Olen kirjoittanut tänne joskus aikasemmin aikeistani ajaa autolla rekan alle.
Olen kohta 20 vuotta ja olen kokenut yksinäisyyden tunnetta 15 vuotiaasta lähtien. Viimeisen vuoden aikana mikään vain ei ole mennyt niin kuin piti. Ainoa asia minkä takia olen vielä järjissäni on työt. Ainoa asia minkä takia yleensä nousen sängystä on työt, töissä pystyn sulkemaan omat ajatukset ulkopuolella ja keskittymään töihin. Töiden jälkeen minulla ei ole mitään asiaa tai ihmistä mitä varten olisin. Tunnen vain olevani arvoton ja turha. En syö enää juuri mitään, saan harvoin nukuttua 3 tuntia enempää yössä. Olen ihan lopussa fyysisesti ja henkisesti. En enää osaa luottaa ihmisiin, minua on aina vain käytetty kun olen päästänyt ihmisiä lähelleni. Viime aikoina ollessani yksin, usein autolla ajaessani olen yhtäkkiä alkanut itkemään ja toistellut itselleni että en enää jaksa. Viikonloput menee lähinnä ryypätessä kun en keksi mitään muuta tapaa tappaa aikaa. Olin juuri viikon lomalla pohjois-suomessa. Minun oli tarkoitus ajaa rekan alle poistulomatkalla, minulla oli viimeiset viestit valmiiksi postitettavassa kunnossa. Tämä homma kaatui siihen kun eräs naipuolinen ystävä kenelle olen pystynyt avautumaan arvasi aikeeni ja ja koitti puhua minua hoitoon. En vain halua hoitoa koska en näe mitään syytä minkä takia haluaisin nousta täältä kaivosta, jos osa tästä pahasta olosta lähtisikin pois silti jäisi se kaikista pahin ja kipein tunne yksinäisyys. En vain tunne itseäni sen arvoiseksi että minua pitäisi saada apua. Minulla on ehjä ja tukeva perhe mutta en vain osaa puhua heille tai halua viestittää että minulla on näitä ajatuksia, on niillä muitakin ongelmia. Tällä hetkellä olen kahden vaiheilla mitä teen. Osa minusta sanoo että minun parempi tappaa itseni. Pieni osa minusta koittaa etsiä jotain syytä miksi minun pitäisi jaksaa. Se osa alkaa vain pikkuhiljaa häviämään ja heikkenemään. Olen tällä hetkellä vain niin väsynyt, hajalla ja lopussa että en näe kuolemaa pahana asiana vaan pakoreittinä. Ainoa asia mitä olen viimeaikoina ajatellut on itsemurha. Enkä pysty edes siihen. Ei tämmöisen luuserin ole tarkoitus elää. en tiedä mitä tekisin..
Olen kohta 20 vuotta ja olen kokenut yksinäisyyden tunnetta 15 vuotiaasta lähtien. Viimeisen vuoden aikana mikään vain ei ole mennyt niin kuin piti. Ainoa asia minkä takia olen vielä järjissäni on työt. Ainoa asia minkä takia yleensä nousen sängystä on työt, töissä pystyn sulkemaan omat ajatukset ulkopuolella ja keskittymään töihin. Töiden jälkeen minulla ei ole mitään asiaa tai ihmistä mitä varten olisin. Tunnen vain olevani arvoton ja turha. En syö enää juuri mitään, saan harvoin nukuttua 3 tuntia enempää yössä. Olen ihan lopussa fyysisesti ja henkisesti. En enää osaa luottaa ihmisiin, minua on aina vain käytetty kun olen päästänyt ihmisiä lähelleni. Viime aikoina ollessani yksin, usein autolla ajaessani olen yhtäkkiä alkanut itkemään ja toistellut itselleni että en enää jaksa. Viikonloput menee lähinnä ryypätessä kun en keksi mitään muuta tapaa tappaa aikaa. Olin juuri viikon lomalla pohjois-suomessa. Minun oli tarkoitus ajaa rekan alle poistulomatkalla, minulla oli viimeiset viestit valmiiksi postitettavassa kunnossa. Tämä homma kaatui siihen kun eräs naipuolinen ystävä kenelle olen pystynyt avautumaan arvasi aikeeni ja ja koitti puhua minua hoitoon. En vain halua hoitoa koska en näe mitään syytä minkä takia haluaisin nousta täältä kaivosta, jos osa tästä pahasta olosta lähtisikin pois silti jäisi se kaikista pahin ja kipein tunne yksinäisyys. En vain tunne itseäni sen arvoiseksi että minua pitäisi saada apua. Minulla on ehjä ja tukeva perhe mutta en vain osaa puhua heille tai halua viestittää että minulla on näitä ajatuksia, on niillä muitakin ongelmia. Tällä hetkellä olen kahden vaiheilla mitä teen. Osa minusta sanoo että minun parempi tappaa itseni. Pieni osa minusta koittaa etsiä jotain syytä miksi minun pitäisi jaksaa. Se osa alkaa vain pikkuhiljaa häviämään ja heikkenemään. Olen tällä hetkellä vain niin väsynyt, hajalla ja lopussa että en näe kuolemaa pahana asiana vaan pakoreittinä. Ainoa asia mitä olen viimeaikoina ajatellut on itsemurha. Enkä pysty edes siihen. Ei tämmöisen luuserin ole tarkoitus elää. en tiedä mitä tekisin..
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sanonpahan vaan, että sinulla on sentään naispuolinen ystävä sekä töitä.
Rekkamiehelle voi jäädä elinikäiset psyykkiset vauriot jos joku ajattelematon teilaa itsensä päin rekkaa. Jos ette pystykään enää ajattelemaan itseänne niin koittakaa nyt edes vähän ajatella muita ettette pistä kymmenkertaista paskaläjää kiertoon.
Meeppä hoitoon ja sairis ja/tai lääkkeet jonka saat tulee tekemään vain ja ainoastaan hyvää.
Itsemurhan pitäisi aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa muille. Auto-onnettomuuden aiheuttamisessa saattaa mennä joltain muultakin henki. Samoin olen pahoillani junankuljettajien puolesta, varmasti traumaattista ajaa jonkun yli.
Itse olin samassa jamassa n,6v. sitten, vaikka minulla oli sentään naisystävä silloin kuviossa mukana. Silti tunsin, että elämälläni ei ollut enää mitään tarkoitusta ja tunsin sisälläni hirvittävän tuskatilan joka tuntui myös fyysisenä tunteena, aivan kuin rintani ymprillä olisi ollut kiristävä ja ahdistava teräsvanne... Kirjoitin siitä silloin runonkin. Sen voi käydä lukemassa täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000026316621
Elämälläsi on kuitenkin tarkoitus, vaikka se nyt tuntuukin olevan hukassa. Niin on ollut itseltänikin jo muutaman vuoden, mutta ajatelen niin että kun se elämän aurinko vielä löytyy, niin silloin kaikki tuntuu taas tosi upealta, varsinkin kun osaa sitten arvostaa sellaista "ihan normaalia" elämää, hyvänä elämänä... Nämä on hitaita prosesseja, joten kannattaa ottaa ihan rauhallisesti ja hakea ammattiapua. Sitä ei kannata pitkittää enää, koska sinulla on jo noin selkeät oireet, niin on jo aika saada lääkitystä, jolla esim. nukkumisen saa kuntoon... Jaksamista vaan ja kärsivällisyyttä; ei elämä tähän lopu...
1.
Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret, anteeks sain ja saan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.
2.
Hän mun syyni suuret
poisti verellään,
otti synnin orjan
armoon, elämään,
otti synnin orjan
armoon, elämään.
3.
Katkoi verkot valheen,
kahleet kuoleman,
vangin vapautti,
laps oon Jumalan,
vangin vapautti,
laps oon Jumalan.
4.
Lapsi oma Herran,
taivaan kuninkaan,
kruunun perin kerran,
valtakunnan saan,
kruunun perin kerran,
valtakunnan saan.
5.
Pääsen asukkaaksi
kultakaupunkiin,
viedään vierahaksi
häihin iäisiin,
viedään vierahaksi
häihin iäisiin.
Simo Korpela 1913. Virsikirjaan 1986.
--------------------------------------
Läh. Vapaa orjuudesta. Parantunut 17 vuotta kestäneestä, masennuksesta/ lääkityksestä, 5.7.2006.
On hyvää sanomaa tuossa virressä. Varsinkin tuo kolmas säkeistö sopii hyvin, mm. mun elämään
Tuo on hieno kuultava varsinkin Soile Isokosken laulamana. Siinä ei ole mitään teeskentelyä, vaan suurta nöyryyttä.
Yleensä uskonnon haaskalinnut tulee paikalle kun tulee ruumiita. Näyttää siltä ettei tarvi edes vielä kuolla.
Kun tapan itseni minuahan ei siunata.
Jaa vai olet sinä sitä mieltä...
-Näköjään myös se vastapuolikin lähettää usein jonkun oman kommentoijansa "osallistumaan keskusteluun"; no mikäpäs siinä, mutta on jotensakin typerää siltä, laittaa joku laittamaan tuollaista kommenttia. Ottaen huomioon että eletään sentään maassa, jossa uskonnonvapauslaki on voimassa. Tarkoittaa siis sitä, että on todella epäasiallista ja tavallaan täysin lainvastaista, ainakin hengeltään tuollainen kommentointi.
Ei muuten kannata tappaa itseään, jos ei ole päässyt osalliseksi Jumalan armosta, Jeesuksessa Kristuksessa. Se on vain saatanan juoni ja valhe, jolla se yrittää houkutella ihmisiä, sinne vaivan paikkaan, jonne se tietää olevansa jo tuomittu ja tietää itse sinne joutuvansa.
Suomessa on myös vapaus siihen, ettei kuulu mihinkään uskontokuntaan!
Kyllä se minuakin (tämän keskustelun sivustaseuraajaa) ottaa päähän, että joka asiaan tungetaan Jumalia. Tiedätkö miltä se tuntuu ihmisestä joka ei siihen usko? Täysin utopistiselta asialta, joka ei sinänsä edes kiinnosta.
Itsensä tappaminen ei liity taas mitenkään Jumaliin. Jokainen tekee oman ratkaisunsa ja sitä on kunnioitettava. Ihmisellä on vapaus omaan itseensä ja tekemisiinsä, joten loukkaus sekin sinänsä että pidetään niinkuin häkkilintua konsanaan!
Perheesi varmaan osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja ymmärtää, että sinulla on vaikeaa, en usko, että heidän muut ongelmat voivat mennä näin ison asian edelle. Kyse on varmaan siitä, ettet ole tottunut saamaan huomiota, kun sinulla on ollut vaikeaa ja siksi sen hakeminenkin vaikeaa(tunnistan sen itsessäni). Sinun tapauksessasi kuulostaa tosiaankin siltä, että perheesi voisi auttaa!
jos pakko ittensä on tappaa muttei rekan alle sulla ei ole mitään oikeutta pilata toisen elämää.
Sullakaan ei ole mitään oikeutta pilata toisen elämää. Itsemurhaan kehoittaminen on rikos.
Kuulostaa niin tutulta. Itselläni samanlaisia ajatuksia. Sydän hakkaa hullun lailla, vaikea hengittää ja nukutuksi ei saa...
Apua on ja sitä kannattaa ottaa vastaan. Suosittelen ensimmäiseksi perheelle puhumista. Tiedän ette halua heitä huolestuttaa, mutta se että päästät tuskan ulos ja vielä lähimmäisillesi, se helpottaa huomattavasti. Itse olen aika avoin olen hakenut apua ja saanut sitä. Olen myös kertonut ajatuksistani vanhemmilleni ja keskustelu on auttanut. Kaikki minkä jätät päähäsi jää vaivaamaan. Päästä se tuska ulos. Siinä on ensimmäinen askel suuntaan parempaan. Usko pois!
Minä ajattelen itseni tappamista jokaisena päivänä. Tämä hommani tässä maailmassa on nyt katsottu loppuun. Ikääkin on jo yli viisikymentä, niin että. Elämässäni ei ole mitään järkeä, en jaksa enää. Ei ystäviä, työpaikkakiusaamista, ikuisia rahahuolia jne. Miksi iheessä jatkaa tätä yksinäistä helvettiä. Kyllästyttää kannustavat höpinät, joita itsekin höpisen muille heh; en halua että kukaan, varsinkaan nuori lähtee täältä omakätisesti enneaikaisesti, mutta minulla, täydellisellä epäonnnistujalla, ei jatkamisessa ole mitään mieltä. Hemmetin hyvä, että voi lopettaa tämän elämänsä. Miksi ihmeessä täällä pitäisi väkisin kärvistellä? No, ei miksikään.
Miksi ihmisillä pitää olla niin vaikeaa... Mä en voi tajuta sitä... Mä vain ihmettelen sitä aina uudestaan. Ja varmasti yksinäisyys on eräs niistä repivimmistä ongelmista mitä joku voi kohdata.
>Ainoa asia minkä takia olen vielä järjissäni on työt.>
Mä olen itsekin monesti ollut niin hajalla, että tarvitsen ihan mitä vain, mikä voi viedä ajatukseni jonnekin muualle, pois siitä omasta ahdistuksesta ja kivusta. Uskon kyllä että työ auttaa sinua voimaan edes hetkellisesti paremmin!
>Ainoa asia minkä takia yleensä nousen sängystä on työt,>
Tässäkin on jotain niin tuttua... Kuinka usein tuntuukaan siltä, ettei sieltä sängystä jaksaisi enää nousta... Jokin syy on vain keksittävä...
>Tunnen vain olevani arvoton ja turha.>
Olet täysin väärässä. Sä et ole kumpaakaan! Elämä on kohdellut sua epäoikeudenmukaisesti, mutta sä olet silti arvokas! Kunpa sä pystyisit uskomaan sen! Mutta tiedän kokemuksesta että joskus sen uskominen on todella vaikeaa...
>En syö enää juuri mitään, saan harvoin nukuttua 3 tuntia enempää yössä.>
Yritäthän kuitenkin syödä riittävästi... 3 tuntia yössä on hirveän vähän! Oletko kokeillut jotain apukeinoja, jotta saisit nukuttua paremmin?
>En enää osaa luottaa ihmisiin, minua on aina vain käytetty kun olen päästänyt ihmisiä lähelleni.>
Ihmiset on nykyisin niin tolkuttoman itsekkäitä... Kunpa niin ei olisi!
>En vain halua hoitoa koska en näe mitään syytä minkä takia haluaisin nousta täältä kaivosta, jos osa tästä pahasta olosta lähtisikin pois silti jäisi se kaikista pahin ja kipein tunne yksinäisyys.>
Mutta ehkä sulla olisi sitten sen terapian jälkeen enemmän voimavaroja ja pääsisit tutustumaan ihmisiin. Ehkä sä löytäisit jonkun mukavan ihmisen, joka ei käyttäiskään sua hyväksi, vaan joka ihan oikeasti välittäisi...? Kyllä terapiaa kannattaa aina kokeilla. Mutta silti ymmärrän tämänkin niin erittäin hyvin... kun ei jaksa keksiä mitään syytä, miksi siitä pahasta olosta haluaisi pois. Yrittäisitkö kuitenkin? Kun siitä ahdistuksesta pääsee eroon edes aika ajoin, on sitten taas helpompi kestää ne aallonpohjat. Kun tietää, ettei siinä tarvitse elää aina.
>Minulla on ehjä ja tukeva perhe mutta en vain osaa puhua heille tai halua viestittää että minulla on näitä ajatuksia, on niillä muitakin ongelmia.>
Omalle perheelle onkin tosiaan ihan käsittämättömän vaikea puhua asioistaan!
>Osa minusta sanoo että minun parempi tappaa itseni. Pieni osa minusta koittaa etsiä jotain syytä miksi minun pitäisi jaksaa.>
Älä anna periksi sille osalle mikä vaatii sinua tappamaan itsesi!!! Kyllä joku syy on olemassa, ihan oikeasti on. Mä olen itsekin löytänyt syyn olla olemassa ja vaikka välillä putoan vieläkin mustaan tyhjyyteen, niin ainakin tiedän että sieltä VOI taas nousta. Sullekin löytyy vielä se syy. Jostain se löytyy, ihan varmasti!
Kirjoita mulle jos susta tuntuu että siitä voisi olla jotain apua. Löydät osoitteen klikkaamalla mun nimimerkkiä.
Älä mene niin pitkälle ajatuksissasi, vaikka menee päin persettä ja on mennyt, niin ei se siinä kaikki ole. Elämä on siitä hassu asia, että se on kuin aaltoliikettä, jos on käynyt ihan pohjalla, niin siitä vastapainona pystyy tuntemaan kaiken hyvän, kaikkein parhaimmillaan. Yritä kestää vielä, nurkan takaa voi tulla uusia mahdollisuuksia ja jotain miksi haluaa nähdä seuraavan päivän. (Nyt tulee tylytystä) Ryhdistäydy, sä olet töissä, ja sä ajattelet asioita (muuten tätä keskustelua ei olisi), itsari on aika helppo vaihtoehto, uskon että pystyt parempaan.