Itse olin ylikiltti ja miellytin kaikkia noin 20 vuotta. Nyt olen 25v. Sitten aloin ihmetellä että miksi masentaa ja mikään ei tunnu miltään. Ulkoisesti kaikki hyvin mutta silti en ole onnellinen. Kun mietin nyt niin paha olo, pelokkuus, epävarmuus ja ujous ovat vaivanneet aivan pienestä pojasta aikuisuuteen saakka.
Masennuin pahasti ja se herätti ajattelemaan omaa itseään. Ihmettelin että miksi olen tällainen oksettavan ylikiltti ja toisten ihmisten miellyttämishaluinen, jolloin unohdan omat haluni ja tunteeni.
Minulla tämä johtuu lapsuudesta ja siellä olleista ongelmista. Koin lapsuudessa pelkoa ja ahdistusta vanhempien ongelmien takia. En saanut heiltä tarpeeksi läheisyyttä kun he kamppailivat omien ongelmiensa kanssa. Tunsin itseni huonoksi, kun luulin että vanhempani ongelmat ovat minun syytä. Lapsihan ajattelee että omat vanhemmat ovat täydellisiä ja aina oikeassa. Jotenka syyn etsii itsestään.
Siten aloin tukahduttaa omat tunteeni ja haluni, ja aloin olla "malli-lapsi" vanhemmille. En halunnut olla paha, ilkeä, surullinen, itkevä, tunteellinen ...jne. En uskaltanut olla normaali lapsi! Omien tunteiden ja halujen polkeminen ja vähättely on jatkunut aikuisuuteen saakka.
No kuitenkin kirjat ovat olleet yksi suuri apu.
Tommy Hellstenin kirjat ovat loistavia, varsinkin: Virtahepo olohuoneessa ja Elämän Lapsi ovat kirjoja jotka kannattaa lukea jos lapsuudessa on kokenut traumoja. Ovat ne sitten alkoholismia, insestiä, uskonnollista ahdistelua, mielisairautta tms...Vaikka olisi ihan pieneltäkin tuntuva asia lapsuudesta niin kannattaa lukea.
Masennuin pahasti ja se herätti ajattelemaan omaa itseään. Ihmettelin että miksi olen tällainen oksettavan ylikiltti ja toisten ihmisten miellyttämishaluinen, jolloin unohdan omat haluni ja tunteeni.
Minulla tämä johtuu lapsuudesta ja siellä olleista ongelmista. Koin lapsuudessa pelkoa ja ahdistusta vanhempien ongelmien takia. En saanut heiltä tarpeeksi läheisyyttä kun he kamppailivat omien ongelmiensa kanssa. Tunsin itseni huonoksi, kun luulin että vanhempani ongelmat ovat minun syytä. Lapsihan ajattelee että omat vanhemmat ovat täydellisiä ja aina oikeassa. Jotenka syyn etsii itsestään.
Siten aloin tukahduttaa omat tunteeni ja haluni, ja aloin olla "malli-lapsi" vanhemmille. En halunnut olla paha, ilkeä, surullinen, itkevä, tunteellinen ...jne. En uskaltanut olla normaali lapsi! Omien tunteiden ja halujen polkeminen ja vähättely on jatkunut aikuisuuteen saakka.
No kuitenkin kirjat ovat olleet yksi suuri apu.
Tommy Hellstenin kirjat ovat loistavia, varsinkin: Virtahepo olohuoneessa ja Elämän Lapsi ovat kirjoja jotka kannattaa lukea jos lapsuudessa on kokenut traumoja. Ovat ne sitten alkoholismia, insestiä, uskonnollista ahdistelua, mielisairautta tms...Vaikka olisi ihan pieneltäkin tuntuva asia lapsuudesta niin kannattaa lukea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
minäkin olen elänyt hyvin hankalasti.. kirjoista on paljon apua. ja jos masentaa niin muistot on aina rakkaita, valokuvat ja filmit, biisit... myöhemmin voitaisiin kaikki tuska korvata.. huonojen hetkien jälkeen hyvät hetket. ja ne kaikki ylipäästyt asiat jotka opettivat, on rikkautta ja auttaa ymmärtämään toisia.
sinä teet sitä, ja se on hyvin arvostettavaa. hyvin monille ei kauas kanna ajatukset omista tarpeista, ja mielipiteistä. mutta hyvät, kiltit ihmiset ovat lahja. kiltimpiä ihmisiä kunnioitetaan, ja pidetään hyvinä tyyppeinä.. mutta käytetään helposti hyväksi... olen itsekin liian kiltti, ajattelen lähinnä sitä mitä toiset haluavat ja tarvitsevat, vaikka heillä ei ole mitään takaisin annettavaa minulle. tuntuu ettei tarvitsisi mitään, mutta silti vaan itkee ja miettii.. ei tiedä aina mitä tekisi. toiset eivät ole tueksi. olet oikeassa, että kirjoissa on paljon mitä oppia.
On kait jossakin sanottukin, että masennus on kilttien ihmisten tauti.
Tein ihan samaa, oli ylikiltti.Sairastuin masennukseen ja jos siitä positiivisia puolia haluaa hakea,niin opin sanomaan ei.Uskaltauduin sanomaan mielipiteeni.Se oli ainoa keino selvitä masennuksesta hengissä pois.Pelkäsin aina, että mut hylätään tai musta ei pidetä kun sanon mielipiteeni tai kieltäydyn, mutta niin ei käynytkään.Päinvastoin,mua ei pidetä enää itsestäänselvyytenä.Kannattaa arvioida omat voimavaransa, kuinka paljon jaksaa.Se, että päästän suustani sen mitä ajattelen, ei tunnukkaan pahalta, vaan tosi hyvältä.mun ei tarvitse raahata niitä asioita perässäni nielemällä ne kiltteyttäni, vaan siirään vastuun sille kelle se kuuluu ja voin itse paremmin.Kannattaa kokeilla.