Velkavanki

Tilanteeni on tosi epätoivoinen, enkä oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä,jotta tästä selviää. Osaako kukaan neuvoa. Ostin puolitoista vuotta sitten asunto-osakkeen. Asuin silloin avoliitossa, mutta meille tuli ero vuosi sitten. Asunto minun nimissä. Sitten ajattelin viime talvena laittaa asunnon myyntiin. Teetin kuntotarkastuksen ja sitten sen jälkeen kävi terveystarkastaja. Asunnossa kosteusvaurioita, jotka selvisi minulle siis silloin viime talvena. Oltiin kyllä jatkuvasti sairaina, mutta en itse osannut epäillä asuntoa. Terveystarkastaja kehotti meitä muuttamaan asunnosta pois. Ja nyt olemme asuneet kohta 8 kk:tta evakossa. Olen tähän asti maksanut molempien asuntojen menoja n. 1500e kk:ssa. Jouduin jäämään sairauslomalle useammaksi kuukaudeksi ja nyt olen työttömänä, enkä tytön jatkuvan sairastelun takia pysty menemään töihin. Tyttö joutuu käymään eskarinkin uudestaan, kun sairastellut niin paljon. Otin keväällä asianajajan olen ollut asumisterveysliittoon yhteydessä, sitten syksyllä vaihdoin asianajajaa, lisäksi olen myynyt kohta kaiken irtaimen mistä nyt jotakin saa, lisää lainaa olen joutunut ottamaan. Asunto on ollut välittäjällä myynnissä 4KK.tta, mutta välittäjä ei ilmeisesti yritä edes myydä asuntoa, ei halua itselle vaikeuksia varmaankaan. Nyt asuntoa jonkun verran rempattu taloyhtiön kustannuksella, josta minä maksan suurimman osan. Mutta tämä on loputun suo. Ja nyt en enää pysty maksamaan mitään. Tiesin, että jossain tulee raja, mutta luulin, että tämä asia selviäisi ennen sitä, mutta toisin kävi. Nyt olen ilmoittanut pankille, etten pysty enää hoitamaan lainoja.Asunto menee pakkohuutokauppaan, mutta emme sinne enää takaisin olisi halunneetkaan, koska en usko että se niin kuntoon tuleekaan, että pystyttäisi sielä asumaan, enkä edes selväisi enää niistä veloista,jotka ole joutunut ottamaan lisää ja asunnon yhtiövastike nousee koko ajan, nyt juuri kuulin että yhtiössä taas toinen asunto rempan kohteeksi, josta minä käytännössä maksaisin taas suurimman osan, koska tämä minun asunto isoin taloyhtiössä. En vaan enää jaksa tätä. Minulla kaksi lasta, jotka tarvitsevat minua vielä pitkään. Mutta en tiedä mitä teen.
91968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kannattaisi nyt ennen kaikkea selvitellä kosteusvaurioiden vastuunjakoa. Kiinteistöliiton sivuja siteeraten:

"Jos huoneistossa esiintyvä vesivahinko on aiheutunut joko eristyksen puutteesta tai viasta tai putkistovuodosta, korjausvastuu kuuluu siis yhtiölle. Yhtiön täytyy tällöin korjata kunnossapitovastuullaan olevat vauriot siten, että huoneisto saatetaan korjausta edeltävään, kiinteistön alkuperäiseen tasoon.

Jos taasen osakkeenomistaja omalla toiminnallaan aiheuttaa vesivahingon huoneistossaan, ei yhtiö ole korvausvelvollinen. Jos osakkeenomistaja esim. tekee huoneistossaan muutostyön, jonka seurauksena vesivahinko syntyy, on hän siis itse siitä vastuussa. Tämä aiheuttamisperusteinen vastuu ei kuitenkaan siirry huoneiston uudelle osakkeenomistajalle, vaan silloin täytyy yhtiön asunto-osakeyhtiölakia noudattaen korvata vahingot ja hakea korvausta muutostyön tehneeltä aikaisemmalta osakkeenomistajalta. Myös asunnon laitteiden virheellinen käyttö saattaa aiheuttaa osakkaalle korjausvastuun."

Äänestä
  • Osa vahingoista on edellisten omistajien aiheuttamia, tehneet remonttia ilman taloyhtiön lupaa ja valvontaa. Sitten toinen osa taloyhtiön huonon hoidon vuoksi. Nyt taloyhtiö korjaa kylpyhuoneen ja laittaa salaojitukset kuntoon. Hakee kai korvauksia kylpyhuoneen osalta edelliseltä osakkaalta.

    Äänestä

  • aloittaja... kirjoitti:

    Osa vahingoista on edellisten omistajien aiheuttamia, tehneet remonttia ilman taloyhtiön lupaa ja valvontaa. Sitten toinen osa taloyhtiön huonon hoidon vuoksi. Nyt taloyhtiö korjaa kylpyhuoneen ja laittaa salaojitukset kuntoon. Hakee kai korvauksia kylpyhuoneen osalta edelliseltä osakkaalta.

    Kirjoitit avauksessasi "Nyt asuntoa jonkun verran rempattu taloyhtiön kustannuksella, josta minä maksan suurimman osan". Tätä en täysin ymmärtänyt. Jos kyse on noista kosteusvaurioista, jotka eivät ole sinusta johtuvia, niin tällöin yhtiön kuuluu maksaa kaikki nuo remontit ja käydä sitten omaa taisteluaan edellistä osakkeenomistajaa vastaan. Sinun tehtäväsi ei ole sen paremmin toimia maksajana kuin rahanlainaajanakaan tuossa asiassa.

    Kannattaa myös selvittää mikä on edellisen osakkeenomistajan ja taloyhtiön vastuu sinulle syntyneistä lisäasumiskustannuksista. Myös se kannattaa selvittää onko sinulla velvollisuutta maksaa remontoitavasta asunnosta täyttä yhtiövastiketta, kun asunto ei kerran ole asumiskelpoinen. Tähän liittyen Asunto-osakeyhtiölaissa sanotaan: "Siihen saakka, kunnes tuhoutunut huoneisto on uudelleen rakennettu, sen hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistaja on velvollinen maksamaan yhtiövastiketta vain huoneiston rakentamiskustannusten kattamiseksi sekä osallistumaan hoito- ja ylläpitomenojen kattamiseen kohtuullisella osuudella, jota määrättäessä on otettava huomioon asumismahdollisuuden puuttuminen."

    Äänestä

  • old_profile_23682 kirjoitti:

    se tarkoittaa että osakkaat (asukkaat) maksavat korotetun vastikkeen muodossa.Toki aloittaja ei maksa siitä suurimpaa osaa vaan se korjaus on yhteisvastuullinen kaikkien asukkaiden kanssa.

    Äänestä

  • maksaa niin kirjoitti:

    se tarkoittaa että osakkaat (asukkaat) maksavat korotetun vastikkeen muodossa.Toki aloittaja ei maksa siitä suurimpaa osaa vaan se korjaus on yhteisvastuullinen kaikkien asukkaiden kanssa.

    Niin juuri. Mutta kun omistan puolet suuremman asunnon kuin toiset, niin silloin maksan myös remonteista suurimman osan. Tästä ja tulevista, joita varmasti tulee olemaan. Tietysti olisi pitänyt ajatella sitä silloin jo, kun ostin asunnon. Mutta asunto oli viimeisen päälle laitettu ts. peitetty virheet. Ja myyjät vielä vakuuttivat, että kaikki remontit on tehty, putkiremonteista lähtien. Mutta ei ollut nekään tehty, mutta ei ollut isännöitsijäntodistuksessa mitään mainintaa silloin, mutta nyt on, että tulossa. Ja kattoremonttia alettiin tekeen heti syksyllä, vaikka sekin oli kuulemma tehty. Tyhmästä päästä kärsii nyt koko ruumis.

    Äänestä

  • toivonsa menettänyt kirjoitti:

    Ei isännöitsijätodistuksessa mistään sellaisista tulevista remonteista tietoa olekaan, joista ei ole vielä päätetty. Toisaalta, et kai putkiremonttien suhteenkaan ole suulliseen väittämään luottanut? Isännöitsijätodistuksesta kyllä löytyy ne lähimenneisyydessä tehdyt suuremmat remontit.

    Valitettavasti liian moni ostaa asuntonsa nykyään sillä kriteerillä että tapetit ovat hienon väriset ja unohtavat sen kaikkein olennaisimman, eli taloyhtiön tehdyt ja odotettavissa olevat remontit.

    Äänestä

Hae sitä kautta velkajärjestelyä, niin menosi putovat reippaasti. Sillä ei ne vaadi sinua noin kohtuuttomia summia maksamaan. Pääset varmaan kymmenen vuoden sisällä myös täysin velattomaksi.

Äänestä

kun eskarinkin joutuu käymään uudestaan :D

Äänestä
  • Niin, en tie oliko tuossa ironiaa vai ei, mutta olen nyt vuoden valvonut tytön kanssa. Vuosi sitten alkoi kuumepiikit, tyttö kahden viikon välein 40 asteen kuumeessa, oksensi yhden vuorokauden. Houri ja oli aivan sekava, tätä jatkui vielä heinäkuussa. Lääkärit ja minä itsekkin sitä mieltä, että sairastui tässä omistusasunnossa. Tiedän vähän liiankin hyvin, mitä on valvoa joka yö sairaan lapsen kanssa. Välillä kassi pakattuna joutuuko tilaamaan ambulanssin. Saanut anafyloktisen shokin kerran. Nyt on astmalääkkeet käytössä ollut jonkin aikaa ja olo alkaa oleen parempi. Että ei sen eskarin kertaus sinällään olekkaan se rankin asia tässä. Mutta en kerjää sääliä, vaan neuvoja ajattelin kysyä, koska välillä tuntuu että olen umpikujassa, josta ei ole ulospääsyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toivonsa menettänyt kirjoitti:

Tilanteeni on tosi epätoivoinen, enkä oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä,jotta tästä selviää. Osaako kukaan neuvoa. Ostin puolitoista vuotta sitten asunto-osakkeen. Asuin silloin avoliitossa, mutta meille tuli ero vuosi sitten. Asunto minun nimissä. Sitten ajattelin viime talvena laittaa asunnon myyntiin. Teetin kuntotarkastuksen ja sitten sen jälkeen kävi terveystarkastaja. Asunnossa kosteusvaurioita, jotka selvisi minulle siis silloin viime talvena. Oltiin kyllä jatkuvasti sairaina, mutta en itse osannut epäillä asuntoa. Terveystarkastaja kehotti meitä muuttamaan asunnosta pois. Ja nyt olemme asuneet kohta 8 kk:tta evakossa. Olen tähän asti maksanut molempien asuntojen menoja n. 1500e kk:ssa. Jouduin jäämään sairauslomalle useammaksi kuukaudeksi ja nyt olen työttömänä, enkä tytön jatkuvan sairastelun takia pysty menemään töihin. Tyttö joutuu käymään eskarinkin uudestaan, kun sairastellut niin paljon. Otin keväällä asianajajan olen ollut asumisterveysliittoon yhteydessä, sitten syksyllä vaihdoin asianajajaa, lisäksi olen myynyt kohta kaiken irtaimen mistä nyt jotakin saa, lisää lainaa olen joutunut ottamaan. Asunto on ollut välittäjällä myynnissä 4KK.tta, mutta välittäjä ei ilmeisesti yritä edes myydä asuntoa, ei halua itselle vaikeuksia varmaankaan. Nyt asuntoa jonkun verran rempattu taloyhtiön kustannuksella, josta minä maksan suurimman osan. Mutta tämä on loputun suo. Ja nyt en enää pysty maksamaan mitään. Tiesin, että jossain tulee raja, mutta luulin, että tämä asia selviäisi ennen sitä, mutta toisin kävi. Nyt olen ilmoittanut pankille, etten pysty enää hoitamaan lainoja.Asunto menee pakkohuutokauppaan, mutta emme sinne enää takaisin olisi halunneetkaan, koska en usko että se niin kuntoon tuleekaan, että pystyttäisi sielä asumaan, enkä edes selväisi enää niistä veloista,jotka ole joutunut ottamaan lisää ja asunnon yhtiövastike nousee koko ajan, nyt juuri kuulin että yhtiössä taas toinen asunto rempan kohteeksi, josta minä käytännössä maksaisin taas suurimman osan, koska tämä minun asunto isoin taloyhtiössä. En vaan enää jaksa tätä. Minulla kaksi lasta, jotka tarvitsevat minua vielä pitkään. Mutta en tiedä mitä teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu