Arhinmäen kommentit

Paavo Arhinmäki /vas: Arvoisa puhemies! (Ed. Laukkanen: Pankin takana on aina asiakas, ed. Tennilä!) Vapaassa markkinataloudessa on asia, jota ei säädellä millään tavalla. Periaatteeksi näyttää muodostuneen nyt se, että mitä enemmän kerää voittoja, mitä enemmän ottaa riskejä, mitä ahneempi on, siitä kyllä voitot kantaa hynäkeikarit. Mutta silloin jos tulee tappion paikka, silloin se on kansa, joka maksaa tappiot. Sen vuoksi ei pidä tehdä niitä virheitä, joita 90-luvun pankkikriisin aikana tehtiin. Lähdettiin siitä, että pelureita autetaan, mutta tavallisia kansalaisia, ihmisiä, ei autettu. Itse asiassa vielä tälläkin hetkellä elää velkavankeudessa sellaisia ihmisiä, jotka saivat kärsiä edellisestä pankkikriisistä: pienyrittäjiä, asuntolainallisia.
Nyt on tehtävä selvä pesäero siihen politiikkaan, jota edellisellä kerralla tehtiin, jossa pankeille annettiin avokätisesti rahaa, mutta mitään ei vaadittu vastapainoksi. Kun pankeilla on mennyt hyvin, mitä ne ovat antaneet tästä pankkituesta takaisin kansalle? On kuulunut valitusta siitä, että pitäisi päästä eroon tavallisista ihmisistä pankkisaleissa. Hehän tuovat hiekkaa sinne pankkisalin lattialle. Pitää päästä eroon tavallisista asiakkaista, jotka kiikuttavat laskujaan pankkitiskille. Suurin osa on pantu tekemään nettipankissa, ja sehän on helppoa ja kätevää. Mutta entä ne, jotka eivät pysty käyttämään sitä, eivät osaa käyttää sitä? Yhden laskun maksaminen pankkitiskillä maksaa 8 euroa. Tämä on se, millä pankit ovat maksaneet takaisin kansalle sen, mitä viime kerralla annettiin: kohonneina palvelumaksuina ja valituksina siitä, että tuodaan hiekkaa pankkisalien lattioille.

Siksi nyt on toimittava toisin. Kaikista pääomista, mitä sijoitetaan pankkeihin, on saatava vastaava määrä osakkeita tai osuuksia. Myös niille vakuuksille, joita pankeille annetaan, pitää saada vakuus, jos pankit kaatuvat kansalaisten niskoille, niin että silloin valtio, kansalaiset, saavat oman osuutensa.

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on monella tapaa erikoinen. Tähän Kaupthing Bankiin sijoitettiin rahaa ennen muuta ei sen vuoksi varmaankaan, että haluttiin tukea islantilaista pankkia tai islantilaista yhteiskuntaa, vaan ennen muuta sen vuoksi, että kyseinen pankki lupasi isoja korkoja. No nyt tässä esityksessä ollaan turvaamassa talletukset, mutta ei vain talletuksia vaan myös korot. Sen voi ymmärtää, että on laittanut pankkiin, joka Suomessa toimii, luottaen siihen, että pankki pysyy pystyssä, sitä valvotaan ja voi saada talletuksensa takaisin.

Niin kuin täällä on käynyt ilmi, että on suhteellisen pieniä talletuksia. Eivät pienituloiset sellaisia suuria talletuksia laita, mutta talletukset eivät ole kaikki olleet suuria, vaan siellä voi olla pieniä tavallisten ihmisten talletuksia, niin kuin onkin. On kohtuullista, että voi saada talletuksen takaisin, niin ettei se, joka on laittanut asuntoa varten pienen pesämunan säästöön, tai se, joka on laittanut pienen pesämunan säästöön sitä varten, että voi lapsilleen antaa, menetä kaikkea. Mutta sitä en ymmärrä, että kun tähän pankkiin laitettiin rahat korkeampien korkojen vuoksi, miksi tämä riskinotto myös palkitaan tässä ratkaisussa. Miksi ei riitä se, että ihmiset eivät menetä rahojaan, vaan miksi pitää vielä palkita se, että on laittanut islantilaiseen pankkiin korkeampien korkojen toivossa? Sen vuoksi pidän erikoisena, että tässä esityksessä ei olla puuttumassa näihin ylikorkoihin, niistä saataviin voittoihin. Kai se nyt olisi ollut kohtuullista jopa siinä kaikkein villeimmässä kapitalismissa, jonka puolesta oikealla laidalla salissa on lippuja heiluteltu, että kun pyrkii saamaan mahdollisimman suuren tuoton, niin kantaa siitä jonkinlaisen riskin. Tämä tässä esityksessä olisi pitänyt olla mukana.

Samalla tavalla täällä nyt on vakuutettu, että valtion näille suomalaisille pankeille antaman oikeudellisen vakuuden riski on minimaalinen. Olin silloin yläasteikäinen, kun edellistä pankkikriisiä täällä setvittiin, ja mitä olen käynyt sitä läpi, niin silloinkin täällä vakuuteltiin, että nyt annetaan pikkuisen ja tällä tämä asia hoituu ja on minimaaliset riskit, ja koko ajan ne kaatuivat enemmän ja enemmän päälle. Nyt täällä tuodaan kiireellä ja tämmöinen paperi. Keskiviikkona, kaksi päivää sitten, meille annetaan paperi, joka vauhdilla käydään valiokunnissa läpi, ja nyt perjantaina pitää siitä päättää. Onko tämä hyvää päätöksentekoa, on pakko kysyä.

On täysin selvää, että vaikka täällä sanotaan, että riski on minimaalinen, se on olemassa, ja silloin me otamme tällä päätöksellä vastuun siitä, että pankit eivät koe tappiota. Tässä nyt tulee jo toisen kerran se, että on riski. Jotkut ottavat riskiä, ja me takaamme sen. Nimittäin pankit, jotka takaavat nämä talletukset, saavat siitä vastapainoksi lainoja ja saavat siitä todennäköisesti kohtuullisen hyviä asiakkaita. Eikö se ole kohtuullista, että pankitkin kantavat riskiä eikä niin, että me annamme vielä sen lopullisen siunauksen, että jos käy juridisesti huonosti, tulee pieniä tappioita, niin te olette saaneet hyvät asiakkaat, te olette saaneet lainan, mutta valtio takaa sitten, että ei tarvitse riskejä kantaa? (Ed. Manninen: Kannattaisi lukea mietintö, ettei puhu vastoin parempaa tietoa!)

Sen vuoksi on myös ollut, arvoisa puhemies, mielenkiintoista kuunnella sitä, että pankit ovat ilmoittaneet, että ne eivät tule luottoja irtisanomaan. Tämä ilmoitus ei ole missään kirjallisena, ei ainakaan meillä. En tiedä, mitä salaisia neuvotteluja on käyty. Kun miettii sitä, miten pankit kohtelivat pienyrittäjiä, tavallisia ihmisiä edellisen pankkikriisin aikana, miten heidän lainoilleen kävi, mikä oli se velkavankeus sen jälkeen, niin me olemme nyt täällä sen varassa, että ed. Manninen sanoo pöntössä, että hänelle pankit ovat vakuuttaneet, että lainoja ei irtisanota. (Ed. Manninen: Se koskee tätä järjestelmää!) - Jäljet ovat huonot edelliseltä kerralta, ja olisi ollut vähintään kohtuullista, että tästä asiasta myös tavalliset kansanedustajat olisivat saaneet mustaa valkoisella.

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_99_2008_ke_p_1.shtml
10526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eikö Arhinmäki ollut Brezhnevin neuvonantaja aikana, jolloin kommunismi meni konkurssiin ja Tiusanen hääräsi vielä DDR:ssä?

Äänestä
  • tällä hetkellä Vasemmistoliitto on eniten äänessä vaatimassa takauksille vastinetta ja siinä he ovat täysin oikeassa. Vihreillä on epämääräisiä kantoja, SDP:ltä irtoaa, mutta ei tarpeeksi.

    Veronmaksajan ei pidä taata ilman vastineita.

    Äänestä

  • tuohon touhuun kirjoitti:

    tällä hetkellä Vasemmistoliitto on eniten äänessä vaatimassa takauksille vastinetta ja siinä he ovat täysin oikeassa. Vihreillä on epämääräisiä kantoja, SDP:ltä irtoaa, mutta ei tarpeeksi.

    Veronmaksajan ei pidä taata ilman vastineita.

    Ruotsin Samlingspartietin talousvastaavat ilmoittivat hyvissä ajoin julkisuudessa, että yhdenkään pankin ei kannata vaivautua Ruotsin hallituksen pakeille talouskriisin uhatessa, jos mukana ei ole osakesalkkua.

    En siis voi kerta kaikkiaan ymmärtää, mikä ihme tässä on niin vaikeaa suomalaisille porvareille. Tottakai sen avun tulee olla vastikkeellista, vai ilmatteeksiko niitä veromiljardeja annetaan? Ideologiset syyt tässä eivät voi olla takana, koska länsinaapurin kokkarit eivät edes harkitse ilmaisen rahan antamista, siis anteeksi lahjoittamista.

    Ei kai siellä hallituksessa vaan olla osakkeenomistajien/suurpääoman etuja takaamassa? Jos näin on, niin pitäisi tyhmemmänkin pässin päässä soida varoituskellot. Tosin, suomalaiset ovat poliittisesti kohtuullisen tolloa kansaa, mikä on useaan kertaan kyllä nähty ja muistaakseni sen totesi joku poliitikkokin aikoinaan, joskaan nimeä en enää muista :P

    Äänestä

Paavo Arhinmäki sai mainion äänipotin, onnea siitä.

Nyt on kuitenkin niin, että Paavo Arhinmäki otti epämääräistä vaalirahaa eduskuntavaalikampanjaansa. Ottiko tälläkin kertaa se jää nähtäväksi.

Paavo, voit olla varma, että tämä seikka muistetaan tulevaisuudessa. Ei sinuunkaan ole luottaminen, valitettavasti.

Äänestä
  • Vaalirahoituskohun suurimmat "rikolliset" olivat kokoomuslaisia ja saivat suurimman puoueen paikan toistaiseksi.Voit jättää äänestämättä Paavoa mutta miksi suurinosa ihmisistä antaa piut suoranaiselle lahjonnalle?Olemme me erikoinen kansa.
    Kokoommus käytti kymmenkertaisesti rahaa muihin puolueisiin verrattuna,mistä ne rahat tulee?
    Mutta onnea tosiaan paavolle.Eduskuntavaaleista napataan voitto.2,5v aikaa.
    Luu kurkkuun populistiselle oikeisto hegemonialle!

    Äänestä

  • k.o.m Mari kirjoitti:

    Vaalirahoituskohun suurimmat "rikolliset" olivat kokoomuslaisia ja saivat suurimman puoueen paikan toistaiseksi.Voit jättää äänestämättä Paavoa mutta miksi suurinosa ihmisistä antaa piut suoranaiselle lahjonnalle?Olemme me erikoinen kansa.
    Kokoommus käytti kymmenkertaisesti rahaa muihin puolueisiin verrattuna,mistä ne rahat tulee?
    Mutta onnea tosiaan paavolle.Eduskuntavaaleista napataan voitto.2,5v aikaa.
    Luu kurkkuun populistiselle oikeisto hegemonialle!

    "Mut ku Terkokin teki niin mä tein"...

    Jopa oli lapsellinen puolustusyritelmä sinulta. Otti kokoomuskin vaalirahoitusta vastaan, mutta niin otti Paavokin!

    Ja se muistetaan.

    Onko muuten Paavo II Suuri (Lipponen on I) koskaan tehnyt vuosia oikeita töitä tai ollut työttömänä, vai onko hänkin broileri?

    Äänestä

  • totuus julki kirjoitti:

    samaa voi kysyä kataiselta,kanervalta,stubilta, väyryseltä mms.
    Vai oli lapsellinen puolustusyritys ei vaan viaton pohdinta.
    Se että paavokin jätti ilmoittamatta ja sai hyvän äänisaaliin kuten kokkareetkin kai kertoo siitä että ihmisten mielestä ei kansalaistottelemattomuus olekkaan paha asia.Suorastaan poliittinen ansio.
    Jos ministerit kusettavat äänestäjiään kusettavat kansanedustajatkin kuten myös kansa joka heitä äänestää.

    Äänestä

veronmaksajien takauksille on vähintään saatava takuudet. Edellyttäen että 90-luvun lamasta opittiin yhtään mitään.

Äänestä

Paavo Arhinmäen puheen keskeinen sisältö on täyttä asiaa. Eikä ihme. Se on kuin suoraan plagioitu demareiden esityksestä. Kun sitä vielä höystelee bolseviikkien ikiaikaisella änkyräpopulismilla, niin se herättää kiinnostusta.
Ei muuten oo eka kerta, kun bolset seuraa haukkana paikalle, kun demarit esittävät järkeviä asioita yhteiskunnan rakentamiseksi pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallille.

Äänestä

olenkin.

Tässä tapauksessa olisi riittänyt, että sijoitettu pääomaolisi turvattu, mutta korot olis ehdottomasti pitänyt jättää maksamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja täyttä asiaa kirjoitti:

Paavo Arhinmäki /vas: Arvoisa puhemies! (Ed. Laukkanen: Pankin takana on aina asiakas, ed. Tennilä!) Vapaassa markkinataloudessa on asia, jota ei säädellä millään tavalla. Periaatteeksi näyttää muodostuneen nyt se, että mitä enemmän kerää voittoja, mitä enemmän ottaa riskejä, mitä ahneempi on, siitä kyllä voitot kantaa hynäkeikarit. Mutta silloin jos tulee tappion paikka, silloin se on kansa, joka maksaa tappiot. Sen vuoksi ei pidä tehdä niitä virheitä, joita 90-luvun pankkikriisin aikana tehtiin. Lähdettiin siitä, että pelureita autetaan, mutta tavallisia kansalaisia, ihmisiä, ei autettu. Itse asiassa vielä tälläkin hetkellä elää velkavankeudessa sellaisia ihmisiä, jotka saivat kärsiä edellisestä pankkikriisistä: pienyrittäjiä, asuntolainallisia.
Nyt on tehtävä selvä pesäero siihen politiikkaan, jota edellisellä kerralla tehtiin, jossa pankeille annettiin avokätisesti rahaa, mutta mitään ei vaadittu vastapainoksi. Kun pankeilla on mennyt hyvin, mitä ne ovat antaneet tästä pankkituesta takaisin kansalle? On kuulunut valitusta siitä, että pitäisi päästä eroon tavallisista ihmisistä pankkisaleissa. Hehän tuovat hiekkaa sinne pankkisalin lattialle. Pitää päästä eroon tavallisista asiakkaista, jotka kiikuttavat laskujaan pankkitiskille. Suurin osa on pantu tekemään nettipankissa, ja sehän on helppoa ja kätevää. Mutta entä ne, jotka eivät pysty käyttämään sitä, eivät osaa käyttää sitä? Yhden laskun maksaminen pankkitiskillä maksaa 8 euroa. Tämä on se, millä pankit ovat maksaneet takaisin kansalle sen, mitä viime kerralla annettiin: kohonneina palvelumaksuina ja valituksina siitä, että tuodaan hiekkaa pankkisalien lattioille.

Siksi nyt on toimittava toisin. Kaikista pääomista, mitä sijoitetaan pankkeihin, on saatava vastaava määrä osakkeita tai osuuksia. Myös niille vakuuksille, joita pankeille annetaan, pitää saada vakuus, jos pankit kaatuvat kansalaisten niskoille, niin että silloin valtio, kansalaiset, saavat oman osuutensa.

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on monella tapaa erikoinen. Tähän Kaupthing Bankiin sijoitettiin rahaa ennen muuta ei sen vuoksi varmaankaan, että haluttiin tukea islantilaista pankkia tai islantilaista yhteiskuntaa, vaan ennen muuta sen vuoksi, että kyseinen pankki lupasi isoja korkoja. No nyt tässä esityksessä ollaan turvaamassa talletukset, mutta ei vain talletuksia vaan myös korot. Sen voi ymmärtää, että on laittanut pankkiin, joka Suomessa toimii, luottaen siihen, että pankki pysyy pystyssä, sitä valvotaan ja voi saada talletuksensa takaisin.

Niin kuin täällä on käynyt ilmi, että on suhteellisen pieniä talletuksia. Eivät pienituloiset sellaisia suuria talletuksia laita, mutta talletukset eivät ole kaikki olleet suuria, vaan siellä voi olla pieniä tavallisten ihmisten talletuksia, niin kuin onkin. On kohtuullista, että voi saada talletuksen takaisin, niin ettei se, joka on laittanut asuntoa varten pienen pesämunan säästöön, tai se, joka on laittanut pienen pesämunan säästöön sitä varten, että voi lapsilleen antaa, menetä kaikkea. Mutta sitä en ymmärrä, että kun tähän pankkiin laitettiin rahat korkeampien korkojen vuoksi, miksi tämä riskinotto myös palkitaan tässä ratkaisussa. Miksi ei riitä se, että ihmiset eivät menetä rahojaan, vaan miksi pitää vielä palkita se, että on laittanut islantilaiseen pankkiin korkeampien korkojen toivossa? Sen vuoksi pidän erikoisena, että tässä esityksessä ei olla puuttumassa näihin ylikorkoihin, niistä saataviin voittoihin. Kai se nyt olisi ollut kohtuullista jopa siinä kaikkein villeimmässä kapitalismissa, jonka puolesta oikealla laidalla salissa on lippuja heiluteltu, että kun pyrkii saamaan mahdollisimman suuren tuoton, niin kantaa siitä jonkinlaisen riskin. Tämä tässä esityksessä olisi pitänyt olla mukana.

Samalla tavalla täällä nyt on vakuutettu, että valtion näille suomalaisille pankeille antaman oikeudellisen vakuuden riski on minimaalinen. Olin silloin yläasteikäinen, kun edellistä pankkikriisiä täällä setvittiin, ja mitä olen käynyt sitä läpi, niin silloinkin täällä vakuuteltiin, että nyt annetaan pikkuisen ja tällä tämä asia hoituu ja on minimaaliset riskit, ja koko ajan ne kaatuivat enemmän ja enemmän päälle. Nyt täällä tuodaan kiireellä ja tämmöinen paperi. Keskiviikkona, kaksi päivää sitten, meille annetaan paperi, joka vauhdilla käydään valiokunnissa läpi, ja nyt perjantaina pitää siitä päättää. Onko tämä hyvää päätöksentekoa, on pakko kysyä.

On täysin selvää, että vaikka täällä sanotaan, että riski on minimaalinen, se on olemassa, ja silloin me otamme tällä päätöksellä vastuun siitä, että pankit eivät koe tappiota. Tässä nyt tulee jo toisen kerran se, että on riski. Jotkut ottavat riskiä, ja me takaamme sen. Nimittäin pankit, jotka takaavat nämä talletukset, saavat siitä vastapainoksi lainoja ja saavat siitä todennäköisesti kohtuullisen hyviä asiakkaita. Eikö se ole kohtuullista, että pankitkin kantavat riskiä eikä niin, että me annamme vielä sen lopullisen siunauksen, että jos käy juridisesti huonosti, tulee pieniä tappioita, niin te olette saaneet hyvät asiakkaat, te olette saaneet lainan, mutta valtio takaa sitten, että ei tarvitse riskejä kantaa? (Ed. Manninen: Kannattaisi lukea mietintö, ettei puhu vastoin parempaa tietoa!)

Sen vuoksi on myös ollut, arvoisa puhemies, mielenkiintoista kuunnella sitä, että pankit ovat ilmoittaneet, että ne eivät tule luottoja irtisanomaan. Tämä ilmoitus ei ole missään kirjallisena, ei ainakaan meillä. En tiedä, mitä salaisia neuvotteluja on käyty. Kun miettii sitä, miten pankit kohtelivat pienyrittäjiä, tavallisia ihmisiä edellisen pankkikriisin aikana, miten heidän lainoilleen kävi, mikä oli se velkavankeus sen jälkeen, niin me olemme nyt täällä sen varassa, että ed. Manninen sanoo pöntössä, että hänelle pankit ovat vakuuttaneet, että lainoja ei irtisanota. (Ed. Manninen: Se koskee tätä järjestelmää!) - Jäljet ovat huonot edelliseltä kerralta, ja olisi ollut vähintään kohtuullista, että tästä asiasta myös tavalliset kansanedustajat olisivat saaneet mustaa valkoisella.

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_99_2008_ke_p_1.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu