http://www.suomenmaa.fi/artikkelit.php
Suomenmaa 30.10.2008
Kertomus keskusta-aatteen kehityksestä
Seppo Niemelä
Keskusta-aatteen juuret
Maalaisliitto syntyi 1906 suomalaisuusliikkeen kolmanneksi haaraksi tulkitsemaan maaseudun uudistusmielisten (a) ihmisten aatteellisia ja poliittisia tavoitteita. Maalaisliittoa pidettiin alusta alkaen "etsittynä" keskustaliikkeenä. Ajan mukana keskustan kytkentä maaseutuun on täydentynyt niin, että sen aatteellisista tavoitteista on kasvanut koko kansan ja ehkä erityisesti sosiaalisesti ajattelevan keskiluokan poliittinen liike.
Maaseutu eli 1800-luvun aatteellisesti kuohuvaa uusien liikkeiden aikaa. Sääty-yhteiskunnan murentuessa kansa silloisen enemmistön, maaseudun sieluista taisteli monia aatesuuntia. Osa asukkaista päätti tässä puristuksessa tehdä itse oman puolueen. Taustalla vaikutti neljä maaseutua muokannutta aateperinnettä.
Uusi liike sai perintönään vuosisataisen (1) talonpoikaisen ja kansanperinteen. Keskeistä taustaa oli kaksi 1800-luvun suurta heräämistä, 1800-luvun (2) kristilliset herätysliikkeet sekä suomenmielisyyden synnyttänyt ajatuksellisesti rikas (3) kansallisuus- ja suomalaisuusliike. Suomenmielinen nuoriso kohtasi vuosisadan lopussa nousevan modernin, luonnontieteet ja liberalismin. Aineksista kehkeytyi taiteellisesti ja poliittisesti luomisvoimainen (4) nuorsuomalaisuus. Se toimi maalaisliiton varhaisten johtomiesten, erityisesti Santeri Alkion (b) ja Kyösti Kallion nuoruuden aatteellisena kotina.
Puolue syntyi osana eurooppalaista talonpoikaispuolueiden perustamisen aaltoa. Kansallisesti merkittäviä puolueet ovat olleet Pohjoismaissa, erityisesti Tanskassa ja Ruotsissa. Menestystä selittää Tanskan grundtvigilaisen venstren ja Suomen alkiolaisen maalaisliiton maaseudun kysymyksiä laajempi kansallisliberaalinen ohjelma. Suurena puolueena keskustan merkitys Suomelle on tärkeä. Siksikin on kiinnostavaa valaista aineksia, joista keskusta aatteena syntyi ja joista sen voima itsenäistyvässä Suomessa kumpusi.
Talonpoikaisuus ja agrarismi
Osa keskustan painotuksia juurtuu talonpoikaiseen elämäntapaan. Kansallisuusaate vetosi talonpoikiin, mutta myös vahvisti sen perinteisiä arvoja. Ehkä tärkein oli vapaus ja paikallinen itsehallinto; orjuus oli loppunut Ruotsissa jo keskiajan alussa. Talonpojat olivat myös oma säätynsä. Vapaus heijastui käsitykseen ihmisarvosta ja loi pohjan omanarvontunnolle. Tässä oli suuri ero Suomen itä- ja eteläpuoleisiin alueisiin, joissa maaorjuus jatkui 1800-luvulle asti.
Omistukseen oli etenkin kartano-Suomen ulkopuolella vakiintunut tilojen yksityinen omistus ja sitä täydentävä monipuolinen tilojen yhteistoiminta. Yksityinen omistus pysyi perusarvona. Tilojen yhteistoiminta kehittyi mittavaksi osuustoiminnaksi. Torpparikysymyksen ratkaisu rikkoi omistusoikeutta, mutta tarkoituksena oli laajentaa yksityisen omistuksen piiriä. Muutenkin puolue oli valmis luomaan taloudelliselle toiminnalle puitteet.
Luonnonvaraisen agraarisen elämän sanotaan synnyttäneen järkevän ja käytännöllisen tavan ajatella ja toimia. Talonpoikaisuuteen on kuulunut varovainen ja ehkä vanhoillinenkin asenne radikaaleihin uudistuksiin, mikä loi oman jännitteensä edistysmielisyyteen. Suhde luontoon oli viljelevä ja varjeleva. Luontoa käytettiin hyväksi, mutta se pyrittiin jättämään tulevalle sukupolvelle hyvässä kunnossa. Demokratian kehittymisen mukana keskustan tehtäväksi tuli maaseudun ja maatalouden näkökohtien esilläpito poliittisessa elämässä.
Kristinusko ja herätysliikkeet
Kristinusko on keskiajan alusta vaikuttanut Suomen maaseudun henkiseen elämään. Uskonpuhdistus korosti yksityisen ihmisen merkitystä; jokaisen tuli kansankielen ja lukutaidon avulla oppia itse uskonelämän perusteet. Erityinen vaikutus oli 1800-luvun herätysliikkeillä, jotka syntyessään olivat aina käräjille asti johtaneita maallikoiden johtamia oppositioliikkeitä kirkon sisällä. Herätysliikkeet vahvistivat kansan henkistä itsenäisyyttä. Sen turvin uskallettiin toimia oman ajattelun varassa myös oppineita ja säätyläisiä "herroja" vastaan.
Herätysliikkeet olivat osaltaan sivistysliikkeitä. Alkio kuvaa Puukkojunkkareissaan, miten nuoria isäntämiehiä ohjasivat alkukantaiset tunteet ja tarpeet. Tämä johti "villiytyneisiin" tapoihin ja nyrkkivaltaan. Häjyjen vastavoimana olivat miehet, jotka "ennen olivat kuuluisia tappeluistaan, nyt jo viime aikoina körttiläisyydestään". Risto Volanen (c) on pitänyt Alkion näkemystä häijyissä tapahtuvasta muutoksesta "klassisen kristillisenä"; herätessään ihminen saa hallintaansa häntä eri suuntiin vetävät tarpeet ja tunteet.
Herätysliikkeillä oli yhteiskunnallisesti laaja vaikutus. Ne osaltaan suitsivat ajan väkivaltaisuutta ja tukivat sitä, mitä nykyään kutsutaan elämänhallinnaksi. Alkio nosti joskus Paavo Ruotsalaisen J.V. Snellmanin rinnalle kansallisena herättäjänä. Alussa uskonnollisen ja seuraavassa käsiteltävän kansallisen herätyksen välillä oli voimakas jännite. Ajan myötä se heikkeni. Renki Johan Logrenin sattuvan kuvauksen mukaan ihminen tarvitsi hevoskärryn tapaan kaksi aisaa: hengellisen ja maallisen sivistyksen.
Herätysliikkeet omaksuivat suomenmielisen ohjelman, jotkut jopa tympeän kiihkoisena. Lopulta heränneestä talonpojasta tuli hyvän suomalaisen perustyyppi ja kansallinen korkokuva. Silti tietty humanismin ja kristinuskon jännite jäi elämään. Alkio samoin kuin tanskalainen N. Fr. S. Grundtvig kuvasivat eroa seuraavasti. Humanistille ja kristitylle "ihmisen poika" oli molemmille tärkeä, mutta toiselle esikuvana ja toiselle vapahtajana. Silti molempien käytännölliset johtopäätökset olivat pitkälle samat ja he voivat toimia rinta rinnan yhteiskunnallisessa elämässä.
Kansallisuusaate ja suomenmielisyys
Suomen 1800-luvun suuri aate oli koko pohjoisen Euroopan vallannut kansallisuusaate. Aatteen synnyn merkkipaalu on vuosi 1771, jolloin J. G. von Herder julkaisi Saksassa kokoelman eri maiden kansanlauluista. Se aloitti yhden merkittävimmistä henkisistä mullistuksista Euroopassa. Kansallisuusaate muutti käsityksen, jonka mukaan kansa oli tyhmistä moukista koostuvaa rahvasta. Suomessa Runebergin runo Saarijärven Paavosta oli käänteen merkki. Salomaiden raatajassa ilmeni vaikuttavaa eettistä voimaa.
Kansallinen herätys arvosti kansanelämää. Se haki ja sai kaikupohjaa maaseudusta ja talonpojista. Yritän seuraavassa tunnistaa ne kansalliset ja uushumanistiset ajatukset, , jotka suomalaisuusliikkeen välittämänä jokseenkin sellaisenaan esiintyvät maalaisliiton ohjelmassa ja erityisesti alkiolaisuudessa. Tarkastelun kiintopisteenä ovat Herderin (d) suomenmielisyyteen asti kantautuneet keskeiset ideat.
Muutoksen maailma. Herderin aikoihin oli ajateltu, että maailmanmeno on jokseenkin pysyvää ja kulttuuri kaikkine ilmiöineen universaalia. Herder ensimmäisenä osoitti, että kulttuurit poikkeavat toisistaan merkittävästi ja että ne muuttuvat hyvinkin paljon ajan mukana. Myös yhteiskunta on jatkuvassa muutoksen ja 'joksikin tulemisen' tilassa. Aurinko kiertää päivästä päivään yksitoikkoista rataansa, mutta näkee joka aamu maapallolla hieman muuttuneen elämisen muodon, maalasi säätyajan suomalainen talonpoikaisjohtaja Agathon Meurman.
Ajatus on sama kuin nuoren laihialaisen kirjailija Aleksander Filanderin 25-vuotiaana kirjoittaman Teerelän perhe -romaanin alussa: "Minkä kuohuva elämä on tuominnut väistymään, se aikansa taisteltuaan hiljaa ja meluttomasti vaipuu lepomättäälleen. Mikä elää, sitä vie vauhti eteenpäin, mielessä ainaisen edistymisen ajatus." Alkion mukaan on tärkeää kuunnella, kun "edistyksen jättiläistorvet" soivat ja kysyä mielessään, mitä tämä tietää. Kädessä tuli pitää edistyksen lippu. Edistysmielisyys toimi talonpoikaisen varovaisuuden vastavoimana.
Ihmisyys. Herder uskoi, että edistyksellä on päämäärä, vähitellen ja takaiskuin mutta kuitenkin toteutuva humaniteetti eli ihmisyys. Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa on yritystä tavoittaa ihmisyyden kehitys historian kulussa. Samaan pyrkivät Suomessa sekä J. V. Snellman useissa kirjoituksissaan että Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen, esimerkiksi kirjallaan "Johtavat aatteet ihmiskunnan kehityksessä" (1879).
Ajan tavan mukaan ihmisyyden toteutumisessa nähtiin Kaitselmuksen käden jälki maailmassa. Yksi tausta oli luomiskertomus, jonka mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tämän kuvan vähittäinen kirkastuminen oli myös Alkiolle tärkeä teema. Siihen sisältyi toivo, ettei maailma ole tuomittu vallanhalun, väkivallan, ahneuden, riiston ja alistamisen loputtoman kierteeseen.
Myös ihmisyys saa erilaisia konkreettisia muotoja eri yhteiskunnissa ja historian eri vaiheissa. Ihmisyys toteutuu, kun sovelletaan vapauden, järkevyyden, oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden periaatteita. Tuloksena on muun muassa ihmisarvon kunnioitus, ihmis- ja kansalaisoikeudet sekä jokaisen ihmisen ja koko kansan mahdollisuus kehittää omia potentiaalejaan. Ihminen on syntyessään avoin mahdollisuus, jossa toimii synnynnäinen kehitystarve. Ihmisen kasvu riippuu hänen kasvuympäristöstään. Lapsella on esimerkiksi tarve oppia kieli; minkä kielen tai mitkä kielet hän oppii, riippuu kasvuajan kielellisestä ympäristöstä. Kielen mukana ihminen oppii ajattelun, maailmankuvan ja koko kulttuurin.
Näkemys korosti kasvatusta ja varttumisen mukana itsekasvatusta. Mahdollisuus kasvuun on jokaisessa ihmisessä, ja vanhempien lisäksi valtion on pidettävä huolta siitä, että jokainen saa myös mahdollisuuden kehittyä. Aikuisella on kyky muuttaa itseään olosuhteiden sallimalla tavalla kohti ihmisyyden ihanteita. Herder kutsui sivistykseksi kaikkea sitä toimintaa, jossa ihmiset pyrkivät toteuttamaan ihmisyyttä. Keskeinen osa Alkion kirjoituksia perustelee itsekasvatusta ja sen avaamia mahdollisuuksia.
Toteutus riippui kuitenkin oleellisesti niistä ehdoista, joita ympäristö, talous, yhteiskunta ja kulttuuri sille tarjosivat. Osa edellytyksistä on annettuja ja tavallaan kohtalonomaisia, mutta osaa voi muuttaa. Ihmisyyden edellytyksistä tuli ehkä rakastetuin maalaisliiton poliittinen periaate. Puolue kannusti sivistysliikkeenä ihmisyyden kehitystarvetta ja loi puolueena sen edellytyksiä. (e)
Kansa ja kansallisuus. Herderin mukaan oleellista historian kulussa eivät ole kuninkaat, ruhtinaat ja sotapäälliköt, vaan kansat. Ihmiskunnan kehitys on kansojen kehitystä; tässä jokainen kansa on tärkeä ja jokainen tuo oman panoksensa ihmiskunnan kehitykseen. Kirkonmiehenä Herder ajatteli, että myös Kaitselmus ohjaa ihmiskuntaa kansojen kehityksen kautta. Tämäkin oli mullistava ajattelun muutos. Se vahvisti käsitystä, jonka mukaan myös pienellä Suomen kansalla on paikka ja tehtävä osana ihmiskuntaa.
Kansallisuutta ei peritä biologisesti, vaan se opitaan sivistymisen prosessissa. Oppimalla kansansa kielen ja siihen sisältyvän maailmankuvan ihminen tulee kansansa jäseneksi ja kykenee vähitellen itsekin antamaan panoksensa kansansa kehitykseen. Omaan kulttuuriin juurtuminen on yksi näkökulma siihen, mitä sivistys on. Uusi kansakäsitys nosti kansankulttuurin ja kansankielen, tavallaan kansojen tietoisuuden kehityksen, kiinnostuksen kohteeksi. Koko pohjoisessa Euroopassa heräsi kansankulttuurin keräämisen aalto. Myös Suomen salomaat koluttiin tarkkaan kansanviisauden tallentamiseksi. Kansankulttuurilla oli suuri merkitys kansojen identiteetille.
Samalla kansa muuttui valistuksen kohteesta sen lähteeksi; kansankulttuuri toimi esikuvana ja innoituksen lähteenä. Ajatuksilla oli valtava vaikutus monissa pohjoisen Euroopan maissa, mutta erityisesti kansaksi heräävässä Suomessa. Korkokuviksi nousivat Kalevala ja Kanteletar sekä näiden vaikutus kuva- ja säveltaiteisiin. Toiminta kansalliselta, kalevalaiselta pohjalta oli myös Alkion toistama teema. Maalaisliitto perustaa koko työnsä kansalliselle pohjalle, alkaa hänen kirjoittamansa maalaisliiton ohjelma 1914.
Herderille oli täysin vieras ajatus, että oman kansan arvostaminen oikeuttaisi aliarvioimaan ja vielä vähemmän alistamaan muita kansoja. Niin ikään hän päättävästi hylkäsi rotuopit ja "impivaaralaisuuden"; kulttuurin kehittyminen edellytti sen luontevaa vuorovaikutusta muiden kulttuurien kanssa. Herderin maltillinen kansallisuus vältti edelleen huomionarvoisella tavalla vihamielisen kiihkokansallisuuden mutta myös juurettoman kosmopoliittisuuden vaarat.
Muuttoliikkeen mukana syntyvä monikulttuurisuus pakottaa uudistamaan myös käsitystä kansasta. Oma kieli ja kulttuuri on edelleen jokaiselle ihmiselle perustavan tärkeä. Silti kansa on tätä nykyä painotetummin poliittinen kuin kulttuurinen käsite. Haasteena on löytää periaatteet, joilla erilaiset kulttuurit voivat toimia yhdessä samojen lakien mukaan ja saman kansan aktiivisina jäseninä samaan tapaan, kun aikanaan vihoitelleet suomen- ja ruotsinkieliset nyt toimivat yhtenä kansana.
Sivistys, kansansivistys. Herderin usko ihmisyyteen ja kansaan sai kolauksen, kun hän seurasi suurin toivein alkaneen Ranskan suuren vallankumouksen veristä jatkoa. Pettymys oli yhtä suuri kuin yli sata vuotta myöhemmin edistysuskoisen Alkion masennus kansalaissodan vuoksi. Molemmat ovat muistutuksia siitä, ettei yksistään kansan valta vielä takaa hyviä tai ihmisyysaatteen mukaisia tuloksia. Silti kumpikaan ei menettänyt uskoaan kansaan, kansanvaltaan ja ihmisyyteen. Keskeiseksi nousi ajatus sivistyksestä. Toivo oli kansan ja sivistyksen liitossa.
Herder kehitti modernin käsityksen kansansivistyksestä ja hänen hengenheimolaisensa N. Fr. S. Grundtvig pani sen käytäntöön Tanskassa. Ajatukset kantautuivat kaukaiseen Suomeen. Aate sytytti muiden mukana Alkion, joka tuki kansansivistyspyrkimyksiä ja viritti nuorisoseuran kansannuorison sivistysliikkeeksi. (f) Sen aatteen keskeiset käsitteet olivat ihmisyys toiminnan tavoitteena ja itsekasvatus myös vähän oppia saaneiden nuorten käsissä olevana sivistymisen keinona.
Sivistys erosi jo aiemmin alkaneesta valistuksesta. Valistukseen sisältyy ajatus siitä, miten viisaat oppineet opettavat tyhmää kansaa. Herder, Grundtvig ja Alkio olivat yhtä mieltä siitä, että tärkeämpää on luoda edellytykset sille, että kansa voi sivistää itse itseään. Ajatuksesta kasvoi voimakas ja vaikutusvaltainen pohjoismainen kansansivistys, jonka tyyssijaa olivat myös maaseudulla vaikuttaneet kansanliikkeet ja kansalaisyhteiskunta.
Oleellisin sivistystyön tiedollinen menetelmä oli annettuja virikkeitä seurannut samanvertaisten keskinäinen keskustelu. Niin ikään tärkeitä olivat taide ja kulttuuri, etenkin laulu, runous, kirjallisuus ja näyttämöharrastus. Menetelmillään kansansivistys tuli luoneeksi sosiaalisen pääoman turbo-oppimisympäristön.
Kansa ja kansalaisyhteiskunta ovat vähän eri näkökulmista samaa tarkoittavia käsitteitä. Herderiläisille liikkeille on tunnusomaista varauksellinen suhde valtaan ja valtioon. Valtio on hyvä renki, mutta sitä ei saa päästää isännäksi. Isännyys kuuluu kansalle. Tässä ero Herderiltä muuten paljon vaikutteita saaneeseen Hegeliin on selvä. Kun Herder korosti kansaa ja tunsi epäluuloa valtioon, siirsi Hegel painopisteen valtioon ja tunsi epäluuloa kansaa ja kansalaisyhteiskuntaa kohtaan.
Suomessa on suhteessa valtioon horjuntaa siksi, että kansallisuusaate tuli Suomeen sekä herderiläisessä että Snellmanin vaikutuksesta hegeliläisessä muodossa. Tosin Snellmanin valtionäkemys ei kaikissa suhteissa ollut puhdas hegeliläinen. Keskustassa painotukset ovat vaihdelleet, mutta aina niin, että kansa on avainasemassa. Ehkä Suomi on yksin jo sijaintinsa vuoksi tarvinnut myös vahvaa valtiota enemmän kuin normaalitapauksissa. Silti aina on varottava, ettei valtio irtoa kansan käsistä ja ala elää omaa elämäänsä kansasta ja ihmisoikeuksista piittaamatta. Puolue varmistaa kansan vallan myös rakenteessaan, johon kuuluu vahva paikallistoiminta ja väekkäät puoluekokoukset.
Poliittiset periaatteet. Poliittiselta ajattelultaan Herder oli nykytutkimuksen mukaan liberaali, demokraatti, tasavaltalainen ja egalitaarinen eli tasa-arvon kannattaja. (g) Kaksisataa vuotta sitten linjaukset eivät olleet niin selviä ja vaarattomiakaan kuin nyt. Periaatteet nousivat kansallisuusaatteen ytimestä. Vapaus ja sen mukana sananvapaus olivat ihmisen ja ihmisyyden kehityksen ehto. Jokaisella tuli olla oikeus kehittää omia potentiaalejaan. Mahdollisuuksien tasa-arvo oli tärkeä periaate, jos kohta ihminen oli itse vastuussa siitä, miten hän mahdollisuuksiaan käytti.
Kansan korostus johti ajatukseen kansanvallasta edellä kuvatuin edellytyksin. Tasavalta antoi kehitykselle parhaan yhteiskunnallisen ympäristön. Periaatteet olivat myöhemmin maalaisliiton ohjelmien ydintä. Se kannatti ihmisen ja kansan vapautta, pitkälle menevää kansanvaltaa, tasavaltaa hallitusmuotona, loi koko kansaan ulottuvan kansansivistyksen edellytykset ja tuki mahdollisuuksien tasa-arvoa ihmisten kesken.
Nuorsuomalaisuudesta maalaisliittoon
Kansallinen suomalainen linja, suomenmielisyys, sai haastajan, kun moderni, liberaali ja luonnontieteellinen maailmankuva tuli Suomeen 1800-luvun lopulla. Suomalaisen puolueen nuoret ottivat avoimesti vastaan modernin. Aatteiden törmäyksestä kehkeytyi suomenmielisyyden, kansanvaltaisuuden ja vapaamielisyyden yhdistävä nuorsuomalaisuus. Näin syntyi erikoislaatuinen, jos kohta ei ainutkertainen kansallinen liberalismi ja sen mukana säkenöivä aatteellinen, taiteellinen ja poliittinen luomistyö. Sen ajatusten mukaisesti itsenäinen Suomi vaikeuksien jälkeen rakentui tasavallaksi.
Juuri tämä nuorsuomalaisuus oli Alkion ja Kallion henkinen ja aluksi poliittinenkin koti. Alkio tuli kansanedustajiksi perustamansa Etelä-Pohjanmaan nuorsuomalaisen maalaisliiton listoilta. Hän oli aatteen äänenkannattajana toimineen Nuoren Suomen ahkera avustaja. Nuorsuomalaisuus uhkasi kuitenkin jäädä "esplanadiliikkeeksi", niin kuin edistyspuolue jäikin. Niinpä herrat perustivat maalaisliiton, jossa maaseudun erityispiirteet yhdistyivät kansallis-liberaaliin aatemaailmaan.
Keskusta poliittisella kartalla
Keskustan paikkaa poliittisella kartalla voi tarkastella neljällä ulottuvuudella: suhde muutokseen, suhde omistukseen, suhde kansanvaltaan sekä suhde vapauteen ja vastuuseen. Konservatiivisten säilyttäjien, reformatiivisten uudistajien ja revolutionaaristen kumouksellisten joukossa keskusta ilman muuta sijoittuu keskimmäiseen. Kumousta ajamalla voidaan kyllä saada aikaan kumous, mutta sillä ei edistetä kehitystä eikä kansanasiaa, kirjoitti Alkio kaukonäköisesti.
Omistus sijoittaa keskustan oikeisto-vasemmisto -jaossa oikeistoon, kuitenkin niin että omistusoikeuden ohella puolue kannatti yhteistoimintaa myös talouden alalla ja myöhemmin oli valmis käyttämään myös valtion omistusta maan teollistamiseksi. Niin ikään talous tarvitsi puitteet, joilla rajataan sosiaalisesti ja ekologisesti talouden rajat.
Suhde kansanvaltaan jakoi poliittisen kentän kolmeen osaan. Oikealla ja vasemmalla hyväksyttiin harvainvalta, joko kuningas- tai muuna epädemokraattisesti valitun kansanjohtajan valtana tai sitten työväenvaltana aina proletariaatin diktatuuriin asti. Keskusta ja kansanvaltainen työväenliike sitoutuivat kansanvallan periaatteisiin perustuslain mukaisesti.
Keskustapolitiikalle ominaista on yhdistää yksilöllinen vapaus ja yhteisöllinen vastuu kokonaisuudeksi. Puolue kannattaa omatoimisuutta, yritteliäisyyttä ja ahkeruutta. Se arvostaa ihmisiä, jotka pyrkivät hoitamaan omat asiansa. Toisaalta Alkio korosti sitä, että yhteiskunnan vastuulla on jokaisen hyvinvoinnin mahdollisuus. Hänen mielestään jokaisen on voitava tuntea, että hän tulee yhteiskunnan puolelta oikeudenmukaisesti kohdelluksi.
Keskusta-aatteen soveltaminen
Maalaisliiton aika
Keskusta eli alkuvuodet tyypillistä pikkupuolueen kituelämää. Suomen itsenäistymisen jälkeen sen kansallisliberaali aatteellinen linja joutui kerta toisensa jälkeen äärimmäiseen koetukseen. Taistelu Suomen valtiomuodosta lainehti kuningasseikkailusta sosialistiseen vallankumoukseen. Suomi toteutui vaikeuksien jälkeen edistyspuolueen ja maalaisliiton kannan mukaisesti kansanvaltaisena tasavaltana. Tinkimätön tasavaltataistelu nosti maalaisliiton pysyvästi suureksi puolueeksi Suomessa.
Suomi ajautui vapaussodan piirteitä saaneeseen sisällissotaan itsenäistymisensä jälkeen. Talonpoikaisarmeija teki mitä tehdä piti, mutta maalaisliiton rooli heti sodan jälkeen oli koko Suomen tulevaisuuden kannalta keskeinen. Sodan vielä jatkuessa ja omaisiaan menettäneiden valkoisten vaatiessa kostoa, Kallio piti Nivalan kirkossa kuulun puheen, jonka mukaan "punaisista ja valkoisista on tultava yksi kansa". Alkio säesti vaatimusta Ilkassa. Maalaisliiton rooli kansan eheyttäjänä oli myös yli sisällissodan jättämän railon kannalta keskeinen ja loi osaltaan pohjaa sille,että Suomi saattoi yhtenäisenä kohdata toisen maailmansodan koettelemukset.
Maalaisliitto joutui myös oikean rintaman kamppailuun kansanvallan, tasavallan ja laillisuuden puolesta 1930-luvulla. Saksalaisvaikutteita saanut oikeisto uhkasi vallankaappauksella. Maalaisliitto järjestäytyi puolittain sotilaalliseksi organisaatioksi; talonpojat olivat koko Suomessa valmiita nousemaan tasavallan puolustukseen tunnuksella "maata on lailla rakennettava". Erityisessä paineessa olivat eteläpohjalaiset maalaisliittolaiset, tunnetuimpina Artturi Leinonen ja Kustaa Tiitu.
Valtiollisen rakennustyön rinnalla panostettiin sivistykseen. Puolueella oli useita eteviä sivistyspoliitikkoja. Kansanopetusta kehitettiin ulottamalla kansakoulut koko maahan. Kansanopistoja perustettiin ja tuettiin. Työväenopistojen verkkoa laajennettiin. Nuorisoseuralla oli keskeinen rooli maaseudun sivistystyössä; sivistyksen kouluna ja ihmisyyden tunnuksin toimiva kansanliike oli jo itsessään merkittävä innovaatio.
Talouden alalla elettiin osuustoiminnan nousun ja monipuolistumisen aikaa. Kansantalouden kannalta 30-luvun lama oli vaikea ja myös repivä aika. Muuten itsenäisyyden alkuvuosia leimasi maan ja maaseudun ripeä kehitys. Aikakauden eetos huipentui talonpoikaispresidentin valintaan maan päämieheksi.
Keskusta teollisessa Suomessa
Sotien jälkeen elämä jatkui monessa suhteessa entiseen tapaan. Ennen pitkää Suomi kohtasi myös suuria muutospaineita, joiden ratkaisussa maalaisliitolla oli keskeinen osuus. Karjalan väestön asuttaminen oli kansallinen suurponnistus, ja levitti samalla maalaisliiton aatetta aiemmin heikon kannatuksen alueille. Keskeisenä hallituspuolueena keskustan kehitti ohjelmallisia vastauksia koko Suomen, ei vain maaseudun kysymyksiin.
Aika aktivoi myös aatteen ja sitä soveltavan poliittisen linjan kysymykset tavalla, joka johti suuriin keskustan sisäisiin jännitteisiin. Niin sanottu K-linja arvioi radikaalisti uudelleen suhteen Neuvostoliittoon ja teollistamiseen. Nuorisojärjestö organisoitui paitsi tärkeäksi kasvattajaksi myös vaikuttajaksi. Puolue muutti pitkän keskustelun jälkeen nimensä keskustaksi; viime nimenmuutoksessa aatetta kuvaava nimi Suomalainen keskusta hävisi täpärästi äänestyksessä Suomen keskustalle. Syntyneet jännitteet laukesivat vasta 1980-luvulla yhtenäiseksi linjaksi.
Suhde Venäjään, Neuvostoliittoon ja kommunismiin oli ollut sortovuosista lähtien torjuva ja vihamielinen. Sodat synkensivät asennetta entisestään. Toinen maailmansota jätti kuitenkin Suomen vaaralliseen asemaan ainoaksi Neuvostoliittoon lännenpuoleiseksi kansanvaltaiseksi demokratiaksi. Sen turvaamiseksi katsottiin, että epäluulon oli muututtava ystävyydeksi. Itänaapurin turvallisuustarpeet otettiin huomioon. Muuten toivottiin, että Suomi saa jatkaa itsenäistä elämäänsä puolueettomana maana sen mukaan, mitä kansa haluaa. Paasikiven jalanjäljissä Urho Kekkonen avasi poliittiset ja taloudelliset yhteydet neuvostojohtoon. Puolueelta kesti aikansa uskoa, että tällä linjalla saavutettiin haluttu tulos.
Toinen suuri asennemuutos tehtiin suhteessa teollistamiseen. Alkuajan maalaisliitto tuki maataloutta myös teollisuusvastaisin äänenpainoin. Nyt siitä tuli maakuntien ja maaseudun johtava teollistaja sekä valtionyhtiöiden että aluepolitiikan avulla. Tuloksena syntyivät maakuntien raskas perusteollisuus, maaseudun keskusten teollisuuskylät ja samalla suurehko teollisuustyöväen kannatus.
Sosiaalipolitiikassa sovellettiin kansalaisten yhdenvertaisuuden ajatusta tukemalla kansaneläkettä. Sivistyspolitiikassa kansan lahjakkuusreserveille avattiin opintiet. Kansansivistykseen panostettiin; suomalaisten yhteisöllisyydelle ja henkiselle kehitykselle merkittävä kansalaisopistojen verkosto ulotettiin koko maahan. Kauaskantoinen oli uusien yliopistojen perustaminen suurimpiin maakuntiin. Samalla taidepolitiikkaan tehtiin kansallinen järjestelmä. Erityisesti musiikkikasvatus kehittyi maailmanmaineeseen. Useiden vaikutusvaltaisten sivistyspoliitikkojen joukossa keskeisiä nimiä olivat Johannes Virolainen, Marjatta Väänänen ja Jaakko Numminen.
Johtavaksi aatteen sovellukseksi kasvoi ajatus hajasijoitetusta, desentralistisesta Suomesta, jossa maan joka kolkassa on mahdollisuus elää, asua ja yrittää. Tässä myös pienet yhteisöt nähtiin asuinympäristönä arvokkaiksi. Samalla maataloudesta haluttiin pitää huolta. Tavoitteet edellyttivät vahvaa valtiota alueellisena ja sosiaalisena tasaajana. Keskustasta kehittyikin valtion osaaja, tavallaan valtiollisen insinööritaidon keskittymä.
Keskusta jälkiteollisessa ajassa
Seesteinen 1980-luvun maailma ja tasapainoinen hyvinvoiva teollinen Suomi oli paljolti keskustapolitiikan tulosta. Sekin oli 1990-luvulle tultaessa vaipumassa lepomättäälleen. Edistyksen jättiläistorvet soivat taas ja herättivät tuon tuosta kysymään, mitä tämä tietää. Myös keskusta joutui - usein suurten sisäisten muutostuskien kautta - sopeutumaan taas kerran uuteen maailmaan.
Murtavia voimia olivat Neuvostoliiton romahdus, maanosamme yhdentyminen, liikenteen ja tietoliikenteen kehityksestä seurannut globaali verkostotalous, sen synnyttämä uusi kansojen keskinäisriippuvuus, vapaata markkinataloutta korostanut kansainvälinen talouspolitiikka sekä kaiken taustalla paheneva ekologinen ja ilmastokriisi. Suomen uuden asemoimisen lisävaikeutena oli, että keskustan oppositioajan holtittoman talous- ja rahapolitiikan seurauksena Suomen ulkomaankaupan vaihtotase ajautui epätasapainoon ja sen mukana maa syvään lamaan.
Kansallisliberaali keskustapolitiikka sai uuden tulikokeensa. Keskeiset linjaukset syntyivät Esko Ahon hallituksessa. YYA-sopimuksesta irtauduttiin; puolueettomuutta ja sotilaallista liittoutumattomuutta jatkettiin. Suomi haki uuden paikkansa Euroopassa ja sai jäsenyyden Euroopan unionissa. Ratkaisu oli merkittävä myös Suomen horjuneelle taloudelliselle uskottavuudelle. Osaamiseen sen eri muodoissa panostettiin ja ammattikorkeakoulut perustettiin. Yrittäminen ja omatoimisuus palautettiin arvoonsa. Suomi sopeutui hämmästyttävän hyvin uusiin oloihin ja on itse asiassa ajoittain jopa viihtynyt globaalissa taloudessa.
Valtio on kansojen kasvavan keskinäisriippuvuuden vuoksi menettänyt paljon aikaisemmasta vallastaan. Keskusta ei kuitenkaan halua ajaa sitä alas enempää kuin on viisasta. Valtio on edelleen keskeinen väline, jolla suomalaiset voivat hoitaa EU:ssa sovituissa puitteissa omat asiansa, vaikuttaa maailman menoon ja kansainväliseen kehitykseen, kouluttaa kansalaisensa, edistää sivistystä, luoda turvaa muutoksessa sekä pitää huolta kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja sosiaalisesta tasa-arvoisuudesta.
Tulevaisuuden ja myös ihmisyyden edellytysten kysymyksistä suurin on luonnon kestävä kehitys. Puolueen nuoret tekivät jo 1970-luvulla ensimmäisen Vihreää yhteiskuntaa käsittelevän ohjelman. Kestävä kehitys on keskeinen arvo kaikessa päätöksenteossa.
Aatteen merkityksestä
Keskustan satavuotinen historia on kertomus toisaalta aatteen ja arvojen voimasta ja toisaalta siitä, miten niiden soveltaminen vaatii jatkuvaa uudelleenarviota ajan muutosten mukana. Keskustan peruspiirre on sen harkitseva käytännöllisyys, poliittinen pragmatismi. Ilman sitä mikään puolue ei pysy vaikuttavana ja elinvoimaisena. Yksittäiset vaatimukset kadottavat kuitenkin innostavuutensa, ellei niiden yhteys liikkeen arvo- ja ajatusperustaan ole elävä.
Keskustan aatteellinen perinne on rikas ja hedelmällinen lähtökohta toiminnan jatkuvalle kehittämiselle ja myös yhteiskunnallista maailmankuvaansa muodostaville uusille sukupolville. Sen voimaa osoittaa, ettei aatteen sovelluksissa ole jälkikäteen mitään häpeämistä ja hyvin vähän selittämistä. Keskustapolitiikan tulokset ovat kauttaaltaan olleet myös jälkiviisauden valossa kestäviä. Keskustan linja tavoittaa jotakin oleellista pienen kansan ja sen kansalaisten elämästä.
Onko keskustapolitiikan ydintavoite ihmisyydestä edistynyt? Miten sen varhaiset puolestapuhujat katselisivat nyt yhteiskuntaa? Voisin kuvitella, että sotien, raakuuden, nälän ja ahneuden 1900-luku olisi kerta toisensa jälkeen masentanut uskon siihen, että ihmisyys etenee. Itsenäisen Suomen synnyttänyt sivistysperinne on henkitoreissaan. Ihmisyydellä on myös 2000-luvulla jatkuvasti uusia uhkia, yhtenä esimerkkinä uudestaan kasvava ahneus ja eriarvoisuus. Ihmisyys tarvitsee jatkuvaa luovaa soveltamista.
Silti ajassa on paljon myös myönteistä. Ihmisyyden puolesta puhuneet vaikuttajat katselisivat hyvin tyytyväisenä vaikkapa YK:n ihmisoikeuksien sopimusta tai lasten oikeuksien sopimusta. Niin ikään EU yhteiseen rahaan ulottuvana eurooppalaisena rauhanprojektina saisi lämpimän kannatuksen. Suomen uskomaton kehitys olisi todistus heidän ajatustensa voimasta ja siitä, mitä kansan voimavarojen vapauttaminen saa aikaan.
Suomen uusittu perustuslaki saisi kaikuvan hyväksynnän. Lakiin sisältyy kansan- ja tasavallan linjakkaiden säädösten lisäksi kansalaisten vapausoikeudet ja selkeä pykälä ihmisten yhdenvertaisuudesta. Siinä taataan jokaisen oikeus kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Oikeus oppimiseen ja sosiaaliturva todettaisiin myönteisenä. Suomella ja suomalaisilla on hyvä perustuslaillinen perusta edistää ihmisyyttä omassa toiminnassaan ja vaikuttaessaan kansojen kehitykseen.
Seitsemän peruspaalua
Keskusta-aatteen jo yli vuosisadan kestäneet peruslinjat kiteytyvät seuraaviin seitsemään tavoitteeseen.
1. Ihmisyys ja sen edellytykset; pyrkimys edistää sivistystä, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta sekä ihmisten ja kansojen vapautta; järkevä harkinta, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus päätöksenteon periaatteina.
2. Sivistys, kansansivistys, koulutus; ammattiosaamisen lisäksi kasvu ihmisyyteen ihmisenä ja kansalaisena; jokaisen ihmisen ja kansan oikeus kehittää itsessään olevia potentiaaleja; koko kansan henkisten voimavarojen vapauttaminen.
3. Kansanvalta ja tasavalta; huolenpito aktiivisen kansalaisuuden edellytyksistä; kansalaistoiminta ja -yhteiskunta hyvän elämän osana ja demokratian perustana, lähiyhteisöjen ja paikallisuuden merkitys, ihmisten keskinäinen luottamus.
4. Yksityinen omistus ja sitä täydentävä osuustoiminta ja verkostotalous; valtion omistus on erikseen harkittava kansallinen tarkoituksenmukaisuuskysymys; talouden ekologiset ja sosiaaliset toimintapuitteet.
5. Viljelevä ja varjeleva suhde luontoon, ylisukupolvisesti kestävä kehitys, elinvoimainen maaseutu.
6. Mahdollisuuksien tasa-arvo; kaikkien ihmisarvo, ahkeruus ja omatoimisuus, huolenpito jokaisesta sitä tarvitsevasta kansalaisesta.
7. Suomen itsenäisyys ja vapaus; täysipainoinen osallisuus kansojen yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa; Suomen edun sovittaminen ihmiskunnan etuun; taustana usko Suomeen, suomalaisuuteen ja suomalaisten kykyyn hoitaa asiansa ajan vaatimusten mukaisesti.
Lisäviitteitä
(a) Santeri Alkio pohti 1906 kirjeessään Otto Kahrille maalaisliiton luonnetta. Jos se olisi järjestynyt puhtaasti agraariselle kannalle, valta olisi luisunut "suurempain maapatruunain ja kuntain johtomiesten käsiin, jolloin aate kansanvaltaisesta uudistuspuolueesta vietäisiin karille". Ks. Kuisma, J. ja Niemelä, S. 1983. Santeri Alkio, Ituja. Kirjayhtymä. s. 193.
(b) Useimmat keskustan historian kirjoittajat ovat tunnistaneet Alkion nuorsuomalaisuuden. Esimerkiksi Juhani Mylly kuvaa puolueen historian toisessa osassa, miten Alkio oli varttunut poliittiseen täysi-ikäisyyteen nuorsuomalaisuuden ja perustuslaillisuuden piirissä ja imenyt mieleensä sen eurooppalaista kulttuurinnälkää, vapaamielisyyttä ja yleisaatteellisuutta. Mylly erottaa maalaisliiton ideologiassa agraaris-talonpoikaisen aineksen lisäksi suomalaiskansallisen ja demokraattisen perusaineksen.
(c) Volasen artikkeli Filanderista Alkioksi kirjassa Niemelä. S. (toim.) 1986. Heräävä maa. Kirjayhtymä. Katso myös Volanen, R. (2008). Ihmisyyden paluu. Kohti modernin reformaatiota. Maahenki.
(d) Joahann Gottlieb von Herder (1744 - 1803) saa tässä tarkastelussa korostetun aseman, ehkä siksikin, että viime aikojen Herder -renessanssi on tuonut paljon uutta aineistoa hänen vaikutuksensa ymmärtämiseen. Ks. esim. Ollitervo, S. ja Immonen, K. (toim.) 2006. Herder, Eurooppa ja Suomi. SKS.
(e) Alkio kiistää Maalaispolitiikkaa kirjassa vuodelta 1912 pontevasti, että maalaisliitolla olisi vain valtiollinen tehtävä. Varsinaisena ydintarkoituksena on sivistyksellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen herätys-, kasvatus- ja toteuttamistehtävä. Maalaisliitto - Suuntaviivoja kirjassa 1919 hän luonnehtii puoluetta kansanliikkeeksi, herätys- ja valistusliikkeeksi.
(f) Alkion kasvatusajattelu sovelsi pohjoismaisen kansansivistyksen keskeisiä ideoita. Erityisen tärkeä hänelle oli itse kunkin oman ajattelun kehittyminen; tieto ei saa jäädä makasiinitavaraksi ilman että älyn toiminta herää. Ihminen lakkaa olemasta massan osa ja alkaa kyntää oman vakonsa elämänsarkaan. Alkion mukaan ihmisen tuli säilyttää itsellään arvosteluvapaus, mutta hänen tuli kansalaisena kuulua ihmiskuntaan toimivana, elämään osaa ottavana jäsenenä, lähemmin ryhmittyneenä niiden joukkoon, joiden keskuudessa enimmin tuntee mielipiteiden ja harrastusten yhdensuuntaisuutta.
(g) Näin Herderin yhteiskunnallisia ajatuksia tulkitsee mm. Stanfordin yliopiston ylläpitämä filosofian sanakirja. Google hakee sen kiinnostuneille hakusanoilla Stanford ja Herder.
Copyright © Suomenmaa - 2008. Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Suomenmaa 30.10.2008
Kertomus keskusta-aatteen kehityksestä
Seppo Niemelä
Keskusta-aatteen juuret
Maalaisliitto syntyi 1906 suomalaisuusliikkeen kolmanneksi haaraksi tulkitsemaan maaseudun uudistusmielisten (a) ihmisten aatteellisia ja poliittisia tavoitteita. Maalaisliittoa pidettiin alusta alkaen "etsittynä" keskustaliikkeenä. Ajan mukana keskustan kytkentä maaseutuun on täydentynyt niin, että sen aatteellisista tavoitteista on kasvanut koko kansan ja ehkä erityisesti sosiaalisesti ajattelevan keskiluokan poliittinen liike.
Maaseutu eli 1800-luvun aatteellisesti kuohuvaa uusien liikkeiden aikaa. Sääty-yhteiskunnan murentuessa kansa silloisen enemmistön, maaseudun sieluista taisteli monia aatesuuntia. Osa asukkaista päätti tässä puristuksessa tehdä itse oman puolueen. Taustalla vaikutti neljä maaseutua muokannutta aateperinnettä.
Uusi liike sai perintönään vuosisataisen (1) talonpoikaisen ja kansanperinteen. Keskeistä taustaa oli kaksi 1800-luvun suurta heräämistä, 1800-luvun (2) kristilliset herätysliikkeet sekä suomenmielisyyden synnyttänyt ajatuksellisesti rikas (3) kansallisuus- ja suomalaisuusliike. Suomenmielinen nuoriso kohtasi vuosisadan lopussa nousevan modernin, luonnontieteet ja liberalismin. Aineksista kehkeytyi taiteellisesti ja poliittisesti luomisvoimainen (4) nuorsuomalaisuus. Se toimi maalaisliiton varhaisten johtomiesten, erityisesti Santeri Alkion (b) ja Kyösti Kallion nuoruuden aatteellisena kotina.
Puolue syntyi osana eurooppalaista talonpoikaispuolueiden perustamisen aaltoa. Kansallisesti merkittäviä puolueet ovat olleet Pohjoismaissa, erityisesti Tanskassa ja Ruotsissa. Menestystä selittää Tanskan grundtvigilaisen venstren ja Suomen alkiolaisen maalaisliiton maaseudun kysymyksiä laajempi kansallisliberaalinen ohjelma. Suurena puolueena keskustan merkitys Suomelle on tärkeä. Siksikin on kiinnostavaa valaista aineksia, joista keskusta aatteena syntyi ja joista sen voima itsenäistyvässä Suomessa kumpusi.
Talonpoikaisuus ja agrarismi
Osa keskustan painotuksia juurtuu talonpoikaiseen elämäntapaan. Kansallisuusaate vetosi talonpoikiin, mutta myös vahvisti sen perinteisiä arvoja. Ehkä tärkein oli vapaus ja paikallinen itsehallinto; orjuus oli loppunut Ruotsissa jo keskiajan alussa. Talonpojat olivat myös oma säätynsä. Vapaus heijastui käsitykseen ihmisarvosta ja loi pohjan omanarvontunnolle. Tässä oli suuri ero Suomen itä- ja eteläpuoleisiin alueisiin, joissa maaorjuus jatkui 1800-luvulle asti.
Omistukseen oli etenkin kartano-Suomen ulkopuolella vakiintunut tilojen yksityinen omistus ja sitä täydentävä monipuolinen tilojen yhteistoiminta. Yksityinen omistus pysyi perusarvona. Tilojen yhteistoiminta kehittyi mittavaksi osuustoiminnaksi. Torpparikysymyksen ratkaisu rikkoi omistusoikeutta, mutta tarkoituksena oli laajentaa yksityisen omistuksen piiriä. Muutenkin puolue oli valmis luomaan taloudelliselle toiminnalle puitteet.
Luonnonvaraisen agraarisen elämän sanotaan synnyttäneen järkevän ja käytännöllisen tavan ajatella ja toimia. Talonpoikaisuuteen on kuulunut varovainen ja ehkä vanhoillinenkin asenne radikaaleihin uudistuksiin, mikä loi oman jännitteensä edistysmielisyyteen. Suhde luontoon oli viljelevä ja varjeleva. Luontoa käytettiin hyväksi, mutta se pyrittiin jättämään tulevalle sukupolvelle hyvässä kunnossa. Demokratian kehittymisen mukana keskustan tehtäväksi tuli maaseudun ja maatalouden näkökohtien esilläpito poliittisessa elämässä.
Kristinusko ja herätysliikkeet
Kristinusko on keskiajan alusta vaikuttanut Suomen maaseudun henkiseen elämään. Uskonpuhdistus korosti yksityisen ihmisen merkitystä; jokaisen tuli kansankielen ja lukutaidon avulla oppia itse uskonelämän perusteet. Erityinen vaikutus oli 1800-luvun herätysliikkeillä, jotka syntyessään olivat aina käräjille asti johtaneita maallikoiden johtamia oppositioliikkeitä kirkon sisällä. Herätysliikkeet vahvistivat kansan henkistä itsenäisyyttä. Sen turvin uskallettiin toimia oman ajattelun varassa myös oppineita ja säätyläisiä "herroja" vastaan.
Herätysliikkeet olivat osaltaan sivistysliikkeitä. Alkio kuvaa Puukkojunkkareissaan, miten nuoria isäntämiehiä ohjasivat alkukantaiset tunteet ja tarpeet. Tämä johti "villiytyneisiin" tapoihin ja nyrkkivaltaan. Häjyjen vastavoimana olivat miehet, jotka "ennen olivat kuuluisia tappeluistaan, nyt jo viime aikoina körttiläisyydestään". Risto Volanen (c) on pitänyt Alkion näkemystä häijyissä tapahtuvasta muutoksesta "klassisen kristillisenä"; herätessään ihminen saa hallintaansa häntä eri suuntiin vetävät tarpeet ja tunteet.
Herätysliikkeillä oli yhteiskunnallisesti laaja vaikutus. Ne osaltaan suitsivat ajan väkivaltaisuutta ja tukivat sitä, mitä nykyään kutsutaan elämänhallinnaksi. Alkio nosti joskus Paavo Ruotsalaisen J.V. Snellmanin rinnalle kansallisena herättäjänä. Alussa uskonnollisen ja seuraavassa käsiteltävän kansallisen herätyksen välillä oli voimakas jännite. Ajan myötä se heikkeni. Renki Johan Logrenin sattuvan kuvauksen mukaan ihminen tarvitsi hevoskärryn tapaan kaksi aisaa: hengellisen ja maallisen sivistyksen.
Herätysliikkeet omaksuivat suomenmielisen ohjelman, jotkut jopa tympeän kiihkoisena. Lopulta heränneestä talonpojasta tuli hyvän suomalaisen perustyyppi ja kansallinen korkokuva. Silti tietty humanismin ja kristinuskon jännite jäi elämään. Alkio samoin kuin tanskalainen N. Fr. S. Grundtvig kuvasivat eroa seuraavasti. Humanistille ja kristitylle "ihmisen poika" oli molemmille tärkeä, mutta toiselle esikuvana ja toiselle vapahtajana. Silti molempien käytännölliset johtopäätökset olivat pitkälle samat ja he voivat toimia rinta rinnan yhteiskunnallisessa elämässä.
Kansallisuusaate ja suomenmielisyys
Suomen 1800-luvun suuri aate oli koko pohjoisen Euroopan vallannut kansallisuusaate. Aatteen synnyn merkkipaalu on vuosi 1771, jolloin J. G. von Herder julkaisi Saksassa kokoelman eri maiden kansanlauluista. Se aloitti yhden merkittävimmistä henkisistä mullistuksista Euroopassa. Kansallisuusaate muutti käsityksen, jonka mukaan kansa oli tyhmistä moukista koostuvaa rahvasta. Suomessa Runebergin runo Saarijärven Paavosta oli käänteen merkki. Salomaiden raatajassa ilmeni vaikuttavaa eettistä voimaa.
Kansallinen herätys arvosti kansanelämää. Se haki ja sai kaikupohjaa maaseudusta ja talonpojista. Yritän seuraavassa tunnistaa ne kansalliset ja uushumanistiset ajatukset, , jotka suomalaisuusliikkeen välittämänä jokseenkin sellaisenaan esiintyvät maalaisliiton ohjelmassa ja erityisesti alkiolaisuudessa. Tarkastelun kiintopisteenä ovat Herderin (d) suomenmielisyyteen asti kantautuneet keskeiset ideat.
Muutoksen maailma. Herderin aikoihin oli ajateltu, että maailmanmeno on jokseenkin pysyvää ja kulttuuri kaikkine ilmiöineen universaalia. Herder ensimmäisenä osoitti, että kulttuurit poikkeavat toisistaan merkittävästi ja että ne muuttuvat hyvinkin paljon ajan mukana. Myös yhteiskunta on jatkuvassa muutoksen ja 'joksikin tulemisen' tilassa. Aurinko kiertää päivästä päivään yksitoikkoista rataansa, mutta näkee joka aamu maapallolla hieman muuttuneen elämisen muodon, maalasi säätyajan suomalainen talonpoikaisjohtaja Agathon Meurman.
Ajatus on sama kuin nuoren laihialaisen kirjailija Aleksander Filanderin 25-vuotiaana kirjoittaman Teerelän perhe -romaanin alussa: "Minkä kuohuva elämä on tuominnut väistymään, se aikansa taisteltuaan hiljaa ja meluttomasti vaipuu lepomättäälleen. Mikä elää, sitä vie vauhti eteenpäin, mielessä ainaisen edistymisen ajatus." Alkion mukaan on tärkeää kuunnella, kun "edistyksen jättiläistorvet" soivat ja kysyä mielessään, mitä tämä tietää. Kädessä tuli pitää edistyksen lippu. Edistysmielisyys toimi talonpoikaisen varovaisuuden vastavoimana.
Ihmisyys. Herder uskoi, että edistyksellä on päämäärä, vähitellen ja takaiskuin mutta kuitenkin toteutuva humaniteetti eli ihmisyys. Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa on yritystä tavoittaa ihmisyyden kehitys historian kulussa. Samaan pyrkivät Suomessa sekä J. V. Snellman useissa kirjoituksissaan että Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen, esimerkiksi kirjallaan "Johtavat aatteet ihmiskunnan kehityksessä" (1879).
Ajan tavan mukaan ihmisyyden toteutumisessa nähtiin Kaitselmuksen käden jälki maailmassa. Yksi tausta oli luomiskertomus, jonka mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tämän kuvan vähittäinen kirkastuminen oli myös Alkiolle tärkeä teema. Siihen sisältyi toivo, ettei maailma ole tuomittu vallanhalun, väkivallan, ahneuden, riiston ja alistamisen loputtoman kierteeseen.
Myös ihmisyys saa erilaisia konkreettisia muotoja eri yhteiskunnissa ja historian eri vaiheissa. Ihmisyys toteutuu, kun sovelletaan vapauden, järkevyyden, oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden periaatteita. Tuloksena on muun muassa ihmisarvon kunnioitus, ihmis- ja kansalaisoikeudet sekä jokaisen ihmisen ja koko kansan mahdollisuus kehittää omia potentiaalejaan. Ihminen on syntyessään avoin mahdollisuus, jossa toimii synnynnäinen kehitystarve. Ihmisen kasvu riippuu hänen kasvuympäristöstään. Lapsella on esimerkiksi tarve oppia kieli; minkä kielen tai mitkä kielet hän oppii, riippuu kasvuajan kielellisestä ympäristöstä. Kielen mukana ihminen oppii ajattelun, maailmankuvan ja koko kulttuurin.
Näkemys korosti kasvatusta ja varttumisen mukana itsekasvatusta. Mahdollisuus kasvuun on jokaisessa ihmisessä, ja vanhempien lisäksi valtion on pidettävä huolta siitä, että jokainen saa myös mahdollisuuden kehittyä. Aikuisella on kyky muuttaa itseään olosuhteiden sallimalla tavalla kohti ihmisyyden ihanteita. Herder kutsui sivistykseksi kaikkea sitä toimintaa, jossa ihmiset pyrkivät toteuttamaan ihmisyyttä. Keskeinen osa Alkion kirjoituksia perustelee itsekasvatusta ja sen avaamia mahdollisuuksia.
Toteutus riippui kuitenkin oleellisesti niistä ehdoista, joita ympäristö, talous, yhteiskunta ja kulttuuri sille tarjosivat. Osa edellytyksistä on annettuja ja tavallaan kohtalonomaisia, mutta osaa voi muuttaa. Ihmisyyden edellytyksistä tuli ehkä rakastetuin maalaisliiton poliittinen periaate. Puolue kannusti sivistysliikkeenä ihmisyyden kehitystarvetta ja loi puolueena sen edellytyksiä. (e)
Kansa ja kansallisuus. Herderin mukaan oleellista historian kulussa eivät ole kuninkaat, ruhtinaat ja sotapäälliköt, vaan kansat. Ihmiskunnan kehitys on kansojen kehitystä; tässä jokainen kansa on tärkeä ja jokainen tuo oman panoksensa ihmiskunnan kehitykseen. Kirkonmiehenä Herder ajatteli, että myös Kaitselmus ohjaa ihmiskuntaa kansojen kehityksen kautta. Tämäkin oli mullistava ajattelun muutos. Se vahvisti käsitystä, jonka mukaan myös pienellä Suomen kansalla on paikka ja tehtävä osana ihmiskuntaa.
Kansallisuutta ei peritä biologisesti, vaan se opitaan sivistymisen prosessissa. Oppimalla kansansa kielen ja siihen sisältyvän maailmankuvan ihminen tulee kansansa jäseneksi ja kykenee vähitellen itsekin antamaan panoksensa kansansa kehitykseen. Omaan kulttuuriin juurtuminen on yksi näkökulma siihen, mitä sivistys on. Uusi kansakäsitys nosti kansankulttuurin ja kansankielen, tavallaan kansojen tietoisuuden kehityksen, kiinnostuksen kohteeksi. Koko pohjoisessa Euroopassa heräsi kansankulttuurin keräämisen aalto. Myös Suomen salomaat koluttiin tarkkaan kansanviisauden tallentamiseksi. Kansankulttuurilla oli suuri merkitys kansojen identiteetille.
Samalla kansa muuttui valistuksen kohteesta sen lähteeksi; kansankulttuuri toimi esikuvana ja innoituksen lähteenä. Ajatuksilla oli valtava vaikutus monissa pohjoisen Euroopan maissa, mutta erityisesti kansaksi heräävässä Suomessa. Korkokuviksi nousivat Kalevala ja Kanteletar sekä näiden vaikutus kuva- ja säveltaiteisiin. Toiminta kansalliselta, kalevalaiselta pohjalta oli myös Alkion toistama teema. Maalaisliitto perustaa koko työnsä kansalliselle pohjalle, alkaa hänen kirjoittamansa maalaisliiton ohjelma 1914.
Herderille oli täysin vieras ajatus, että oman kansan arvostaminen oikeuttaisi aliarvioimaan ja vielä vähemmän alistamaan muita kansoja. Niin ikään hän päättävästi hylkäsi rotuopit ja "impivaaralaisuuden"; kulttuurin kehittyminen edellytti sen luontevaa vuorovaikutusta muiden kulttuurien kanssa. Herderin maltillinen kansallisuus vältti edelleen huomionarvoisella tavalla vihamielisen kiihkokansallisuuden mutta myös juurettoman kosmopoliittisuuden vaarat.
Muuttoliikkeen mukana syntyvä monikulttuurisuus pakottaa uudistamaan myös käsitystä kansasta. Oma kieli ja kulttuuri on edelleen jokaiselle ihmiselle perustavan tärkeä. Silti kansa on tätä nykyä painotetummin poliittinen kuin kulttuurinen käsite. Haasteena on löytää periaatteet, joilla erilaiset kulttuurit voivat toimia yhdessä samojen lakien mukaan ja saman kansan aktiivisina jäseninä samaan tapaan, kun aikanaan vihoitelleet suomen- ja ruotsinkieliset nyt toimivat yhtenä kansana.
Sivistys, kansansivistys. Herderin usko ihmisyyteen ja kansaan sai kolauksen, kun hän seurasi suurin toivein alkaneen Ranskan suuren vallankumouksen veristä jatkoa. Pettymys oli yhtä suuri kuin yli sata vuotta myöhemmin edistysuskoisen Alkion masennus kansalaissodan vuoksi. Molemmat ovat muistutuksia siitä, ettei yksistään kansan valta vielä takaa hyviä tai ihmisyysaatteen mukaisia tuloksia. Silti kumpikaan ei menettänyt uskoaan kansaan, kansanvaltaan ja ihmisyyteen. Keskeiseksi nousi ajatus sivistyksestä. Toivo oli kansan ja sivistyksen liitossa.
Herder kehitti modernin käsityksen kansansivistyksestä ja hänen hengenheimolaisensa N. Fr. S. Grundtvig pani sen käytäntöön Tanskassa. Ajatukset kantautuivat kaukaiseen Suomeen. Aate sytytti muiden mukana Alkion, joka tuki kansansivistyspyrkimyksiä ja viritti nuorisoseuran kansannuorison sivistysliikkeeksi. (f) Sen aatteen keskeiset käsitteet olivat ihmisyys toiminnan tavoitteena ja itsekasvatus myös vähän oppia saaneiden nuorten käsissä olevana sivistymisen keinona.
Sivistys erosi jo aiemmin alkaneesta valistuksesta. Valistukseen sisältyy ajatus siitä, miten viisaat oppineet opettavat tyhmää kansaa. Herder, Grundtvig ja Alkio olivat yhtä mieltä siitä, että tärkeämpää on luoda edellytykset sille, että kansa voi sivistää itse itseään. Ajatuksesta kasvoi voimakas ja vaikutusvaltainen pohjoismainen kansansivistys, jonka tyyssijaa olivat myös maaseudulla vaikuttaneet kansanliikkeet ja kansalaisyhteiskunta.
Oleellisin sivistystyön tiedollinen menetelmä oli annettuja virikkeitä seurannut samanvertaisten keskinäinen keskustelu. Niin ikään tärkeitä olivat taide ja kulttuuri, etenkin laulu, runous, kirjallisuus ja näyttämöharrastus. Menetelmillään kansansivistys tuli luoneeksi sosiaalisen pääoman turbo-oppimisympäristön.
Kansa ja kansalaisyhteiskunta ovat vähän eri näkökulmista samaa tarkoittavia käsitteitä. Herderiläisille liikkeille on tunnusomaista varauksellinen suhde valtaan ja valtioon. Valtio on hyvä renki, mutta sitä ei saa päästää isännäksi. Isännyys kuuluu kansalle. Tässä ero Herderiltä muuten paljon vaikutteita saaneeseen Hegeliin on selvä. Kun Herder korosti kansaa ja tunsi epäluuloa valtioon, siirsi Hegel painopisteen valtioon ja tunsi epäluuloa kansaa ja kansalaisyhteiskuntaa kohtaan.
Suomessa on suhteessa valtioon horjuntaa siksi, että kansallisuusaate tuli Suomeen sekä herderiläisessä että Snellmanin vaikutuksesta hegeliläisessä muodossa. Tosin Snellmanin valtionäkemys ei kaikissa suhteissa ollut puhdas hegeliläinen. Keskustassa painotukset ovat vaihdelleet, mutta aina niin, että kansa on avainasemassa. Ehkä Suomi on yksin jo sijaintinsa vuoksi tarvinnut myös vahvaa valtiota enemmän kuin normaalitapauksissa. Silti aina on varottava, ettei valtio irtoa kansan käsistä ja ala elää omaa elämäänsä kansasta ja ihmisoikeuksista piittaamatta. Puolue varmistaa kansan vallan myös rakenteessaan, johon kuuluu vahva paikallistoiminta ja väekkäät puoluekokoukset.
Poliittiset periaatteet. Poliittiselta ajattelultaan Herder oli nykytutkimuksen mukaan liberaali, demokraatti, tasavaltalainen ja egalitaarinen eli tasa-arvon kannattaja. (g) Kaksisataa vuotta sitten linjaukset eivät olleet niin selviä ja vaarattomiakaan kuin nyt. Periaatteet nousivat kansallisuusaatteen ytimestä. Vapaus ja sen mukana sananvapaus olivat ihmisen ja ihmisyyden kehityksen ehto. Jokaisella tuli olla oikeus kehittää omia potentiaalejaan. Mahdollisuuksien tasa-arvo oli tärkeä periaate, jos kohta ihminen oli itse vastuussa siitä, miten hän mahdollisuuksiaan käytti.
Kansan korostus johti ajatukseen kansanvallasta edellä kuvatuin edellytyksin. Tasavalta antoi kehitykselle parhaan yhteiskunnallisen ympäristön. Periaatteet olivat myöhemmin maalaisliiton ohjelmien ydintä. Se kannatti ihmisen ja kansan vapautta, pitkälle menevää kansanvaltaa, tasavaltaa hallitusmuotona, loi koko kansaan ulottuvan kansansivistyksen edellytykset ja tuki mahdollisuuksien tasa-arvoa ihmisten kesken.
Nuorsuomalaisuudesta maalaisliittoon
Kansallinen suomalainen linja, suomenmielisyys, sai haastajan, kun moderni, liberaali ja luonnontieteellinen maailmankuva tuli Suomeen 1800-luvun lopulla. Suomalaisen puolueen nuoret ottivat avoimesti vastaan modernin. Aatteiden törmäyksestä kehkeytyi suomenmielisyyden, kansanvaltaisuuden ja vapaamielisyyden yhdistävä nuorsuomalaisuus. Näin syntyi erikoislaatuinen, jos kohta ei ainutkertainen kansallinen liberalismi ja sen mukana säkenöivä aatteellinen, taiteellinen ja poliittinen luomistyö. Sen ajatusten mukaisesti itsenäinen Suomi vaikeuksien jälkeen rakentui tasavallaksi.
Juuri tämä nuorsuomalaisuus oli Alkion ja Kallion henkinen ja aluksi poliittinenkin koti. Alkio tuli kansanedustajiksi perustamansa Etelä-Pohjanmaan nuorsuomalaisen maalaisliiton listoilta. Hän oli aatteen äänenkannattajana toimineen Nuoren Suomen ahkera avustaja. Nuorsuomalaisuus uhkasi kuitenkin jäädä "esplanadiliikkeeksi", niin kuin edistyspuolue jäikin. Niinpä herrat perustivat maalaisliiton, jossa maaseudun erityispiirteet yhdistyivät kansallis-liberaaliin aatemaailmaan.
Keskusta poliittisella kartalla
Keskustan paikkaa poliittisella kartalla voi tarkastella neljällä ulottuvuudella: suhde muutokseen, suhde omistukseen, suhde kansanvaltaan sekä suhde vapauteen ja vastuuseen. Konservatiivisten säilyttäjien, reformatiivisten uudistajien ja revolutionaaristen kumouksellisten joukossa keskusta ilman muuta sijoittuu keskimmäiseen. Kumousta ajamalla voidaan kyllä saada aikaan kumous, mutta sillä ei edistetä kehitystä eikä kansanasiaa, kirjoitti Alkio kaukonäköisesti.
Omistus sijoittaa keskustan oikeisto-vasemmisto -jaossa oikeistoon, kuitenkin niin että omistusoikeuden ohella puolue kannatti yhteistoimintaa myös talouden alalla ja myöhemmin oli valmis käyttämään myös valtion omistusta maan teollistamiseksi. Niin ikään talous tarvitsi puitteet, joilla rajataan sosiaalisesti ja ekologisesti talouden rajat.
Suhde kansanvaltaan jakoi poliittisen kentän kolmeen osaan. Oikealla ja vasemmalla hyväksyttiin harvainvalta, joko kuningas- tai muuna epädemokraattisesti valitun kansanjohtajan valtana tai sitten työväenvaltana aina proletariaatin diktatuuriin asti. Keskusta ja kansanvaltainen työväenliike sitoutuivat kansanvallan periaatteisiin perustuslain mukaisesti.
Keskustapolitiikalle ominaista on yhdistää yksilöllinen vapaus ja yhteisöllinen vastuu kokonaisuudeksi. Puolue kannattaa omatoimisuutta, yritteliäisyyttä ja ahkeruutta. Se arvostaa ihmisiä, jotka pyrkivät hoitamaan omat asiansa. Toisaalta Alkio korosti sitä, että yhteiskunnan vastuulla on jokaisen hyvinvoinnin mahdollisuus. Hänen mielestään jokaisen on voitava tuntea, että hän tulee yhteiskunnan puolelta oikeudenmukaisesti kohdelluksi.
Keskusta-aatteen soveltaminen
Maalaisliiton aika
Keskusta eli alkuvuodet tyypillistä pikkupuolueen kituelämää. Suomen itsenäistymisen jälkeen sen kansallisliberaali aatteellinen linja joutui kerta toisensa jälkeen äärimmäiseen koetukseen. Taistelu Suomen valtiomuodosta lainehti kuningasseikkailusta sosialistiseen vallankumoukseen. Suomi toteutui vaikeuksien jälkeen edistyspuolueen ja maalaisliiton kannan mukaisesti kansanvaltaisena tasavaltana. Tinkimätön tasavaltataistelu nosti maalaisliiton pysyvästi suureksi puolueeksi Suomessa.
Suomi ajautui vapaussodan piirteitä saaneeseen sisällissotaan itsenäistymisensä jälkeen. Talonpoikaisarmeija teki mitä tehdä piti, mutta maalaisliiton rooli heti sodan jälkeen oli koko Suomen tulevaisuuden kannalta keskeinen. Sodan vielä jatkuessa ja omaisiaan menettäneiden valkoisten vaatiessa kostoa, Kallio piti Nivalan kirkossa kuulun puheen, jonka mukaan "punaisista ja valkoisista on tultava yksi kansa". Alkio säesti vaatimusta Ilkassa. Maalaisliiton rooli kansan eheyttäjänä oli myös yli sisällissodan jättämän railon kannalta keskeinen ja loi osaltaan pohjaa sille,että Suomi saattoi yhtenäisenä kohdata toisen maailmansodan koettelemukset.
Maalaisliitto joutui myös oikean rintaman kamppailuun kansanvallan, tasavallan ja laillisuuden puolesta 1930-luvulla. Saksalaisvaikutteita saanut oikeisto uhkasi vallankaappauksella. Maalaisliitto järjestäytyi puolittain sotilaalliseksi organisaatioksi; talonpojat olivat koko Suomessa valmiita nousemaan tasavallan puolustukseen tunnuksella "maata on lailla rakennettava". Erityisessä paineessa olivat eteläpohjalaiset maalaisliittolaiset, tunnetuimpina Artturi Leinonen ja Kustaa Tiitu.
Valtiollisen rakennustyön rinnalla panostettiin sivistykseen. Puolueella oli useita eteviä sivistyspoliitikkoja. Kansanopetusta kehitettiin ulottamalla kansakoulut koko maahan. Kansanopistoja perustettiin ja tuettiin. Työväenopistojen verkkoa laajennettiin. Nuorisoseuralla oli keskeinen rooli maaseudun sivistystyössä; sivistyksen kouluna ja ihmisyyden tunnuksin toimiva kansanliike oli jo itsessään merkittävä innovaatio.
Talouden alalla elettiin osuustoiminnan nousun ja monipuolistumisen aikaa. Kansantalouden kannalta 30-luvun lama oli vaikea ja myös repivä aika. Muuten itsenäisyyden alkuvuosia leimasi maan ja maaseudun ripeä kehitys. Aikakauden eetos huipentui talonpoikaispresidentin valintaan maan päämieheksi.
Keskusta teollisessa Suomessa
Sotien jälkeen elämä jatkui monessa suhteessa entiseen tapaan. Ennen pitkää Suomi kohtasi myös suuria muutospaineita, joiden ratkaisussa maalaisliitolla oli keskeinen osuus. Karjalan väestön asuttaminen oli kansallinen suurponnistus, ja levitti samalla maalaisliiton aatetta aiemmin heikon kannatuksen alueille. Keskeisenä hallituspuolueena keskustan kehitti ohjelmallisia vastauksia koko Suomen, ei vain maaseudun kysymyksiin.
Aika aktivoi myös aatteen ja sitä soveltavan poliittisen linjan kysymykset tavalla, joka johti suuriin keskustan sisäisiin jännitteisiin. Niin sanottu K-linja arvioi radikaalisti uudelleen suhteen Neuvostoliittoon ja teollistamiseen. Nuorisojärjestö organisoitui paitsi tärkeäksi kasvattajaksi myös vaikuttajaksi. Puolue muutti pitkän keskustelun jälkeen nimensä keskustaksi; viime nimenmuutoksessa aatetta kuvaava nimi Suomalainen keskusta hävisi täpärästi äänestyksessä Suomen keskustalle. Syntyneet jännitteet laukesivat vasta 1980-luvulla yhtenäiseksi linjaksi.
Suhde Venäjään, Neuvostoliittoon ja kommunismiin oli ollut sortovuosista lähtien torjuva ja vihamielinen. Sodat synkensivät asennetta entisestään. Toinen maailmansota jätti kuitenkin Suomen vaaralliseen asemaan ainoaksi Neuvostoliittoon lännenpuoleiseksi kansanvaltaiseksi demokratiaksi. Sen turvaamiseksi katsottiin, että epäluulon oli muututtava ystävyydeksi. Itänaapurin turvallisuustarpeet otettiin huomioon. Muuten toivottiin, että Suomi saa jatkaa itsenäistä elämäänsä puolueettomana maana sen mukaan, mitä kansa haluaa. Paasikiven jalanjäljissä Urho Kekkonen avasi poliittiset ja taloudelliset yhteydet neuvostojohtoon. Puolueelta kesti aikansa uskoa, että tällä linjalla saavutettiin haluttu tulos.
Toinen suuri asennemuutos tehtiin suhteessa teollistamiseen. Alkuajan maalaisliitto tuki maataloutta myös teollisuusvastaisin äänenpainoin. Nyt siitä tuli maakuntien ja maaseudun johtava teollistaja sekä valtionyhtiöiden että aluepolitiikan avulla. Tuloksena syntyivät maakuntien raskas perusteollisuus, maaseudun keskusten teollisuuskylät ja samalla suurehko teollisuustyöväen kannatus.
Sosiaalipolitiikassa sovellettiin kansalaisten yhdenvertaisuuden ajatusta tukemalla kansaneläkettä. Sivistyspolitiikassa kansan lahjakkuusreserveille avattiin opintiet. Kansansivistykseen panostettiin; suomalaisten yhteisöllisyydelle ja henkiselle kehitykselle merkittävä kansalaisopistojen verkosto ulotettiin koko maahan. Kauaskantoinen oli uusien yliopistojen perustaminen suurimpiin maakuntiin. Samalla taidepolitiikkaan tehtiin kansallinen järjestelmä. Erityisesti musiikkikasvatus kehittyi maailmanmaineeseen. Useiden vaikutusvaltaisten sivistyspoliitikkojen joukossa keskeisiä nimiä olivat Johannes Virolainen, Marjatta Väänänen ja Jaakko Numminen.
Johtavaksi aatteen sovellukseksi kasvoi ajatus hajasijoitetusta, desentralistisesta Suomesta, jossa maan joka kolkassa on mahdollisuus elää, asua ja yrittää. Tässä myös pienet yhteisöt nähtiin asuinympäristönä arvokkaiksi. Samalla maataloudesta haluttiin pitää huolta. Tavoitteet edellyttivät vahvaa valtiota alueellisena ja sosiaalisena tasaajana. Keskustasta kehittyikin valtion osaaja, tavallaan valtiollisen insinööritaidon keskittymä.
Keskusta jälkiteollisessa ajassa
Seesteinen 1980-luvun maailma ja tasapainoinen hyvinvoiva teollinen Suomi oli paljolti keskustapolitiikan tulosta. Sekin oli 1990-luvulle tultaessa vaipumassa lepomättäälleen. Edistyksen jättiläistorvet soivat taas ja herättivät tuon tuosta kysymään, mitä tämä tietää. Myös keskusta joutui - usein suurten sisäisten muutostuskien kautta - sopeutumaan taas kerran uuteen maailmaan.
Murtavia voimia olivat Neuvostoliiton romahdus, maanosamme yhdentyminen, liikenteen ja tietoliikenteen kehityksestä seurannut globaali verkostotalous, sen synnyttämä uusi kansojen keskinäisriippuvuus, vapaata markkinataloutta korostanut kansainvälinen talouspolitiikka sekä kaiken taustalla paheneva ekologinen ja ilmastokriisi. Suomen uuden asemoimisen lisävaikeutena oli, että keskustan oppositioajan holtittoman talous- ja rahapolitiikan seurauksena Suomen ulkomaankaupan vaihtotase ajautui epätasapainoon ja sen mukana maa syvään lamaan.
Kansallisliberaali keskustapolitiikka sai uuden tulikokeensa. Keskeiset linjaukset syntyivät Esko Ahon hallituksessa. YYA-sopimuksesta irtauduttiin; puolueettomuutta ja sotilaallista liittoutumattomuutta jatkettiin. Suomi haki uuden paikkansa Euroopassa ja sai jäsenyyden Euroopan unionissa. Ratkaisu oli merkittävä myös Suomen horjuneelle taloudelliselle uskottavuudelle. Osaamiseen sen eri muodoissa panostettiin ja ammattikorkeakoulut perustettiin. Yrittäminen ja omatoimisuus palautettiin arvoonsa. Suomi sopeutui hämmästyttävän hyvin uusiin oloihin ja on itse asiassa ajoittain jopa viihtynyt globaalissa taloudessa.
Valtio on kansojen kasvavan keskinäisriippuvuuden vuoksi menettänyt paljon aikaisemmasta vallastaan. Keskusta ei kuitenkaan halua ajaa sitä alas enempää kuin on viisasta. Valtio on edelleen keskeinen väline, jolla suomalaiset voivat hoitaa EU:ssa sovituissa puitteissa omat asiansa, vaikuttaa maailman menoon ja kansainväliseen kehitykseen, kouluttaa kansalaisensa, edistää sivistystä, luoda turvaa muutoksessa sekä pitää huolta kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja sosiaalisesta tasa-arvoisuudesta.
Tulevaisuuden ja myös ihmisyyden edellytysten kysymyksistä suurin on luonnon kestävä kehitys. Puolueen nuoret tekivät jo 1970-luvulla ensimmäisen Vihreää yhteiskuntaa käsittelevän ohjelman. Kestävä kehitys on keskeinen arvo kaikessa päätöksenteossa.
Aatteen merkityksestä
Keskustan satavuotinen historia on kertomus toisaalta aatteen ja arvojen voimasta ja toisaalta siitä, miten niiden soveltaminen vaatii jatkuvaa uudelleenarviota ajan muutosten mukana. Keskustan peruspiirre on sen harkitseva käytännöllisyys, poliittinen pragmatismi. Ilman sitä mikään puolue ei pysy vaikuttavana ja elinvoimaisena. Yksittäiset vaatimukset kadottavat kuitenkin innostavuutensa, ellei niiden yhteys liikkeen arvo- ja ajatusperustaan ole elävä.
Keskustan aatteellinen perinne on rikas ja hedelmällinen lähtökohta toiminnan jatkuvalle kehittämiselle ja myös yhteiskunnallista maailmankuvaansa muodostaville uusille sukupolville. Sen voimaa osoittaa, ettei aatteen sovelluksissa ole jälkikäteen mitään häpeämistä ja hyvin vähän selittämistä. Keskustapolitiikan tulokset ovat kauttaaltaan olleet myös jälkiviisauden valossa kestäviä. Keskustan linja tavoittaa jotakin oleellista pienen kansan ja sen kansalaisten elämästä.
Onko keskustapolitiikan ydintavoite ihmisyydestä edistynyt? Miten sen varhaiset puolestapuhujat katselisivat nyt yhteiskuntaa? Voisin kuvitella, että sotien, raakuuden, nälän ja ahneuden 1900-luku olisi kerta toisensa jälkeen masentanut uskon siihen, että ihmisyys etenee. Itsenäisen Suomen synnyttänyt sivistysperinne on henkitoreissaan. Ihmisyydellä on myös 2000-luvulla jatkuvasti uusia uhkia, yhtenä esimerkkinä uudestaan kasvava ahneus ja eriarvoisuus. Ihmisyys tarvitsee jatkuvaa luovaa soveltamista.
Silti ajassa on paljon myös myönteistä. Ihmisyyden puolesta puhuneet vaikuttajat katselisivat hyvin tyytyväisenä vaikkapa YK:n ihmisoikeuksien sopimusta tai lasten oikeuksien sopimusta. Niin ikään EU yhteiseen rahaan ulottuvana eurooppalaisena rauhanprojektina saisi lämpimän kannatuksen. Suomen uskomaton kehitys olisi todistus heidän ajatustensa voimasta ja siitä, mitä kansan voimavarojen vapauttaminen saa aikaan.
Suomen uusittu perustuslaki saisi kaikuvan hyväksynnän. Lakiin sisältyy kansan- ja tasavallan linjakkaiden säädösten lisäksi kansalaisten vapausoikeudet ja selkeä pykälä ihmisten yhdenvertaisuudesta. Siinä taataan jokaisen oikeus kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Oikeus oppimiseen ja sosiaaliturva todettaisiin myönteisenä. Suomella ja suomalaisilla on hyvä perustuslaillinen perusta edistää ihmisyyttä omassa toiminnassaan ja vaikuttaessaan kansojen kehitykseen.
Seitsemän peruspaalua
Keskusta-aatteen jo yli vuosisadan kestäneet peruslinjat kiteytyvät seuraaviin seitsemään tavoitteeseen.
1. Ihmisyys ja sen edellytykset; pyrkimys edistää sivistystä, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta sekä ihmisten ja kansojen vapautta; järkevä harkinta, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus päätöksenteon periaatteina.
2. Sivistys, kansansivistys, koulutus; ammattiosaamisen lisäksi kasvu ihmisyyteen ihmisenä ja kansalaisena; jokaisen ihmisen ja kansan oikeus kehittää itsessään olevia potentiaaleja; koko kansan henkisten voimavarojen vapauttaminen.
3. Kansanvalta ja tasavalta; huolenpito aktiivisen kansalaisuuden edellytyksistä; kansalaistoiminta ja -yhteiskunta hyvän elämän osana ja demokratian perustana, lähiyhteisöjen ja paikallisuuden merkitys, ihmisten keskinäinen luottamus.
4. Yksityinen omistus ja sitä täydentävä osuustoiminta ja verkostotalous; valtion omistus on erikseen harkittava kansallinen tarkoituksenmukaisuuskysymys; talouden ekologiset ja sosiaaliset toimintapuitteet.
5. Viljelevä ja varjeleva suhde luontoon, ylisukupolvisesti kestävä kehitys, elinvoimainen maaseutu.
6. Mahdollisuuksien tasa-arvo; kaikkien ihmisarvo, ahkeruus ja omatoimisuus, huolenpito jokaisesta sitä tarvitsevasta kansalaisesta.
7. Suomen itsenäisyys ja vapaus; täysipainoinen osallisuus kansojen yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa; Suomen edun sovittaminen ihmiskunnan etuun; taustana usko Suomeen, suomalaisuuteen ja suomalaisten kykyyn hoitaa asiansa ajan vaatimusten mukaisesti.
Lisäviitteitä
(a) Santeri Alkio pohti 1906 kirjeessään Otto Kahrille maalaisliiton luonnetta. Jos se olisi järjestynyt puhtaasti agraariselle kannalle, valta olisi luisunut "suurempain maapatruunain ja kuntain johtomiesten käsiin, jolloin aate kansanvaltaisesta uudistuspuolueesta vietäisiin karille". Ks. Kuisma, J. ja Niemelä, S. 1983. Santeri Alkio, Ituja. Kirjayhtymä. s. 193.
(b) Useimmat keskustan historian kirjoittajat ovat tunnistaneet Alkion nuorsuomalaisuuden. Esimerkiksi Juhani Mylly kuvaa puolueen historian toisessa osassa, miten Alkio oli varttunut poliittiseen täysi-ikäisyyteen nuorsuomalaisuuden ja perustuslaillisuuden piirissä ja imenyt mieleensä sen eurooppalaista kulttuurinnälkää, vapaamielisyyttä ja yleisaatteellisuutta. Mylly erottaa maalaisliiton ideologiassa agraaris-talonpoikaisen aineksen lisäksi suomalaiskansallisen ja demokraattisen perusaineksen.
(c) Volasen artikkeli Filanderista Alkioksi kirjassa Niemelä. S. (toim.) 1986. Heräävä maa. Kirjayhtymä. Katso myös Volanen, R. (2008). Ihmisyyden paluu. Kohti modernin reformaatiota. Maahenki.
(d) Joahann Gottlieb von Herder (1744 - 1803) saa tässä tarkastelussa korostetun aseman, ehkä siksikin, että viime aikojen Herder -renessanssi on tuonut paljon uutta aineistoa hänen vaikutuksensa ymmärtämiseen. Ks. esim. Ollitervo, S. ja Immonen, K. (toim.) 2006. Herder, Eurooppa ja Suomi. SKS.
(e) Alkio kiistää Maalaispolitiikkaa kirjassa vuodelta 1912 pontevasti, että maalaisliitolla olisi vain valtiollinen tehtävä. Varsinaisena ydintarkoituksena on sivistyksellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen herätys-, kasvatus- ja toteuttamistehtävä. Maalaisliitto - Suuntaviivoja kirjassa 1919 hän luonnehtii puoluetta kansanliikkeeksi, herätys- ja valistusliikkeeksi.
(f) Alkion kasvatusajattelu sovelsi pohjoismaisen kansansivistyksen keskeisiä ideoita. Erityisen tärkeä hänelle oli itse kunkin oman ajattelun kehittyminen; tieto ei saa jäädä makasiinitavaraksi ilman että älyn toiminta herää. Ihminen lakkaa olemasta massan osa ja alkaa kyntää oman vakonsa elämänsarkaan. Alkion mukaan ihmisen tuli säilyttää itsellään arvosteluvapaus, mutta hänen tuli kansalaisena kuulua ihmiskuntaan toimivana, elämään osaa ottavana jäsenenä, lähemmin ryhmittyneenä niiden joukkoon, joiden keskuudessa enimmin tuntee mielipiteiden ja harrastusten yhdensuuntaisuutta.
(g) Näin Herderin yhteiskunnallisia ajatuksia tulkitsee mm. Stanfordin yliopiston ylläpitämä filosofian sanakirja. Google hakee sen kiinnostuneille hakusanoilla Stanford ja Herder.
Copyright © Suomenmaa - 2008. Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.