"Oikeusministeri Tuija Brax sanoi YLE Uutisille tiistaina, että kunnanvaltuustojen puheenjohtajia on tarkoitus kouluttaa mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta. Braxin mukaan koulutusta on toivottu ja "tää ei myöskään koske välttämättä vain ja ainoastaan perussuomalaisien joitakin ehdokkaita taikka nyt valittuja". Braxin mukaan "on meillä maahanmuuttovastasuutta monissa muissakin puolueissa"."
Herää kysymys, miksi vain maahanmuuttajiin kohdistuvan vihan ilmauksia pitää vaimentaa valtuustoissa. Miksi ruotsalaiset saavat ihan vapaasti ilmentää vihaansa suomalaisia vastaan?
Herää kysymys, miksi vain maahanmuuttajiin kohdistuvan vihan ilmauksia pitää vaimentaa valtuustoissa. Miksi ruotsalaiset saavat ihan vapaasti ilmentää vihaansa suomalaisia vastaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomalaiset eivät osaa eivätkä uskalla sanoa mielipidettään riittävän vahvasti vaikka suurin osa kansasta tietää vääryydet. Kansalaiset pelkäävät leimautuvansa jos avaavat suunsa liian voimakkaasti. Suomalaisessa kulttuurissa kritiikki yritetään aina hoitaa pois nolaamisella ja leimaamisella niin ettei kukaan uskalla puhua vääryyksistä tai viedä asioita eteenpäin.
empatia, tukeminen, yhdessä eläminen ymmärtäminen. Se täältä puuttuu. Mistä sitä voisimme löytää?
Kyllä pelkäämme vihaisia ihmisiä, ihmisiä, jotka eivät edes yritä ymmärtää. Toki ymmärrämme heitäkin, rajat ja vastaanotto on täällä, tai siellä tai tuolla. mutta välillä jokaisen olisi hyvämennä itseensä, koettaa miettiä, löytää rauha, silloin ei ole tarvetta mesota, huudella, vaan voi tehdä yhteistyötä, hyviä aloitteita, hyviä ratkaisuja
mies, päivää, kirvesvartta!