Holmlundilla vaikeaa

Kantaa vastuunsa? Miten? Uudistamalla yhtä ainutta aselakia vuoteen 2011 asti?

Arvostelijoiden mielestä Holmlund reagoi Kauhajoen tapahtumiin liian virkamiesmäisesti ja hitaasti. Hän on joutunut selittämään muun muassa sitä, miksi uuden, tiukemman aselain valmistelutyötä ei aloitettu jo noin vuosi sitten, kun 18-vuotias Pekka-Eric Auvinen ampui Jokelan koulussa kahdeksan sivullista ja itsensä. Vasta Kauhajoen koulusurma vauhditti lakiuudistuksen valmistelua.

Holmlundin eroakin on vaadittu.

- Jos ampuja olisi jäänyt eloon, ei olisi epäselvää, kuka on syyllinen Kauhajoen tragediaan. Kun niin ei käynyt, Matti Saaren aiheuttamalle tuskalle on tarve löytää muita syyllisiä, ministeri sanoo.

- Kannan kyllä vastuun siitä, mitä minun kontolleni tulee.

Sitäkin on pidetty arveluttavana, että Holmlund puhuu edelleen metsästäjien ja ampumaurheilijoiden harrastusoikeuksien puolesta, vaikka molemmat koulusurmaajat saivat aseluvan pelottavan helposti juuri harrastuksen varjolla.

- Olen itsekin miettinyt viime aikoina sitä, miksi suhtaudun aseisiin niin kiihkottomasti, ministeri sanoo nyt.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810318514252_uu.shtml
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

- Jos ampuja olisi jäänyt eloon, ei olisi epäselvää, kuka on syyllinen Kauhajoen tragediaan. Kun niin ei käynyt, Matti Saaren aiheuttamalle tuskalle on tarve löytää muita syyllisiä, ministeri sanoo.

Jos ampuja olisi jäänyt eloon, olisi silti tullut vaatimuksia aselain tiukentamiseen. Aivan 100% varmasti.

Äänestä
  • Vaatimukset eivät riitä. Aselakia on tiukennettava. Koululaisille ei saa myöntää poliisiaseiden kaltaisia pyssyjä.

    Poikien aseleikit jatkuvat Play station -asemilla ulkona leikittyjen pyssyleikkien jälkeen. Aseet koetaan leikkikaluiksi, mitä ne eivät ole.

    Kun raakalaisfilmeissa sankarit ampuvat ja ampuvat ... tappamatta ketään .... todellisuus häiriintyy nuoren mielessä. Aseleikeistä ja aseista tulee turva turvattomille... kiusatut ja ahdistetut muuttuvat sankareiksi saatuaan pyssyn "turvakseen" pahaa maailmaa vastaan.

    Näin koululaisten aseiden osto on kiellettävä. Yksikään koululainen tai opiskelija ei tarvitse pyssyä opintojaan ja harrastuksiaan varten. Ei ainakaan poliisien pyssyjen kaltaisia pyssyjä.

    Ministeri Holmlundin on syytä ottaa täysi syy koulusurmista, koska on mahdollistanut koululaisten pyssyostokset.

    Äänestä

  • Pyssyt pois kirjoitti:

    Vaatimukset eivät riitä. Aselakia on tiukennettava. Koululaisille ei saa myöntää poliisiaseiden kaltaisia pyssyjä.

    Poikien aseleikit jatkuvat Play station -asemilla ulkona leikittyjen pyssyleikkien jälkeen. Aseet koetaan leikkikaluiksi, mitä ne eivät ole.

    Kun raakalaisfilmeissa sankarit ampuvat ja ampuvat ... tappamatta ketään .... todellisuus häiriintyy nuoren mielessä. Aseleikeistä ja aseista tulee turva turvattomille... kiusatut ja ahdistetut muuttuvat sankareiksi saatuaan pyssyn "turvakseen" pahaa maailmaa vastaan.

    Näin koululaisten aseiden osto on kiellettävä. Yksikään koululainen tai opiskelija ei tarvitse pyssyä opintojaan ja harrastuksiaan varten. Ei ainakaan poliisien pyssyjen kaltaisia pyssyjä.

    Ministeri Holmlundin on syytä ottaa täysi syy koulusurmista, koska on mahdollistanut koululaisten pyssyostokset.

    EI MIKÄÄN LAKI VOI ESTÄÄ NÄITÄ MURHIA JOITA OLEMME SAANEET LUKIA PÄIVÄN LEHDISTÄ.TÄYTYY HYVÄT KANSALAISET AJATELLA MIKSI OLEMME TULEET TÄHÄN PAHOINVOINTIIN...JA MIKSI TAVALLINEN KANSALAINEN VOI PAHOIN..EPÄILEN ETTÄ HALLITUKSELLA JA TYÖNANTAJILLA ON SUURI VASTUU IHMISTEN PAHOIN VOINTIIN.ENSIN HALLITUS JAKAA KANSAA KOLMEEN KASTIIN.RIKKAAT,TYÖSSÄKÄYVIIN JA TYÖTTÖMIIN.RIKKAAT MÄLÄSTÄÄ EIKÄ MAKSA VEROJA...TYÖSSÄKÄYVÄT MAKSAA VEROT...JA TYÖTTÖMILTÄ VIERÄÄN ELINTASO NIIN ALAS ETTÄ SYNTYY PAHOINVOINTI...JA SITTEN TYÖNANTAJAT KATSOVAT 3VARTAALIN TULOSTA JOS MENEE MIINUKSELLE NIIN YT-NEUVOTTELUT KÄYNTIIN JA TYÖNTEKIÖITÄ KILOMETRITEHTAALLE...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin vaikeaa kirjoitti:

Kantaa vastuunsa? Miten? Uudistamalla yhtä ainutta aselakia vuoteen 2011 asti?

Arvostelijoiden mielestä Holmlund reagoi Kauhajoen tapahtumiin liian virkamiesmäisesti ja hitaasti. Hän on joutunut selittämään muun muassa sitä, miksi uuden, tiukemman aselain valmistelutyötä ei aloitettu jo noin vuosi sitten, kun 18-vuotias Pekka-Eric Auvinen ampui Jokelan koulussa kahdeksan sivullista ja itsensä. Vasta Kauhajoen koulusurma vauhditti lakiuudistuksen valmistelua.

Holmlundin eroakin on vaadittu.

- Jos ampuja olisi jäänyt eloon, ei olisi epäselvää, kuka on syyllinen Kauhajoen tragediaan. Kun niin ei käynyt, Matti Saaren aiheuttamalle tuskalle on tarve löytää muita syyllisiä, ministeri sanoo.

- Kannan kyllä vastuun siitä, mitä minun kontolleni tulee.

Sitäkin on pidetty arveluttavana, että Holmlund puhuu edelleen metsästäjien ja ampumaurheilijoiden harrastusoikeuksien puolesta, vaikka molemmat koulusurmaajat saivat aseluvan pelottavan helposti juuri harrastuksen varjolla.

- Olen itsekin miettinyt viime aikoina sitä, miksi suhtaudun aseisiin niin kiihkottomasti, ministeri sanoo nyt.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810318514252_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu