäin myös lainopillista apua irtisanomisttilanteissa ja muissa sellaisissa tilanteissa, missä työntekijä kokee oikeuksiaan loukatun. Tällaiset oikeudenloukkaukset jostain syystä aina yleistyvät lamavuosina.
Et oio mutkia, vaan referoit poliittista lähihistoriaa melko tarkoin viivoin. Minä edellä vain karrikoin Sinun ja Sepon Korhos-käsitystä.
Olet nääs oikeassa: Keput eivät äänestä demareita, eivät ainakaan nyt, koska demaritkin hävisivät, mutta sen sijaan persut voittivat ja vasureiden alamäki pysähtyi. Se osa kepun korpikansasta, joka vierastaa kokoomusta, vierastaa myös demareita eikä heitä koskaan äänestä, jos vaihtoehtona on joku vennamolais-vasemmistolainen populistiliike; piilorasistitkin kelpaavat paremman puutteessa.
Punamulta alkoi, niin kuin kerroit. Siihen liittyi vahvana sosialidemokraattien hajaannuksesta eroonpääsy ja mm ay-liikkeen yhdistäminen, missä Mauno Koivisto kunnostautui. Tämä vanha kommunistien vastustaja näki, ettei vallassa pysytä vain vastustamalla, vaan on yhdistyttävä.
Hyvinvointia vanhat punamultaosapuolet rakensivat sulle-mulle politiikalla ja jatkuvalla riitelyllä siitä, kumpi vie isomman potin kotiin siitä huimasta verotulosta, jota inflaatio tuotti valtiolle, kun verotaulukkoja ei korjattu ja palkat nousivat kilpaa kustannusten kanssa.
Sorsa ja Virolainen tosiaan kehittivät jakopolitiikan huippuunsa, konsensukseksikin sitä nimitettiin. Sen avulla vaimennettiin kaikki muut kansalaisryhmät paitsi puolueiden omat korporaatiot: SAK, MTK ja STK.
Väyrysestä annat hyvän kuvan. Tämä itseriittoinen Kekkosen martionetti oli ruvennut kuvittelemaan, että hän on itseoikeutettu vallanperijä Kekkosen jälkeen ja alkoi myös käyttäytyä sen mukaisesti. Sorsalle, tälle omasta arvostaan herkkävarpaiselle prinsessalle, Väyrysen iltalypsy ei tietenkään sopinut. Siksi Sorsa sopi koiviston kanssa, että kepu heitetään oppositioon 1987, niin kuin sitten kävikin ja kokoomus pääsi pannasta, kehittymään vähitellen kohti sitä maltillista keskustaoikeistolaisuutta, mitä se nyt edustaa ja mikä linja vaalit voitti.
Lipponen on luku sinänsä. Hänhän nousi SDP:n puheenjohtoon Ahon hallituksen aikana ja sai siinä silmilleen Ahon ylimielisyyden, josta veti herneet nenäänsä. Kun Jäätteenmäki sitten aloitti käräjöinnin Lipposta vastaan Sundqvist-jupakan vuoksi, olivat Lipposen hampaankolot jo niin täynnä, että punamulta oli totaalisesti poissuljettu niin kauan kuin Lipponen johtaa demareita. Jäätteenmäen valhevoitto oli Lipposelle kova pala. Mies lähti Lappiin lomailemaan hallitusneuvottelujen ajaksi ja jätti puoluesihteerinsä, Heinäluoman kyykyttämään Jäätteenmäkeä.
Jumalauta, että tuo oli keskustalle nöyryyttävää aikaa. Missähän silloin oli tämä keskustan "kenttä", joka vaatii omaa politiikkaa. Kepu antoi demareille kaiken periksi, aivan kaiken. Se oli niin kovaa, että ruoan alvi piti nyt saada tähän hallitusohjelmaan ihan väkisin, koska muutenhan kepu olisi aivan nössöjen sakkia.
Mitä yhteistyöhön ja politiikkaan tulee, niin minusta on hyvä, että olemme menneet jonkin verran kohti suurempaa avoimmuutta. Sorsan ja Virolaisen aikana kaikki sovittiin ja jaettiin kabineteissa. Ahon ja Viinasen aikana ministereiden suut suljettiin, ettei markkinoille anneta vääriä signaaleja. Tuomioja ja Halonen alkoivat puhua avoimmuudesta, mutta toteuttivat sitä hyvin yksipuolisesti: USAaa vastaan. Häkämies ja Stubb nostavat kissan pöydälle keskusteltavaksi, mikä raikastaa ummehtunutta suomettuneen arkuuden ilmaa. kuvaavaa on, että ainoa kritiikki kumpaakaan kohtaan on perustunut asiayhteydestään irroitettuihin sanoihin ja siihen, että kritikoija rakentelee näistä sanoista omaa mielikuvitustulkintaansa - niinhän sinäkin olet tehnyt: Venäjä, Venäjä, Venäjä, 080808...
Väyrysestä en paljoa viitsisi puhua. Hän ei ole muuta kuin Soinia huonompi populisti tahtopolitiikkansa kanssa. tahtopolitiikkahan perustuu hyvin yksinkertaiseen kaavaan: osoitetaan kannattajille vastustaja, joka estää "meitä" saavuttamasta omat etumme ja sitten "tahdotaan", että meidän on päästävä valtaan, jotta vastustaja nujerretaan.
Väyrynen on vanhakantaisen vastakkainasettelun kunkku SDP:n työväenaatteen idealistien rinnalla. Tämä muuten yhdisää kepua ja demareita.
Satraappi Laatikaisesta en oikein muuta osaa sanoa kuin sen, että hän on punamullan synnyttämä mies ja sellaiseksi jäänyt. Kun kävi selväksi, ettei Esko Aho voi koskaan toimia yhdessä Paavo Lipposen kanssa, Laatikainen aloitti ajojahdin Ahoa vastaan ja Jäätteenmäen nostamiseksi kepun puheenjohtajaksi. kaksinaamainenkin tämä Laatikainen on. Presidentinvaalien aikaan ja eduskuntavaalien jälkeen häneltä on tullut vain muutamia kirjoituksia, joissa kokoomukseen on suhtauduttu edes neutraalisti, mutta niihinkin on saatu paljon salaivaa rivien väliin.
Keskusta on itse valinnut tiensä. Kun se asettaa itsensä keskelle, se joutuu aina valitsemaan kumppanikseen jomman kumman reunan - ja sen vuoksi häviämään kannatusta toiselta reunaltaan.
Kepu alkaa jauhaantua yhä pienemmäksi kokoomuksen ja SDP:n välissä, mikä tuskin sinuakaan häiritsee? ;-))
Ei kukaan mitään liittojen apuja tarvinnut, kun liitoista riippumattomista työttömyyskassoista sai ansiosidonnaisen työttömyysturvan eikä kukaan muuta tarvinnut.
Nämä liittojen "palvelut" ovat pelkkää mainostekstiä, jolla perustellaan huikeat jäsenmaksut, että liittojen pomoilla olisi leveät oltavat.
Korhosen kannatus rajoittuu keskustan puoluekokouksen äänekkäisiin jäykkäniskoihin.
Noilla puolueaktiiveilla ei ole mitään käsitystä siitä, millaiset äänestäjät ratkaisevat sen onko keskusta 1. vai 4 sijalla puolueiden suuruusjärjestyksessä ja senkin onko keskustan kannatusosuus 25 vai 15 prosenttia.
Pitäköön keskusta korhosensa. Sen seurauksena kannatuksen alamäki jatkuu, mikä ei todellakaan ketään haittaa paitsi keskustan "kenttää", puoluekokouksen punaniskaisia juntteja.
Olet ällöttävä yksilö.
Älä lue, niin ei ällötä.
Keskustan kannalta läheinen punamultayhteistyö on ollut aina turmiollista, Kannatuksemme oli alhaisimmillaan juuri 70-luvulla ja 80-luvun alkupuolella kun punamulta oli vallitseva hallituskoalitio. Silloin Keskustan kannatus hiipui jopa alle 18 % tason.
Nousimme suurimmaksi puolueeksi -91 sen jälkeen kun sinipunaa kokeiltiin ensimmäisen kerran, ja kansa antoi sille, etenkin sosialidemokraateille, täystyrmäksen vaaleissa. Edes raskas Ahon pääministerikausi porvarihallituksen vetäjänä ei romahdattanut suosiotamme tuonne punamullan ajoille.
Vuonna 99 nousimme taas maan kakkospuolueen asemaan ja vain Lipposen kylmäkiskoisuus Keskustaa kohtaan esti hallituskoalition tarkistamisen tuolloin. Sitten 2003 olimmekin jo suurin, kannatuksemme loli ähes 25%, korkeimmillaan sodan jälkeen (samaa tasoa kuin -91).
Punamulta käänsi taas kannatuksen laskuun, mutta suurimman puolueen asema säilyi vielä viime vaaleissakin SDP:n aloitettua keinotekoisen vastakkainasettelunsa lietsomisensa ja kansa oivalsi puolueen onttouden
Nyt Keskusta voi lähteä taas nousuun pitämällä selvä hajurako demareihin ja ylipäätään vasemmistoon, mutta menemättä mukaan Kokoomuksen oikeistohuumaan. Keskustalla on selkeä oma paikka suomalaisessa politiikassa, se ei ole vasemmiston ja oikeiston välissä vaan niiden yläpuolella, tasapainottavana ja kaikkia kansanryhmiä edustavana puolueena.
Puolueen on kuitenkin yhtenäistettävä esiintymisensä josta etenkin media repii jatkuvasti näkemyseroja, vaikkei niitä käytännösssä ole. Keskusta on mieluinen maali etelän medialle, näkeehän sen nytkin, kun Keskustaa riepotellaan vaalitappiosta joka oli kuitenkin pienenpi kuin demareiden vastaava. Urpilaisen papukaijavastaukset ja torjuntavoitto-valheet menivät mediaan kuin häkä, mutta Korhosen ja Vanhasen rehelliset tappion tunnustamiset aloittivat turhanpäiväisen mediaspekulaation. Osoitus siitä kuinka media kohtelee eri tavalla eri poliittisia toimijoita. Mutta tulemme näkemään että Keskustan rehellinen tappion tunnustaminen ja tarvittavien korjausten teko tulee nostamaan meidät pitkälle SDP:n edelle.
ollut tämä varapresidenttiehdokas, joka kutsui Obamaa sosialistiksi. No, kumpi vain, niin otitko sinä tuollaiset väitteet tosissasi. Kyllä sinulla noita guruja riittää. Tietysti voimme aina jollain tavalla löytää oikeiston ja vasemmiston. Esimerkiksi Kuortaneen kunnanvaltuustossa oli 1930-luvulla Kokoomus vasemmistona ja IKL oikeistona ja se Kokoomus taisi olla aika paljon oikealla nykyisestä Kokoomuksesta. Perussuomalaisia ja kristillisiä sinä pitänet vasemmistolaisina. Siitä voi olla toistakin mieltä, vaikka olen kyllä samaa mieltä kanssasi siinä, että kristilliset ehkä ovat aidoimmin kaikista huono-osaisimpien puolella.
Asia tietysti on niin, että sinä toteat niiden, jotka ovat huono-osaisten puolella, olevan aina vasemmistolaisia, joten vasemmistolaiset ovat ainoat, jotka voivat olla huono-osaisten puolella. Tätä kutsutaan logiikasssa ja muuallakin kehäpäätelmäksi, jolla ei ole mitään arvoa.
>>Puolueen on kuitenkin yhtenäistettävä esiintymisensä josta etenkin media repii jatkuvasti näkemyseroja, vaikkei niitä käytännösssä ole.
Siitä näkee, että kauan ja tarkkaan olet politiikkaa seurannut ja terävästi nähnyt ja näkemäsi vielä oikein ymmärtänytkin. Varsin harvinaista tämän palstan keskustelijoilla.
Kun noin hyvin ymmärrät menneisyyden, niin varmaan olet oikeassa tulevankin suhteen, eli
"Kepu alkaa jauhaantua yhä pienemmäksi kokoomuksen ja SDP:n välissä"
Ei se minuakaan itkettäisi.
Ylempänä kaikki. ;-)
Olen samaa mieltä, nyt ei ole tarvetta vaihtaa puoluejohtoa, eikä edes puoluesihteeriä. Sisäiset pelisäännöt pitää vain sopia selkeiksi, sillä kuten sanoin, medialle Keskustan pienikin sisäinen näkemysero on suuri uutinen, kun muut taasen saavat sanoa hyvinkin ristikkäisiä mielipiteitä ilman isoja otsikoita. Vai voisiko joku edes kuvitella Keskustalla olevan yhtä kaukana tosistaan olevia mielipiteitä kuin Tuomiojalla ja Jaakonsaarella? Tai olisiko Tuomiojan ja Heinäluoman esittämä puoluejohdon arvosteltu ohitettu olankohautuksella jos samanmoista olisi esitetty Keskustassa? Ei takuulla.
Kansalle pitää myös kertoa asiat perustellusti, ei pelkkänä annettuna tosiasiana. Kun tiedämme että tulossa on vaikeat ajat on kerrottava se suoraan, olipa kyseessä uhkaava taantuma tai valtio-omisteisen yrityksen supistukset. Vuoden 1987 jälkeen, siis kahteenkymmeneen vuoteen, ei vaaleja ole voitettu rahaa lupaamalla, vaan säästämistä korostamalla. Keskustan on tässäkin otettava oma selkeä linja ja irrottauduttava demarien vastuuttomuudesta menolisäysten vaatijana, kyllä kansa ymmärtää ettei rahaa ole loputtomasti kylvettäväksi kaiken maailman sosiaalietuuksiin.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että puolueen sisäiset asiat tulisi käsitellä puolueen sisällä, ei mediassa kukin puoluepukari omaa profiiliaan nostellen.
SDP sortui samaan Lipposen 1. kauden aikana, kun näköpiirissä oli useiden eduskuntapaikkojen menetys 1995 eduskuntavaalin jälkeen. Julkinen kinaaminen mediassa lisäsi silloin SDP:n tappiota, kun se säilyi hädin tuskin suurimpana vuoden 1999 eduskuntavaalissa.
Mitä demareihin muuten tulee, niin isoimmat näkemyserot löytyvät nuorten ja ukkodemareiden välillä. Nuoret ja fiksut eivät vaan saa ääntään kunnolla kuuluviin, kun fossiloituneet konservatiiviukot ovat miehittäneet avainpaikat ja SDP:n linjan mielipidejohtajina ovat edelleen Halonen ja Tuomioja, konservatiivisen työväenideologian ja 70-lukulaisen, USA-vastaisten Vietnam-mielenosoitusten veteraanit.
Vaikeat ajat ovat tulossa. Siitä pitäisi nyt nimenomaan keskustan tulla avoimesti esiin ja lopettaa hallituspolitiikan haukkuminen. Hallitushan on jo tehnyt kaiken, mikä hallituksen vaikutusmahdollisuuksissa on.
kansainvälinen rahoituskriisi - joka ei ole Suomen aiheuttamaa - alkaa vaikuttaa reaalitalouteen jo aika pian. Vienti hiipuu, kun ostajien on vaikea saada ulkopuolista rahoitusta ja ostajien omat kassatulot riittävät niukasti. Venäjän transitoliikenne tyrehtyy samasta syystä. Kun luototus on vaikeuksissa alkavat Suomen satamat täyttyä ja rekkajonot lyhetä. Se tietää työttömyyttä meilläkin. Metsäteollisuuden rakennemuutos, joka aiheutuu kansainvälisestä ylikapasiteetista ja kysynnän siirtymisestä entisiltä USA:n ja Euroopan markkinoilta Aasiaan ja Kaukoitään, aiheuttaa meillä vielä paljon tuotantokapasiteetin alasajja, joista ei selvitä hallituksen autoimin, vaan rakenteita muuttamalla.
Näistä asioista pitäisi keskustankin pystyä keskustelemaan avoimesti ja politikoimatta. Syyllisten etsiminen hallituksesta tai "kokoomuslaisesta oikeistopolitiikasta" on pelkkää keskustalaisten oman vastuun pakoilemista.
Avoimia keskustalaisten itäisi olla myös palvelu- ja kuntarakenteen läpiviemisessä. keskustahan sopi uitelain tätä varten jo edellisessä hallituksessa, punamullassa SDP:n kanssa. Nyt tuota puitelakia toteutetaan ja vastuuton osa kepulaisista syyttää omiaan ja nykyistä hallituspolitiikkaa täysin väärin perustein.
Avoimesti pitäisi tehdä selväksi sekin, että Suomi ei ole millään tavalla samassa tilanteessa kuin 80- ja 90-lukujen taitteessa. Pankit eivät nyt ole pelanneet kasinopeliä osakkeilla, ei ole tehty Kouri-kauppoja ja erilaisia fryckmaneja ja kullvikeja ei nyt ole ollut rakentamassa kuplaa osakemarkkinoille. Kiinteistöjen arvolla ei ole pelattu hasardia eikä eletty velalla ja osteltu lainalla pörssiosakkeita luottaen niiden jatkuvaan arvonnousuun.
Meillä on nyt asiat paljon paremmin kuin onella sellaisella maalla, joka ei joutunut 90-luvulla ponnstamaan pohjan kautta päästäkseen takaisin pinnalle.
keskustalta ja demareiltakin voisi nyt edellyttää poliittista rehellisyyttä eikä kannatuksen haalimista kasaa pelottelemalla ja/tai ilmaista rahaa vaatimalla omien eturyhmien suosion kalastelemiseksi.
Keskustassa on paljon fiksuja ihmisiä niin kuin demareissakin. Valitettavasti populistipoliitikkojen äänekkyys kummassakin leirissä estää järjen äänen pääsyn julkisuuteen. Media on tähän tietenkin yksi osasyyllinen. uutisia on helpompi rakennella ristiriidoista ja vaikeuksista.
Draama syntyy tappioista ja menetyksistä paljon helpommin kuin faktoista, jotka yleensä ovat aika kuivaa luettavaa.
...jäbälle ja kiukuttelee turhautuneisuuttaan.
Jos Korhosella on vähääkään poliittista pelisilmää ja kunnioitusta puoluettaan kohtaan hän ilmoittaa lähiaikoina oma-aloitteisesta erostaan.
Kaikki muut vaihtoehdot johtavat vain ja ainoastaan Kepun alamäen jyrkkenemiseen. Puoluesihteeri ei voi missään olosuhteissa toimia niin avoimesti eri linjoilla kuin puolueen puheenjohtajisto kuin mitä Korhonen on toiminut. Puolueen hajoittaminen ja äänestäjien saattaminen hämmennyksen tilaan on yksinomaan eriseuraisen puoluesihteerin aikaanaannosta.
Puolue linjaa tavoitteesa ja käytännön politiikkansa johtajien voimin, ei puoluesihteerin. Puoluesihteerin tehtävä on kaikissa oloissa tukea puoluekokouksen valitsemaa johtoa.
Vaalitappion suurin syy.Ylimieliseltä mutisijalta uunipotaatti suuhun ja uuninpankolle makkaoilemmaan.
Vanhasen naisjutuista jauhavat vain ne, jotka eivät itse saa tai kykene.
Broidi sanoo, että jos koko keskusta toimisi tavallasi, se jäisi kilpailemaan Soinin sakin kanssa siitä kumman kannatus yli 5%.
Vain sinun sairaassa, päässäsi, ei muualla. Suuruudenhulluuden olisi luullut karisseen paksusta kallostasi jo viime vaaleissa. 19 ääntä.
Kepun kannatus Helsingissä tippui nyt neljäsosan, yli prosenttiyksikön, viidestä ja puolesta prosentista vähän yli neljään. Jos se olisi kampanjoinut täällä Jarmo Korhosen opein, kepun kannatus olisi pudonnut vielä rutkasti enemmän, se on varmaa. Jos et tuota ymmärrä, olet enemmän ulkona kuin lumiukko. Taidat ollakin provokaattori, joka yrittää lopullisesti estää keskustan pääsyn kaupunkeihin.
Käykää kysymässä tuntoja sieltä missä suurimmat tappiot tulivat. Siellä yksimielinen vastaus on se että Vanhasen etäinen,virkamiesmäinen oikeistopolitiikka ei kiinnosta mitenkään arjen vaikeuksissa painivaa pieni- tai keskituloista perhettä. Tosi asia on, että Korhonen on tiennyt tämän asian kun hän on kritiikkinsä esittänyt. Vanhasen aika on ollut ja nyt se on mennyt, jos puolue aikoo tulevaisuudessa saada yli 20% kannatuksen, tällä menolla PerSu on yli 10% puolue seuraavissa vaaleissa.
mtk
.
Avauksessa käytin kovaa kieltä tri Sole Molanderin osuudesta puolusihteeri Jarmo Korhosen arvosteluun. Oikaisen virheen ja esitän julkisesti anteeksipyyntöni Solelle.
Tulkitsin hänen lausuntonsa Jarmo Korhosesta väärin perustein, sillä kyseessä onkin väärinkäsitys jonka oikaiseminen ei vaadi julkista kilpalaulantaa.
Siten; Sole Molander on nimen omaan täysin CITY-Keskustan ajaman linjan ja sen toiminnan kannalla!
Hän on siis mitä varmimmin stadilainen CITY-Kepu, sanan varsinaisessa merkityksessä, joka tässä ilolla kuittaan ja vakuutan.
Kiitos Sole
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta