TARKASTUSSAARNAMATKA KAARESUANNOSSA VUONNA 1852.
L. L. Laestadius.
Apostoli Paavali varoittaa niitä, jotka alkavat Hengessä ja päättävät lihassa,
että heidän loppunsa on kuolema; ja hän sanoo vielä: joka lihassa kylvää,
hän saapi lihastansa niittää turmeluksen.
Niin minä myös luulen tapahtuvan, jos kristitty, joka on ensinnä ollut elävä
kristitty, menee kuolleeseen tilaan ja rakentaa sitten autuutensa toivon sen
entisen päälle, ajatellen, että se entinen elävä sielun tila auttaa häntä aina
edelleenkin; siitä jääpi häneen kuollut usko eli luulousko. Se palvelija, joka oli
kymmenen tuhatta leiviskää velkaa, sai kyllä silloin syntinsä anteeksi, koska
hän sielunsa ahdistuksessa rukoili. Mutta ei se armo auttanut häntä enää,
koska hän oli armoton kanssapalvelijallensa. Vissimmästi oli sillä palvelijalla
silloin elävä usko, koska synnin velka pyyhittiin pois; mutta se elävä sielun
tila ei ole tainnut kauvan pysyä hänessä, sillä koska hän kohtasi kanssapalvelijansa,
osottaa hän työllänsä, että elävä usko oli jo kadonnut pois.
Minä pelkään myös, että monelle on niin tapahtunut nyt, kuin mainitulle
palvelijalle, että moni on alkanut hengessä, mutta päättänyt lihassa.
Maailman rakkaus on varastanut monen sydämet, ja Vapahtajan täytyy
seisoa ulkoisella puolella niinkuin Hän sanoo Ilmestyskirjassa: Minä seison
ovessa ja kolkutan, joka avaa Minulle, hänen tykönsä tahdon Minä mennä ja
pitää ehtoollista hänen kanssansa. Mutta kuinkas Vapahtaja pääsee sisälle,
koska mailman rakkaus seisoo niinkuin herra keskellä sydäntä ja saarnaa
aivan uskosta ja rakkaudesta, vaikka sillä ei ole kumpaakaan; ei ole uskoa,
koska moni ei enää usko mitä elävä kristitty sanoo; ei ole rakkautta,
koska kristityt eivät mahdu yhteen rukoushuoneeseen. Minä pelkään, että
hengellinen kuolema on tulemassa tämän seurakunnan päälle, kussa ennen
oli eläviä ihmisiä. Ja se on käynyt niinkuin Vapahtaja on sanonut:
ensimmäiset tulevat viimeisiksi.
Minun täytyy siis muistuttaa teitä siitä teidän entisestä tilastanne, kuinka te
silloin olitte lapset, koska minä vielä olin teidän kanssanne, mutta nyt olette
te suuriksi tulleet. Jos nyt tämä väkevä kristillisyys merkitsee, että te olette
nyt miehiksi ja isiksi tulleet kristillisyydessä, niin minä en tarvitse enää
neuvoa teitä; te olette tulleet niin viisaiksi ja ymmärtäväisiksi, ettei kukaan
tarvitse teille sanoa: tuntekaa Herraa! Mutta jos tämä väkevä kristillisyys
merkitsee, että astia on ravistunut, että uusi viina on ulosvuotanut, että
vanha leili on taas parattu, että vanha viina on makeampi kuin uusi viina, niin
minä pelkään, että Vapahtajan vaiva hukkaan menee ja Hänen kyyneleensä
hukkaan vuotavat teidän tähtenne ja Hänen verensä juoksee hukkaan
maahan ja koirat nuolevat Hänen vertansa; mutta teille ei tule mitään apua
niistä kalliista veren pisaroista. Ja minä, joka olen sen armon jälkeen kuin
minulle on annettu, rukoillut taivaallista Isää, että se suuri ristinkantaja ja
orjantappuroilla kruunattu kuningas vieläkin kirkastaisi itsensä teille, jonka
kyyneleet te olette sokeudessanne pilkanneet ja Hänen verensä jalvoillanne
tallanneet. Minä olen sen huonon ymmärryksen jälkeen kuin minulle annettu
on, valvonut teidän tähtenne ja tehnyt työtä sen päälle, että te tulisitte
johdatetuiksi pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallan alta Jumalan tykö.
Minun omatuntoni todistaa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu
Kuningas ei ole säästänyt yhtään ainoata veripisaraa, jota Hän ei ole antanut
Hänen pyhästä ruumiistansa vuotaa. Omatuntoni myös todistaa, etten ole
säästänyt aikaa ja vaivaa työtä tehdessäni keskellänne sen päälle, että te
tulisitte opetetuiksi ja johdatetuiksi meidän Herran Jeesuksen
Kristuksen ristin juurelle, Yrttitarhaan ja Golgataan. Mutta nyt minä pelkään,
että Vapahtajan vaivat menevät hukkaan, ja myös minun työni hukkaan
menee, koska te olette tulleet niin suuriksi ja isiksi kristillisyydessä, ettette
enää ota kenenkään neuvoa vastaan, vaan mitä oma järki neuvoo, sitä te
uskotte ja sitä pidätte jumalallisena viisautena.
En minä kaikista teistä näin puhu, vaan että Raamattu täytettäisiin, joka
sanoo: joka syö leipää minun kanssani, hän tallasi minua jalallansa: ja te
olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki. Minä pelkään, että jos teidän
kristillisyytenne pääsee sinnepäin raavastumaan, kuin se on näinä kahtena
vuotena raavastunut, niin voi käydä siten, että te, jotka ennen tätä aikaa
olitte niinkuin lapset uskon yksinkertaisuudessa, tulette sadanajastaikaisiksi
ämmiksi tulevana vuonna, ja viimein kuolette hengellisellä kuolemalla ja ei
yksikään lapsukainen itke teidän hautanne päällä. Ja missä on nyt Maria
Magdaleena, joka itkee taivaallisen Vanhimman haudan päällä? Missä nyt on
Johannes, joka seisoo ristin kohdalla ja katselee, kuinka sotamiehet pistävät
keihään taivaallisen Vanhimman sydämeen? Taitavat nyt olla haudassa
kaivamassa hikiliinoja; Joosep ja Nikodeemus ovat nyt panemassa Hänen
ruumistansa kuolleen uskon hautaan, ja kukatiesi, jos Hän enää nousee,
koska Hänen lapsensa ei ole itkemässä ja parkumassa; ei ole enää Maria
Magdaleena itkemässä kaipauksen kyyneleitä haudan partaalla, ei näy
Salomea ja Johannesta tulevaksi hyvän hajuisilla yrteillä voitelemaan
Jeesuksen ruumista. Ei ole enää semmoisia orpolapsia, jotka itkevät ja
parkuvat Vanhimman haudan päällä. Ilmankin he ovat jo suuriksi tulleet ja
miehiksi ja isiksi kristillisyydessä, etteivät he tarvitse enää itkeä ja huokailla
Vanhimman perään. Kuinkapa lapset enää itkevät, koska Vanhin on aikaa
kuollut, ja he ovat itse miehiksi tulleet ja isiksi kristillisyydessä, etteivät
tarvitse enää Vanhimman holhoamista. Voi, voi! kuinka pian nämät raavaat
lapset ovat unohtaneet Vanhimman rakkauden; kuinka pian he ovat
unohtaneet, millä suurella vaivalla ja verenvuodatuksella Vanhin on heitä
synnyttänyt, ja millä murheen pidolla Hän on ruokkinut ja kasvattanut heitä.
Jopa nyt pääskysen pojat jaksavat itse lentää; mutta kuka tiennee, kuinka
kauvan he lentävät? Minä olen nähnyt muutamia pääskysen poikia putoavan
tunkion päälle, koska he rupeavat ylön varhain voimiinsa luottamaan ja
lähtevät lentämään ulos pesästänsä ennenkuin siivet kantavat; ja koska he
putoavat tunkion päälle, tulee lumisade ja rajuilma ja vilu ja nälkä. Ja koska
heillä ei ole enää voimaa lentää ylös suojaan vanhimman pesään, niin täytyy
heidän tunkiolle kuolla viluun ja nälkään.
Voi, voi teitä! te onnettomat pääskysen pojat, jotka ylön varhain rupesitte
luottamaan voimainne päälle; miksi te lähditte ulos Vanhimman pesästä
ennenkuin siivet kantavat? Nyt katsoo Vanhin surkeudella teidän päällenne,
kuinka te makaatte lumisateessa ja rajuilmassa tämän maan päällä; mutta ei
Hän jaksa teitä enää ylösnostaa maasta ja kantaa takaisin pesään, koska te
olette niin suuriksi tulleet ja niin raskaiksi, ettei Hän enää jaksa teitä nostaa
ja kantaa. Ja kuitenkin olette te niin huonot ja voimattomat, ettette jaksa
itsekään lentää ylös ilmaan; ja nyt taidatte jäädä onnettomat raukat
kuolemaan tähän kylmään ilmaan, koska toiset pääskysen pojat, jotka ovat
pysyneet pesässänsä siihen asti, että heidän voimansa vahvistuu, lähtevät
lentämään lämpimään ilmaan, joka on toisella puolella maata, kussa aurinko
paistaa pään päältä ja ei enää laskeudu, mutta teidän täytyy silloin jäädä
kuolemaan tähän kylmään ilmaan, kussa ei ole ruokaa eikä juomaa pakkasen
aikana. Niin se käypi niille pääskysen pojille, jotka ylön varhain lähtevät ulos
vanhimman pesästä, ennenkuin siivet kantavat.
Mutta ne harvat sielut, jotka vielä ovat elämässä, joitten sydämessä on elävä
henki, jotka eivät vielä ole sokeiksi tulleet, jotka vielä näkevät, mistä tie
menee taivaaseen, astukaa ylös Siionin vuorelle ja katsokaa kuolleitten luita,
jotka makaavat hajallansa. Kuka niille hengen antaa, jotka niin
hajallansa makaavat maailman kedolla? Ne ovat ne synnissä kuolleet
mailman lapsukaiset suuren avaruuden alla, ne lapsukaiset, joita taivaallinen
Vanhin on polvillansa kerran verisaunassa suurella tuskalla ja verenvuodatuksella
synnyttänyt. Mutta rietas on niitä tappanut, ja Vanhemmalle on
tullut suuri murhe niistä lapsista, jotka niin nuorena kuolevat. Nyt täytyy
Hänen istua niitten lasten haudan päällä ja itkeä niinkuin Raakel, joka ei anna
itseänsä lohduttaa. Vaikka somempi olisi, että lapset istuisivat vanhimman
haudan päällä ja tulisivat kaipauksissa Hänen armollista läsnäoloansa. Mutta
nyt täytyy vanhimman murehtia lapsiansa, jotka niin nuorena ovat kuolleet.
Ei Hän taida enää saada nähdä niitä lapsia, jotka ovat vajonneet kuolleen
uskon hautaan, siellä he mätänevät ja ainoastansa luut jäävät.
Mitäs meidän pitää sanoman niistä lapsista, jotka niin nuorena ovat kuolleet?
Että Vanhimmalle tulee suuri murhe niistä, että Hän kaipaa niitä ja huutaa
heidän nimeänsä vielä heidän kuolemansa jälkeen. Voi minun poikani! suuri
Daavid poikansa kuoleman jälkeen, voi minun poika Absalom! Mutta mitä
kuolleet lapset tietävät siitä, vaikka murheellinen Vanhin huutaisi kuinka: voi
minun poikani! ei kuolleet raukat kuule enää rakkaan Vanhimman huutoa, ja
vaikka vielä Vanhin vuodattaisi katkeroita kyyneleitänsä heidän hautansa
päällä, ei ne tiedä niistä mitään. Ja koska ei ole enää monta lasta elämässä,
jotka Hänen nimeänsä huutavat ja Isäksi kutsuvat, niin minä surkuttelen niitä
lapsia, jotka niin nuorena ovat kuolleet, ja minusta on surkea nähdä, kuinka
suuri murhe on tullut Vanhimmalle. Mutta minä en saata Häntä lohduttaa,
enkä saata minä niitä kuolleita herättää, vaan minun täytyy sanoa niille
harvoille sieluille, jotka vielä ovat elämässä, että he varottaisivat itseänsä
käymästä vaarallisia paikkoja, kussa vihollinen on vartioitsemassa ja
kiljumassa ja ärjymässä niinkuin karhu tai jalopeura, joka luolastansa tulee.
Amen.
L. L. Laestadius.
Apostoli Paavali varoittaa niitä, jotka alkavat Hengessä ja päättävät lihassa,
että heidän loppunsa on kuolema; ja hän sanoo vielä: joka lihassa kylvää,
hän saapi lihastansa niittää turmeluksen.
Niin minä myös luulen tapahtuvan, jos kristitty, joka on ensinnä ollut elävä
kristitty, menee kuolleeseen tilaan ja rakentaa sitten autuutensa toivon sen
entisen päälle, ajatellen, että se entinen elävä sielun tila auttaa häntä aina
edelleenkin; siitä jääpi häneen kuollut usko eli luulousko. Se palvelija, joka oli
kymmenen tuhatta leiviskää velkaa, sai kyllä silloin syntinsä anteeksi, koska
hän sielunsa ahdistuksessa rukoili. Mutta ei se armo auttanut häntä enää,
koska hän oli armoton kanssapalvelijallensa. Vissimmästi oli sillä palvelijalla
silloin elävä usko, koska synnin velka pyyhittiin pois; mutta se elävä sielun
tila ei ole tainnut kauvan pysyä hänessä, sillä koska hän kohtasi kanssapalvelijansa,
osottaa hän työllänsä, että elävä usko oli jo kadonnut pois.
Minä pelkään myös, että monelle on niin tapahtunut nyt, kuin mainitulle
palvelijalle, että moni on alkanut hengessä, mutta päättänyt lihassa.
Maailman rakkaus on varastanut monen sydämet, ja Vapahtajan täytyy
seisoa ulkoisella puolella niinkuin Hän sanoo Ilmestyskirjassa: Minä seison
ovessa ja kolkutan, joka avaa Minulle, hänen tykönsä tahdon Minä mennä ja
pitää ehtoollista hänen kanssansa. Mutta kuinkas Vapahtaja pääsee sisälle,
koska mailman rakkaus seisoo niinkuin herra keskellä sydäntä ja saarnaa
aivan uskosta ja rakkaudesta, vaikka sillä ei ole kumpaakaan; ei ole uskoa,
koska moni ei enää usko mitä elävä kristitty sanoo; ei ole rakkautta,
koska kristityt eivät mahdu yhteen rukoushuoneeseen. Minä pelkään, että
hengellinen kuolema on tulemassa tämän seurakunnan päälle, kussa ennen
oli eläviä ihmisiä. Ja se on käynyt niinkuin Vapahtaja on sanonut:
ensimmäiset tulevat viimeisiksi.
Minun täytyy siis muistuttaa teitä siitä teidän entisestä tilastanne, kuinka te
silloin olitte lapset, koska minä vielä olin teidän kanssanne, mutta nyt olette
te suuriksi tulleet. Jos nyt tämä väkevä kristillisyys merkitsee, että te olette
nyt miehiksi ja isiksi tulleet kristillisyydessä, niin minä en tarvitse enää
neuvoa teitä; te olette tulleet niin viisaiksi ja ymmärtäväisiksi, ettei kukaan
tarvitse teille sanoa: tuntekaa Herraa! Mutta jos tämä väkevä kristillisyys
merkitsee, että astia on ravistunut, että uusi viina on ulosvuotanut, että
vanha leili on taas parattu, että vanha viina on makeampi kuin uusi viina, niin
minä pelkään, että Vapahtajan vaiva hukkaan menee ja Hänen kyyneleensä
hukkaan vuotavat teidän tähtenne ja Hänen verensä juoksee hukkaan
maahan ja koirat nuolevat Hänen vertansa; mutta teille ei tule mitään apua
niistä kalliista veren pisaroista. Ja minä, joka olen sen armon jälkeen kuin
minulle on annettu, rukoillut taivaallista Isää, että se suuri ristinkantaja ja
orjantappuroilla kruunattu kuningas vieläkin kirkastaisi itsensä teille, jonka
kyyneleet te olette sokeudessanne pilkanneet ja Hänen verensä jalvoillanne
tallanneet. Minä olen sen huonon ymmärryksen jälkeen kuin minulle annettu
on, valvonut teidän tähtenne ja tehnyt työtä sen päälle, että te tulisitte
johdatetuiksi pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallan alta Jumalan tykö.
Minun omatuntoni todistaa, että ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu
Kuningas ei ole säästänyt yhtään ainoata veripisaraa, jota Hän ei ole antanut
Hänen pyhästä ruumiistansa vuotaa. Omatuntoni myös todistaa, etten ole
säästänyt aikaa ja vaivaa työtä tehdessäni keskellänne sen päälle, että te
tulisitte opetetuiksi ja johdatetuiksi meidän Herran Jeesuksen
Kristuksen ristin juurelle, Yrttitarhaan ja Golgataan. Mutta nyt minä pelkään,
että Vapahtajan vaivat menevät hukkaan, ja myös minun työni hukkaan
menee, koska te olette tulleet niin suuriksi ja isiksi kristillisyydessä, ettette
enää ota kenenkään neuvoa vastaan, vaan mitä oma järki neuvoo, sitä te
uskotte ja sitä pidätte jumalallisena viisautena.
En minä kaikista teistä näin puhu, vaan että Raamattu täytettäisiin, joka
sanoo: joka syö leipää minun kanssani, hän tallasi minua jalallansa: ja te
olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki. Minä pelkään, että jos teidän
kristillisyytenne pääsee sinnepäin raavastumaan, kuin se on näinä kahtena
vuotena raavastunut, niin voi käydä siten, että te, jotka ennen tätä aikaa
olitte niinkuin lapset uskon yksinkertaisuudessa, tulette sadanajastaikaisiksi
ämmiksi tulevana vuonna, ja viimein kuolette hengellisellä kuolemalla ja ei
yksikään lapsukainen itke teidän hautanne päällä. Ja missä on nyt Maria
Magdaleena, joka itkee taivaallisen Vanhimman haudan päällä? Missä nyt on
Johannes, joka seisoo ristin kohdalla ja katselee, kuinka sotamiehet pistävät
keihään taivaallisen Vanhimman sydämeen? Taitavat nyt olla haudassa
kaivamassa hikiliinoja; Joosep ja Nikodeemus ovat nyt panemassa Hänen
ruumistansa kuolleen uskon hautaan, ja kukatiesi, jos Hän enää nousee,
koska Hänen lapsensa ei ole itkemässä ja parkumassa; ei ole enää Maria
Magdaleena itkemässä kaipauksen kyyneleitä haudan partaalla, ei näy
Salomea ja Johannesta tulevaksi hyvän hajuisilla yrteillä voitelemaan
Jeesuksen ruumista. Ei ole enää semmoisia orpolapsia, jotka itkevät ja
parkuvat Vanhimman haudan päällä. Ilmankin he ovat jo suuriksi tulleet ja
miehiksi ja isiksi kristillisyydessä, etteivät he tarvitse enää itkeä ja huokailla
Vanhimman perään. Kuinkapa lapset enää itkevät, koska Vanhin on aikaa
kuollut, ja he ovat itse miehiksi tulleet ja isiksi kristillisyydessä, etteivät
tarvitse enää Vanhimman holhoamista. Voi, voi! kuinka pian nämät raavaat
lapset ovat unohtaneet Vanhimman rakkauden; kuinka pian he ovat
unohtaneet, millä suurella vaivalla ja verenvuodatuksella Vanhin on heitä
synnyttänyt, ja millä murheen pidolla Hän on ruokkinut ja kasvattanut heitä.
Jopa nyt pääskysen pojat jaksavat itse lentää; mutta kuka tiennee, kuinka
kauvan he lentävät? Minä olen nähnyt muutamia pääskysen poikia putoavan
tunkion päälle, koska he rupeavat ylön varhain voimiinsa luottamaan ja
lähtevät lentämään ulos pesästänsä ennenkuin siivet kantavat; ja koska he
putoavat tunkion päälle, tulee lumisade ja rajuilma ja vilu ja nälkä. Ja koska
heillä ei ole enää voimaa lentää ylös suojaan vanhimman pesään, niin täytyy
heidän tunkiolle kuolla viluun ja nälkään.
Voi, voi teitä! te onnettomat pääskysen pojat, jotka ylön varhain rupesitte
luottamaan voimainne päälle; miksi te lähditte ulos Vanhimman pesästä
ennenkuin siivet kantavat? Nyt katsoo Vanhin surkeudella teidän päällenne,
kuinka te makaatte lumisateessa ja rajuilmassa tämän maan päällä; mutta ei
Hän jaksa teitä enää ylösnostaa maasta ja kantaa takaisin pesään, koska te
olette niin suuriksi tulleet ja niin raskaiksi, ettei Hän enää jaksa teitä nostaa
ja kantaa. Ja kuitenkin olette te niin huonot ja voimattomat, ettette jaksa
itsekään lentää ylös ilmaan; ja nyt taidatte jäädä onnettomat raukat
kuolemaan tähän kylmään ilmaan, koska toiset pääskysen pojat, jotka ovat
pysyneet pesässänsä siihen asti, että heidän voimansa vahvistuu, lähtevät
lentämään lämpimään ilmaan, joka on toisella puolella maata, kussa aurinko
paistaa pään päältä ja ei enää laskeudu, mutta teidän täytyy silloin jäädä
kuolemaan tähän kylmään ilmaan, kussa ei ole ruokaa eikä juomaa pakkasen
aikana. Niin se käypi niille pääskysen pojille, jotka ylön varhain lähtevät ulos
vanhimman pesästä, ennenkuin siivet kantavat.
Mutta ne harvat sielut, jotka vielä ovat elämässä, joitten sydämessä on elävä
henki, jotka eivät vielä ole sokeiksi tulleet, jotka vielä näkevät, mistä tie
menee taivaaseen, astukaa ylös Siionin vuorelle ja katsokaa kuolleitten luita,
jotka makaavat hajallansa. Kuka niille hengen antaa, jotka niin
hajallansa makaavat maailman kedolla? Ne ovat ne synnissä kuolleet
mailman lapsukaiset suuren avaruuden alla, ne lapsukaiset, joita taivaallinen
Vanhin on polvillansa kerran verisaunassa suurella tuskalla ja verenvuodatuksella
synnyttänyt. Mutta rietas on niitä tappanut, ja Vanhemmalle on
tullut suuri murhe niistä lapsista, jotka niin nuorena kuolevat. Nyt täytyy
Hänen istua niitten lasten haudan päällä ja itkeä niinkuin Raakel, joka ei anna
itseänsä lohduttaa. Vaikka somempi olisi, että lapset istuisivat vanhimman
haudan päällä ja tulisivat kaipauksissa Hänen armollista läsnäoloansa. Mutta
nyt täytyy vanhimman murehtia lapsiansa, jotka niin nuorena ovat kuolleet.
Ei Hän taida enää saada nähdä niitä lapsia, jotka ovat vajonneet kuolleen
uskon hautaan, siellä he mätänevät ja ainoastansa luut jäävät.
Mitäs meidän pitää sanoman niistä lapsista, jotka niin nuorena ovat kuolleet?
Että Vanhimmalle tulee suuri murhe niistä, että Hän kaipaa niitä ja huutaa
heidän nimeänsä vielä heidän kuolemansa jälkeen. Voi minun poikani! suuri
Daavid poikansa kuoleman jälkeen, voi minun poika Absalom! Mutta mitä
kuolleet lapset tietävät siitä, vaikka murheellinen Vanhin huutaisi kuinka: voi
minun poikani! ei kuolleet raukat kuule enää rakkaan Vanhimman huutoa, ja
vaikka vielä Vanhin vuodattaisi katkeroita kyyneleitänsä heidän hautansa
päällä, ei ne tiedä niistä mitään. Ja koska ei ole enää monta lasta elämässä,
jotka Hänen nimeänsä huutavat ja Isäksi kutsuvat, niin minä surkuttelen niitä
lapsia, jotka niin nuorena ovat kuolleet, ja minusta on surkea nähdä, kuinka
suuri murhe on tullut Vanhimmalle. Mutta minä en saata Häntä lohduttaa,
enkä saata minä niitä kuolleita herättää, vaan minun täytyy sanoa niille
harvoille sieluille, jotka vielä ovat elämässä, että he varottaisivat itseänsä
käymästä vaarallisia paikkoja, kussa vihollinen on vartioitsemassa ja
kiljumassa ja ärjymässä niinkuin karhu tai jalopeura, joka luolastansa tulee.
Amen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Huoh! Raamattukin varoittaa monisanaisuudesta.
Helppoo ku heinänteko.
jaksaa/viitsii lukea tuollaisen pötkön?!