nyt kyse normaalista päivästä.ja huom itsekiihottunut ilman apuja toiseen kertaan.
kuinka kauan ekan nainnin jälkeen
toinen kerta
33357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
riippuu... joskus riittää tupakkatauko, joskus menee tunti pari, joskus pystyy vetään kahet putkeen
Riippuu mistä roikkuu ja varmasti erot ovat yksilöllisiä. Asiaan vaikuttaa elämäntavat, ikä, aika edellisestä seksin harrastamiskerrasta ja lähes kaikki muutkin asiat...
Itsekiihottuminen ilman apuja veisi ainakin minulla pitkään ja usein on niin tyydyttynyt olo seksin jälkeen, että ei välttämättä tekisi mielikään samantien jatkaa.
Mikäli oman käden oikeutta ensimmäisen laukeamisen jälkeen saisi kuitenkin käyttää eli esimerkiksi runkkailisi hiljalleen, niin kyllä erektion saisi varmasti nuori ja terve mies viimeistään puolessa tunnissa, useimmiten 10-15 minuutissa ja parhaimmassa tapauksessa lähes samantien eli muutamassa minuutissa.
Itse pidän kuitenkin siitä, että ensimmäisen session jälkeen voi vetää vähän aikaa henkeä ja rupatella mukavia parterin kanssa ennen kuin alkaa toista kertaa jyystämään. Mitäpä sitä turhaan kiirehtimään kun on koko yö aikaa... Muuten loppuu kunto kesken ennen mieskuntoa...Lisäksi on huomattavaa, että naisella saattaa alapää alkaa puutumaan pitempään kestäneen session aikana joten pieni hengähdystauko hänellekään ei ole pahitteeksi...
Joskus nuorempana pystyi suoraan jatkamaan siitä, mutta yleensä ei. Sen on välillä veltostuttava täysin, esim. kun käy WC'ssä vettä heittämässä. Nopein tapa ajaa alas. Ellei se välillä veltostu täysin, niin ei se myös jäykisty kunnolla. Joku n. 20 min. pitäisi riittää tauoksi. Kaikki toimii parhaiten jos on nukkunut kunnolla ja syönyt edellisenä päivänä riittävästi. Todella huono vaihtoehto on jos ei ole syönyt samana päivänä mitään ja syö juuri ennen vatsansa täyteen.