Veri lentää
jo mikä eteen?
6322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Esimerkiksi Seinäjoella samantapaista tapahtui jatkuvasti. Kirveet ja kaikki. Miksiköhän kukaan ei niistä suurta numeroa? Siksikö, kun ne riehujat olivat syntyperäisiä suomalaisia?
jotain linkkiä tai muuta lisätietoa tapahtumiin, muuten heittosi painoarvo on tasan nolla?
on niitä kotikutoisiakin tarpeeksi.minä voisin käyttää näissä tapauksiaa oman käden oikeutta mutta niin että ei kukaan saisi tietää
Aikonaan kuvasin niitä touhuja kameralla, mutta sellaisten videoiden levittäminen on tietääkseni laitonta - joten olen ne kamerastani poistanut aikoja sitten. Isännöitsälle ne näytin, se mielestäni riitti.
Poliisin tiedossa tapaukset jokatapauksessa täytyivät olla, kun pelastushelikopterikin kävi paikalla.
Kun muistelen niitä aikoja kun asuin eräässä kunnassa Seinäjoen lähellä, niin kolmen vuoden aikana tapautui omassa rapussa (seitsemän asunnon rappu) ainakin nämä:
- Verilammikoita sekä oksennusta rappukäytävässä.
- Kerran istui joku äijä rapuilla kirveen kanssa kun tulin kotiin.
- Ikkunat särjetty useasti.
- Pelastushelikopteri kahteen kertaan.
- Kolme tulipaloa, kaikki eri asunnoissa.
- Kerran täytyi soittaa ambulanssi, kun aamuyöstä löytyi pihalta joku puolialasti tajuttomana.
- Haulikolla ja muilla aseilla ammuskeltiin aina välillä keskellä yötä.
- Jatkuvaa meteliä, jatkuvaa rahan ja kyydin ja tupakan pummaamista.
Lähellä asui myös romaneja, mutta kas kummaa, kaikki suurempia ongelmia aiheuttaneet olivat suomalaisia alkoholisteja.
Miten tämä viesti kuuluu perussuomalaisten paltalle?