En paljon kirjoittele mihinkään, mutta nyt ajattelin pienen jutun laittaa.
Tapahtui viime kesänä, kun olimme mieheni kanssa Euroopassa pidennetyllä viikonloppu kaupunkilomalla. Hotellihuoneemme oli aivan pääkadun varrella ja aina joka hotellissa, missä yövymme täytyy tietenkin harrastaa sitä panemistakin, niinkuin sitten tietysti täälläkin.
Kun olimme saapuneet huoneeseemme, oli jo aika pimeää ja heti mieheni alkoi riisua itseään ja minua.
Meillä oli siellä kaikki valot päällä ja emme välittäneet, mitä tapahtuu kadun toisella puolella olevassa talossa. Olen aika hyvännäköinen, vaikka
olenkin jo melkein viisikymppinen. Siinä sitten mieheni tuli takaapäin sisääni ja piti suuria rintojani käsissään. Minä katselin suoraan ikkunassa ulos vastakkaista taloa ja liikehdin panemisen tahdissa. Ei siinä kovin kauan tarvinnut liikkeitä tehdä, kun mieheni alkoi olla valmis ja kyllä minullakin paikat kostuivat oikein kunnolla, joten orkku oli lähellä. Samassa naapuritalossa syttyi valot ja siellä oli äijä kulli kädessä seurannut meidän panemistamme ja runkkasi. Mieheni otti kullinsa ulos ja ruiski rasvat selälleni ja naapurin ukko lähetti lastinsa päin ikkunaa.
Minä nousin itse pokkana ylös ja kohottelin tissejäni ja hieroin vähän tuuheaa vittuani.
Homma jäi ja sain kyllä aika orkut siinä ja niin myös mieheni, toivottvasti myös naapuri oli tyytyväinen näkemäänsä, minä ainakin koitin siihen malliin näyttäytyä, että olisi ollut tyytväinen.
Näin teimme kolmena iltana ja en tiedä sitten, että oliko meillä yleisöä joka kerta? Saattoi olla enemmänkin ja se olisi ollut vain hyväksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.