Katainen >< Vanhanen

Kun Kanerva alkoi haitata kokoomuksen uskottavuutta, Katainen erotti Kanervan.

Huomenna nähdään onko Vanhanen yhtä hyvä johtaja keskustassa kuin Katainen on kokoomuksessa.

Jos Vanhanen on vahva johtaja, hän erottaa huomenna Korhosen, koska Korhonen on puheillaan ja huonolla vaalityöllään heikentänyt keskustan ja hallituksen politiikan uskottavuutta.
10203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuliko selväksi.

Äänestä
  • Kun puoluesihteeri asettuu vastustamaan puheenjohtajaa hallituspolitiikassa, se on perkele erottamisen syy ilman puoluekokouksia!

    Tai sitten Vanhanen on yksi saakelin vellihousu eikä muuta!

    Äänestä

  • ihan turhaa kirjoitti:

    Kun puoluesihteeri asettuu vastustamaan puheenjohtajaa hallituspolitiikassa, se on perkele erottamisen syy ilman puoluekokouksia!

    Tai sitten Vanhanen on yksi saakelin vellihousu eikä muuta!

    Kannattaisi kysyä ensin niiden alueiden päättäjien mielipidettä, joissa Keskusta hävisi eniten, Lapin ja Kainuun alueilta. Kaikki siellä ovat yksimielisesti sitä mieltä että Korhonen on puolueessa se joka tuntee tilanteen ja Vanhanen elää omaa,etelän virkamiehen, elämää ja kokoomus vie hallitusta.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Pidetään vaan kuviteltu huutoäänestys Lapissa ja leikitään, että siinä saa Korhonen tuen ja Vanhanen kenkää.

    Samalla saa keskusta tuhon.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kannattaisi kysyä ensin niiden alueiden päättäjien mielipidettä, joissa Keskusta hävisi eniten, Lapin ja Kainuun alueilta. Kaikki siellä ovat yksimielisesti sitä mieltä että Korhonen on puolueessa se joka tuntee tilanteen ja Vanhanen elää omaa,etelän virkamiehen, elämää ja kokoomus vie hallitusta.

    jo pelkästään Vantaalla on enemmän asukkaita kuin koko Lapissa. Hehtaarit eivät äänestä, vaan ihmiset.

    Äänestä

  • muistaa, että kirjoitti:

    jo pelkästään Vantaalla on enemmän asukkaita kuin koko Lapissa. Hehtaarit eivät äänestä, vaan ihmiset.

    %%%

    Äänestä

niin vanhanen lähtee, jos ei niin keskusta kannattaa petihyppelypolitiikka koko kenttäväkensä ja hallituksensa voimalla ja johdolla. Vaalitulos se ei paljoo pojat paina, ei tunnu missään?

Äänestä
  • Keskusta nousee vain maakuntien äänestäjien avulla,ei helsinkiläisten avulla. Nyt Vanhasen Keskusta yrittää "kalastella samalla apajalla" kuin kokoomus,se on Keskustan tuho. Seuraavissa vaaleissa PerSu on vielä paljon vahvempi jos meno jatkuu tällaisena. Korhonen tietää tarkalleen kentän mielialat,Vanhanen ei.

    Äänestä

kokoomus määrää toisia puolueita, keskusta on eri puolue, se ei ole juppi puolue kuten kokoomus.

Äänestä
  • Kyllä pitää keskustan puoluesihteeri erottaa ja seuraavaksi tulee SDP:stä presidentti, uskokaa vaan. Me kannatamme Juttaa, Katainenkin tanssitti Juttaa vaalivalvojaisissa oikein suorassa läheteyksessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vertaillaan vähän kirjoitti:

Kun Kanerva alkoi haitata kokoomuksen uskottavuutta, Katainen erotti Kanervan.

Huomenna nähdään onko Vanhanen yhtä hyvä johtaja keskustassa kuin Katainen on kokoomuksessa.

Jos Vanhanen on vahva johtaja, hän erottaa huomenna Korhosen, koska Korhonen on puheillaan ja huonolla vaalityöllään heikentänyt keskustan ja hallituksen politiikan uskottavuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu