Suolisto-oireinen maitoallergia

Äitiliini86

Eli poika 7 kk ja näyttäisi siltä että jotain allergiaa on pukannut päälle. Eli kakka on ollut löysää ja pierut mahdottoman pahan hajuisia, poika vääntelehtii ja kiemurtelee yöllä ja itkee täyttä kurkkua. Syöminenkin on vähentynyt todella paljon. Neuvolassa ei aluksi kuunneltu kun sanoin että jotain on tehtävä. Sanoivat vaan että ei voi olla maitoallergiaa kun ei ole ihottumaa ja lapsi saanut alusta asti korviketta. No sitten aloin karsia ruokia pois jotta näkisin itse että mistä johtuu mutta vaivat eivät edelleenkään helpottanut. Soitin neuvolaan monet kerrat eikä asiaa noteerattu millään tavalla. Vihdoin ja viimein sain kuitenkin ajan päivystykseen ja sitten lähetteen lastenpolille. Aikaa ei sinne ole vielä saatu ja se tässä harmittaakin kun on itse ihan neuvoton. Apteekista hain Nutri-Soija jauhetta ja olen sitä antanut ja yöt on pikkuisen helpottuneet. Miten teillä muilla joilla loppujen lopuksi todettu suolisto-oireinen maitoallergia? Oletteko itse joutuneet aluksi ilman lääkäriä kokeilemaan eri apteekin korvikkeita? Vai oletteko saaneet pikaisesti lähetteen lääkärille? Meillä kaikki on ollut työn ja tuskan takana ja tuntuu että neuvolassa ei kuunnella yhtään mitään. Neuvoja otan vastaan! Kiitokset etukäteen.

PS. Meillä ei ole lapselle vakuutusta niin ei olla yksityisen kautta sitten lähdetty tätä asiaa viemään. Mutta jos jollakin on tietoa siitä paljonko maksaa jos yksityisen kautta tämän asian saisi hoidettua niin mielelläni kuulen senkin. Kallistahan se on ilman vakuutusta.

8

3869

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • limakalvoilla, sen pahempana,

      mitä enemmän puuttuu tarpeellisia mh-bakteereita.
      ...

      "" =>Tiesitkö tämän maito-happo bakteereista

      • pojallamme

        oli vauvana juuri suolisto-oireinen maitoallergia. Lopulta oli mentävä yksityiselle jossa asia selvisi heti. Yleisellä puolella tekivät niitä altistustestejä, jotka tietenkään eivät näkyneet sairaalassa ollessa iholla mitenkään...
        En nyt muista paljon se maksoi, mutta suosittelen HETI menemään yksityiselle! kyllä se on sen väärti kun lapsi saa avun!


      • perusterve ihminen sano lää...

      • kiintoisaa

        Onpas mielenkiintoisia nämä "synteettiset maitohappobakteerit". Kyllä on kemia kehittynyt sitten mun opiskeluaikojen, kun nykyään osaavat jo syntetisoida bakteereja.


    • alkuviikosta

      maitoaltistuksessa yksityisellä ja hinta 128euroo ja ens viikolla kontrollikäynti, niin varmaan sen 40-70 euroo päälle.

      • Meillä näin

        Meillä hieman vastaava tilanne. Pääsimme keskussairaalan polille ja tehtiin maitoaltistus. SItä ennen olin kokeillut jos jonkinlaista dieettiä (imetin) ja käyttänyt muutaman kerran vyöhyketerapiassa. Annoin myös Solgar-merkkistä maitohappobakteeria. En tiedä ihan tarkkaan, mikä on auttanut, mutta tyttö voi nyt huomattavasti paremmin, ei ongelmia ruokien kanssa. Aikaa paranemiseen meni muutama kuukausi, nyt tyttö 10 kk, ongelmata alkoivat n. 2-3 kk:n iässä. Meillä ei missään vaiheessa ole ollut iho-oireita.


    • Äitiliini86

      Eli saatiin nytten aika ensi viikon tiistaille lastenpolille. Ja siellä nyt sitten tutkitaan lisää tätä juttua. Oman paikkakuntamme labrassa ei verikokeissa todettu mitään allergiaa vaikka poika on selvästi nukkunut nyt paremmin kun olen antanut nutri soijaa. Herää kerran yössä syömään. Eli labrassa katsoivat viljat, maidon, kananmunan ja jotain muutakin taisi vielä olla mutta missään ei ollut mitään. Silti poika huusi yöt kun annoin nannia ja kun syötiin puuroa. Eli viikko ollaan nyt juotu nutri soijaa ja syöty porkkanaa. Perunan lisäsin lauantaina ja banaanin sunnuntaina ja siitä banaanistahan poijan iho leimahti nyppyä täyteen ja viime yö oli yhtä huutoa. Eli täytyy muistaa ensi viikolla lääkärille sekin sanoa. Kiitos vastauksistanne ja saa kirjoitella vielä lisääkin kokemuksia. Maitohappobakteereita olen nyt viikon verran syöttänyt kun löytyi sopiva merkki eikä poika ole pulauttanut sitä ulos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1246
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1025
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      56
      904
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      758
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      688
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      625
    Aihe