Kvartetti (mielipiteitä?)

-Observer-

Illan kysymys Valioliigassa kuuluu voittaako kaikki neljä suurta ottelunsa tänään? Viime kaudella tuo skenaario toteutui peräti 13 kertaa ja tasapanoksin petsattuna tuo toi petsarilleen hillot takaisin vajaa 7-kertaisina.

Osa tämän palstan kirjoittajista tuntuu suhtautuvan skeptisesti ainakin Chelsean voiton mahdollisuuksiin alkukauden ylisuorittaja Hullin vieraana. Tokihan Chelsea hävisi viikonloppuna yllättäen kotonaan Poolille ja Hullilla on neljästä suuresta jo tykkimiesten päänahka vyöllään tältä kaudelta. Skeptikkojen kannattaa kuitenkin muistaa tuo Chelsean hirmuinen 85 ottelun putki häviämättä kahta ottelua peräkkäin.

Arsenalin kotitappiosta Spurseille on kulunut reilusti yli 10 vuotta aikaa. Redknapp tuskin tuota kurssia saa käännettyä paikallisstatuksestakaan huolimatta.

ManUtd:n historiasta löytyy kotitappioita West Hamille. Historia ei tänään toista itseään. Länsikinkku on lievästi sanotusti kriisissä ja hyökkäyskalusto entistä hampaattomampi Colen kärsiessä pelikieltoaan. Tätä kohdetta voisi iskeä jopa handarina ManUtd(-1) ja tuskin menisi mäkeen.

Entä sitten Pool, joka on kaatanut jo ManUtd:n ja nyt siis Chelsean tällä kaudella? Sen perisynti kun tuntuu kaudesta toiseen olevan kämmääminen heikompiaan vastaan (tuoreessa muistissa mm. vielä joku kierros takaperin tuo käsittämätön 0-0 Stokea vastaan). Joukkue on sellaisessa nosteessa (jotain kertoo nuo äskettäiset nousut tappioasemista voittoon niin Wigania kuin ManCitya vastaan), että vaikea uskoa muuhun kuin kolmeen pinnaan tänä iltana.

Parhaat kertoimet tästä kvartetista taitaa tarjoata tänään Expekt 1.42(Chelsea)x1.47(Arsenal)x1.22(ManUtd)xLiverpool(1.35). Yhteiskerroin 3.44. Osumistodennäköisyydet 70% per suosikki paitsi ManUtd, joka toteutuu noin 80%. Pakkohan tuota on kokeilla!

7

488

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suosikeista epävarmin

    • reima3

      Manu on nelikon todennäköisin voittaja. Chelsea voittanee myös. Pool ottaa korkeintaan maalin voiton, tasapelinkin mahdollisuus leijuu ilmassa. Spurs hakee tasurin (1-1) Emirates Stadiumilta!

    • rauli2

      Lontoossa mielenkiintoinen derby! Arkkivihollisten kohtaaminen. Spurs otti kauden avausvoittonsa sunnuntaina uuden valmentajansa, Redknappin johdolla. Kausi on sujunut niin heikosti , että trendi ei voi olla muuta kuin nouseva. Riittääkö se tänään, onkin eri asia. Tykkimiehet ovat pelanneet muutaman viime pelin todella vahvasti. Summa summarum, tasurista saa ylikertoimia bookkereilta kautta linjan!

      • -Observer-

        Tulosvedosta taisi löytyä aika suolainen kerroin. Näin jälkipelinä hyvä haku tuo tasuri. Yhdyn paikalla olleiden katsojien äänekkääseen nauruun tuon ihmeellisen lisäajan pituuden (4min) suhteen. Nooh, joka tapauksessa pallo pomppi tänään lopussa Spursin suuntaan ja sillä sipuli. Anssi Kukkosen sanoin voisi todeta, että "lähellä oli, mutta lähellä ei lasketa!" :D


    • osu tai ei

      Toi ei ole vedonlyöntiä. Toi on peli nimeltä `etsi pienin kerroin`

      • reima3

        täytyy yrittää ymmärtää tollasta raukkaa! Teppo sentää vihjaa etukäteen ja perustelee hyvin!


      • hoohohooho
        reima3 kirjoitti:

        täytyy yrittää ymmärtää tollasta raukkaa! Teppo sentää vihjaa etukäteen ja perustelee hyvin!

        Teppo ei osaa muuta kuin kertoa takapuolen pyyhintäohjeet et sillei hei!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3000
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      913
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      797
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      730
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      45
      503
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      39
      484
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      455
    9. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    10. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      446
    Aihe