Joshuaa kanavoinut Pamela Kribbe
22.11.2007, Tilburg
l: http://www.jeshua.net/fi/
Rakkaat ystävät!
Olemme tänään kokoontuneet tuomaan teille rakkauden ja toivon viestiä, sillä näemme kuinka paljon vaikeuksia teillä nykyään on. Minä, joka nyt puhun, olen Joshua, mutta tänään edustan vahvasti Kristus-energian feminiinistä olemuspuolta.
Tänä aikana, joka alkoi noin neljä kuukautta sitten, Maan piiriin on virtaamassa valtavasti feminiinistä energiaa. Tämä energia-aalto auttaa saamaan aikaan uuden syntymän, teidän ja Maan uudestisyntymisen. Haluaisimme puhua hieman enemmän nykyisestä kehityksestä, mikä aiheuttaa teissä usein vastustusta, epäharmoniaa ja epävarmuutta.
Te olette kaikki mukana syvällisessä, sisäisessä muuntumisessa. Se on ollut teidän tietoinen valintanne. Sydämessänne oli jopa ennen syntymäänne kaipaus menneisyyden puhdistamiseksi ja tilan tekemiseksi sille, että uusi energiatodellisuus voisi syntyä Maan päälle. Tiesitte etukäteen, että tämä elämä oli tarjoava suuria tilaisuuksia kasvulle ja parantumiselle. Te aistitte ennen kuin aloititte tämän elämän, että Maa oli tulossa loppuvaiheeseen vallan väärinkäytön ja tuhoamisen pitkäaikaisessa kiertokulussa.
Te olette olleet osa tätä kiertokulkua monien entisten elämien ajan, ja nyt te samoin kuin Maa olette päässeet "lähtöportille" eli saaneet tilaisuuden tämän ajanjakson kruunaamiseen mennäksenne eteenpäin. Te halusitte syntyä tälle aikakaudelle ja tähän aikaan, koska tähän tilaisuuteen voitaisiin tarttua vain elämällä Maassa. Tämä kiertokulku voitaisiin saattaa päätökseen vain ruumiillistumalla vielä kerran ja integroimalla koko kiertokulun energiat tähän elämään. Ihmettelettekö, miksi joskus on niin raskasta?!
Ennen kuin voitte päästä tähän tehtävään käsiksi edes minimaalisen tietoisella tavalla, teidän oli ensin synnyttävä ihmiskehoon eli henkilöksi, jota osaksi muovaavat ulkoiset vaikutteet, kuten vanhempanne, yhteisönne ja yhteiskuntanne. Lapsuutenne aikana te yleensä unohdatte keitä te olette, sillä teitä kasvattavien ihmisten vakaumukset ja ahdistukset vaikuttavat teihin ja käytännöllisesti katsoen hypnotisoivat teidät. Yleensä teitä ympäröivät energiat, jotka ovat vanhoja ja tukahduttavia ja jotka ovat peräisin pelon ja epätietoisuuden perinteestä. Teidän alkuperäinen sieluenergianne kaventuu ja usein se piiloutuu joksikin aikaa.
Tässä elämässä teidän aikomuksenanne on nousta näiden rajoitusten yläpuolelle ja vapauttaa itsenne niistä, eikä ainoastaan itsenne vuoksi, vaan ollaksenne myös elävänä siltana tietoisuuden uudelle tasolle Maan päällä. Te olette täällä itseänne varten, mutta samalla kun kasvatte ja kehitytte, te autatte kohottamaan ihmiskunnan tietoisuutta. Te tuette Maan liikettä henkisenä olentona ja annatte panoksenne kehitysvaiheille, jotka vaikuttavat koko aurinkokuntaanne ja sen ulkopuolelle.
Ollaksenne osa tätä muunnosprosessia ja antaaksenne sille panoksenne teidän oli ensin ruumiillistuttava maalliseksi ihmiseksi, jonka syliin heitettiin kaikki perinteen taakat hoidettavaksi. Olette todellakin urheita sotureita. Me rakastamme teitä. Nyt te olette päässeet pisteeseen, jossa te aidosti ja syvällisesti toivotte pääsevänne vanhasta irti. Te ette enää kestä menneisyyden energiaa. Te olette synnytyskipujen keskellä. Te synnytte uudelleen samaan kehoon, jossa olette eläneet vuosikymmeniä, mutta aivan uutena itsenänne. Tosiasiassa te olette inkarnoitumassa uudelleen ollessanne nykyisessä kehossa, mutta nyt korkeampana minänä, laajenemaan pyrkivänä minänä, joka tietoisesti halusi olla täällä ja tarttua tilaisuuteen tämän kiertokulun päättämiseksi.
Te haluatte nyt antaa syvällisimmän sisäisen tietonne, teidän aidon itsenne syntyä Maan päälle ja ilmentää itseään iloiten ja luoden. Tämä radikaali ja silti "ennalta määrätty" halu on tuonut teidät paikkaan, jossa olette nyt, ja me tiedämme sen olevan vaikeaa. Te käännätte itsenne mullin mallin ettekä jätä yhtään kiveä paikalleen, ja toisista saattaa näyttää siltä, että marssitte jonkun aineettoman rumpalin tahtiin.
Sisällänne on käynnissä valtava vanhan ja uuden välinen kamppailu. Olette viemässä vanhaa hautaansa, mutta ennen sitä teidän on katsottava sitä silmiin ja tehtävä rauha sen kanssa. Muuten se ei lepää rauhassa. Joten teidän on kohdattava ja hyväksyttävä teissä ja maailmassa oleva pimeys ennen kuin voitte nousta sen yläpuolelle ja olla vapaita. Varsinaisesti sellaista ei olekaan kuin pimeys, mutta kun murheen, pelon ja vihan raskaat tunnetilat pitävät teitä otteessaan, te näytätte olevan tekemisissä pimeyden demonien kanssa. Useimmiten te kuitenkin olette tekemisissä oman vastarintanne kanssa, kun ette halua katsoa näitä demoneja silmiin, kohdata niitä ja hyväksyä niitä elinkelpoisiksi hahmoiksi. Ne ovat se osa teitä, joka loukkaantui, turhautui ja joutui harhaan. Ne kutsuvat teitä, jotta te tunnustaisitte ne ja ymmärtäisitte niitä! Te olette niiden opas, ette niiden vihollinen! Kun vastustatte niitä, ne koputtavat ovellenne vielä lujemmin. Vasta kun teidän rakastava myötätuntonne syleilee niitä, ne löytävät rauhan ja pääsevät lepoon.
Kun olette käymässä läpi tätä valtavaa puhdistusprosessia, johon sisältyy sisäisten demonien kohtaaminen ja uudelle tilan tekeminen, tietoisuutenne liikkeet vaikuttavat kehoonne. Se saattaa reagoida omituisin tavoin, tuottaen epämukavuutta ja kipua, mutta yleisesti ottaen se kaikki on ohimenevää. Se on osa puhdistusprosessia. Emotionaalisesti te menette huipulle ja syvälle, ja te kohtaatte syviä pelkoja ja epäilyjä, kun kaikki tuttu näyttää jossakin vaiheessa lipuvan käsistänne. Teidän on päästettävä kaikesta siitä irti. Vanhan ja uuden tasapainottaminen ei onnistu. Nyt on aidosti kyse uudesta alusta. Oma sielunne on ainoa kompassi, jonka mukaan te voitte kulkea. Eritoten pioneereina toimivat valotyöntekijät saavat vähän tai ei lainkaan tukea ja tunnustusta ympäristöstään. Teidän on luotettava itseenne. Syvällä sisimmässänne te tiedätte, minne olette menossa. Te suunnittelitte sen ennen syntymäänne. Teidän luontaiset tietonne ja vaistonne tältä alueelta vievät teidät kotiin.
Maan ihmisinä te olette tulleet kollektiivisen uskomusjärjestelmän ja Maata ympäröivän, traumoja kokeneen energian hypnotisoimaksi. Kollektiivinen ihmiskäsitys elämästä elättelee ajatusta, että elämä on kamppailua ja kärsimystä. "Teidän on taisteltava selviytyäksenne, ette voi luottaa toiseen ihmiseen, teidän on oltava valppaina koko ajan." Kaikki nämä uskomukset ja emotionaaliset rakenteet nousevat nyt pintaan, erityisesti nyt, kun haluatte päästä niistä eroon. Kun haluatte luottaa ja antautua, teidän epäluottamukseen ja kontrolliin perustuvat vanhat tapanne nostavat päätään ja esittävät vastalauseita. Kun haluatte avautua ja ilmaista sisäistä inspiraatiotanne, hylkäämisen pelko näyttää estävän teitä ja tekevän teistä mykkiä. Käynnissä on paljon sisäistä ristiriitaa, mikä aiheuttaa kuohuntaa mieleenne ja sydämeenne. Vanhat ajatuskuviot eivät kuole niin helposti, sillä ne istuvat teidän tavassanne olla. Se on vaiheittainen prosessi ja te olette menossa eteenpäin. Tärkein muistettava asia on, että te ette voi voittaa vanhaa kamppailemalla tai taistelemalla.
Kamppailusta irti päästäminen
Te olette käyneet läpi monia elämiä Maassa, jolloin kamppailu oli teidän toinen luontonne. Monta kertaa te olette yrittäneet sytytellä tietoisuuden valoa Maahan ja monia teistä innoitti Kristus-energia ilmenipä se sitten muodossa tai toisessa. Teitä liikutti syvästi sen tasa-arvoon, rauhaan ja harmoniaan perustuva visio paremmasta maailmasta. Samaan aikaan te olitte kiinteästi mukana kamppailussa: te tunsitte usein olevanne erilaisia ja teidän oli löydettävä oma tienne elämässä. Teidän oli kamppailtava ymmärtääksenne itseänne, ja sitten ilmaistaaksenne itseänne maailmaan, joka jälleen kerran näytti marssivan eri rumpalin tahtiin. Te olitte niin sanotusti "avaruusolioita", edellä aikaanne, ja monien elämien ajan te koitte väkivaltaista vainoa ja hyljeksintää, koska teillä oli erilainen tapa katsoa asioita. Siksi henkisyys ja kamppailu näyttävät teillä kulkevan käsi kädessä.
Nyt teitä pyydetään päästämään irti kamppailusta. Nyt on erilainen aika. Tämä on teidän aikanne. Te ette ole nyt täällä kamppaillaksenne tai puolustaaksenne itseänne tai vakuuttaaksenne ketään. Te olette täällä vapautuaksenne ja antautuaksenne itsenne, mahtavamman minänne syntymälle. Se on odottanut tätä tapahtuvaksi.
Monilla teistä tuntuu nyt olevan paljon kamppailua ja vastarintaa elämässänne, ikään kuin asiat eivät suju vaivattomasti. Teidän pitää mennä vieläkin syvemmälle itseenne ja sulautua siihen rajattomaan Sisäiseen Olentoon, joka ei ole tästä maailmasta. Sielunne energia on teidän käytettävissänne ja se voi auttaa teitä muistamaan, miksi olette täällä juuri nyt. Muistakaa, kuinka selvästi te tiesitte, ennen kuin hyppäsitte tähän elämään, että tämä olisi syvällinen ja merkityksellinen elämä, turhautumiset ja vaikeudet mukaan lukien. Muistakaa, ettette tulleet tänne kamppailemaan, vaan päästämään kaikesta kamppailusta irti ja tulemaan Kotiin. Koti on juuri tässä ja nyt, missä tietoisuutenne asustaa. Olittepa missä tahansa, vapautuminen ja kamppailusta irti päästäminen on mahdollista. Te voitte hyväksyä olotilan, jossa olette juuri nyt, ja antaa odotusten mennä. Tätä te olette juuri nyt. Olkaa itsenne tukena ja lohduttakaa itseänne tiedolla, että olette hyvin lähellä sitä, mitä tekemään te tänne tulitte.
Sen saavuttamiseksi teidän tarvitsee vain luopua vastarinnasta, siitä ajatuksesta, että teidän on saatava jotakin kamppailemalla. Te olette niin kiinni kivun kautta kasvamisessa, että te itse asiassa luulette tekevänne hyvää työtä, kun kärsitte ja yritätte ja teette kovasti työtä henkisen kasvunne eteen. Kuitenkin ratkaisuna on löytää sisimmästä hiljaisuus erityisesti silloin, kun kohtaatte raskaita ja tiheitä energioita menneisyydestä. Kyse ei ole "jonkin tekemisestä", vaan vetäytymisestä puolueettomuuteen, neutraaliin tietoisuuteen, "pelkästään olemaan". Siitä hetkestä lähtien te katselette itseänne ettekä yritä muuttaa itseänne. Antakaa itsenne vain olla.
Yksi niistä asioista, mikä yhä tarrautuu teihin viimeisestä elämien kiertokulusta Maassa, on vahva, maskuliininen "tekemisen" energia. Te olette usein olleet "valon sotureita", jotka halusivat muuttaa asioita paremmaksi suurella innolla ja intohimolla. Siinäkin te olitte hieman määräileviä. Tätä miespuolista, toimenpiteisiin suuntautunutta energiaa pyydetään nyt hiljentymään ja tasapainottumaan feminiinisen puolen kanssa. Tässä yhteydessä feminiininen puoli on keveyden, helppouden ja ilon kantaja. Se kehottaa teitä menemään tunteidenne virran mukana eikä keskittymään niin paljoa tuloksiin, vaan siihen, mikä teistä nyt tuntuu oikealta.
Naispuolisen energian salliminen nostaa esiin kysymyksen, kuinka antamisen virta ja vastaanottamisen virta suhtautuvat toisiinsa omassa elämässänne. Voitteko tehdä mikä teistä tuntuu oikealta välittämättä toisten ihmisten odotuksista tai omista sisäistetyistä vaatimuksistanne itseänne kohtaan? Voitteko todella pitää huolta itsestänne ja antaa itsellenne kaikkea sitä, mitä te todella kaipaatte elämässänne? Tämä ei ole tyypillinen valotyöntekijälle esitettävä kysymys. Te olette keskittyneet valtavasti ulkopuoliseen maailmaan haluten muuttaa sitä, parantaa sitä, jne. "Mikä on minun missioni Maassa?" ja "Kuinka voin antaa panokseni paremman maailman puolesta?" – nämä ovat teidän suosikkikysymyksiänne. Ja usein te lähestytte näitä asioita soturin asenteella, josta teille on tullut toinen luonto. Useimmille teistä on vaikeaa niellä ajatusta, että olette täällä hoivataksenne itseänne, nauttiaksenne ja mennäksenne elämän virran mukana. Jos tunnistatte tämän, se itse asiassa merkitsee, että elämässänne antamisen ja vastaanottamisen välillä on epätasapaino. Te annatte liian paljon.
Jos te annatte paljon, tehden työtä toisten hyväksi ja tuntien olevanne kovasti vastuussa heidän tarpeistaan, te olette kamppailemassa ja te olette "tekemässä" kauheasti. Teistä on vaikeaa ottaa vastaan ja te olette unohtamassa oman ihmisyytenne. Todennäköisesti teistä tulee turhautuneita ja tyhjiä. Miespuolisen ja naispuolisen energian tasapainottamiseksi teidän pitää päästä siihen elämisen virtaan, jossa tunnette itsenne inspiroituneeksi ja iloiseksi siitä, mitä teette tuntematta painetta tehdä niin. Paine viestittää, että te ette ole vapaita, että te kiinnitytte tuloksiin.
Aina kun tuntuu painetta, vetäytykää ja menkää hiljaisuuteen.
Erityisesti näinä kuukausina ja itse asiassa vuoden 2007 koko jälkipuoliskon aikana valotyöntekijöiden sisäisillä tasoilla on paljon liikehdintää, ja tällä hetkellä voi olla vaikeaa löytää oikeaa tapaa itsensä ilmaisemiseen tai ilmentämiseen. Tällaisena aikana yrittämisen, kamppailemisen ja pyrkimisen sijasta on helpompaa, kevyempää, viisaampaa pysyä tyynenä ja olla tekemättä juuri mitään. Tunnustelkaa vain, mitä sisällänne on käynnissä. Tämä uusi syntymä, jota olette läpikäymässä, vaatii teiltä paljon kaikilla tasoilla, emotionaalisesti, mielellisesti ja fyysisesti, joten ehkäpä nyt ei ole paras aika ilmaista itseään liikaa ulkopuoliseen maailmaan päin. Tärkeintä on antautuminen, ja siitä feminiinisessä energiassa on kyse.
Olette oikeassa kurssissa ja me vakuutamme teille, että ne muutokset, joita olette käymässä läpi, tuskin voivat edetä tätä nopeammin. Varsinkin jos tunnette olevanne jumissa eikä mikään näytä enää sujuvan, sisäisellä tasolla tapahtuu suuria muutoksia. Luottakaa siihen ja lopettakaa kerrankin itsenne jatkuva analysoiminen! Menkää virran mukana ja luottakaa.
Ajatelkaa lapsen fyysistä syntymää. Luonnon alkuvoimat ohjaavat sitä prosessia. Te ette voi kontrolloida näitä voimia, te ette voi päättää milloin saatte supistuksia, mutta te kyllä voitte joko vastustaa niitä tai mennä niiden mukana. Mukana meneminen tarkoittaa sitä, että sallitte supistuskivun menevän lävitsenne ja luotatte, että hetken kuluttua se hellittää ja saatte jälleen vedettyä henkeä. Te voitte asettua tunteidenne sisäiseen virtaan ja siten tehdä koko prosessista helpompaa ja miellyttävämpää. Sen sijasta, että arvostelisitte itseänne ulkoisesta näkökulmasta, mittaisitte itseänne kaikenlaisten odotusten ja vaatimusten mukaan, tuntekaa mitä sisällänne todella on tapahtumassa. Tuntekaa sen ilmaisema totuus ja nähkää, kuinka ulkoinen todellisuutenne heijastaa sitä tarpeen mukaan.
Nyt haluaisin pyytää teitä matkaamaan mukanani hetkiseksi. Haluaisin viedä teidät tulevaisuuden todellisuuteen, joka saattaa auttaa teitä tuntemaan olonne rennommaksi ja luottavaisemmaksi nyt-hetkessä. Tulkaa mukaani omassa mielikuvituksessanne. Me aiomme vierailla Uudessa Maassa.
Vierailu Uuteen Maahan
Uusi Maa on energiatason todellisuus, joka vähitellen saa enemmän jalansijaa sisäisen työnne ansiosta. Menkäämme nyt siihen maailmaan ja vetäkäämme itseemme sen energiaa. Kuvitelkaa, että olette kävelemässä upeassa metsässä, jossa on kauniita, vanhoja puita, ja pehmeä tuulenvire tuntuu ihollanne. Te aistitte, kuinka menneisyyden taakat ja nykyisyytenne taakat ovat pudonneet hartioiltanne. Te olette tulleet erilaisiksi. Te olette jo syntyneet uudelle aikakaudelle. Tunnette olonne kevyeksi ja teillä on selkeä sisäinen tietämys, ja te tajuatte, että kaikella on ollut tarkoitus. Olette oppineet kaikesta, mitä olette käyneet läpi, ja sielunne on sen johdosta tullut syvälliseksi ja viisaaksi. Tunnette olonne kevyeksi ja mukavaksi ja sydämenne on avoinna iloisesta odotuksesta. Nautitte luonnosta, ja tuntiessanne maata jalkojenne alla te aistitte rauhaa ja tyyneyttä. Jotakin on muuttunut tällä planeetalla. Ihmiset ovat nyt oppineet elämään harmoniassa luonnon kanssa.
Nyt te olette lähestymässä asutusta, pientä yhteisöä avoimella kentällä, joka sulautuu luonnollisesti metsään. Siellä te asutte. Tunnette sydämenne avautuvan, kun tajuatte keitä siellä asuu teidän kanssanne. He ovat ystäviänne ja sielunkumppaneitanne. Tuttavuutenne on vanha, te olette tavanneet monien elämien aikana ja he ovat teille kuin veljiä ja siskoja. Oleminen heidän kanssaan on aina siunauksellista. Teidän ei tarvitse teeskennellä tai piiloutua heidän läsnä ollessaan, te voitte yksinkertaisesti olla keitä olette. Ymmärrätte toisianne helposti ja puhutte keskenänne lähes telepaattisesti, käyttäen vain muutamia sanoja.
Teillä on siellä myös oma talo. Katsokaa sitä. Jossakin siellä on oma paikka juuri teille, ja nyt te menette sinne ja katselette talonne yksityiskohtia. Onko se iso vai pieni, mistä materiaalista se on tehty ja erityisesti….miltä talo tuntuu teistä? Maa on tarjonnut teille materiaalit sen rakentamiseen. Tuntekaa, kuinka värit, materiaalit ja näkymä hoivaa teitä. Tämä talo on energiatason jatke teistä. Aina kun tunnette tarvetta vetäytyä itseenne, te istutte tässä talossa. Sen avulla pääsette syvempään yhteyteen oman olemuksenne kanssa samalla kun maa kannattelee teitä turvallisesti.
Nyt tarkastelemme lähemmin ihmisryhmää, jonka kanssa olette tekemisissä. Tämän asutuksen keskellä on tori, jossa ihmiset tapaavat ja tekevät yhteisiä asioitaan. Paikassa on "yhdessä olemisen energia", ja siellä on juuri nyt jotain tekeillä. Mennäänpä katsomaan mistä on kyse. Lähestytte toria uteliaisuuden vallassa ja ihmiset toivottavat teidät tervetulleeksi hymyillen avoimesti ja rakastavasti. Siellä on mahtava piiri ihmisiä käsi kädessä, ja kaksi ihmistä tekee välittömästi tilaa teille, jotta tekin pääsette mukaan. Aistitte syvällä värähtelevän energian menevän ryhmän läpi, johon nyt kuulutte. Aistitte yhteisyyden, toveruuden ja ilon, että olette tehneet sen yhdessä. Te olette nyt Uuden Maan asukkaita, ja teillä on paljon tehtävää. Olette mukana erilaisissa toimissa, rakentamisessa, ruoan kasvattamisessa, kommunikoinnissa, parantamisessa, missä tahansa, missä teillä on asiantuntemusta. Mutta kaikkia toimintoja tehdään kaiken läpäisevän harmonian ollessa taustalla. Ei kamppailua, vaan rauhaa. Sallitte intuition opastaa itseänne, siinä hetkessä. Siellä on paljon tilaa myös leikkimiseen ja rentoutumiseen.
Täällä te olette, yhdessä, ja voitte tuntea, kuinka kukin teistä on mennyt sen syntymäprosessin läpi, jota me tänään kuvailimme. Vanha identiteetti on tehnyt tilaa uudelle olemukselle. Te olette syntyneet Uuden Maan valoon.
Ja nyt te kuulette kutsun kiirivän teitä kohti. Seisoessanne siinä veljienne ja siskojenne kanssa te kuulette teille tarkoitetun kutsun vanhasta maasta. Se on teidän kutsunne, nykyhetkestä, kun tänään istumme täällä. Kun olette kokoontuneina tänne ja tunnette joskus olevanne väsyneitä ja kuluneita syntymäprosessin voimakkuudesta, te voitte pyytää tulevaisuuden itseänne ja sieluperhettänne "tälle puolelle" antamaan rakkautta ja tukea. Ollessanne tulevaisuudessa te voitte tuntea tämän kutsun ja te pystytte lähettämään rakkautta ja viisautta vanhalle itsellenne. Sulkekaa silmänne ja tehkää sitä hetken aikaa. Olkaa se tulevaisuuden minä ja lähettäkää rakkautta nykyiselle minällenne. Saatatte aistia, että tuon tulevan todellisuuden ryhmäenergia tietää täsmälleen, mitä te kaikki tarvitsette juuri nyt, sillä he ovat olleet te ja kulkeneet sielun pimeän yön läpi.
Vaihtakaa nyt näkökulmaa ja tulkaa takaisin nykyhetkeen. Olkaa vastaanottavalla puolella. Hyväksykää se rakkaus ja lohdutus, mitä sieluperheeltänne tulee, ja iloitkaa siitä, että te olette todella "saaneet sen aikaan". Tuntekaa heidän osoittamansa kunnioitus, sillä te olette niitä, jotka ovat kestäneet ja uskoneet itseenne, kun synnytitte Uuden Maan. Kysykää tulevaisuuden minältänne, onko hänellä teille viestiä. Mitä teidän on tärkeää tietää juuri nyt? Antakaa vastauksen tulla luoksenne, helposti, kevyesti. Ei tarvita sanoja tai mielikuvia, tuntekaa vain energia. Visualisoikaa, kuinka tulevaisuuden minä ottaa käsistänne kiinni ja katsoo teitä syvälle silmiin, välittäen teille toivoa ja luottamusta. Aistikaa, kuinka voitte tosiaankin päästää irti, mennä synnytyssupistusten virran mukana ja käyttää aikaa uusien energioiden sisäistämiseen ja maadoittamiseen.
Me uskomme teihin! Ottakaa päivä kerrallaan ja uskaltakaa aidosti olla herttaisia ja lempeitä itsellenne. Heti kun olette kovia itsellenne olemalla kärsimättömiä ja kriittisiä itseänne kohtaan, te lipeätte takaisin kamppailun vanhaan energiaan. Voitte nyt päästää siitä irti, aika on kypsä hyväntahtoisuudelle ja ystävällisyydelle itseänne kohtaan. Olkaa myötätunnon kasvot itsellenne, ja säteilynne siunaa myös toisia. Olkaa se enkeli, joka te olette, ja kaikki muu loksahtaa paikalleen.
© Pamela Kribbe 2007
www.jeshua.net
suuria tilaisuuksia kasvulle ja parantumiselle
4
244
Vastaukset
- ....
up and go
- kokija
" Muistakaa, kuinka selvästi te tiesitte, ennen kuin hyppäsitte tähän elämään, että tämä olisi syvällinen ja merkityksellinen elämä, turhautumiset ja vaikeudet mukaan lukien. Muistakaa, ettette tulleet tänne kamppailemaan, vaan päästämään kaikesta kamppailusta irti ja tulemaan Kotiin. Koti on juuri tässä ja nyt, missä tietoisuutenne asustaa. "
Jess jess näin me muistamme ja olemme edelleen siinä suuressa suunnitelmassa tekijöinä. Me muistamme kuinka iloisina synnyimme tähän maailmaan vanhemmat valittuamme. Näimme kuinka astuimme kuin taivaaseen, ja se taivas olikin tämä maapallo. Miten kykenimme näkemään tämän taivaana? Näimme sen taivaana koska näimme mahdollisuudet mitkä se antaa. Konkreettisesti. Me tosiaankin kykenimme näkemään vain sen hyvän ja tuottoisan, minkä maaelämä antaa. Muuta meille ei olekaan sisäisessä minässämme. Me näemme että kaikki menee aina oikein. Tämä on vapauttavaa. Ensi näkeminen korvaa kaikki matkan vaivat. Ja matka jatkuu silti, muttei lineaarisessa ajasa, vaan todellisessa olevaisessa "ajassa".- kokija
Annoin virran puhua ja tuollaisia me olemme. Tekstiäni tarkemmin katsottuani huomaan että universumin suuri siuunnitelma on evoluutio. Tai ainakin sen niin käsitän täältä käsin katsottuna. Taivas = Evoluutio ( nautinto ja tuska ovat toissijaisia, evoluutiosta johdettuja. Sen takia ne ovat kuin illuusiota. Evoluutio itsessään on jotain olennaista ja ensisijaista )
- ovulaatio
Niinpä niin, evoluutiosta on vain kyse.
http://www.youtube.com/watch?v=sEFB6PrKiaY
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768