Miksi te paska-aivot ette edellenkään tajua taloudesta ja yksittäisen ihmisten elämästä yhtään mitään.
Instrum Justitia ja muut toimistot ovat vain teidän typeryksien rakentaman paskakasan huippu.
Instrum Justitia ja muut toimistot ovat vain teidän typeryksien rakentaman paskakasan huippu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
harrastavat epämääräistä perintää. Ei ole tarkkaan selvitetty laskun alkuperä mitä lähtevät perimään, eivätkä suostu käteissuoritukseen, kun joutuisivat selvittämään mitä milloinkin yrittävät periä. Minä olen ilmoittanut Justitialle että perin epämääräisten laskujen käsittelöymaksuna 1000euroa/ selvittämätön lasku ja tällähetkellä Intrumin velkasaldo minulle on 3000euroa.
Aion kyllä periä niiltä saatavani. Tee sinäkin samoin. Ilmoita että perit jokaisesta intrumin lähettämästä kirjeestä 1000euroa käsittelykuluja. Minä en ole intrumilta tilannut mitään, mutta veloitan häiriköinnistä.
Ai niin jollakin elisan työntekijällä saattaa olla sidos siihen firmaan ja kyse voi olla myös laittomasta toiminnasta.
Täytyypä kirjoittaa poliisille kirje jospa tutkisivat asiaa.
Koronkiskonta pitäisi lailla kieltää. Mutta eihän Suomen Eduskunta suojelekaan lainsäädännöllä huono-osaisia vaan huolehtii rikkaiden etuisuuksista ja sijoituksista. Hallitus turvaa rikkaiden sijoitukset ja tuotot, jotteivat tarvitse kantaa minkäänlaisia riskejä. Ne rikkaat. Valtio maksaa verorahoista.
Koronkiskonta on Suomessa täysin laillista. Erilaiset vippifirmat tyrkyttävät pikalainoja ilman vakuuksia ja korot käsittelykuluineen voivat olla jopa satoja prosentteja. On käsittämätöntä, että tämä on laillista ja näin voidaan koronkiskontaa harjoittaa käsittelykulujen nimellä.
Erilainen kytkykauppa ja siihen liittyvät vuosien mittaiset sopimukset pitäisi myös lailla kieltää. Puhelinyhtiöiden vaatimat kahden vuoden sopimukset pitäisi lailla kieltää. On sopimuksia, joista ei edes kuoltuakaan pääse eroon. On käsittämätöntä toimintaa oikeusvaltiossa.
mm. tehylle sorvattiin vajaassa viikossa, mutta paskalakeja ei saada purettua ei sitten millään, porvaritkin haukkuvat demarien päätös, purkakaa perkele ne päätökset? Todellista kykytouhua!
Tyhmää on kansa!
Suomalaisten äänestyskäyttäytyminen oli täysin käsittämätöntä näissä vaaleissa.
YLE:n aamu-uutisissa Niinistö patistaa Kataista tekemään tässä vaiheessa tekoja rakennusalan elvyttämiseksi. Katainen on kieltäytynyt.
Hallituksen ja Eduskunnan tuella Fortum (Lilius) nostaa sähkön hintaa 14 % lisäten kaaosta yhteiskuntaan. Raakasähkön hinta on pudonnut. Sähkön hinnan nousu pilviin laman aikana on katastrofi suomalaiselle yhteiskunnalle.
Suomalainen metsäteollisuus on myyty ulkomaisille yrityksille, joka lopettavat toiminnan ja metsäteollisuuden Suomessa hallituksen tuella. Kannattavat tehtaat lopetetaan. Ruotsalainen pääoma lopettaa. Ruotsi elää myös metsistää ja haluaa turvata oman yhteiskuntansa.
Nyt hallitus, vaalien jälkeen, romuttaa myhös rakennusalan. Rakennusalaa uhkaa valtava konkurssiaalto. Sekä rakentajat että rakennuttavat ovat ahdingossa. Rakennusala ajetaan alas samoin kuin metsäteollisuudelle on tehty - hallituksen tuella.
Kemira-lannoitetehdas on myyty ulkomaisille, jotka nostivat lannoitteen hinnat puolella.
Pankit on ulkomaisten omistuksessa, lukuunottamatta yhtä suomalaista pankkia. Nyt tuetaan näitä ulkomaisessa omistuksessa olevia pankkeja ja riskisijoittajia - ei tavallisia ahdingossa olevia veronmaksajia.
Maataloustukiaiset ovat 1.9 miljardia euroa vuodessa 200 eri tukilähteestä. Kansallinen tuki on 60 %. Näitä tukiaisia, joita Suomen kaikkein rikkaimmat saavat (Wahlroos, Erhnroot, Herlin, Laakkosen autotalo) - ei vähennetä edes EU:n vaatimuksesta.
Suomessa on 600.000 köyhää tai köyhyysrajalla elävää.
***
Sata-komitea suunnittelee sosiaaliturvauudistusta Suomeen ministeri Hyssälän johdolla ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen suosiollisella johdolla.
Verokertymä pienenee tuntuvasti laman vuoksi
arvioiden mukaan 700 miljoonaa euroa vuodessa.
Valtion verokertymä on jo pienentynyt hallituksen toimien johdosta:
- varallisuusvero poistettu kokonaan kaikkein rikkaimmilta
- lahja- ja perintövero poistetaan kokonaan kaikkein rikkaimmilta
- metsän myyntivoittojen verotus puolitetaan
- metsän ensimmäisten harvennushakkuiden myyntivoiton verotus poistuu
- osinkotuloista osaa ei veroteta
- pääomatuloista osaa ei veroteta lainkaan
- rikkaimmat palkansaajat eli lääkärit, lakimiehet ym. ottavat palkkatulonsa pääomatulona
näin esim. kahden miljoonan euron isotuloisen vero-% on 20 %. Eläkeläisten, yksinhuoltajien, sosiaalietuuksien ym. verotus on paljon korkeampi.
Sinivihreä hallitus valmistautui tulevaan lamaan järjestämällä 0-verotusta tai erittäin alhaisen verotuksen omalle intressiryhmälleen.
On täysin varmaa että Sata-komitean johdolla aloitetaan sosiaaliturvan purkaminen. Kunnat eivät saa valtion apuja velkojensa maksuun vaan velkaantuvat lisää.
Sata-komitea on jo ennen vaaleja suunnittelut "orjapankkia", johon otettaisiin pitkäaikaistyöttömät ja vajaatyökykyiset, jotka työnantajat voisivat halutessaan rekrytoida ilman palkkaa. Pienet "talkookorvaukset" maksettaisiin orjapankkilaisille valtion veroista.
Voimakas eriarvoistuminen jatkuu. Suomeen tule entistä enemmän A- ja B-luokan kansalaisia.
Itsemurhat, konkurssit ja pahoinvointi lisääntyy.
Sekä lapset, nuoret, että aikuiset tulevat oireilemaan suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisen ja epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Hoitoon apua tarvitsevat eivät tule tulevaisuudessakaan pääsemään. Mielenterveysongelmaisten, jotka on heitteillejätetty, asema ei mitenkään parane, heillä ei ole mitään toivoa - Toivo-talkoita!
Alan nimittäin aikani ratoksi harrastaa urheilua (ammunta). Näin se vaan on.
Inhimillinen kasvu, lukeminen, mietiskely.
Asioiden selvittäminen, miten tähän on tultu.
Miksi demokratia on vain "kaunis sana".
Miksi meitä on narrattu ja miten toimimaan
omien etujen vastaisesti
Mitä on mediavälittäminen?
Miten mediaa pitää käyttää.
Onko hyvä opetella yhteiskunnallisia asioita.
Mistä eriarvoisuus johtuu.
Mien se on kasvanut vuosien saatossa?
Mikä on kolmas sektori? Miten se toimii?
Olisiko siinä mahdollisuus?
Eduskunnan toimia on hyvä myös joskus tarkastella - ihan itse - eikä uskoa siihen vähäiseen tietoon mitä media välittää.
Hyvä toveri,
On olemassa myös II vaihtoehto:
kova - kovempaa vastaan.
Se on kerran jo koettu ja hävitty.
Mutta - onko pyssysi jo ostettu
- tappamisharrasteluun
- ampumaharrastukseen
- metsästysharrastukseen
- oman hengen turvaksi
- kotijoukkojen turvaksi
- itsetunnon kohentajaksi
- sankari-minän luomiseksi
- asekokoelman koristeeksi
vai mitä varten?
Kohta pyssyjä saavat ostaa vain tosirikkaat.
Ai mutta niillähän onkin jo upeat asekokoelmat valmiina.