Mistä, milloin ja miksi alkoi sinun masennuksesi ?
Kerro lyhyesti ja yksinkertaisesti, parilla kolmella lauseella asian ydin.
Kiinnostaisi tietää oman, vieläkin keskenolevan selviytymistarinani kannalta.
Vastaan itse ensimmäiseksi lyhyesti:
Oma masennukseni alkoi varhaisnuoruudessa, perhehelvetissä elämisen seurauksena. Nyt alan olla voiton puolella.
Mitkä ovat sinun masennuksesi syyt ?
Kerro lyhyesti ja yksinkertaisesti, parilla kolmella lauseella asian ydin.
Kiinnostaisi tietää oman, vieläkin keskenolevan selviytymistarinani kannalta.
Vastaan itse ensimmäiseksi lyhyesti:
Oma masennukseni alkoi varhaisnuoruudessa, perhehelvetissä elämisen seurauksena. Nyt alan olla voiton puolella.
Mitkä ovat sinun masennuksesi syyt ?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Siitä se alkoi kun nuorempaa veljeäni paapottiin. Se on oli niin ihana vekara.
Sisarkateudessani yritin vahingoittaa sitä. Selkään siitä tuli. Siitä lähtien elämä alkoi kulkea vinoon. Vihaa katkeruutta etc.
En pääse tästä kierteestä ikinä eroon. Voitto kyllä häämöttää.
Ehken ei tässä elämässä, mutta moni silti vaihtais osia kanssani. Oma velaton kämppä.
Talouskin sillai kunnossa, että voin maksaa jokapäiväiset kuluni. Saan 1000€ kk/netto.
urkki
Veljeni oli isoveli ja aina kaikessa ykkönen
Koulussa olin yksinäinen, arka ja kiusattu
Äitini sairastui psykoosiin
Epäonnistuneita seurustelusuhteita
Tunnollisuus
Väärä uravalinta
Pätkätyö
Sori tuli monta lausetta.
lyhyesti: yksinäisyydestä.
..nuoruudesta ja keski-iän mukanaan tuomista kriiseistä: avioero, sairastumiset (lapset ja ite)
Ensin lähti kesätyö, sitten poikaystävä ja sitten paras kaveri...olin vuoden huonossa kunnossa ja sitten äiti passitti psykologille...viimeiset 9 vuotta on mennyt välillä paremmin ja välillä huonommin.
Masennus alkoi koulukiusaamisesta - pahentui kun isäni kuoli ja äidin kanssa välit viilentyivät.
Ensimmäinen kerta tuli kaksi vuotta kestäneen työpaikkakiusaamisen seurauksena. Toinen masennus puhkesi 2 fyysisen sairauden pahennuttua ja kolmannen sairauden puhjettua samaan syssyyn.
- Liiallinen tunnollisuus ja ahertaminen töissä itseä säästämättä -> uupumus.
- Moninaiset perheongelmat -> uupumus.
- Lasten sairaudet -> jatkuva ylimääräinen kuormitus.
- Kroonisesti liian vähän unta.
- Omasta itsestä huolehtimisen jättäminen viimeiselle sijalle: siihen ei jäänyt enää aikaa.
- Kiusaava tuttava -> ahdistus.
--> lopulta täydellinen uupumus ajautui vuosia kestäväksi masennukseksi
Alkoi syntymästäni, siksi että synnyin väärään paikkaan, väärään aikaan.
ja äidin sairastuminen ja kuolema ollessani teini-ikäinen.Sukulaisten asenne-sinä olet vahva ja pärjäät kyllä. Pärjäsin tähän asti kunnes voimat petti. En olekaan niin vahva kuin minun annettiin ymmärtää.
Siitä, kun äitini yritti useasti itsemurhaa ja päätyi lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle. Olin noin 12-vuotias. Kaikki meni sekaisin: ei voinut tuoda kavereita kylään, ei ollut enää varaa lempiharrastukseeni jne.
Siitä lähtien täällä onkin tullut taaperrettua lähes täysin yksin. Katsotaan vielä pari vuotta, sitten kyllä alan olla täynnä tätä paskaa.
Katsotaankin vain tämä vuosi loppuun.
eilisestä.
olet asunut äitisi itsemurhayritysten jälkeen?
Oma masennukseni alkoi edellisellä kerralla perhekriisistä.
Nyt olen sairastunut uudestaan ja itse ajattelisin syiksi:
- liiallinen tunnollisuus töissä ja kotona
- omat sairaudet
- lasten sairaudet
- liiallinen kiltteys, jonka seurauksena varsinkin töissä tulee usein "päähän potkituksi"
- oman lapsuuteni ja nuoruuteni traumaattiset asiat
Eli näen syinä monia asioita elämäni varrelta.
Jää sanattomaksi tätä viestiketjua lukiessa.
Elämä ei ole aina oikeudenmukaista eikä helppoa.
Toivon, että kaikki te, elämäänne hyvin analysoimaan pystyvät, fiksut ihmiset jaksatte edelleenkin kamppailla ja kestää.
Noin sitkeille ihmisille ihan varmasti vielä paistaa aurinko. Vaikeuksien kautta voittoon, kyllä se on mahdollista !
Mihin uskot, se tapahtuu.
Ensimmäisellä kerralla syyt: ikävä avioliitto ja pahoinpidellyksi joutuminen raskausaikana, sairastumiset, muutto, menetykset, exän alkoholismi...
Toisella kerralla syyt: vaativa määräaikainen työsuhde, isän sairastuminen, läheisten ero...
Samaa haluan toivottaa samoin ajatuksin kuin joku toinenkin täällä:
Tsemppiä ja valoisia tulevaisuudenodotuksia kaikesta huolimatta kaikille vaikeuksissa oleville, vaikka elämä voi olla todella rankkaa. Ei se paljon lohduta, mutta ette yksin ole, niin monien kulissien takana on vaikeuksia. Yrittäkää luottaa itseenne ja uskoa tulevaisuuteen. Se usko auttaa teitä eteenpäin.
Jos uskot, niin jaksat. Näin se vaan on. Pitää uskoa, että pääsee kaiken yli. Vaikka se vaikeaa voi olla, niin täytyisi myös ajatella elämää kokonaisuutena. Vaikean vaiheen jälkeen on vielä vuosikymmeniä mahdollisuus olla tyytyväinen elämäänsä.
Ei minkään tarvitse olla ikuista, jos päätät niin.
Oma luja tahto vie etenpäin, yrittäkää löytää se tahto ja usko itseenne !!!
Kaikki juontaa luultavasti juurensa jo varhisesta lapsuudesta. Isältäni emme me lapset saaneet koskaan mitään hellyyden ja rakkauden osoituksia Äidillä oli kai melkoinen kiire kodin ja lasten hoitamisessa, kun meitä lapsia oli kohtalainen joukko. Katson että olen jäänyt jonkinlaiseksi väliinputoajaksi sen suhteen, ettei ole saanut sitä huomiointia osakseen, jota pieni lapsi tarvitsisi.
Olisin kai tarvinnut paljon enemmän rohkaisua ja kannustusta kehittymisessäni. Myöskin tunnustusta joidenkin asioiden onnistumisesta, varsinkin kouluaikana. Itsetunnolle ja sen kehittymiselle ei siis kotoa saanut koskaan mitään tukea, vaan pikemminkin tietyllä tapaa liian ankara kasvatus oli omiaan jättämään sen kovin heikoksi ja itseä aliarviovaksi.
Tässä varmaankin on alkusyitä sille, että masennus on alkanut pikku hiljaa kehittymään, kunnesn se sitten vuosikymmenten jälkeen on alkanut kantaa lopullista, diagnosoitavaa "hedelmää"...
Ihmiset ovat kovin yksilöllisiä; siinä missä toiset vaan porskuttaa, niin toiset, kai ne tunneherkemmät sitten masentuilee...
Menin nuoruudessani parisuhteeseen, jossa narsistinen mieheni uhkailuilla ja pahoinpitelyillä, ivaamisella ja pilkkaamisella, siis kaikella, mikä EI OLE RAKASTAMISTA, sai minut alistumaan, masentumaan henkisesti, jne.
Synnytin kaksi lasta, jotka katsoivat kaikkea vierestä. Poika ei elä enää. Itsemurha. Tästä lisää paskaa niskaani, miksi jäin? Miksen älynnyt lähteä? Miksen uskaltanut lähteä? Ei minulla ollut ketään, olin ihan yksin? Mieheni manipuloi minut, että ei kukaan uskoisi minua, vaan häntä, olihan hän muille ihmisille niin helvetin hyvä...nyt taistelen jaksanko minäkään enää. Aika näyttää.
Mun masennus alko joskus 13-14-v. Syynä ehkä koulukiusaaminen, perhehelvetti ja kaikki muu paska, mitä mulle on tapahtunu. En mä osaa ton tarkempaa syytä kertoo. Enkä ees haluu, tällasel foorumil.
mulla olla neurologinen vaiva ja krooninen.
ja nuoruudessa psyykkinen sairaus mistä se juontaa koko homma
edelliseen jatkoa?
epäonnistumisia..masennus vissiin vienyt kyvyn ajatella selkeästi ja tuntuu että pää on välillä aivan tyhjä..
-lapsuuden perhehelvetti;alkoholismia, väkivaltaa, välinpitämättömyyttä
-koulussa minusta tuli ensin ylisuorittaja, sitten väsymyksen ja turhautumisen myötä alisuoriutuja. En tunne osaavani mitään, vaikka olen jo yliopisto-opinnoissa loppusuoralla. En usko pärjääväni tulevassa ammatissani.
-anoreksiaan sairastuin n.14-vuotiaana, sairastin vuosia, nyt olen normaalipainoinen, mutta ruoka ja syöminen ovat edelleen vaikeita asioita
-äidin kuolema, kun olin 18-vuotias laukaisi lopulta vaikean masennuksen, josta en ole selviytynyt oikein vieläkään, viiden vuoden jälkeen
-nyt masentaa yksinäisyys, tulevaisuuden pelko, ja tunne sosiaalisesta osaamattomuudesta. Koko elämä tuntuu olevan vailla merkitystä
-omassa tapauksessa tuntuu enää turhalta edes etsiä masennuksen syitä, sillä vaikka olosuhteet ja elämäntilanteet muuttuvat, masennus on ja pysyy
Minun isäni kuoli viisi ja puoli vuotta sitten ja sen jälkeen poikaystäväni jätti minut. Tämän seurauksena sairastuin psykoosiin, jota edelsi jonkunlainen hypomania. Kaikki näihin hylkäämiskokemuksiin liittyvä tuntuu edelleen todella vaikealta.Pettymys siitä, ettei isältä koskaan tule saamaan huomiota(en sitä koskaan lapsena saanut)on valtava ja tunne, ettei kukaan mies voi minua enää rakastaa on suuri. Tuntuukin,ettei parisuhteeni kestänyt suruani isäni kuolemasta... tuli sellainen olo, ettei saisi surra, eikä olla heikko ollenkaan. Minullekin syöminen on vaikeaa, olen sairastanut bulimiaa nuorempana(en kylläkään koskaan oksentanut, ahmin vaan).Kirjoittelisin kanssasi mielelläni enemmänkin!
En oo varsinaisesti masentunut tai mitään, mutta alemmuuskompleksi on. Tunnistan kans sen, miten meidän perheessä nuorempi sisko oli perheen "tähti". Oli mukana mm. tunnetussa huippu-joukkueessa jotka niitti maailmallakin mainetta. Muutenkin teki asioita joita meidän perheessä ihailtiin. Noista saavutuksista muistettiin aina kertoa sukulaisille ja muille. Sisko pääs joukkueen mukana mm. matkustaa eri maihin. Matkat maksettiin hänelle aina. Itte en saanu koskaan rahaa matkusteluun. Luulen siskonkin tajunneen tämän ihailun koska osasi käyttää sitä hyväkseen. Tyyliin että riita-tilanteissa asetelma oli aina se, että minä olin tuhma ja hän viaton. Tämä siis myös vanhempien silmien edessä. Mm. tästä jäänyt ikuinen alemmuus-kompleksi. Viime kesäkin meni juhliessa milloin mitäkin asiaa, siskoni tiimoilta. Kaiken huippu oli se, miten äitini ilmoitti, kun valmistuin ammattiin, miten hänellä ei olekaan rahaa ostaa lupaamaansa lahjaa, jos oli ollut puhetta jo pidempään. Rahat menevät noihin siskoni juhliin. Että katsotaan niiden jälkeen, jos olis parempi tilanne. Mutta ei tässä katkeroituminen auta. Parempi keksii muut keinot kehittää itsetuntoaan paremmaksi. Kaikki siis ihailevat siskoani ja tavoittelevat hänen suosiotaan ja kaveruuttaan, kun taas minä olen ikuinen kakkonen. Vain tatuoitu leima puuttu ohtasta.
Veljen vakava sairastuminen, jatkuva varpaillaan olo omassa kodissa -> milloin joutuu taas pahoinpidellyksi tai meneekö asiat vielä niin pitkälle, että joku menettää henkensä, tämän mukana häpeä -> voiko ystäviä/sukulaisia tuoda kylään -> eristäytyminen -> lopputuloksena täydellinen yksinäisyys.
Veljen lukuisat itsemurha yritykset, vanhempiin kohdistuva pahoinpitely/manipulointi , sekä sairaalakeikat -> häpeä (milloin ambulanssit ja milloin poliisit ramppaavat kotiovella ja tutkivat taloa koirien kanssa).
Koulukiusaaminen -> sosiaalistentilanteidenpelko.
Isovanhempien kuolema
Oma käynti lähellä kuolemaa -> lähestulkoon auton alle jääminen, lähes puukotetuksi tuleminen
Lopputulos = Ei itsetuntoa, vaikea keskittyä, oma tulevaisuus hakusessa , masennus on vaikeaa ja sitkeää, mutta haluaisin selvitä siitä...tosin olen kyllä vielä nuori.
onnistut kyllä ! Sinnittele "voittoon", älä anna ympäristösi tuhota sinun elämääsi !
Vääristynyt lapsuuden perheen vuorovaikutus, alkoholisti isä, väkivaltainen isäpuoli, marttyyri äiti, joka käytti syyllistämistä kasvatuskeinona, osoitti hyväksyntää vain kun olin kiltti eikä sallinut kiukuttelua tai negatiivisia tunteita. Ennen kuin sairastuin masennukseen sain mielettömiä raivareita, padotut tunteet tulivat pintaan. Nyt toivon pääseväni terapiaan käsittelemään asioita, syön myös lääkettä.
Varmaan siitä kun ei ole kenellekään kelvannut. Ei tunnu olevan mitään mieltä elää jos on arvoton ja tasoton ihminen joka ei kenellekään kelpaa.
onko löytänyt jonkun ihmisen "jolle kelpaa".
Olen ollut hyvin yksinäinen, mutta en ole koskaan ajatellut, että se tekisi minusta arvottoman tai huonomman ihmisen.
On todella paljon ihmisiä, jotka eivät ole erilaisista (usein satunnaisista) syistä löytäneet esimerkiksi "sopivaa" elämäkumppania.
Ei se tee kenestäkään arvotonta ihmistä.
Nosta nyt "nokka pystyyn", ettei tule kierrettä.
Jos alkaa käyttäytyä kuin "pieni-itsetuntoinen marttyyri", seuraa ei sitten löydäkään.
Ei uusi ihminen jaksa ensi töikseen alkaa koota sinun itsetuntoasi.
Valoisaa ja iloista mieltä, kun liikut ihmisten parissa !
Ensimmäisen luokan syksyllä koulutunnilla minut naurettiin pienessä maaseudun kyläkoulussa maanrakoon.Se tuhosi täydellisesti koulunkäyntimahdollisuuteni,kun kukaan ei ollut tukemassa.Koulut meni mäkeen ja jämähdin kotitilalle.
Nyt tarjolla pientä lievitystä tuskaan.Pahimmilta kiusaajiltani saan vedettyä huomattavan osan pelloista omaan käyttööni.Pienintäkään sääliä en tunne vaikka noiden tila kaatuisi kokonaan pois.