kepun pitää kaikkosen mukaan palata juurilleen eli

Keskustassa vaaditaan paluuta köyhän asialle
02.11.2008 18:22

Keskustassa perätään viikko vaalitappion jälkeen paluuta puolueen vanhaan iskulauseeseen eli köyhän asialla olemiseen. Nyt asialla ovat olleet keskustan nuoren polven kansanedustajat, ensimmäistä kauttaan eduskunnassa istuva keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala ja toisen kauden kansanedustaja Antti Kaikkonen.

Sekä Puumalaa että Kaikkosta pidetään keskustan puheenjohtajan pääministeri Matti Vanhasen mahdollisina haastajina keskustan vuoden 2010 puoluekokouksessa.

Keskustan verkkolehdessä Verkkoapilassa Puumala arvioi keskustalla olleen hieman vanhan hallituspuolueen väsymystä. Puolueen pitkän tähtäimen suunnittelu on hänen mielestään jäänyt hallitusohjelman toteuttamisen jalkoihin.

Puumalan mielestä keskustan pitäisi tehdä pesäeroa kokoomukseen, joka ajaa markkinaliberalismia. Puumalan mielestä markkinoida voidaan säädellä.

Puumalan haastattelu kirvoitti verkkolehdessä joukon kommentteja, joissa muun muassa arvioitiin, että oikeistovirtaus ei tuo keskustalle kannatusta, vaan huomio on kiinnitettävä muun muassa lapsiin, perheisiin ja köyhyyteen.

Vanhasta ja muita keskustan ministereitä arvosteltiin kommenteissa siitä, että heille neljän puolueen kompromissina syntynyt hallitusohjelma on alkanut olla sama asia kuin keskustan omat tavoitteet ja periaatteet.
Kaikkonen muuttaisi veroratkaisua

Puumalaa jyrkemmän pesäeron hallituksen linjana tekee Kaikkonen, joka kannanotossaan vaatii harkittavaksi, että osa ensi vuodelle kaavailluista veronkevennyksistä käytettäisiin köyhimpien tilanteen parantamiseen. Osa keskustalaisia vaati samanlaista painotusta pieni- ja keskituloisiin jo ennen hallituksen budjettiriihtä.

Kaikkosen mielestä keskustan viime vuosina harjoittamaa politiikkaa on arvioitava kriittisesti, vaikka erityisesti työllisyyden parantamisessa onkin onnistuttu.

- Esimerkiksi pieneläkeläisten, köyhien lapsiperheiden ja pitkäaikaistyöttömien asemaa on syytä parantaa, Kaikkonen toteaa kannanotossaan.

(MTV3-STT)
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

SOSIALISMIIN kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu