Palautelomake lakkasi toimimasta

Oheinen lomake on ongelma. Se toimi normaalisti vielä muutama kuukausi sitten. Kun palautteen tulo lakkasi, aloin ihmetellä ja tarkistin tänään asian. Ei toimi. Mutta en keksi syytä. Olenko pyyhkinyt vahingossa jotakin oleellista pois? En pysty kertakaikkiaan muistamaan, että olisin ylipäätään käynyt tässä välissä puuttumassa sivun koodiin mitenkään. Sivupäivityksiä olen silloin tällöin kyllä tehnyt, mutta muille sivuille.

Yritin selvittää asiaa helpdeskin kautta. Toisaalta, jos vika nyt sattuukin olemaan itsessäni, vältän tekeytymästä täysin aasiakkaaksi yrittämällä edes selvittää tätä itsekseni haukkumatta asiakaspalvelijoita heti ensimmäiseksi lyttyyn.

Helpdeskin vastaus oli seuraava:

tämmönen rivi puuttuu tuolta koodista: "
Oma ihmettelyn aiheeni:
Mutta eikö tämä ole vapaaehtoinen lisäys, mikä ei vaikuta toimintaan?

Kokeilin myös tätä linkitystä, mutta en saanut toimimaan sen paremmin ""

Ja se murheenkryyni:
7615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ekana iski silmään se, että ekalla HTML-rivillä on kaksi kertaa form-tagi virheellisesti.

Äänestä
  • Jep jep. Niinpä näkyi olevan. Vika ei ole kuitenkaan tuossa copy-paste-sijoituksessa tulleeseen virheeseen tässä aiheessa, vaan jossakin muussa - en vain tiedä missä?

    Äänestä

Tuo saattaa olla juuri se ongelma. Tai jos sinulla on tuollainen ollut siellä lomakkeessa.
Scriptissä on varmaankin jokin sähköpostiosoitteen tarkastus, ja jos arvona on "lähettäjän sähköpostiosoite tähän", se ei taatusti hyväksy sitä. Elementin tyypin ollessa hidden, ei käyttäjäkään pysty vaikuttamaan siihen, joten tuo "lähettäjän sähköpostiosoite tähän", lähtee aina eteenpäin.

Vaihda tuon spostin tilalle email, niin scripti tarkastaa luultavimmin käyttäjän antaman sähköpostiosoitteen. Sposti-nimellä, se voi tehdä kummia.

En muuta keksi.

Miten lomake ei toimi? Lähettää viestin, mutta ei tule perille? Antaa lähettäessä virheilmoituksen? Jotain muuta, mitä?

Äänestä
  • Lomake palaa normaalisti kiitos-sivulle ja antaa ymmärtää, että palaute on lähtenyt. Se ei kuitenkaan saavu sähköpostiini.

    Äänestä

  • mutta, (ap.) kirjoitti:

    Lomake palaa normaalisti kiitos-sivulle ja antaa ymmärtää, että palaute on lähtenyt. Se ei kuitenkaan saavu sähköpostiini.

    Sain helpistä vielä tämän apurungon, jonka pitäisi olla oikein.

    En ymmärrä, miksi tuo "lähettäjän sähköpostiosoite tähän" on hidden eikä text.














    Palaute:

    Äänestä

  • Muutin sposti-nimen emailiksi. Hylkäsin sen "sähköpostiosoite tähän". Minusta sillä ei ole mitään virkaan "hidden"-arvolla (korjatkaa, jos erehdyn).

    Toimii.

    Äänestä

  • kiitos, Jere kirjoitti:

    Muutin sposti-nimen emailiksi. Hylkäsin sen "sähköpostiosoite tähän". Minusta sillä ei ole mitään virkaan "hidden"-arvolla (korjatkaa, jos erehdyn).

    Toimii.

    Näin arvelinkin.

    Juu ei siitä ainakaan mitään hyötyä ole, haittaa korkeintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä? kirjoitti:

Oheinen lomake on ongelma. Se toimi normaalisti vielä muutama kuukausi sitten. Kun palautteen tulo lakkasi, aloin ihmetellä ja tarkistin tänään asian. Ei toimi. Mutta en keksi syytä. Olenko pyyhkinyt vahingossa jotakin oleellista pois? En pysty kertakaikkiaan muistamaan, että olisin ylipäätään käynyt tässä välissä puuttumassa sivun koodiin mitenkään. Sivupäivityksiä olen silloin tällöin kyllä tehnyt, mutta muille sivuille.

Yritin selvittää asiaa helpdeskin kautta. Toisaalta, jos vika nyt sattuukin olemaan itsessäni, vältän tekeytymästä täysin aasiakkaaksi yrittämällä edes selvittää tätä itsekseni haukkumatta asiakaspalvelijoita heti ensimmäiseksi lyttyyn.

Helpdeskin vastaus oli seuraava:

tämmönen rivi puuttuu tuolta koodista: "
Oma ihmettelyn aiheeni:
Mutta eikö tämä ole vapaaehtoinen lisäys, mikä ei vaikuta toimintaan?

Kokeilin myös tätä linkitystä, mutta en saanut toimimaan sen paremmin ""

Ja se murheenkryyni:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu