Rasismia on monenlaista -yksi haara ulottuu menestyvään henkilöön tai hänen edustamaan tuottavaan yhtiöön. Aluksi ajatus tuntuu oudolta, jopa vainoharhaiselta, mutta ottamalla laajemman koko maata kattavan otannan pidemmältä aikaperiodilta, havaitsen sen olevan jopa "maan tapa".
Joitain vuosia sitten Lappeenrannasta nousi kuuluisuuteen kauan suomessa elänyt venäläispariskunta Larissa Lisitsyn, miehensä kera. Eräänä vuonna hän oli suomen eniten verotettavia palkkatuloja ansaitseva henkilö (n. 2,5 milj e), siis toi kuntaansa runsaasti verotuloja. Ilmeisesti tämän julkisuuden seurauksena Lisitsynit `teloitettiin`julkisesti ja syytteet nousivat rahanpesusta, veropetoksista, jne. Oikeudessa kaikki syytteet kaatuivat ja kuivuivat kasaan. Oikeusvaltion käyttäytyminen kun poikkeaa olennaisesti toverituomioistuimen olettamuksista. Tällä viikolla erään lehden toimittajat tuomittiin Lisitsynin kunnian lo(uk)kaamisesta 30.000 euron sakkoihin.
Lisitsynit itse ilmoittivat, että heidän bisneksensä on tuhottu em. perättömäksi osoittautuneella ajojahdilla.
Maantieteellisesti lähempi tapaus koskettelee Riihi säätiötä ja Toivo Kannista. Hänenkin v.2006 verotettava tulo oli 260.000 euroa, yhtiöt Riihi säätiö ja Livoli Oy erittäin kannattavia ja vakavaraisia. Kanninen on roikkunut löysässä hirressä vuodesta 2001 ja syytteitä kertyi n. 30 kpl. Eilen Oulun KäO hylkäsi yksimielisesti kaikki syytteet toteen näyttämättöminä.
Yksistään näistä kahdesta tapauksesta suomen valtio kärsi liki 2,0 milj. euron oikeudenkäyntikulut, hävittyään kanteet, jotka on rakennettu mielikuvien ei näyttöjen varaan.
Kun vaurastut bisneksessä nopeasti ja maksat paljon veroja suomeen -kuten insinööri Larissa tai kansakoulun käynyt Toivo- muista, että pian olet jollekulle kateelliselle kuukausipalkkaiselle vapaata riistaa. Rasismi on syvällä pienipalkkaisen, turhautuneen henkilön sisällä. Vastaavia esimerkkejä löytyy lisää kymmeniä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ajattelemisen oikeus on vain niillä henkilöillä, jotka ovat omassa elämässään saaneet mielestään riittävän määrän kauneutta ja rohkeutta, että heillä on synnynnäisiä valmiuksia jakaa ihmiset oikeudenmukaisesti ja totuudessa erilaisiin arvoasteikkoihin.
Omaa itseään mittapuuna käyttäen maailma on helpompi jäsentää ja saadut tuloksetkin ovat monesti miellyttäviä. Eikä tämä ole edes nykyään harvinaista asennoitumista toisiin ihmisiin. Vain karhun kanssa vastatusten asettuessaan ihmiset ovat samalla viivalla. Ja tässä en puhu symbolisesta Venäjästä, vaan ihmisestä luonnon edessä.
pelkästä kateudesta, ei rasismista.