Grimm Love

Tämä elokuva on TEENNÄINEN!

Mistä lie pystinsä ja palkintonsa pokannut, mutta ei vakuuta katsojaansa millään osa-alueella.

Tositapahtumiin perustuvassa kauhutrilleridraamassa omassa, oi niin synkeässä maailmassaan yksin taivaltava amerikkalaisneitokainen etsii syitä tälle Saksaa kuohuttaneelle rikokselle, jossa tie sydämeen kävi vatsan kautta.:D

Eli kaksi häiriintynyttä yksinäistä sielua kohtasivat sillä seurauksella, että pian toinen oli toisen vatsassa.

Elokuva yrittää luoda synkeääkin synkemmän ja lohduttoman tarinan lähinnä tummanpuhuvalla kameranlissillä.
Itse lähestymistapa on naivi, ja tirkisteleväksikin sitä voi kutsua, eikä elokuvasta jää lopulta käteen kuin kevyt raapaisu ihmisen pinnan alle, kurkkaus pimeään.

Draama on ohutta, kauhu päälleliimattua ja itse kiehtova aihe käy elokuvan kuluessa tylsäksi, filmin lyhyydestä huolimatta.
Edes goreilua elokuva ei tarjoa - joten K-18 merkintäkin on lähinnä silmänlumetta.
Naurettavalla tavalla jopa pippeli oli piilotettu katseilta - johan siinä järkyttyy katsoja jos näkee tositarinaan perustuvassa kannibaalielokuvassa kikkelin.:)

Mitään psykologista kuvaa kannibalismista tämä tekele ei tarjoa, vain teennäisen oloisen synkistelyn tabu aiheella.

Leffan jälkeen teki mieli tehdä filmille samoin kuin elokuvan keskushahmo omalleen - eli repiä riekaleiksi!

Jälkeen päin sitä oli olo vähän kuin huijatulla - kuin olisi markkinoitu pehmopornoa hardcorena, hämärää pimeänä, savutofua kinkkuna.

Voihan kasvisnakki!

*

2

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

      Todellakin totuus on tarua ihmeellisempää. Todellinen tarina Armin Meiwesistä ja hänen "rakastajastaan", joka antoi hänen syödä sukupuolielimensä vapaaehtoisesti on niin sairas ja outo, että mikään elokuva ei voisi tehdä sille oikeutta. Tämä leffa ei ole huono, mutta siis mitä oikeasti tapahtui näiden kahden miehen välillä, niin... voi jumalation. Ei sitä voi tajuta. Tai voi kyllä, mutta ei millään haluais tajuta. :(

      • Täytyykin joskus katsoa Saksalaisversio aiheesta, elokuva Cannibal, josko se olisi vähän "lihaisempi" tulkinta samasta aiheesta - ainakin Elitistin arvostelun mukaan on.

        Merkillepantavaa näissä aidoissa kannibaalitapauksissa on niiden vahva kytkös seksuaalisuuteen - kyl' mäkin upottaisin hampaani mielummin kauniin naisen peppuun kuin läskin miehen karvaiseen pakaraan.

        Paras vakava "kannibaalifilmi" on mun mielestä Greenawayn Kokki, Varas, Vaimo ja Rakastaja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 6 kW saunan lämmityksestä kohta 10 euron lisämaksu / kerta

      Kokoomuslainen sähköyhtiöiden hallitsema Energiavirasto ehdottaa 5 kW:n rajaa, jonka ylittämisestä tulee lisämaksu. Tark
      Maailman menoa
      295
      8405
    2. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      194
      4587
    3. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      30
      2827
    4. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      193
      2575
    5. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      114
      2184
    6. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      51
      1716
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      58
      1668
    8. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      42
      1628
    9. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      170
      1324
    10. Minneapolisin tapauksesta hyvä video

      Runoilijan auto oli poikittain tiellä ja kun poliisit lähestyivät sitä, runotyttö painoi reippaadti kaasua. Auto syöksäh
      Maailman menoa
      344
      1320
    Aihe