Olen ihan kohta 50v. VANHA! Olen siinä määrin masentunut, että pysty palaamaan entiseen työhöni. Varsinkin kun masennukseni johtuu paljolti niistä olosuhteista, jotka liittyivät suoraan ja epäsuorasti siihen työhön, joista olen nyt ollut pois jo kolmisen vuotta.
Nyt minua vain yritetään kyörätä vielä hakeutumaan muka uusiin työtehtäviin, vaikka minulla itselläni ei ole minkäänlaista uskoa siihen, että minulla olisi jotenkin realistisia mahdollisuuksia enää yrittää pärjätä tämän päivän työelämän vaatimuksien mukaisesti. Ts. en siis usko omaan "kilpailukykyyni" työmarkkinoilla...
Ja, jos minun kuvitellaan menevän johonkin hanttihommiin tai pätkätöihin, niin se on täysin utopistinen käsitys, sikäli että pelkkä ajatuskin sellaisesta, estää minulta paranemisen. Estää sen takia, että tiedän olevani alta aikayksikön takaisin masennuksessa, jos minut ikään kuin yritetään pakottaa johonkin aliarvostettuun työhön, jossa tiedän jo etukäteen joutuvani jälleen kerran törmäyskurssille tyhmien esimiesten kanssa, jotka lähes poikkeuksetta olettavat ettei heidän alaisillaan ole mitään korvien välissä....
Tällainen tilanne on todella sietämätön, eikä todellakaan edesauta paranemista, eikä motivoi edes yrittämään. Vai onko jollain muka sellaista kokemusta, että olisi yli 50v. vanhana vielä onnistunut lähteä hienosti kehittelemään aivan uusia kuvioita työelämässä? Ottaen huomioon, että uudelleen kouluttautuminenkin veisi jo heti 2-3 vuotta, eikä se opiskelu tällä ikää ole enää mitenkään helppoa...?
Tuntuu enemmänkin siltä, että tässä työnantaja yrittää vain huijata, saadakseen masennuspotilaan vakuuttuneeksi, että tällä olisi muka vielä jotain mahdollisuuksia uuteen alkuun... Sitten jos suostuu sellaista yrittämään, niin samalla putoaakin tyhjän päälle, koska siinä vaiheessahan työnantaja käsittääkseni pääsee esim. tapaus-minusta eroon, jos minä itse erehdyn manipuloituna ja painostettuna myöntymään, että "no, ok. kai minä sitten olen vielä kykenevä jotain edes yrittämään..."
Vai miten on, onko se todellakin näin helppoa työnantajalle, pudottaa ihminen vain laskelmoivasti yhteiskunnan sosiaalisten turvaverkkojen varaan ja päästä itse kuin koira veräjästä, vaikka on pääsyllinen koko asiaan...
Onko jollain kokemusta tällaisista kuvioista...?
Nyt minua vain yritetään kyörätä vielä hakeutumaan muka uusiin työtehtäviin, vaikka minulla itselläni ei ole minkäänlaista uskoa siihen, että minulla olisi jotenkin realistisia mahdollisuuksia enää yrittää pärjätä tämän päivän työelämän vaatimuksien mukaisesti. Ts. en siis usko omaan "kilpailukykyyni" työmarkkinoilla...
Ja, jos minun kuvitellaan menevän johonkin hanttihommiin tai pätkätöihin, niin se on täysin utopistinen käsitys, sikäli että pelkkä ajatuskin sellaisesta, estää minulta paranemisen. Estää sen takia, että tiedän olevani alta aikayksikön takaisin masennuksessa, jos minut ikään kuin yritetään pakottaa johonkin aliarvostettuun työhön, jossa tiedän jo etukäteen joutuvani jälleen kerran törmäyskurssille tyhmien esimiesten kanssa, jotka lähes poikkeuksetta olettavat ettei heidän alaisillaan ole mitään korvien välissä....
Tällainen tilanne on todella sietämätön, eikä todellakaan edesauta paranemista, eikä motivoi edes yrittämään. Vai onko jollain muka sellaista kokemusta, että olisi yli 50v. vanhana vielä onnistunut lähteä hienosti kehittelemään aivan uusia kuvioita työelämässä? Ottaen huomioon, että uudelleen kouluttautuminenkin veisi jo heti 2-3 vuotta, eikä se opiskelu tällä ikää ole enää mitenkään helppoa...?
Tuntuu enemmänkin siltä, että tässä työnantaja yrittää vain huijata, saadakseen masennuspotilaan vakuuttuneeksi, että tällä olisi muka vielä jotain mahdollisuuksia uuteen alkuun... Sitten jos suostuu sellaista yrittämään, niin samalla putoaakin tyhjän päälle, koska siinä vaiheessahan työnantaja käsittääkseni pääsee esim. tapaus-minusta eroon, jos minä itse erehdyn manipuloituna ja painostettuna myöntymään, että "no, ok. kai minä sitten olen vielä kykenevä jotain edes yrittämään..."
Vai miten on, onko se todellakin näin helppoa työnantajalle, pudottaa ihminen vain laskelmoivasti yhteiskunnan sosiaalisten turvaverkkojen varaan ja päästä itse kuin koira veräjästä, vaikka on pääsyllinen koko asiaan...
Onko jollain kokemusta tällaisista kuvioista...?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lakkaa ruikuttamasta ja mene tekemään sitä työtä mitä on tarjolla. Aina se kotona makaamisen voittaa. Minä en ymmärrä, mitä helvettiä ihmiset vinkuu ja valittaa. Työ on työntekoa varten eikä mitään itsensä viihdyttämistä. Työnteosta saa sitten korvaukseksi palkan. Kai se on parempi vaihtoehto kuin toisten elättinä olo. Ja mikä vika pätkätöissä on. Tekee vaan hyvää sinullekin, että pääset eroon niistä urautuneista kuvioistasi uusiin ympyröihin.
sua repiä korvista vai mikä sulla on joos et ymmärrä ihmisen todellista huonoa oloa?
Itsekin samoin ollut nyt vähän yli vuoden "kusipää" työnantajan vuoksi sairauslomalla, joten voin sanoa, että noita löytyy ja paljon.
Sulla ehkä käynyt tuuri jos sulla on ollut ymmärtäväisiä ja muutenkin empaattisia työntajia. Ole silloin tyytyväinen tilanteesi, mutta älä ala haukkumaan muita.
Minä puolestani en ymmärrä sen sortin ruikuttamista, jota sinä harjoitat.
No niin sieltähän sitä tuli taas; tämä täällä suomessa kyllä osataan, nimittäin ns. "heikompien lenkkien" mollaaminen, syyllistäminen ja "ruikuttajiksi" leimaaminen, siis niiden harvojen, jotka vielä joku uskaltavat olla kriittisiä, eikä aina vain tyytyä siihen mitä "ylhäältä" annetaan.
Näissä toisten mollaamisissa mollaamisissa yms, asioissa asialla ovat yleensä juuri ne "tosi miehet", jotka esittävät niin kovaa äijää työpaikoilla ja ovat niin kovasti olevinaan sankareita töissään ja omakehu haisee, ainakin rivien välistä. Juuri he ovat työpaikoilla yleensä niitä, jotka ovat toisia "syömässä". Ja kieli, joka hyvin usein on saanut pysyvän ruskean sävyn, näillä towereilla se yleensä haiseekin samalle kuin heidän työnantajansa pakaroiden välinen alue.
Sitten kun työpaikoilla on joku asia rempallaan ja jonkun pitäisi siitä uskaltaa kertoa esimiehelle ja esittää jotain korjauksia, niin juuri nämä ovat niitä, joista silloin ei varmasti sitä miestä löydykään. He ovat paskahousuja, hiljaisia orjia, kuin kusi sukassa, siis tosipaikan tullen.
>> Ja mikä vika pätkätöissä on. >>
-Helpompi kysyä näin päin: mitä hyvää pätkätöissä on? Ja vastata: ei mitään.
olet tehnyt?
Onko sinulle kirjoitettu hoitavan lääkärin B-lausunto?
Onko sinulle tehty työkyvyn kartoitus?
Työnantaja on velvoitettu tarjoamaan sinulle työtä, jos hoitava lääkäri on sitä mieltä, että pystyt vielä kuntoutumaan uuteen työhön.
Vai onko taustalla työeläkeyhtiön vetkuttelu, kun eivät halua maksaa sinulle työkyvyttömyyseläkettä?(Aluksi ns. kuntoutustukea)
Kuulutko ammattiliittoon, jos kuulut, niin kysele sieltä asioistasi? Kelastakin saat tietoja kyselemällä.
Isäni tekee juuri noita kunnan tarjoamia paskahommia _rikkinäisen_ selkänsä vuoksi,, hän on sinuakin vanhempi, 55-vuotias, ja varmasti masentaa ja vituttaa olla siellä, mutta niin kuulemma vitutti ennen istua päivästä toiseen kotona märehtimässä samoja kuluneita asioita päänsä sisällä.
Sielläkin voi edetä, tekee hommat kunnolla niin saa pikkuhiljaa parempaa hommaa, isäni pääsi juuri kuljetushommiin, saa siis yksin ajella kuorma-autoa ja kuskata yrityksille tavaraa. Eikä tuo ole mielestäni mitenkään aliarvostettua, päinvastoin :)
Masis ja masennus ovat kaksi aivan eri asiaa. Uskon, että isääsi pännii oikein rankasti oma tilanteensa, mutta se ei tarkoita sitä, että hän olisi masentunut vaan pikemminkin kettuuntunut, niin kuin itsekin kirjoitit. Vaikkei kettuuntuminenkaan mitenkään hauskaa ja mieltä ylentävää ole, niin se ei tee ihmistä työkyvyttömäksi.
Kun ihminen taas on sairastunut vakavaan masennukseen, hänen toimintakykynsä on oleellisesti heikentynyt. Siinä on vissi ero isäsi tilanteeseen.
Näin juuri; selkäsairaus tietenkin voi oleellisesti rajoittaa tekemästä niitä töitä, joita ihminen on tehnyt aiemmin, mutta ei se lamaannuta ihmisen mieltä, motivaatiota ja toimintakykyä, kuten tekee masennus, silloin kun se alkaa olla hiukankin vakavempaa laadultaan.
En ole kovin pitkällä isäni masentuneisuudesta kun on omassakin tarpeeksi kestämistä. Enemmänkin varmaan tuota vitutusta niinkuin sanoitte, mutta:
"Vai onko jollain muka sellaista kokemusta, että olisi yli 50v. vanhana vielä onnistunut lähteä hienosti kehittelemään aivan uusia kuvioita työelämässä? Ottaen huomioon, että uudelleen kouluttautuminenkin veisi jo heti 2-3 vuotta, eikä se opiskelu tällä ikää ole enää mitenkään helppoa...? "
Tuohon nyt enemmänkin vastasin, ja siihen hanttihomma juttuun, isäni on uudelleenkoulutettu pari vuotta takaperin, mutta ei hän siitä enään töitä saanut koulutuksen jälkeen, opiskellessaan sai tosin parempaa palkkaa kuin työpaikalta.