Rehellisin kepulainen

Sana rehellinen kalskahtaa tietysti jo sinällään falskisti, kun puhutaan kepulaisista. Matti Vanhastahan keput mainostivat aikansa rehellisimmäksi mitä heiltä löytyy. Nyt Vanhanen on tainnut saada kilpailijan tämän tittelin osalta Timo Kallista.

Vanhasen ykköshallituksen aikaan Kalli myönsi itku silmässä tv-kameroiden edessä, että maatalous on Kepulle niin tärkeä sydämenasia, että heitä pitää yrittää vain ymmärtää tässä kohdin. Samalla Kalli kaksin käsin kiitteli Eero Heinäluomaa siitä, että tämä tuli lohduttamaan asiassa kepulaisia. Olihan kyseessä sentään vaara, että maatalousyrittäjien tuki olisi pudonnut keskimäärin 100 euroa vuodessa. Sen summan vuoksi oltiin jo valmiita hajottamaan hallitus.

Tänä vuonna Kalli tuli sitten uudelleen esiin tunnustamalla avoimesti, että kyllä hän on muiden kepujen tapaan saanut paljonkin vaalirahaa, muttei ei ole välittänyt siitä paljon ilmoitella, vaikka laki mitä vaatisi. Se oli rehellinen tunnustus ja siitäkös soppa syntyi kuten muistamme.

Nyt Kalli on jälleen rehellinen. Kun muut kuin kepulaiset ovat pitäneet Kepun politiikkaa kaksilla korteilla pelaamisena, keput Vanhasta myöten ovat sanoneet, ettei se sitä ole vaan normaalia keskustalaista keskustelua. Korhosen toiminta on siis Vanhasenkin mukaan ollut vain puolueen sisäistä pikku jutustelua. Silloinhan ei ole tietenkään mitään syytä vaatia Korhosen eroa, sillä ei kai nyt sentään puolueen sisäisen jutustelun vuoksi ketään aleta erottamaan.

Timo Kalli on kuitenkin taas rehellinen. Hän sanookin - ja huomatkaa että hän on kepulainen - että on ajettu kaksilla kärryillä ja siihen pitäisi saada loppu. Kalli siis tunnustaa nyt sen, minkä keput ovat täälläkin Oivaa myöten kiihkeästi tähän asti kiistäneet.

Eikö Kalli näillä meriiteillä jo alkaisia ansaita rehellisimmän kepulaisen tittelin?

21

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylki

      Vaalien alla mies möhli uskomattoman typerillä vaalirahalausunnoillaan äänet perustuslaillisille ja kokkareille jotka silmät kirkkaina näyttää pyhimyksiltä vaaliraha-asiassa. Kallia saavat paljosta kiittää keppulien vastustajat.

      • Vilunkia, vilunkia

        Onneksi Kalli möläytti vaalirahalausunnon. Sen myötä paljastui kepujen epärehellisyys ja samalla alkoi kepun alamäki, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Epärehellisyys antaa kovan alamäkivauhdin.


    • Minä vaan

      Kallista huokuu jotenkin sisäänrakennettu avuttomuus ja saamattomuus.

      Rehellisyyskin saattaa olla sillä tavalla myötäsyntyistä Kallin kohdalla, ettei hän oikein ymmärrä niitä politiikan tilanteita, missä ei tarvitsisi enää olla niin kovin rehellinen - ei ainakaan omasta aloitteestaan.

      • Ohoh!

        "ettei hän oikein ymmärrä niitä politiikan tilanteita, missä ei tarvitsisi enää olla niin kovin rehellinen - ei ainakaan omasta aloitteestaan".

        Nyt ymmärrän paljon paremmin esittämiesi mielipiteitten vaikuttimet, mutta en hyväksy periaatettasi, ettei ihmisen tarvitse olla rehellinen, EIKÄ AINAKAAN OMASTA ALOITTEESTAAN.


      • Minä vaan
        Ohoh! kirjoitti:

        "ettei hän oikein ymmärrä niitä politiikan tilanteita, missä ei tarvitsisi enää olla niin kovin rehellinen - ei ainakaan omasta aloitteestaan".

        Nyt ymmärrän paljon paremmin esittämiesi mielipiteitten vaikuttimet, mutta en hyväksy periaatettasi, ettei ihmisen tarvitse olla rehellinen, EIKÄ AINAKAAN OMASTA ALOITTEESTAAN.

        Ei se arvoihin liity, että menee aukomaan päätään vapaaehtoisesti julkisuuteen.


      • Otsikossa hymiö
        Ohoh! kirjoitti:

        "ettei hän oikein ymmärrä niitä politiikan tilanteita, missä ei tarvitsisi enää olla niin kovin rehellinen - ei ainakaan omasta aloitteestaan".

        Nyt ymmärrän paljon paremmin esittämiesi mielipiteitten vaikuttimet, mutta en hyväksy periaatettasi, ettei ihmisen tarvitse olla rehellinen, EIKÄ AINAKAAN OMASTA ALOITTEESTAAN.

        *20.12.-98 Hämeen Sanomat Aino Suhola (kepu): ..työreformin pääarkkitehdit Esko Aho, Maria Kaisa Aula ja Matti Vanhanen tunnustaisivat avoimesti tehneensä virheen. “Kun kaikkea muuta on koetettu, pitäisi kokeilla rehellisyyttä. Joskus olisi ihan terveellistä sanoa, että tuli tehtyä pieni virhe.”
        Suhola miettii myös, miksi keskustalaisilla on niin voimakas tarve sitoutua johtajaansa ja hänen erehtymättömyyteensä aina siihen saakka, kunnes hänet vaihdetaan. “Olen sanonut Aholle, että nyt hänen pitäisi oppositiojohtajana esittää samantyyppistä yhteiskuntasopimusta, jota hän esitti nuorena pääministerinä.”

        *25.1.-99: Radio Suomen presidentin valtaa käsittelevästä ohjelmasta kuultua:
        -Soittaja: Tarvitaan vahvaa rehellistä presidenttiä
        -Juontaja: Vaikka niinkuin Väyrystä?
        -Soittaja: Niin ei se nyt niin väliä ole, jos se ei nyt niin rehellinen ole.


    • Ansaitsee noston

    • SuomlaineN

      Täällä puhutaan rehellisyydestä ja samaan aikaan meillä on tapavalehtelija valtiovarainministerinä ja väärentäjä pääministerinä.

      • Käytöskukkaset

        Heillä kenties samanlainen moraali kuin kepuilla?


    • savvoolainen

      Kääriäisen Sepi.

    • Senkin ankeuttaja

      Demarit jatkavat Potter-linjalla: Senkin ankeuttajat!

      Kansanedustaja Pauliina Viitamiehen (sd) mielestä demareista on tulossa ankeuttajien porukka.

      Toisen kauden demarikansanedustaja Pauliina Viitamies arvostelee reippain sanakääntein puoluetovereitaan.

      - Joissain kaupungeissa demareista on hyvää vauhtia tulossa varsinainen ankeuttajien porukka. Milloin vastustetaan toriparkkia, milloin tunnelia, milloin jäähallin remonttia ja milloin mitäkin, Viitamies kirjoittaa blogissaan.

      Vastustaminen on Viitamiehen mukaan tapa saada lyhytkestoista ja henkilökohtaista kansansuosiota, mutta kuntalaisten asioiden tai hyvinvoinnin kehittämisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

      - Ja kaiken kukkuraksi eri mieltä oleville tovereille langetetaan toverituomioistuimessa tuomiot.

      Viitamies kysyy, mihin on kadonnut se toimintakulttuuri, jolloin asioiden haluttiin menevän eteenpäin ja niitä valmisteltiin yhdessä yli puoluerajojen.

      - Persupelko on ajanut osan meidän toimijoista poukkoilemaan vastuuttomasti ja ennen kaikkea vastustamaan kaikkea ennen kuin asioita on edes missään asiallisesti käsitelty.

      Viitamiehen mukaan puolueen kannatuslukemat eivät ikinä kohoa, jos ankeuttajien voiman annetaan jyrätä poliittisessa päätöksenteossa.

      - Tavallinen suomalainen arvostaa asioiden eteenpäin viemistä ilman oman henkilökohtaisen pyrkyryyden loistamista, hän kirjoittaa blogissaan.

      Ankeuttaja on terminä tuttu Harry Potter -faneille. Velhokirjasarjassa ankeuttajat ovat sieluttomia olentoja, jotka käyttävät ravintonaan ihmisten positiivisia tunteita.

      Helsingin Sanomat kertoi viikonloppuna Jutta Urpilaisen ja tämän taustajoukkojen käyttäneen Eero Heinäluomasta Voldemortin koodinimeä. Voldemort on Harry Potterin arkkivihollinen. Heinäluoma on kommentoinut näkevänsä itsensä mieluummin velhokoulu Tylypahkan rehtorina Dumbledorena.

      • kuuleeko kaiku

        Minkäs sortin hottentotti oli se värikkääseen krakaan pukeutunut edustaja vastaanottamassa venäläisiä kunniavieraita eduskunnan juhlaistunnossa.


      • Venäjän ystävä
        kuuleeko kaiku kirjoitti:

        Minkäs sortin hottentotti oli se värikkääseen krakaan pukeutunut edustaja vastaanottamassa venäläisiä kunniavieraita eduskunnan juhlaistunnossa.

        Väyrynen?


    • rehellisesti kepu

      Sana rehellinen kalskahtaa tietysti jo sinällään falskisti, kun puhutaan nimimerkki Mielipidepankin söperryksistä, mielipiteet ovat kautta linjan falskeja.
      Ainut mikä ei hänen söperryksissään ole falskia, on keskustakauna, se on aitoa ja originaalia.
      Kuten valistuneemmat kansalaiset ovat saattaneet huomata mm. demariomisteisten sijoitusyhtiöiden Paratiisisaari kytkennät ja epäilyttävät vaaliraha sotkut tietyiltä liikemiespiireiltä, niin täytyy olla hiilihankomiehen asianajaja, jos demareista puhutaan rehellisinä politikkoina.
      Kokoomus on jo oma luku sinänsä. Nimet Tiura, Kanerva, Katainen ovat lähinnä rehellisyyden irvikuvia.
      Että se siitä nimimerkki Mielipidepankin soperryksestä.

    • voe voe

      Kallihan paljasti samalla myös vasemmistogansterit.

    • Timolle patsas

      Miten täällä keskustalaisten keskustelupalstalla pystyy yleensä keskustelemaan rehellisyydestä? Kepulaisia ei turhaan kutsuta kepupettäjiksi, takinkääntäjiksi ja yön yli nukkujiksi. Miten niiden mielipiteetkin ovat muuttuneet aivan toisenlaisiksi nyt, kun ne hinkaavat takamuksillaan opposition penkkiä?

      Kepulaisten piti oikein vaihtaa tuoresta verta johtopaikalle, koska omasta porukasta ei löytynyt rehellistä tyyppiä tuohon virkaan. Kepunaisetkin osaavat olla oikeita luiruja ja tuota akkojen akkaa Anneli Jäätteenmäkeä ei turhaan kutsuta Golgatan Olgaksi. Niin härskiä peliä hän pelasi päihittääkseen Paavo Lipposen. Oikein presidentin kansiakin sotkettiin näihin härskeihin kepukuvioihin. Kyllähän Tarja Halonen antoi sieltä yhdelle kepulaiselle liukaat lähtöpassit, mutta kepupettää kuviot sen kuin vain jatkuvat. Mihinkäs se koira karvoistaan pääsee?

      Timo Kallille pitäisi perustaa Eduskuntatalon eteen rehellisyyspatsas, koska hän jo kuka on tämän ansainnut. Timo Kalli on kirkkaasti tuon talon rehellisin politiikko ja ansaitsee patsaan. Taitelijat ryhtykääs työhön!

    • nyt nyt

      Täytyy olla hiilihankomiehen asianajaja, jos demareista voi puhua rehellisinä politikkoina.

      • Ketkun käsikirja

        Rehellisen poliitikon on syytä osata alan termistöä. Kiperissä paikoissa voi sitten naama peruslukemilla sanoa

        - en tiedä
        - en muista
        - en hoksannut
        - en hahmota.


    • ????????????????

      Onko sellainenkin ihme kun rehellinen politiikko olemassa?

    • Esko Aho

      -En nyt todellakaan kommentoi tätä asiaa, koska olen Nokian johtaja.


      Hohhohhoooo...

    • suuret poliitikot

      Amerikka:
      I Did Not Have Se..... Relations With That Woman

      Suomi:
      Puhun niin totta kuin osaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      924
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      878
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      708
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe