Suomen Laki murhaa

Miksi Suomessa ei velvoiteta ihmisiä käyttämään autoissa keliolosuhteiden vaatimuksen mukaista rengaskalustoa? Miksi autoilla saa vaarantaa vaarantaa läheisten hengen ihan tahallisesti huovinkin mioimatta turvallisuusasioita. Jos ajat talvikeleillä kesärenkailla ja liikenneonnettomuudessa surmaat esim kanssa-autoilijan, on mielestäni asiasta tehtävä normaali rikossyyte. Turha selitellä että "en hoksannu laittaa talvirenkaita alle"

Aseella jos uhkaat toista, ammut toista vahingossa kohti tai vaikka ihan hutilaukauksen teet tahattomasti tai tietoisesti, saat hyvinkin vakavan syytteen.

Kun lumet tulee, on juurikin tästä asiasta kysymys. Jos sinulla on talvikeleihin sopimattomat renkaat autossasi ja lähdet tietoisesti ajamaan yleisille teille, olet tietoisesti samalla uhkaamassa kanssakulkijoiden henkeä. Liikenteessä on aina vaaransa, mutta tietoisesti vaaran lisääminen on vähintään sakoilla rangaistava teko. Jos ajat esim kesärenkailla näillä keleillä (kuten pohjoisessa suomessa juuri nyt sataa lunta)olet jo tehnyt vakavan rikoksen. Tahallisesti aiheutat suurta vaaraa.

Kuten aseiden kanssa kun toimitaan turvallisesti, niin homma toimii vaikka on aina tietysti vahinkoriski olemassa kuten autoilun kanssa. Mutta onko lupa uhata toista saamatta siitä syytettä? EI ja se on OIKEIN!

Onko ihmishengen riistämisessä toimintatavalla näin suuri merkitys? puukolla ja tuliaseilla kun tappaa, niin häkkiä tulee. painakaa tollot ihmiset kalloonna, että joka kerta kun autolla lähdet talvikeleillä ajamaan, vaarannat toisten ihmisten henkeä tietoisesti ja riski on todella korkea.

Jos olet eri mieltä niin valaisetko hieman minua, mikä tieliikennelaki / yleinen sovellettava laki velvoittaa kansalaisen toimimaan vaarallisissa keliolosuhteissa oikein ja mikä laki oikeuttaa tietoisen riskitekijän vähättelemisen, uhkaamisen sekä kumoamisen?
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

autolla saa tappaa...riittää kun sanoo etten ehtinyt kattoa säätiedotuksia...

Tätä ruokkii kaikki tiedotusvälineet: joka syksy saadaan kuulla vuodesta vuoteen, että LIUKAS KELI (ei siis autoilija) aiheutti kuolonkolarin/yllätti autoilijat (Suomessa talvi kun tulee vain kerran vuodessa)...

Koskaan ei kuulla, että sanoittaisiin: Piittaamaton autoilija (Lue: ei viittynyt vaihtaa talvirenkaista) aiheutti kuolonkolarin, koska ei huomioinut keliolosuhteiden huonoutumista...

Näin se vaan menee...valitettavasti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laitonta? kirjoitti:

Miksi Suomessa ei velvoiteta ihmisiä käyttämään autoissa keliolosuhteiden vaatimuksen mukaista rengaskalustoa? Miksi autoilla saa vaarantaa vaarantaa läheisten hengen ihan tahallisesti huovinkin mioimatta turvallisuusasioita. Jos ajat talvikeleillä kesärenkailla ja liikenneonnettomuudessa surmaat esim kanssa-autoilijan, on mielestäni asiasta tehtävä normaali rikossyyte. Turha selitellä että "en hoksannu laittaa talvirenkaita alle"

Aseella jos uhkaat toista, ammut toista vahingossa kohti tai vaikka ihan hutilaukauksen teet tahattomasti tai tietoisesti, saat hyvinkin vakavan syytteen.

Kun lumet tulee, on juurikin tästä asiasta kysymys. Jos sinulla on talvikeleihin sopimattomat renkaat autossasi ja lähdet tietoisesti ajamaan yleisille teille, olet tietoisesti samalla uhkaamassa kanssakulkijoiden henkeä. Liikenteessä on aina vaaransa, mutta tietoisesti vaaran lisääminen on vähintään sakoilla rangaistava teko. Jos ajat esim kesärenkailla näillä keleillä (kuten pohjoisessa suomessa juuri nyt sataa lunta)olet jo tehnyt vakavan rikoksen. Tahallisesti aiheutat suurta vaaraa.

Kuten aseiden kanssa kun toimitaan turvallisesti, niin homma toimii vaikka on aina tietysti vahinkoriski olemassa kuten autoilun kanssa. Mutta onko lupa uhata toista saamatta siitä syytettä? EI ja se on OIKEIN!

Onko ihmishengen riistämisessä toimintatavalla näin suuri merkitys? puukolla ja tuliaseilla kun tappaa, niin häkkiä tulee. painakaa tollot ihmiset kalloonna, että joka kerta kun autolla lähdet talvikeleillä ajamaan, vaarannat toisten ihmisten henkeä tietoisesti ja riski on todella korkea.

Jos olet eri mieltä niin valaisetko hieman minua, mikä tieliikennelaki / yleinen sovellettava laki velvoittaa kansalaisen toimimaan vaarallisissa keliolosuhteissa oikein ja mikä laki oikeuttaa tietoisen riskitekijän vähättelemisen, uhkaamisen sekä kumoamisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu