Suomen Super-passi

Tutkimus kertoo, että itä- ja länsisuomalaisten geneettiset erot ovat huomattavasti suurempia kuin vaikkapa erot joidenkin Euroopan kansojen välillä.

Esimerkiksi britit ja saksalaiset ovat geneettisesti monta kertaa lähempänä toisiaan kuin länsi- ja itäsuomalaiset.

Geenien perusteella Itä- ja Länsi-Suomen välinen raja kulkee Suomenlahden pohjukasta Keski-Pohjanmaalle, vaikka tarkkaa rajaa ei ole.

Länsisuomalaisiin kuuluvat näin esimerkiksi varsinaissuomalaiset, satakuntalaiset, eteläpohjalaiset, hämäläiset ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla asuvat.

Joukossa ovat myös uusimaalaiset, mutta tutkimuksessa heitä ei ollut mukana.

Itäsuomalainen perimä on ainakin pohjoispohjalaisilla, kainuulaisilla, pohjoiskarjalaisilla ja savolaisilla. Myös Pohjois-Suomi luetaan tähän joukkoon.

Keskieurooppalaiset ovat geneettisesti samankaltaisia. Sen sijaan ruotsalaiset, länsisuomalaiset ja itäsuomalaiset eroavat perimältään toisistaan.

Geneettisiä eroja selviteltiin verinäytteistä, joiden valkosoluista eristettiin dna.

Näytteitä oli otettu suomalaisilta, ruotsalaisilta, saksalaisilta ja briteiltä. Lähes tuhannesta näytteestä tutkittiin 200 000 perimän kohtaa, niin sanottua snippiä.

------------------------------------

Lyhyesti sanottuna länsisuomalaiset ovat oikeiden suomalaisten ja ruotsalaisten ristisiitos. Heidän ei pidä ylpistellä Suomessa. Vain itäsuomalaisilla on 100% oikeus suomalaisugrilaisuuteen. Heidän tulisi saada Suomen Super-passi joka erottaisi heidät sekarotuisista.
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rotutieto kirjoitti:

Tutkimus kertoo, että itä- ja länsisuomalaisten geneettiset erot ovat huomattavasti suurempia kuin vaikkapa erot joidenkin Euroopan kansojen välillä.

Esimerkiksi britit ja saksalaiset ovat geneettisesti monta kertaa lähempänä toisiaan kuin länsi- ja itäsuomalaiset.

Geenien perusteella Itä- ja Länsi-Suomen välinen raja kulkee Suomenlahden pohjukasta Keski-Pohjanmaalle, vaikka tarkkaa rajaa ei ole.

Länsisuomalaisiin kuuluvat näin esimerkiksi varsinaissuomalaiset, satakuntalaiset, eteläpohjalaiset, hämäläiset ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla asuvat.

Joukossa ovat myös uusimaalaiset, mutta tutkimuksessa heitä ei ollut mukana.

Itäsuomalainen perimä on ainakin pohjoispohjalaisilla, kainuulaisilla, pohjoiskarjalaisilla ja savolaisilla. Myös Pohjois-Suomi luetaan tähän joukkoon.

Keskieurooppalaiset ovat geneettisesti samankaltaisia. Sen sijaan ruotsalaiset, länsisuomalaiset ja itäsuomalaiset eroavat perimältään toisistaan.

Geneettisiä eroja selviteltiin verinäytteistä, joiden valkosoluista eristettiin dna.

Näytteitä oli otettu suomalaisilta, ruotsalaisilta, saksalaisilta ja briteiltä. Lähes tuhannesta näytteestä tutkittiin 200 000 perimän kohtaa, niin sanottua snippiä.

------------------------------------

Lyhyesti sanottuna länsisuomalaiset ovat oikeiden suomalaisten ja ruotsalaisten ristisiitos. Heidän ei pidä ylpistellä Suomessa. Vain itäsuomalaisilla on 100% oikeus suomalaisugrilaisuuteen. Heidän tulisi saada Suomen Super-passi joka erottaisi heidät sekarotuisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu