Aiemmin elin mukavia aikoja, matkustelin ja harrastin kieliä sekä luin paljon, ajatteli vielä opiskella jotain. Näin oli, vaikka olin vuosia sitten sairastunut masennukseen. Siitä selvisin, on ollut hyvät lääkkeet ja ystäviä, jotka auttoivat jaksamaan.
Vuosi sitten sairastuin nivelreumaan, ja tästä alkoi paha alamäki. Toimintakykyni aleni kertaheitolla, jouduin ottamaan (onneksi sain) kotipalvelun, joka hoitaa kaupassa ja asioilla käynnin, pesevät pyykit jne. auttavat kotitöissä. Omilla käsillä en pysty kaikkea tekemään enkä pysty enää kovin hyvin liikkumaan, mulla tämä vaikutti liikuntakykyyn merkittävästi.
Koska en pysty enää lähtemään noin vain kävellen jonnekin, joudun olemaan aika paljon kotona, yksin tietenkin koska ei ole perhettä eikä puolisoa. Kotipalvelu käy kaksi kertaa viikossa, ja aina joku ystävä poikkeaa, joten jonkun verran seuraa on. En valita yksinäisyyttä, vaan sitä että minusta ei ole enää mihinkään.
Mun on vaikea tehdä esim. kotitöitä vaikka mieli tekisi, tänäänkin meinasin tiskata ja vähän siivota keittiötä, mutta ei siitä mitään tullut, olen ollut tänään vähän huonovointinen. Usein mua huimaa ja se on hankalaa, tänään ei huimannut, mutta jalat on ollut turrana ja niitä pistelee, jalkateriä puuduttaa.
En tahdo jaksaa enää keskittyä lukemiseen, ja kielien harrastaminenkin tuntuu välillä olevan vaikeaa, vaikka se on ollut minulle aina helppoa. Tänään yritin vähän lukea, mutta ei siitäkään oiekin mitäään tullut.
Kaiken lisäksi mulle on nykyään jotenkin vaikeaa esim. mennä suihkuun,en jaksa huolehtia hygieeniastani, en jaksa rasvata jalkoja, en tahdo saada edes hampaita pestyä vaikka pitäisi.. jotenkin tuntuu että kaikki mitä olen aiemmin tehnyt, on muuttunut niin hankalaksi ja vaikeaksi. En tiedä miten tämän tilanteen muuttaisin, että voisin taas olla kuin muutkin ihmiset. En kehtaa edes mennä ulos tai jonnekin paikkaan, missä on muita ihmisiä, koska häpeän itseäni valtavasti.
Jotenkin on mennyt usko itseeni ja koko elämään, en tahtoisi jaksaa...
Vuosi sitten sairastuin nivelreumaan, ja tästä alkoi paha alamäki. Toimintakykyni aleni kertaheitolla, jouduin ottamaan (onneksi sain) kotipalvelun, joka hoitaa kaupassa ja asioilla käynnin, pesevät pyykit jne. auttavat kotitöissä. Omilla käsillä en pysty kaikkea tekemään enkä pysty enää kovin hyvin liikkumaan, mulla tämä vaikutti liikuntakykyyn merkittävästi.
Koska en pysty enää lähtemään noin vain kävellen jonnekin, joudun olemaan aika paljon kotona, yksin tietenkin koska ei ole perhettä eikä puolisoa. Kotipalvelu käy kaksi kertaa viikossa, ja aina joku ystävä poikkeaa, joten jonkun verran seuraa on. En valita yksinäisyyttä, vaan sitä että minusta ei ole enää mihinkään.
Mun on vaikea tehdä esim. kotitöitä vaikka mieli tekisi, tänäänkin meinasin tiskata ja vähän siivota keittiötä, mutta ei siitä mitään tullut, olen ollut tänään vähän huonovointinen. Usein mua huimaa ja se on hankalaa, tänään ei huimannut, mutta jalat on ollut turrana ja niitä pistelee, jalkateriä puuduttaa.
En tahdo jaksaa enää keskittyä lukemiseen, ja kielien harrastaminenkin tuntuu välillä olevan vaikeaa, vaikka se on ollut minulle aina helppoa. Tänään yritin vähän lukea, mutta ei siitäkään oiekin mitäään tullut.
Kaiken lisäksi mulle on nykyään jotenkin vaikeaa esim. mennä suihkuun,en jaksa huolehtia hygieeniastani, en jaksa rasvata jalkoja, en tahdo saada edes hampaita pestyä vaikka pitäisi.. jotenkin tuntuu että kaikki mitä olen aiemmin tehnyt, on muuttunut niin hankalaksi ja vaikeaksi. En tiedä miten tämän tilanteen muuttaisin, että voisin taas olla kuin muutkin ihmiset. En kehtaa edes mennä ulos tai jonnekin paikkaan, missä on muita ihmisiä, koska häpeän itseäni valtavasti.
Jotenkin on mennyt usko itseeni ja koko elämään, en tahtoisi jaksaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
reumassa ole aina välillä parempia aikoja, jolloin pystyy taas elämään normaalia elämää? Ikävä sairaus tuo on, mutta senkin kanssa voi oppia elämään.
Kyllä reuman kanssa tietenkin niitä parempiakin aikoja tulee. Nyt kun on kylmä, niin kädet ovat kipeät ja sormet kankea, samoin varpaat kipuilee.
Ei tässä kaikki. Kesällä mulla todettiin astma ja sain siihen lääkkeen, ei ahdista henkeä nyt. Mutta tulin syyskuussa kauhean kipeäksi, selkä lapojen välistä niin että en saanut enää selkää suoraksi. Aamut olivat tosi pahoja, kun yön nukuin samassa asennossa. Kipulääkkeitä on mennyt kohtalainen määrä. Selkä kuvattiin ja todettiin vähän vikoja, reumalääkäri sanoi että osteoporoosi on. Reuma ja kortisonilääke ovat edesauttaneet sen syntyyn. Taas lisää lääkkeittä
Mulla on edelleen ne masennuslääkkeet, mutta olen silti ollut nyt välillä hyvin masentunut. En koe enää mitään iloa elämässä, jos joskus pieni valonsäe näkyy, sekin menee pian ohi. En tiedä pitäiskö mun mennä mt- toimistoon? Usein kun tuolla sängysssä makaan, ajattelen miten helppoa olisi kun kuolis pois...
Rahat palaa kaikki sairastamiseen, ei ole ollut varaa edes parturiin moneen kuukauteen, hiukset hapsottaa, nekin jo harmaat. En jaksa mennä pesulle kuin kerran viikossa, peilikuvani on aivan karmea.
En tunne olevani enää oma itseni, olen ikään kuin jäänyt sairauksien vangiksi enkä pääse irti tästä noidankehästä. Ei auta vaikka kuinka yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni.. en usko sellaiseen.
http://www.reumaliitto.fi/sivut/etusivu/
> VERTAISTUKI < samaa potevien kanssa keskusteleminen ! !
Minun kohdallani on kuitenkin varmaan enemmän kyse masennuksesta, koska sairastan sitä ja nimenomaan masennus ja ahdistus on syynä siihen, ettei jaksa enää edes itsestään huolehtia. Reumaliittoon kuulun, muttei sitä ole ollut mulle mitään hyötyä, eikä se paranna mun elämänlaatua millään tavalla.