Vanhoillislestadiolaiset ajattelevat, että Jumalan edessä tehty, kuolemaan asti kestävä avioliitto on ainoa tapa elää parisuhteessa. Ennen avioliittoa ei kuulu olla seksiä, vaikka olisi kuinka kiusauksia. Niinpä avioliittoon suositellaan menemään mahdollisimman pian seurustelun aloittamisen jälkeen. Lihalliset ilot ovat pahuuttaa muualla, paitsi avioliittossa. Jopa lapsen "itsetutkiskelut" ovat syntiä, ja näin muokataan herkemmän ihmisen osalta maaperää loppuelämän ahdistuksille. Lestadiolaisessa elämässä seksi on hurjan tabu asia; tosiasioita ei tunnusteta.
Entä parisuhde? Ovatko lestadiolaiset onnellisia parisuhteessaan? Havaintojeni perusteella he ovat aika onnellisia perheessään. Lapset ja siihen liittyvä työ pakottaa panostamaan perheeseen, ja siihen liittyvää onnea ei voi aliarvioida. Näin siis parhaimmillaan, eli jos mies ymmärtää olla mukana hommassa. Entä parisuhde? Kysyn tuota taas, sillä mietin, että onko onnellisimmassakaan tapauksissa tarpeeksi aikaa ja energiaa parisuhteelle? Vai uhkaako parisuhteeseen liittyvät tärkeät asiat hukkua ainaiseen huoleen ja pelkoon raskaaksi tulemisesta? Minulla on sellainen tuntuma, että aika monessa lestadiolaisperheessä vaimo suree salaa sitä, ettei elämän kaikki osa-alueet ole nyt aivan kohdallaan. Ellei henkisten vammojen vuoksi osaa varsinaisesti kaivata seksiä, ainakin yksi perheenjäsen on vaille biologian vaatimien tarpeiden tyydytystä: mies. Ainahan mies kaipaa enemmän, kuin mitä voi saada, sanotaan, ja se ehkä pitää paikkansakin, mutta rajansa kaikella. Jos selibaatti kestää kuukauden, toisenkin, vuoden ja jopa toisenkin, on sataprosenttisen varma asia, että siinä on lähes kaikilla miehillä suuret houkutukset "syntiin".
Hieman toiseen asiaan, sivuuttaen samaa aihetta: Voiko olla, että kuolemaan kestävä avioliitto aiheuttaa asenneongelmia: koska avioliitto on joka tapauksessa ikuinen, ei ole tarvetta "panostaa"? Olen tuollaista havainnut. Perheessä näyttää olevan kaikki kunnossa, yhteispeli toimii, lapset ovat kunnollisia jne, mutta parisuhteessa ei näytä olevan "kipinää". Taiteilen tässä vähän heikoilla jäillä, sillä tiedostan, sillä eihän "vapaissakaan" parisuhteessa onni kukoista automaattisesti. Mutta olisiko kuitenkin vapaammilla säännöillä helpompi elää? Ja olla onnellinen? Tiedän monta lestadiolaispariskuntaa, jotka ovat solmineet avioliiton todella nuorena. Onko pelkästään hyvä asia, että he joutuvat ajattelemaan tämän kestävän kuolemaan asti? Viisaimmat ymmärtävät kääntää asian edukseen: koska olemme nyt yhdessä, tehdään tästä yhteinen onnemme. Mutta: onnelliseen parisuhteeseen liittyy olennaisesti nuo lihalliset ilot, sehän on aivan selvä asia. Jos parisuhde on vain toimiva kaveruus-suhde, houkutus ulkopuolelta saataviin lihan iloihin on helposti suuri. Tästä tosiasta ei lestadiolaisuudessa puhuta.
Rippikoulussa sanoi leiri-isäntä itsetyydytyksestä ja esiaviollisesta seksistä, että "hetken hurma, lopun elämän turma". Todella vastuuttomasti sanottu, nuorelle, identiteettiongelmien kanssa kamppailevalle nuorelle miehelle. Siitä hetkestä lähtien minulla oli suuri lisätaaakka: oma itseni. En voinut hyväksyä itseäni sellaisena kuin olin. Vaikka olin kaiken järjen mukaan aivan normaali nuori mies. Nuo asiat muokkasivat itsetuntoani aivan konkreettisesti.
Entä seurustelut? Tosi paljon ristiriitoja. Ensiksi siitä, ettei kumpikaan tunne seksualisuuttaan, ja ovat täysin "vihreitä". Sen jälkeen siitä, että seksuaalinen tunne toista kohtaan on herännyt molemminpuolisesti, mutta ei vielä koeta olevamme valmiita sitoutumaan loppuelämäksi. Koko ajan täytyi hakea rippi-isiä, joille tunnustaa lankeemuksensa. (Naimisiinhan ei voi mennä, kun naisella on vielä opiskelut kesken, ja väistämättömän tuntuinen lastensynnytysputki uhkaa katkaista opiskelut.) Lestadiolaisen käsityksen mukaan kuuluu tutustua toiseen ihmiseen hyvin, ennen kuin on (avioliiton solmimisen jälkeen) valmis seksiin. Loppujen lopuksi seksittömässä seurustelussa käy usein kuitenkin niin, ettei parisuhde etene aidosti, vaan koko ajan on mielessä nuo "kuumat asiat", ja niiden vuoksi tulee alituiseen ristiriitatilanteita. Mielestäni ihminen on valmis "läheisempään tuttavuuteen" toisen kanssa, kun on syntynyt luottamussuhde. Joskus se tulee hyvinkin nopeasti, ja on pelkästään luontevaa antaa tilanteen edetä luonnon vaatimassa järjestyksessä.
Entä ne ikuiset parisuhteet? Uskon sellaisiin, mutta ei se aina eka kerralla onnistu. Parisuhteen salat oppii iän ja kokemuksen myötä. Itsetuntemuksen myötä. Siihen saattaa kuulua rikottuja sydämiä ja raskaita kokemuksia. Ei taida olla kovin helppoa tietä onneen. Asenne on tärkein: onko tämä ihminen niin arvokas minulle, että haluan olla hänen luottamuksena arvoinen? Silloin kestää myös kiusauksia. Ilman lahkon sääntöjä. Kärkevästi sanottuna: hyväkin parisuhde on kortilla koko ajan, ja siihen kannattaa siksi panostaa. Jos olet löytänyt itsellesi sopivan kumppanin, hän arvostaa sitä, ja jää todennäköisesti vierellesi, ja panostaa juttuun omalta osaltaan.
Entä parisuhde? Ovatko lestadiolaiset onnellisia parisuhteessaan? Havaintojeni perusteella he ovat aika onnellisia perheessään. Lapset ja siihen liittyvä työ pakottaa panostamaan perheeseen, ja siihen liittyvää onnea ei voi aliarvioida. Näin siis parhaimmillaan, eli jos mies ymmärtää olla mukana hommassa. Entä parisuhde? Kysyn tuota taas, sillä mietin, että onko onnellisimmassakaan tapauksissa tarpeeksi aikaa ja energiaa parisuhteelle? Vai uhkaako parisuhteeseen liittyvät tärkeät asiat hukkua ainaiseen huoleen ja pelkoon raskaaksi tulemisesta? Minulla on sellainen tuntuma, että aika monessa lestadiolaisperheessä vaimo suree salaa sitä, ettei elämän kaikki osa-alueet ole nyt aivan kohdallaan. Ellei henkisten vammojen vuoksi osaa varsinaisesti kaivata seksiä, ainakin yksi perheenjäsen on vaille biologian vaatimien tarpeiden tyydytystä: mies. Ainahan mies kaipaa enemmän, kuin mitä voi saada, sanotaan, ja se ehkä pitää paikkansakin, mutta rajansa kaikella. Jos selibaatti kestää kuukauden, toisenkin, vuoden ja jopa toisenkin, on sataprosenttisen varma asia, että siinä on lähes kaikilla miehillä suuret houkutukset "syntiin".
Hieman toiseen asiaan, sivuuttaen samaa aihetta: Voiko olla, että kuolemaan kestävä avioliitto aiheuttaa asenneongelmia: koska avioliitto on joka tapauksessa ikuinen, ei ole tarvetta "panostaa"? Olen tuollaista havainnut. Perheessä näyttää olevan kaikki kunnossa, yhteispeli toimii, lapset ovat kunnollisia jne, mutta parisuhteessa ei näytä olevan "kipinää". Taiteilen tässä vähän heikoilla jäillä, sillä tiedostan, sillä eihän "vapaissakaan" parisuhteessa onni kukoista automaattisesti. Mutta olisiko kuitenkin vapaammilla säännöillä helpompi elää? Ja olla onnellinen? Tiedän monta lestadiolaispariskuntaa, jotka ovat solmineet avioliiton todella nuorena. Onko pelkästään hyvä asia, että he joutuvat ajattelemaan tämän kestävän kuolemaan asti? Viisaimmat ymmärtävät kääntää asian edukseen: koska olemme nyt yhdessä, tehdään tästä yhteinen onnemme. Mutta: onnelliseen parisuhteeseen liittyy olennaisesti nuo lihalliset ilot, sehän on aivan selvä asia. Jos parisuhde on vain toimiva kaveruus-suhde, houkutus ulkopuolelta saataviin lihan iloihin on helposti suuri. Tästä tosiasta ei lestadiolaisuudessa puhuta.
Rippikoulussa sanoi leiri-isäntä itsetyydytyksestä ja esiaviollisesta seksistä, että "hetken hurma, lopun elämän turma". Todella vastuuttomasti sanottu, nuorelle, identiteettiongelmien kanssa kamppailevalle nuorelle miehelle. Siitä hetkestä lähtien minulla oli suuri lisätaaakka: oma itseni. En voinut hyväksyä itseäni sellaisena kuin olin. Vaikka olin kaiken järjen mukaan aivan normaali nuori mies. Nuo asiat muokkasivat itsetuntoani aivan konkreettisesti.
Entä seurustelut? Tosi paljon ristiriitoja. Ensiksi siitä, ettei kumpikaan tunne seksualisuuttaan, ja ovat täysin "vihreitä". Sen jälkeen siitä, että seksuaalinen tunne toista kohtaan on herännyt molemminpuolisesti, mutta ei vielä koeta olevamme valmiita sitoutumaan loppuelämäksi. Koko ajan täytyi hakea rippi-isiä, joille tunnustaa lankeemuksensa. (Naimisiinhan ei voi mennä, kun naisella on vielä opiskelut kesken, ja väistämättömän tuntuinen lastensynnytysputki uhkaa katkaista opiskelut.) Lestadiolaisen käsityksen mukaan kuuluu tutustua toiseen ihmiseen hyvin, ennen kuin on (avioliiton solmimisen jälkeen) valmis seksiin. Loppujen lopuksi seksittömässä seurustelussa käy usein kuitenkin niin, ettei parisuhde etene aidosti, vaan koko ajan on mielessä nuo "kuumat asiat", ja niiden vuoksi tulee alituiseen ristiriitatilanteita. Mielestäni ihminen on valmis "läheisempään tuttavuuteen" toisen kanssa, kun on syntynyt luottamussuhde. Joskus se tulee hyvinkin nopeasti, ja on pelkästään luontevaa antaa tilanteen edetä luonnon vaatimassa järjestyksessä.
Entä ne ikuiset parisuhteet? Uskon sellaisiin, mutta ei se aina eka kerralla onnistu. Parisuhteen salat oppii iän ja kokemuksen myötä. Itsetuntemuksen myötä. Siihen saattaa kuulua rikottuja sydämiä ja raskaita kokemuksia. Ei taida olla kovin helppoa tietä onneen. Asenne on tärkein: onko tämä ihminen niin arvokas minulle, että haluan olla hänen luottamuksena arvoinen? Silloin kestää myös kiusauksia. Ilman lahkon sääntöjä. Kärkevästi sanottuna: hyväkin parisuhde on kortilla koko ajan, ja siihen kannattaa siksi panostaa. Jos olet löytänyt itsellesi sopivan kumppanin, hän arvostaa sitä, ja jää todennäköisesti vierellesi, ja panostaa juttuun omalta osaltaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Joo, olen sen huomannut useista vl-naisista, ei kaikista, että he rupsahtavat kun menevät naimisiin eivätkä enää huolehdi itsestään kuin ennen naimisiin menoa.
Kun vl-naisilla on hirveä taistelu puolison saannista ja silloin panostetaan ulkonäköönkin paljon luonnollisista syistä, mutta kas kummaa kun naimisiin on menty niin alkaa nainen vähitellen liukumaan rupsahtamiseen päin.
Jotkut ovat jo kaksvitosina ihan kauheita(näyttävät siltä kuin olisivat näitä 15 lapsen synnyttäneitä äitejä).
Vaikka eihän tuo kauneus se tärkein asia ole, mutta itsestä huolehtiminen ei mielestäni ole pahasta.
avaus on sinänsä ihan asiallinen, mutta nolo ja väärin on, että avaaja antaa sellaisen kuvan kuin Jemima olisi kirjoittaja. Vaikka nikiksi on laitettu Jemmiima, se viittaa niin selkeästi tunnettuun palstapersoonaan, ettei nikkiä voi pitää hyvän netiketin mukaisena.
Nettikettisi omanasi eläkä tyrkytä sitä muille:
Ja jos olet niin pikkumainen että ruikuttelet avauksia poistettaviksi ,niin olet kyllä saatana enkelin vaatteissa...
No pitipäs sattua. Kekkasin nikin ihan omasta päästä ja se sattuikin lähelle toista samannimistä.
No nyt ainakin kaikki tietää, että Jemima ja Jemmiina. ovat kaksi eri kirjoittajaa
Siltä varalta, että avauksesi poistuu, ota se talteen ja laita se toisella nimellä tänne uudelleen.
Ehkä sitten kommentointikin on varmempaa, kun poistouhkaa ei enää ole?
"Vaikka nikiksi on laitettu Jemmiima"
Nikiksi ei ollut laitettu tuota.
Aika herkkähipiäisiä ystäviä täällä,mut tehdään niinkuin neuvot, se on viisasta
vilpittömyyttäsi nikki-asiassa ja vakas voi ottaa takas turhan kiihtymisensä, kyllä poistopyynnön esittäjä oli ihan oikealla asialla. Meillä kannattaa valvoa vähän toisiamme, kirjoittaahan täällä jotkut joskus jopa suoraan toisten nikeillä, mutta teksti paljastaa ettei ole aito.
Turhaa hysteerisyyttä tuollainen. Jos nimimerkkiä ei ole rekisteröity, sitä saa käyttää täysin vapaasti. Suomi24:ssa sitä paitsi on niin paljon rekisteröityjä nimimerkkejä, että aika usein joutuu vähän soveltamaan (tyyliin Minna -> Miina), että saa ylipäätään jonkun nimen tohon nimimerkki-kenttään. Että koetahan rauhoittua.
Aamulla en huomannut sitä, että sama teksti löytyy jo paremmasta paikasta ja varmasta tallesta. Minun neuvoni oli siten ihan turha. ;(
Kuka olet ja miksi muut viestisi ovat niin erilaisia kuin tuo avausteksti?
Mielisairaalaan ei kannata itseään ajaa jonkun lahkon pilkkusääntöjen takia.
Seksi aloitetaan silloin kun se molemmista hyvältä tuntuu ja ehkäisyä käytetään siihen asti kunnes se lapsi halutaan ja itsetyydytys on hyvä ja suositeltava asia.
Vapauta itsesi tuollaisesta sadismista, jossa seksuaalisuus on koko ajan synti. Nuori ei saa itsetyydyttää, seurusteleva pari ei saa nauttia toisistaan ja sitten kun saisi vihdoin avioliitossa harrastaa seksiä, ei voi koska vaomon opinnot on kesken. Haloo! Ei seksuaalisuutta ole tarkoitettu miksikään kidutusvälineeksi jolla ihminen syödää sisältä ontoksi, vaan se on NAUTINTO. Mutta vastuu pitää aina muistaa ja se että molemmista tuntuu hyvältä.
juuri minäkin ajattelen; saditinen, mikä saditinen. Sitä ei voi enää keskemmältä sanoa!
Moikka vaan kaikille täältä stadista! Kaikkien immeisten pitää saada ellää iha vappasti nii landella kui keskellä stadia. Ainaski minä ajattele silleesti sikstakii, ettei tulis kellee jo nuoruuvessaan yhtää estoja.
Seksi on luvallista vasta sitten kun Jumalan kasvojen ja seurakunnan läsnäollessa on tehty "tahdon" lupaus, ja pappi on parin vihkinyt yhdeksi lihaksi.
Vanhoillislestadiolaisuuden säännöt on eri asia, mutta Jumalaa ei kannata yrittää petkuttaa, se tie ei pääty koskaan hyvin.
Oikeaa ymmärrystä tästä asiasta,sen kun helposti voi tulkita silleen kuin he tekevät.
9. Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin; ja joka hyljätyn ottaa, hän tekee huorin.
Tässä kyllä selvästi sanotaan että huoruudesta saa eron ja voi mennä uuteen avioliittoonkin.
Mutta valitettavasti he eivät ymmärrä tuota raamatun kohtaa.
Miten sinä ymmärrät, jos tuo kohta laitetaan siten, että hylkääjä onkin vaimo?
Jos vaimo hylkää miehensä muun kuin huoruuden tähden, (esim. väkivallan vuoksi,) niin hänkö on myös sidottu tuohon kieltoon ja tekee väärin, jos eroaa ja hylkää miehensä? Kohtuutonta!
Siksipä tuon väkivaltaisen miehen kuolema on toivottavaa juuri sen vuoksi, että itse vapautuisi ELÄMÄÄN, koska erokaan ei ole sallittu!
Vielä kerran sanon: KOHTUUTONTA tulkintaa!
Olen kyllä samaa mieltä, että eroonkin voi tulla sellaisia syitä, jotka on pakko hyväksyä.
Esim. jos toinen puoliso tulee hulluksi ja saa pelätä henkensä edestä, ei mikään raamatun peruste enää riitä pysymään aviossa.
Taas on surkeita tapauksia, joissa aviomies on surmannut vaimonsa ja lapsensa.
Oliskohan pitänyt hälytyskellojen soida paljon aijemmin ja lähteä kälppimään, vaikka tuskin se lähestymiskieltokaan auttaa, on hyviä esimerkkejä islamin uskoisista, joissa tytär pitää isän tappaa, jos menee vääräuskoisen kanssa naimisiin.
Sinä et ole tehnyt aviorikosta, niin olen kiirjoituksistasi ymmärtänyt.
Ole veli siis vapaalla mielellä.
jos ite tulee hulluksi? Onko siihen asiaan neuvoja avioliiton jatkumisen suhteen? Ja onko hullunlehmäntauti sama kuin hullunsonnintauti?
yksin olet oikeassa ja kaikki muut väärässä?
En usko
tuon sillä tavalla, että "teet niin tai näin, niin aina nurinpäin" ja päinvastoin.
Mminun ymmärrys=totuus.
Miksi sotket tätä ketjua tuolla tavalla?
Aloitus oli ihan asiaa ja teksti löytyy muualtakin samanlaisena.
Kuka sen tänne toi?
Toivottavasti tekijä itse!
Niinkuin seurakuntammekin;Vaimo tai mies , sitä ei raamattu sano, niin siispä eron voi ottaa kumpi vaan, mutta syyn tulee olla HUORUUS:
Joku kopioi tekstin sivulta http://irtiuskosta.blogspot.com. Kopioija ei ole blogin pitäjä, mutta eihän se haittaa :-)
Hyvä kun tulit kertomaan tuon itse! ;)
Minua joskus hieman tympii nuo feikkajat ja pelleilijät, koska olen niin tosikko ja vakavissani tämän vl-uskon takia.
mies?
http://irtiuskosta.blogspot.com/
Ankka puhuu asiaa kertakaikkiaan. Juuri niitä asioita, mitä minäkin jouduin aikoinani miettimään. Ja niitten asioitten kanssa painiskelemaan. Olisipa silloin ollut yhtä hyviä neuvoja tarjolla. Ei voi kuin ihmetellä ja huokailla kertakaikkiaan sentään!
on mietityttänyt minuakin:
>>>Entä ne ikuiset parisuhteet? Uskon sellaisiin, mutta ei se aina eka kerralla onnistu. Parisuhteen salat oppii iän ja kokemuksen myötä. Itsetuntemuksen myötä. Siihen saattaa kuulua rikottuja sydämiä ja raskaita kokemuksia.>>>>
Ei tietenkään välttämättä ensimmäisellä kerralla osu onnensuoneen. Enimmät asiathan opitaan juuri kantapäitten kautta. Ankka on siinä asiassa oikein mestari ja esimerkki; ei ole kuulema kantapäissä ehjää ihoa ollenkaan. Sillehän ei voi mitään jos rapatessa roiskuu, eli jos matkalle jää särkyneitä sydämiä poikineen. Elämä on. *Kohauttelee olkiaan*
>>>> Ei taida olla kovin helppoa tietä onneen. Asenne on tärkein: onko tämä ihminen niin arvokas minulle, että haluan olla hänen luottamuksena arvoinen? Silloin kestää myös kiusauksia.>>>>
Helpot asiat eivät ole yleensäkään kovin IN. Ainakaan Suuressa mailmassa. Taide on tuskaa, urheilussa kaikki fuskaa, tiede murenee käsiin uusissa tuulissa. Kaikki huikaisevat asiat tarvitsevat tuskan kyyneleitä syntyäkseen. Se vain nyt on niin.
>>> Kärkevästi sanottuna: hyväkin parisuhde on kortilla koko ajan, ja siihen kannattaa siksi panostaa. Jos olet löytänyt itsellesi sopivan kumppanin, hän arvostaa sitä, ja jää todennäköisesti vierellesi, ja panostaa juttuun omalta osaltaan.>>>>
Kortilla on koko elämä jos oikein tarkoiksi heittäydytään. Ja kyllä että jos vain haluaa yhteistä roihua roihuttaa, siihen pitää molempien puhaltaa.
Lopuksi: rakkaus on kuin silmänräpäytys, jota ei voi pidättää.