rantabulevardi

Kuka on vastuussa Ratinansillan 40 km/t:sta?

Siellä ei ole enää suojatietä keskellä, joten ei ole mitään perusteita, miksi ajaminen on tehty vaarallisemmaksi, kun ajorata on kapeampi ja toinen kihna vieressä.

Kauheat ruuhkat Hämeenpuistossa, on se kumma, ettei suunnittelijat usko.
16567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eihän se ole edes valmis kokonaisuus vielä. Tuo 40 km/h on ilmeisesti sen vuoksi, koska tähän Tampereen valtatielle tulee aikanaan sisäänajorampit uuteen kauppakeskukseen.

Ramppeja tulee yhteensä 5, ulos- ja sisäänajorampit sekä itä-, että länsisuuntaan Tampereen valtatietä, jotka johtavat maanalaiseen kiertoliittymään (liikenneympyrä), joka sijaitsee suunnilleen nykyisen vuolteenkadun sekä Tampereen valtatien kohdalla. 5. ramppi on extra-poistumisramppi, josta pääsee kauppakeskuksesta suoraan risteykseen itäsuuntaan kääntymään oikealle Hatanpään valtatielle.

Tällä hetkellä puretaan Ratinan Shelliä, jonka jälkeen puretaan Matkahuollon vanha rahtiasema sekä Tampereen valtatien toiselta puolelta sähkölaitoksen verstas ja varastorakennus.

Kun kauppakeskuksen rakennustyöt alkavat alkuvuonna 2009, poistuu Vuolteenkatu käytöstä oman arvioni mukaan n. vuoden ajaksi, koska katua ei voida siirtää uudelle paikalleen (Matkahuollon vanhan rahtiaseman keskikohdille) ennen kuin kauppakeskuksen maanalainen rakentaminen on valmis, sillä uuden kauppakeskuksen maanalaiset tilat ja kulkuyhteyden rakennetaan aivan kiinni linja-autoaseman kellarikerrokseen. Vuolteenkatu ei voi myöskään jäädä siksi aikaa nykyiselle paikalleen, koska kauppakeskus ulottuu lähes ratinan stadioniin kiinni.

Äänestä
  • Se selittää, tietysti.

    Kokonaan toinen juttu, onko tuollaiselle kauppakeskukselle tosiaan kysyntää.

    Liikenneruuhkat sitten ovat vain luvassa pahentua.

    Äänestä

  • ei kai sitä bulevardia ensi... kirjoitti:

    Se selittää, tietysti.

    Kokonaan toinen juttu, onko tuollaiselle kauppakeskukselle tosiaan kysyntää.

    Liikenneruuhkat sitten ovat vain luvassa pahentua.

    On näet niin, että koskikeskuksessa käyvät ihmiset kulkevat usein julkisilla. Koskikeskuksen kauppakeskus on nimenomaan kaupunkilaisille tarkoitettu kauppakeskus ja sen tarkoitus on pitää kaupungin keskusta elävänä päinvastoin kuin nämä keskelle ei mitään rakennettavat hehtaarihallit jotka on tarkoitettu perheellisille ja maalaisille.

    Toivottavasti nyt osataan huomioida jo suunnittelussa, myös julkisen liikenteen tarpeet paremmin kuin aikaisemmin.

    Äänestä

  • tuskin lisääntyvät kirjoitti:

    "On näet niin, että koskikeskuksessa käyvät ihmiset kulkevat usein julkisilla. Koskikeskuksen kauppakeskus on nimenomaan kaupunkilaisille tarkoitettu kauppakeskus ja sen tarkoitus on pitää kaupungin keskusta elävänä..."

    Rampit ja muut yhteydet sekä myös uusi linja-autoaseman etupiha on suunniteltu nimenomaan polkupyörille ja rullaattoreille eikä maalaisten ajopeleille.

    Jos lasketaan, että polkupyörä ja rullaattori vievät tilaa 78% vähemmän kuin autot, niin tältä pohjalta on arviotu, että liikennemäärät putoavat vuosikymmenessä noin puoleen nykyisestä - näin on myös uusi bulevardi mitoitettu.

    Sitten kun Tampereen länsimetro valmistuu, yksi asema tulee muuten Pyhäjärven rantaan entisen alkoholistiasuntolan kohdalle, vähenee liikenne entisestään, jolloin bulevardin kaksi kaistaa voidaan metsittää tai tehdä luomuperunapeltoja.

    Äänestä

  • DeGröna kirjoitti:

    Kuinka mielelläni ostelisin Koskikeskuksen K-kaupasta ruokaa, mutta kun ei sitä jaksa kantaa kotiin bussille.

    Siinä se rajoitus - ai niin, mutta onhan sillä se oma pysäköintihalli: kuka sinne sitten pysäköi, jos ostoksilla oletetaan käyvän keskimäärin jalan.

    Äänestä

  • ramppien länsipuolelle tulee Voimakadun liittymä ja siihen liikennevalot. 40-rajoitus voitaisiin aivan mainiosti aloittaa, jos on tarvis, vasta sen itäpuolelta.

    Lisäksi, rampit eivät vaadi 40-nopeutta. Teillä on ramppeja kaikenlaisilla nopeuksilla. Vauhtia voi hiljentää vasta rampilla, kuetn tapana yleensä on. Ei ramppi vaadi 40-nopeutta jo Hämeenpuistosta asti. Ja kuten sanoin, onhan ne Voimakadun liikennevalotkin pätkimässä.

    Eliitin mukavuus on ko. rajoituksen ainoa syy.

    Äänestä

  • mainitsemiesi kirjoitti:

    ramppien länsipuolelle tulee Voimakadun liittymä ja siihen liikennevalot. 40-rajoitus voitaisiin aivan mainiosti aloittaa, jos on tarvis, vasta sen itäpuolelta.

    Lisäksi, rampit eivät vaadi 40-nopeutta. Teillä on ramppeja kaikenlaisilla nopeuksilla. Vauhtia voi hiljentää vasta rampilla, kuetn tapana yleensä on. Ei ramppi vaadi 40-nopeutta jo Hämeenpuistosta asti. Ja kuten sanoin, onhan ne Voimakadun liikennevalotkin pätkimässä.

    Eliitin mukavuus on ko. rajoituksen ainoa syy.

    Noin juuri, mutta varmaankin on ajateltu sitä, että kuinka moni tuossa tapauksessa tosiaan ajaisi rajoitusten mukaisesti edes tuossa ramppien kohdalla, jos 40km/h alkaisi vasta siinä.

    Mielenkiintoista on muuten nähdä, miten liikennejärjestelyt toteutetaan tuolla kohdalla ramppien rakentamisen aikana.

    Hyvä silti, että saadaan uusi Koskikeskusta isompi kauppakeskus houkuttelemaan Tampereelle uusia erikoisliikkeitä, joita on lähinnä pääkaupunkiseudulla.

    Tuossa ylempänä muuten puhuttiin Koskikeskuksesta (jonka omistaa Citycon Oyj), mutta tämä uusi kauppakeskus on Ratinakeskus (jonka omistaa Sponda Oyj).

    Ratinan kauppakeskuksessa on 3 maanalaista (2 autoille, 1 liiketiloille), 2-4 maanpäällistä (2 linja-autoaseman, 4 stadionin puolella) kerrosta sekä 8 kerroksen korkuinen ravintolatorni, josta on komeat näkymät Ratinan suvantoon.

    Sponda Oyj maksoi Tampereen kaupungille 20 miljoonaa euroa tontista. Kauppakeskuksen rakentaminen tulee kokonaisuudessaan maksamaan Spondalle n. 200 miljoonaa euroa.

    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------
    NIILLE, JOTKA EIVÄT TIEDÄ MISTÄ RAMPEISTA ON KYSE, SUOSITTELEN TUTUSTUMAAN ALLA OLEVAAN ASEMAPIIRROSKUVAAN

    Ratinan kauppakeskuksen asemapiirros (kopioi koko linkki selaimeen):
    http://193.111.93.11/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=0&docid=3132333932323a31&dalid=20.8.2008 13:28:47&extension=pdf

    Ratinan kauppakeskuksen pienoismalli (kopioi koko linkki selaimeen):
    http://193.111.93.11/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=0&docid=3132333932303a31&dalid=20.8.2008 13:31:14&extension=pdf

    Äänestä

  • BIG^K kirjoitti:

    Kuvat löytyvät myös täältä (kopioi koko linkki selaimeen):

    http://193.111.93.11/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epjattn.htm?YLA 26.8.2008 15:00:00 258 0

    Tuleeko siis vanhan huoltoaseman tilalle uusi kauppakeskus? Siihen tietysti voi joku kävelläkin, mutta miten ihmeessä Ratinan silta siihen liittyy?!

    Järven toiselle puolelle sitten taas kukaan ei kävelisi ostoksille, Nokian ja Hasan työntekijät korkeintaan autolla.

    Äänestä

Syy 40-rajoitukseen on tulevat eliitin asuinsijat Ratinan rannassa. Tällä tavoin lasketaan rengasmelua eli melutasoa, että eliitti voi rauhassa hörppiä aamukahvinsa parvekkeillaan.

Ei siihen uuteen rajoitukseen mitään muuta syytä ole.

Äänestä
  • Hittojako jonkun rikkaan turvallisuudesta! Amisten pitää saada ajaa tuo muutaman sadan metrin matka kovempaa, muuten menee elämästä sisältö!

    Äänestä

  • on väärin! kirjoitti:

    Hittojako jonkun rikkaan turvallisuudesta! Amisten pitää saada ajaa tuo muutaman sadan metrin matka kovempaa, muuten menee elämästä sisältö!

    puhu kylläkin rikkaiden rauhasta juoda aamukahvinsa, ilman amisten autonregas melua. Nop jaa epäilen kyllä, että ei rengasmelu riittäis sinne snopien nurkille, mutta jos amis ny oikeesti pelkää että muilla on mukavaa, niin ainahan voi heittää lenkin keskustorinkautta, saa siinä sitten rauhassa turhautua liikenne valoissa, kaivella sieraintaan bussin perässä jökötellessä ja kiskaista keuhkoonsa kunnon diisseli pöhinää, olis si ilosella tuulella siä sorvin äärellä ja tulis työnteostakin jotain vai miten senymeni....

    Äänestä

  • amisten autonregas melu kirjoitti:

    Koko bulevardi on ruma eikä mikään bulevardi, bulevardeja pitää päästä kävelemään ja ne sijaistevat järven rannassa - nythän uudet talot pilaa tuon jokamiehen oikeuteen perustuvan maiseman.

    Bulevardin lamput ovat liian kirkkaita, kun katsoo ylöspäin.

    Äänestä

  • tässä vaiheessa perusteltua kirjoitti:

    Koko bulevardi on ruma eikä mikään bulevardi, bulevardeja pitää päästä kävelemään ja ne sijaistevat järven rannassa - nythän uudet talot pilaa tuon jokamiehen oikeuteen perustuvan maiseman.

    Bulevardin lamput ovat liian kirkkaita, kun katsoo ylöspäin.

    Mikä on se maisema, jonka jokamiehen oikeuteen perustuvan ihailun talot pilaa, tai mitä hittoa sitten tarkoitatkaan?

    Äänestä

  • tietää lisää kirjoitti:

    Mikä on se maisema, jonka jokamiehen oikeuteen perustuvan ihailun talot pilaa, tai mitä hittoa sitten tarkoitatkaan?

    ja miettii, kenellä on varaa ostaa niistä asuntoja

    Äänestä

Vähiten ruuhkaa tulee kaupunkialueella jos ajoneuvot kulkisivat noin 33 km tunnissa. Tiedäthän että pienemmällä nopeudella samalle katuosuudelle mahtuu enemmän ajoneuvoja ja katuverkon kapasiteetti päästää läpi suuremman määrän liikennevirtaa? Ajoratoja kavennetaan jotta ihmiset ajaisivat rajoitusten mukaan - pelkkä nopeusrajoitus ei itsessään auta juuri mitään, ihmiset eivät sitä usko.

Nopeusrajoitukset on alun alkaeen keksitty tien kapasiteetin parantamiseen, ei siis turvallisuushakuisesti. Mielenkiintoisia asioita, joita voi opiskella Tampereella esim. avoimessa teknillisessä yliopistossa liikennejärjestelmien ja kuljetustekniikan perusteissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on susi ! kirjoitti:

Kuka on vastuussa Ratinansillan 40 km/t:sta?

Siellä ei ole enää suojatietä keskellä, joten ei ole mitään perusteita, miksi ajaminen on tehty vaarallisemmaksi, kun ajorata on kapeampi ja toinen kihna vieressä.

Kauheat ruuhkat Hämeenpuistossa, on se kumma, ettei suunnittelijat usko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu