Perus suomalaiset

tämä, jollaista ei hevin saakkaan.
Kyseinen kirjoitusohjeisto on kirjoitettu korkean manipulointikoulutksen saaneiden henkilöden toimesta.
Ketä vois folktingetissä tai SFP:ssä olla sellaisia.

Kyseessä on mitä ilmeisemmin suomennos Ruotsalaisen kansanpuolueen kirjotusohjeistosta ja kohteena suomenkieliset suomalaiset.

PÄÄKONTTORI TIEDOTTAA
Kirjoittanut: LUKEKAA! 5.8.2008 klo 08.20

Ohjeita kaikille ruotsalaisuuden ystäville:* (ruotsinkielestä
suomensi Minor Verba)

"Äärimmäisyyslinjasta on nyt keskustelufoorumeilla luovuttava joksikin
aikaa ja jätettävä ainakin likaisimmat temput hetkeksi reserviin.
Niidenkin aika kyllä tulee vielä."

"Kyselyjen mukaan potentiaaliset äänestäjämme eivät ole kokeneet
myönteisenä julkisuudessa käytyä keskustelua... Osa kansasta on
pitänyt kantojamme avoimen propagandistisina.... Suomalaisten
vähättely ja heidän järjestöjensä mustamaalaus ei toimi... On oltava
suomalaisten valtaosan kanssa yhtä mieltä - silloinkin kun se on
väärässä, jos näin voimme saavuttaa asettamamme päämäärät."

"Nimittelyiden, eli pelkistettyjen muutaman ominaisuuden varaan
rakennettujen stereotypioiden käyttö on tietenkin osa tätä päivää.
Niillä saamme osoitettua sylkykupin.... Suomalaisten toiminnan
kyseenalaistaminen ja suoranainen likaaminen eivät kuitenkaan toteuta
tarkoituksiaan ellemme samalla kykene saamaan oman asemamme, kantamme
ja tavoitteittemme puhtautta hohtamaan selkeästi ja kirkkaasti
kaikenlaista suomalaista hämäryyttä vastaan..."

"....Saattamalla määrätyt poliittiset toiminnot epäilyttäviksi tai
vieläpä rikollisina tekoina rangaistaviksi on mahdollista harjoittaa
sensuuria koskematta sananvapauden perusoikeuteen... Sanomisen
vapaudella ei saa olla erityisasemaa, pikemminkin päinvastoin, se
kuuluu ensimmäisiin rajoitettaviin voimansa ja tehokkuutensa
ansiosta... On voitava kieltää julkaisemasta sellaisiakin tosiasioita
joiden faktuaalisuus tiedetään. On voitava kieltää tiedoiksi nimitetyt
epävarmat tai epätäydelliset informaatiot sekä kumpaisiinkin
edellisiin kohdistuvat mielipiteet... On eliminoitava kiihotuksen
mahdollisuuskin. "

Samaisesta brosyyrista:

*Ruotsalaisuuden edistäjille* (Lainaus)

"Hyökkäävällä, ylimielisellä ja loukkaavalla sävyllä emme pääse
eteenpäin. Nykyisessä tilanteessa voi suomalaisten suhteen onnistua
vain puhumalla ystävällisesti ja hillitysti. Pureva väittely ei edistä
asiaamme, vaan on sille turmioksi. Emmehän halua vaarantaa tulevia
vaaleja leimautumalla kiihkoilijoiksi. Äärimmäisyyslinjasta on nyt
keskustelufoorumeilla luovuttava joksikin aikaa ja jätettävä ainakin
likaisimmat temput hetkeksi reserviin. Niidenkin aika kyllä tulee
vielä."

väärässä, jos näin voimme saavuttaa asettamamme päämäärät. On vain
keksittävä kuinka tämä olisi parhaiten toteutettavissa..."

"On kehiteltävä informatiivisia tekniikoita, joiden todistusvoimaa
vastaan on vaikea suojautua..."

"Kun suomalaisuuden toimijoista ryhdytään uskottelemaan jotakin, johon
koko kansan pitäisi uskoa, siitäkin huolimatta että nämä ovat heidän
maanmiehiään ja edustavat useimmiten heidän omia kantojaan... on
mieliin tehtävän vaikeudesta johtuen käytännöllisintä iskostaa
uudestaan ja uudestaan karrikoidun stereotypian varaan rakentuva
profiili... Tämä profiili on saatava suomalaisuuden kannattajien myös
omaksumaan itsestään... …On keksittävä asianomaisista henkilöistä tai
heidän elämäntavoistaan sellaisia tosiasioita tai niiden puuttuessa
totuudeksi kuviteltavia piirteitä, joiden varaan voi sepittää leimatun
luonteen. Nämä tiedot on tarjottava sensaatiomaisena paljastuksena,
jollaisiin suomalainen yleisö on tutkimusten mukaan mieltynyt....
Yritykset leimata edellä kuvatulla tavalla ovat viime aikoina
keskittyneet voimakkaasti "fasistiyhteyksien" esiintuomiseen...
Historiaa on kuitenkin juuri tältä osin äärimmäisen vaarallista
käyttää suomalaisten ja heidän järjestöjensä leimaamiseen.... Olemme
jo saaneet tuntea nahoissamme kuinka oma uskottavuutemme on päin
vastoin alkanut murentua. Doktriiniamme on siksi muutettava
radikaalisti..."

"On luotava informaatiota joka on sisältävinään kriittisen asenteen ja
joka perustuu harhautetun älyllisen aktiviteetin varaan...
Ohjelmatoiminnan kautta on saavutettavissa yleisöjä, jotka saadaan
omaksumaan käsitystemme mukaista informatiivista ainesta... olkoon
ohjelmatarjonta luonteeltaan tiedottavaa, kasvattavaa, taiteellista,
viihteellistä, tai uskonnollista... Voimme kutsua tätä indoktrinaation
sijaan "taivuttelevaksi viestinnäksi..."

"Kuinka suhtautua sananvapauteen ja mahdottomuuteen tukahduttaa sen
vallitessa kriittiset arviot... Kuinka rajoittaa jo olemassa olevien
suomalaisjärjestöjen sananvapautta...?"

"On luotava ilmapiiri, jonka vallitessa kielipolitiikkaan
osallistumisen kynnys kasvaa kansan keskuudessa. On saatava
kansalaiset tuntemaan levottomuutta ja epävarmuutta omista
mielipiteistään, jolloin osallistumisalttius keskusteluun jää
marginaaliseksi..."

"... On hyväksyttävä se tosiasia, että on välttämättä päästettävä
ääneen myös ihmisiä ja ryhmittymiä, jotka pohjimmiltaan haluavat
rajoittaa, kontrolloida ja ohjailla julkista keskustelua. Mielikuva
keskustelun avoimuudesta ja vapaudesta on tärkeä..."

"On kontrolloitava jaettavaa informaatiota... On oleellista etteivät
informaation vastaanottajat missään vaiheessa tiedosta miten heihin
potentiaalisesti vaikutetaan. Asiat on esitettävä sellaisina, että ne
on helppo omaksua. Tarkoituksenmukaisia keinoja ovat tällöin mm.
yksinkertaistaminen, pelkistys, toisto ja asioiden esittäminen
positiivisia tunteita herättävissä laajemmissa yhteyksissä."

"Tärkeätä on myös kytkeä omat tavoitteet ja päämäärät tulevaisuuteen
ja menestykseen.... Vastakkaisten käsitysten jälkijättöisyys on sen
sijaan muistettava jatkuvasti tuoda julki ikään kuin kohteliaasti,
mutta samalla kuitenkin lujasti ja määrätietoisesti. Perusteita on
tarpeetonta esittää... perustelemiseen lankeaminen saattaa jopa toimia
vastoin tavoitteita."

Jos alkoi etomaan, on tunne normaali reaktio aitosuomalaiselle.
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oksensin.

Äänestä

suomalaisille asiasta kiinnostuneille.

Äänestä

Ja mistä olet tämän kopioinut tänne perussuomalaisten palstalle ja miksi?

En jaksanut lukea loppuu, sorry!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ottakaa talteen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu