Hyvä

Kouluruuasta Parkanossa Ylä-Satakunnassa .Olenkin ihmetellyt,kun tyttö aina silloin tällöin on valittanut ruuasta.Katsoin ensi viikon ruokalistoja ja mietin miksi Parkanossakin ei voisi tarjota ihan normaalia ruokaa,mistä muksut tykkää.Naapurikunnissa on ymmärretty mitä ruokaa syödään.
112075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ruokalistassa?

Äänestä

minkä päivän/päivien ruokaa tarkoitat
minäkin kävin Parkanossa koulua yli 30.vuotta sitten silloin kyllä suurin piirtein kaikki oli paikalla kouluruokailussa. Ei käyty paikallisella huoltoasemalla syömässä, ja ei pitäisi käydä mielestäni nytkään.Pitsoja kai nykyisin vain pitäisi olla. Kyllä pitää voida edellyttää oppilaillekkin jotain kuria ja vastuuntuntoa.Kyllä kaikkia normaaliruokia pitää oppilaiden syödä ja jos ei kelpaa niin on syömättä.eikä pitäisi sallia kylällä hyppimistä ollenkaan.kyllä siinä keskittyminen koulunkäyntiin menee.Eiköhän sitä pitkäjänteisyyttä pitäisi jo koulussa olla tulevaisuutta, työelämää varten.On se nyt nähty mitä seuraa jos lapset hallitsee eikä aikuiset.

Äänestä

Oli tosiaan hyvä kirjoitus Ylärissä kouluruoasta. Ovatko pelkkä maksalaatikko, kanaviilokki tai tilliliha tämän päivän perheiden laittamia ruokia? Inhosin näitä ruokia on kouluaikana 80-luvulla ja samat listat pyörii edelleen. Yläasteella vielä sekoiteaan alkuviikon riistakiusaus torstain makaronilaatikkoon ja edellisen päivän palapaisti on tämän päivän jauhelihakastikkeen joukossa tai nuorille syötetään rautaista jauhelihakastiketta eli kastiketta, johon on sotkettu maksaa. Ruoka-ainekset ovat kyllä hyviä, mutta kuka tällaista sekoiteltua ruokaa söisi meistä aikuisista? Jäädään odottelemaan koulun kanssa tehtävää yhteistyötä ruokalistan uusimiseksi!

Äänestä
  • Kyllä se on siitä laittajastakin kiinni, meillä lapset syövät oikein mielellään laittamaani tillilihaa, kanaviilokkia, lihakeittoa, ns. läskisoosia ym. tavallista ruokaa, pitää vain osata tehdä niitä eli ei heitetä sekaan kaikkia jänteitä, luita ja nahkoja jotka narskuvat hampaisssa ja kastike ei saa näyttää lattianpesuvedeltä !

    Äänestä

  • maistuu meillä kirjoitti:

    Kyllä se on siitä laittajastakin kiinni, meillä lapset syövät oikein mielellään laittamaani tillilihaa, kanaviilokkia, lihakeittoa, ns. läskisoosia ym. tavallista ruokaa, pitää vain osata tehdä niitä eli ei heitetä sekaan kaikkia jänteitä, luita ja nahkoja jotka narskuvat hampaisssa ja kastike ei saa näyttää lattianpesuvedeltä !

    Selkeyttä koulujen ruokalistoihin.Perusruokia.Ketä houkuttelee kalaa talontapaan ,kanaa talontapaan jne. Vai onko ruokalistojen laatiminen
    oikeilla nimillä niin hankalaa,vai mistä johtuu? Ei ihme että ruoka haetaan muualta. Ruokailuun voisi esim.vaihteluksi kehitellä teemaviikkoja tai päiviä. Toiveruokapäiviä. Samoista raaka aineista kun voi tehdä hyvää ja maittavaa ruokaa tai jotakin epämääräistä mössöä kuten nuoriso puhuu.

    Äänestä

  • maistuu meillä kirjoitti:

    Kyllä se on siitä laittajastakin kiinni, meillä lapset syövät oikein mielellään laittamaani tillilihaa, kanaviilokkia, lihakeittoa, ns. läskisoosia ym. tavallista ruokaa, pitää vain osata tehdä niitä eli ei heitetä sekaan kaikkia jänteitä, luita ja nahkoja jotka narskuvat hampaisssa ja kastike ei saa näyttää lattianpesuvedeltä !

    Lopettakaa nyt helvetti vieköön se jatkuva valitus ruuasta sun muusta turhasta!
    Ne ihmiset jotka jatkuvasti valittavat kakaroiden asioista ,eivät itse viitsi laittaa kunnon ruokaa, eivätkä taida lapset edes tietää mitä se on!!!kaikkihan ei maistu hesesössöiltä.
    Laittakaa uusi "kurmee"ravintola pikkumussukoillenne pystyyn , ja maksakaa ruokanne itse!!!!
    Parkanon kouluissa on tosi hyvä ja monipuolinen ruoka!Kiitos keittiön väet!!

    Äänestä

  • valitus kirjoitti:

    on turha urputtaa kenenkää! Harvassa kotitaloudessa nykyään syödään monipuolisesti, ja ruokaajat ovat mitä sattuu, koska monesti vanhemmat ovat työssä. Kouluruoka on monille ainoa säännöllinen ruokahetki. Ilmainen kouluruoka tuskin on enää moniakaan vuosia, joten kannattaa nauttia siitä kun vielä voi.

    Äänestä

  • Hyvää ja maukasta kirjoitti:

    Jo ihan lain pohjalta.

    Mutta on tietysti järkevää opettaa lapset normaaliin kouluruokaiuluun ja sen säännöllisyyteen. Keittiöhenkilökunta tehköön kaikkensa kunnon ravinnon puolesta. Makuasioista ei sovi kiistellä ja vanhemmat hoitakoon hommansa kotona!! Tällä varmaan mennään eteenpäin?

    Äänestä

  • valitus kirjoitti:

    Lopettakaa nyt helvetti vieköön se jatkuva valitus ruuasta sun muusta turhasta!
    Ne ihmiset jotka jatkuvasti valittavat kakaroiden asioista ,eivät itse viitsi laittaa kunnon ruokaa, eivätkä taida lapset edes tietää mitä se on!!!kaikkihan ei maistu hesesössöiltä.
    Laittakaa uusi "kurmee"ravintola pikkumussukoillenne pystyyn , ja maksakaa ruokanne itse!!!!
    Parkanon kouluissa on tosi hyvä ja monipuolinen ruoka!Kiitos keittiön väet!!

    Yhdyn edelliseen puhujaan!!

    Äänestä

  • edelliseen puhujaan kirjoitti:

    Yhdyn edelliseen puhujaan!!

    yhdyt ootteko jo pitkäänkin harrastaneet.Ihmettelen näitä tyyppejä jotka kirjoittelee asioista josta eivät tiedä mitään,liekö lapsia heillä ollenkaan.

    Äänestä

tuosta kouluruuasta,mutta oli varmaan virhe vaikka olisin vain halunnut saada ruokalistat sisältämään kotiruokaa mistä lapset pitää.Kirjoitukseni oli mielestäni hyvässä hengessä kirjoitettu enkä mitenkään väheksynyt keittäjien ammattitaitoa.Haluankin nyt korjata muutaman asian mitä kirjoituksissa on ollut.Ensinnäkin lapseni ei ole mitään hellantelttuja kuten joku näpyissä kirjoitti tuntemattomana tietenkin.Meillä syödään hesen hampurilaisia ehkä kerran kuukaudessa ja ei koskaan päivän ruokana.Meillä ei syödä pullamössöä niinkuin joku esitti asian ja ei meillä syödä kyllä "maksiakaan" niin kuin tänään ylärissä oli tuntemattomana tuokin.Kodissamme laitamme normaalia kotiruokaa jota pojat kyllä aina syövät.Jossain kirjoituksessa joku epäili ruuanlaittotaitojammekin.Parkanossa on näköjään hankala saada rakentavaa keskustelua aikaan,mutta onhan se todettu jo muissa asioissakin.Puolestani lopetan kirjoittelun tähän niin täällä kuin Ylärissä,koiranpaska keskustelut jatkukoot nehän ne tärkeämpiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjoitus kirjoitti:

Kouluruuasta Parkanossa Ylä-Satakunnassa .Olenkin ihmetellyt,kun tyttö aina silloin tällöin on valittanut ruuasta.Katsoin ensi viikon ruokalistoja ja mietin miksi Parkanossakin ei voisi tarjota ihan normaalia ruokaa,mistä muksut tykkää.Naapurikunnissa on ymmärretty mitä ruokaa syödään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu