Herttoniemessä kaksi ihmistä päätti päivänsä. Lapset jäivät ihmettelemään tapahtunutta.
Sinä, joka olet masentunut; Päätä heti, että itsemurha *ei* ole ratkaisu.
Vaikka kuinka synkkää olisi ja seinät kaatuisivat päälle, yritä muistaa, että jonakin päivänä asiat ovat paremmin.
Hae apua. Se on raskasta, mutta siitä voi olla sinulle iloa pidemmän päälle.
Muutoksia ei tehdä päivässä, mutta pienikin liike on alku paremmalle.
Sinä, joka olet masentunut; Päätä heti, että itsemurha *ei* ole ratkaisu.
Vaikka kuinka synkkää olisi ja seinät kaatuisivat päälle, yritä muistaa, että jonakin päivänä asiat ovat paremmin.
Hae apua. Se on raskasta, mutta siitä voi olla sinulle iloa pidemmän päälle.
Muutoksia ei tehdä päivässä, mutta pienikin liike on alku paremmalle.
Vastaukset 24
Vanhimmat
JOskus elämä voi tuntua hyvinkin raskaalta ja itsemurha voi tuntua ainoalta vaihtoehdolta. Olen sairastunut masennukseen ja käynyt jo melkein vuoden terapiassa sekä syönyt masennuslääkkeitä, mutta mikään ei tunnu auttavan. Erityisesti minua masentaa, kun en saa mitään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen tai sitten se ahdistaa. Luulen, että minun pitäisi miellyttää miehiä kaikissa suhteissa ja samalla unohtaa itseni ja omat tarpeeni.
Jos voit ja kykenet, kannattaisi olla oma itsensä.
Se miellyttäminen on ihan kiva, jos se toinen tekee saman sinulle.
Yksipuolinen tossuna olo taas houkuttelee tietynlaista hyötyjä- ja loissakkia ja kierre on valmis.
Masennuksesta irti pääsyyn saattaa mennä muutamakin vuosi, joten ei ihan heti kannata hellittää.
Tuntuu vaan, että mun masennus on kroonista laatua, enkä pääse siitä koskaan eroon; se nimittäin alkoi jo kun olin 10-12 -vuotias ja on lievänä ollut koko ajan päällä, välillä tietenkin on ollut parempia kausia ja välillä hypomaniaa,mikä sekin on parempaa kuin masis, mutta tuntuu, etten olisi sen jälkeen ihan terve ollutkaan. Kauheata stressiä minulle aiheutti isäni, joka purki kaikki tuntonsa minuun puhelimitse, eikä kuunnellut minua ollenkaan; nyt onkin todella vaikeaa ymmärtää, kuka minä olen ja mitä minä itse haluan, sillä minut on kasvatettu ajattelemaan vain isäni tarpeita ja se ahdistaa.
apua tässä yhteiskunnassa saisikin, mutta kun mielenterveyttä ja masennusta hoidetaan nykyisin tällä tavalla.Vaikka olis lähete lääkäriltä mielenterveys poliklinikalle, sieltä tulee hylkäyspäätös ja kehoitus mennä terveyskeskukseen, terv.keskuksesta ei saa kun puhelinajan, jossa lääkäri pistää jonkun masennuslääke reseptin, näkemättä edes potilasta, näin kävi minun kohdalla, eikä ne lääkkeet sopinu alkuunkaan voimakkaiden sivuoireiden vuoksi.No yksityiseltä saa ajan, mutta siihen tarvitaan rahaa jota ei ole, en yhtään ihmettele noita itsetuhoja ja ampumisia suomessa jos mielenterv.hoito tälläisena jatkuu.
Ja niinkin voi käydä, että kun on oikein, oikein sairas (esim. vakavasti masentunut), niin eiköhän Kelan viisaat kuitenkin tiedä paremmin ja hylkää sairauspäivärahahakemusen. Mitäpä sitä täysin toimintakyvytön sairauslomalla tekisikään!
Kun tällaisessa helvetinpyörässä muutaman kierroksen pyörähtää, saattaa tulla mieleen, onko tässä mitään järkeä - ainakaan minulle. Entäpä jos ensimmäisen kerran jälkeen vielä päättää sinnitellä ja vielä toisenkin, mutta lopputulos on aina sama. Onko sittenkin vaan uskottava, jaksettava. Onko sittenkin vaan kuunneltava jonninjoutavaa höpinää siitä, että kyllähän sinne hoitoon pääsee, kun ... ... ... Mutta kun ei pääse sellaiseen paikkaan, jossa tiedettäisiin, miten sitä apua saa. Kun on oikein sairas, niin millä ihmeellä niitä byrokratian kiemuroita alkaa opettelemaan.
Kuinka kauan pitää jaksaa jatkaa lapsenuskoisena, sillä aikuisen usko on jo loppunut.
-
Miksei olisi?
Kuluneiden fraasien kuten "itsemurha ei ole ratkaisu" jankuttaminen ei auta mitään eikä ketään.
Ei se ole fraasi, vaan päätös, jonka sinä teet.
Otatko sinä vastuun siitä, jos joku tekee itsemurhan koska sinä sanot, että se olisi joku ratkaisu?
Etpä tietenkään.
-
En ole väittänytkään sen auttavan.
Enkä myöskään ole sanonut, että se olisi ratkaisu, olen vain kysynyt miksei olisi?
Etkö ymmärrä lukemaasi?
Etpä tietenkään.
No, kukin tyylillään.
ja ajttele positiivisesti..tai jotain...
vittu mikä pelle.
Pienenä ihmettelin miksi joku tappaa itsensä?
todella säälittävä teko ajattelin.
Nyt olen ajanut itseni umpikujaan.
Nyt ymmärrän sen tuskan itsemurhaajilla.
Jos olisi vain yksi trauma asia tapahtunut
en silti ymmärtäisi itsemurhaa.
Nyt on kylä täynnä paikkoja joissa traumat/ikävät asiat on sattunut. NYT ymmärrän että itsemurha
on ratkaisu joskus äärimmäisessä tilanteessa.
Mutta hyvä asia on se että olen jo tietokoneelleni kirjoittanut pitkää viestiä ongelmistani joita ei voi korjata millään.
Tulostan tekstin kymmeniä kertoja
ja annan niille joiden epäilen ihmettelevän itsemurhaani. Täällä en ala kertomaan juttujani,
niitä ei ole kellekään muulle tapahtunut ihmiselämän historiassa ja minut tunnistettaisiin.
Tänä talvena luultavasti kuolen.
Helvettiin sitä mennään palamaan,
mutta siellä on parempi olla kuin täällä
kärsimässä.
Vielä sanon sen että aloin ymmärtämään
itsemurhaa vasta kun tapahtui liikaa ja liian nopeaa.
Melkein kaikki ongelmat ovat sattuneet erään
vahvan unilääkkeen vaikutuksen alaisena.
Ennenkuin kuolen tahtoisin tehdä yhden ainoan asian:
käydä kostamassa kyseisen lääkkeen valmistajille
koska eivät varoittaneet että ei kannata jäädä hereille. Sanotaan vain juuri ennennukkumaan menoa
eikä pahemmin varoitella että puhuu paskaa vanhemmista ystävistä yms ja pilaa ihmissuhteita.
Hei unilääke: It is payback time! on takaisin maksun aika!
Ps. olen matkalla helvettiin..pian..
ymmärtäjiä/kuuntelijoita.
Psykiatrinen hoito on sitä että kirjoitetaan respti ja jos se ei auta, niin siitten uusi jne. Lopulta potilas on niin sekaisin, että ottaa ne kaikki päästäkseen pahasta olosta.
Se on tätä päivää!
Kokeilisit vielä rukousta! Itse olen saanut avun!
Jumala kuulee, kun häntä tosissaan pyytää avuksi.
Voimia sinulle! Rukoilen myös puolestasi!
te olette pahimpia korppikotkia ihmisten raunioilla.
ihan teitä ajatellen toivoisin että helvetti ois olemassa.
Syötkö masennuslääkkeitä, käytkö terapiassa? Oletko varmasti kokeillut jo kaiken mahdollisen avun masennukseesi?Olen itsekin vähän samankaltaisessa tilanteessa, mutta en pysty vahingoittamaan itseäni: toivonkin aina välillä,että kuolisin onnettomuudessa. Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä, mutta mikään ei tunnu auttavan, vaikka sanotaankin, että terapia ja lääkehoito yhdessä olisivat tehokkainta hoitoa. Nyt minusta on alkanut tuntua, että terapeuttini paheksuu minua, sillä olen uskaltanut paljastaa hänelle kaikkein heikoimman puolen itsestäni ja heikkona ja haavoittuvana olo on ollut minulle aina vaikeaa: minusta tuntuikin, etten saisi surra vanhempieni avioeroa tai seurustelusuhteen päättymistä, vaan kaikesta pitäisi selvitä päivässä ja itkemättä.
suuta ja painu vaikka vittuun.
olen päätynyt samaan ratkaisuun,vaikka koskaan elämässäni en uskonut joutuvani tämän ratkaisun eteen.olen vuosikausia syönyt masennuslääkkeitä,olen ollut työnarkomaani,hoitanut kodin ja lapset.olen mieheni kanssa ottanut suuren velan jonka hän nyt aikoo jättää minun hoidettavakseni,hän kun innostui uudesta harrastuksesta moottoripyörästä,joten avioero on jo vireillä.olen käyttänyt kaikki saamani perintörahat tähän yhteiseen elämään,joka onkin nyt osoittautunut pelkäksi kuplaksi.välillä vedän koomakännit että saisin nukuttua yön ja unohtaisin tämän maanpäällisen helvetin.meillä on 15 vuotias tyttö joka kärsii tästä kotihelvetistä,en uskalla edes ajatella hänen tuskaansa.olen aloittamassa maanantaina uudessa työpaikassa toivon mukaan se auttaa elämääni jonkin verran,ja toivon pystyväni maksamaan velkojani edes jonkin verran.osan tavaroistani olen jo alustavasti pakkailut,koska en halua jättää turhaa roinaa jäljellejäävien vaivoiksi.täyttäisin ensi elokuussa 50vuotta,mutta luultavasti en tule sitä koskaan näkemään?minulle on sanottu että olen nuoren ja ulkomuodostaan huolehtivan näköinen nainen,mutta kukapa näkisi ihmisen sisään joka on niin rikki ja tyhjä kuin vain voi olla.yritän vielä sinnitellä tämän helvetin keskellä,ja toivon teille kaikille jotka elätte tämän tuskan kanssa,jaksakaa vaikka tiedän että se on vaikeaa.
"meillä on 15 vuotias tyttö joka kärsii tästä kotihelvetistä,en uskalla edes ajatella hänen tuskaansa.
- Sinulla on siis 15-vuotias tytär. Oletko ajatellut pitemmän päälle, että mitä vaikutuksia sillä on hänen elämäänsä, jos teet itsemurhan? Eikö oma lapsi, elämänsä alussa oleva ihminen ole kuitenkin aika painava syy jatkaa elämää, tehdä parhaansa, että hän selviää elämässä ja varmistaa että hänellä vanhempi josta hakea tukea?
Itselläni suurin elämässä kiinni pitävä tekijä on juuri perheeni, mies ja lapset.
He tarvitsevat minua enkä voisi tuottaa heille sellaista tuskaa, että lähtisin täältä oman käden kautta.
He ovat se "oljenkorsi", joka saa minut ajattelemaan paranemista!
saada apua ja joskus tilanne äityy niin pahaksi, että itsemurha on helpotus.
Joskus toivon, että olisin päättänyt jo päiväni, koska kuoleman jälkeen ei ole enää mitään. Läheiset silti saavat jaksamaan päivästä toiseen ja se, että haluan vielä tehdä luovaa työtä.
Se tunne on niinkuin suo.
Suo, jonka ympärillä on toivo. Et vain näe sitä. Etkä pääse sinne. Uppoat, uppoat ja uppoat.
On ihan mahdotonta odottaa, kun 'niitä päiviä' ei tule.
Itsemurha on keino, joka ei anna ikinä uutta mahdollisuutta.
Et voi enää ikinä, et koskaan, kävellä maalla, joka kantaa. Mikä pahinta, et näe, pääsetkö sille maalle vai et.
"Sinä, joka olet masentunut; Päätä heti, että itsemurha *ei* ole ratkaisu."
En todellakaan päätä. Et ole perustellut miksi se pitäisi hylätä ratkaisuna.
"Vaikka kuinka synkkää olisi ja seinät kaatuisivat päälle, yritä muistaa, että jonakin päivänä asiat ovat paremmin."
Muistaa on virheellinen verbi tuossa asiayhteydessä. Huomattavasti sopivampi verbi on fantasioida, sillä fantasiastahan on kyse eikä mistään reaalimaailmasta. Yrittää uskotella itselleen jotain ihan utopistista, haloo.
Ainoa syy, miksi en tee itsemurhaa, on että sitä saattaa parempana päivänä nauttia taas elämästä, vaikka nyt juuri elämä onkin suossa rämpimistä. Olin aikaisemmin todella syvästi masentunut, en esimerkiksi suostunut näkemään kavereitani ollenkaan, katsoin vaan kotona telkkaria ja herkuttelin. Kärsinkin ahmimisesta, minkä seurauksena tuli kauhea itseinho, kun näytin niin kammottavalta. Mutta terapiassa käydessäni asiat alkoivat mennä parempaan suuntaan ja lopulta pääsin masennuksestani eroon. Tosin nyt olen taas ollut puolitoista vuotta masiksessa isäni kuoltua ja poikaystäväni jätettyä minut..