Mulla on 8-vuotias greippipuu ja olen kasvattanut sen siemenestä. Tökkäsin sen vaan multaan ja sitten olen heittänyt vettä päälle välillä ja jonkin verran kesällä biolanin niitä kakka tikkuja. Lehdet ovat hieman ihmeellisen muotoisia nimittäin niissä on juuressa ensin pienempi lehti ja sitten se kapenee ja sen jälkeen alkaa varsinainen iso lehti. ONKO TÄMÄ NORMAALI GREIPIN LEHTI? Piikkejä on runsaasti myös. Runko on nyt paksuimmillaan juuressa jo aika jykevä ehkä halkaisijaltaan 5-6 cm, joten mun puu ei ole enää mikään risu.
KYSYISIN NEUVOJA:
Miten kannattaa leikellä oksia jotta tulisi uusia oksia lisää ja tiheemmäksi? Ja milloin leikkaaminen pitäisi tehdä?
Miten kannattaa lannoittaa?
Miten kannattaa kastella?
Mikä on paras kasvu multa sitruspuille?
Olen tietenkin kasvattanut puuta aika pitkään ja osaan kyllä sen verran että lantaa pitää olla muuten lehdet alkaa tippumaan ja valoa pitää greipille antaa muuten tulee ongelmia ja kuolema alkaa lähestymään, joten olenkin kasvattanut sitä niin valoisalla paikalla kuin mahdollista (lounas ikkuna). Jos ravintoa ei ole riittävästi niin lehdet tippuvat ja väri lähtee ja lehdistä tulee keltaisia, mutta kun antaa lantaa niin lehdet pysyvät tumman vihreinä ja homma toimii taas. Kuitenkin jos lannoittaa liikaa niin lehdet voivat kasvaa ihan älyttömän kokoisiksi! Tämänkin olen testannut.
MULLA ON KUITENKIN ONGELMA!! Nimittäin tietääkö joku MIKSI JOTKUT LEHDET KIPRISTELEVÄT??? Ovat kyllä muten terveitä mutta kasvavat kippuraan?? Olen sitten nyppinyt huonoja lehtiä pois kun on ruvennyt nyppimään.
Mulla on 8-vuotias greippipuu
3
1586
Vastaukset 3
- -Orvokki
Lehdet on ihan ok. Jos lehdet kipristyy, kurkista ensin lehden alle ja katso, ettei punnkiarmeija ole hyökännyt. Sitruspuut on aika herkkiä punkeille.
Leikkaamisen ajoittaisin varhaiselle keväälle. Saattaa kuitenkin olla, että haaromista ei tapahdu kuin ihan latvassa. Onnea greipin kasvatukseen! - Greipin typistys
Greippipuu meillä rehottaa siihen malliin, että ajateltu leikata rungosta poikki ja antaa kasvaa sitten siitä uudelleen.
Mutta mistä kohdasta kannattaa leikata. Ja miten. Ja mikä vuodenaika on paras vai voiko leikkoa talvea vasten? - puutarhuri_x
Kanan kakassa yleensä liian paljon typpeä puukasveille.
Kannattaa varoa antamasta liikaa.
Nutriforten- tomaatti/mansikkalannoite on hyvä, ammattilaisten käyttämä.
Ohuita risuja kannattaa harventaa myös syksyllä, jos on.
Kuva kertoisi enemmän...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771652
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo88574- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510