Väärennetyt päivämäärät S-Pankkin Debit tapahtumissa

Kunhan ihmettelen

Nyt se on selvinnyt, S-Pankki näköjään väärentää päivämäärät Debit korttien tapahtumiin. Tai siis eivät huomioi alkuperäistä tapahtuman päivämäärää.

Ihan kuten tilisiirroissa, maksupäivä ja kirjauspäivä voivat poiketa toisistaan. Kävin läpi pari kymmentä tapahtumaa ja kaikissa on sama kirjauspäivä ja maksupäivä. Vertaisin niitä kuitteihin ja asia on aivan selvä. Päivämäärät ovat pielessä.

Kirjauspäivä 03.11.2008
Maksupäivä 03.11.2008

S-Pankki ei kuitenkaan kirjaa mihinkään todellista tapahtuma päivämäärää. Vaikka se olisi äärimmäisen hyödyllistä ja järkevää. Ilmeisesti aikaisemmin kun laskuttivat "virheellisiä korkoja", luottokorttiasiakkailta käyttivät samaa logiikkaa. Eli eivät välittäneet maksupäivästä vaan laskivat sen maksupäiväksi kun rahat saapuivat perille. Nyt sama moka on kortinkäsittelyn puolella. Fiksumpi voi tietysti päätellä sen usein tapahtumaviitteestä. Mutta se ei aukea ihan kaikille.

Kerkisin tuossa jo hermostua, että Lidl on veloittanut väärin. Mutta kun tutkin tietoja tarkemmin, huomasin että S-Pankki kirjaa korttitapahtumat ihan väärälle päivälle. Päivämäärä voi olla jopa 14 päivää pielessä.

Korjaisivat surkeat järjestelmänsä. Kiitos taas, kun aiheutitte yhden hermoromahduksen lisää.

55

2771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunhan ihmettelen

      Sampopankilla ei näy edes veloittavan järjestelmän laatimaa viitettä. Joten mistään ei voi päätellä milloin tapahtuma on oikeasti tapahtunut.

      Hienoa!

      Nordealla asia oli muistaakseni kunnossa esimerkillisesti. Eli näkyi tapahtuma ja veloituspäivä erikseen.

      S-Pankin puutteisiin muuten kuuluu myös se, ettei luottokortti puolella näe mistään tehtyjä katevarauksia. Eivätkä ne vähennä käytettävissä olevaa summaa. Joten stoppi kortin käytölle voi tulla todella yllättäen, ellei osaa varoa em. tilannetta.

      • Kortille siirto on hidasta

        Sampo pankissa taas rahan siirtäminen kortille tapahtuu välittömästi.

        S-Pankissa voi joutua odottelemaan useita vuorokausia. Pahimmillaan olen odottanut 4 päivää rahaa, tililtäni kortilleni, että voin nostaa sen automaatista.

        Todella todella käytännöllistä ja mukavaa. Kokemusta on. Onneksi en ollut yksin liikenteessä.

      • ennen klo 19.00
        Kortille siirto on hidasta kirjoitti:

        Sampo pankissa taas rahan siirtäminen kortille tapahtuu välittömästi.

        S-Pankissa voi joutua odottelemaan useita vuorokausia. Pahimmillaan olen odottanut 4 päivää rahaa, tililtäni kortilleni, että voin nostaa sen automaatista.

        Todella todella käytännöllistä ja mukavaa. Kokemusta on. Onneksi en ollut yksin liikenteessä.

        kirjautuu heti,ainakin nordean ja ässän välillä,muista pankeista en tiedä ja klo 19 jälkeen tehdyt siirrot näkyvät tilillä seuraavana päivänä.

      • Testaa ihmeessä
        ennen klo 19.00 kirjoitti:

        kirjautuu heti,ainakin nordean ja ässän välillä,muista pankeista en tiedä ja klo 19 jälkeen tehdyt siirrot näkyvät tilillä seuraavana päivänä.

        Niin minäkin luulin, että kirjautuisi heti. Mutta kun ei vaan kirjaudu. Tapahtumat käsitellään jossain eräajoissa ja paljon myöhemmin.

        Eli siirrät tililtä rahaa kortille, tilisiirron kautta. Ei kirjaudu välittömästi, eikä vielä seuraavanakaan päivänä. ;( Siperia opettaa.

        Sampolla rahat sentään siirtyy heti.

      • katevarauksista puhut?

        "S-Pankin puutteisiin muuten kuuluu myös se, ettei luottokortti puolella näe mistään tehtyjä katevarauksia. Eivätkä ne vähennä käytettävissä olevaa summaa. Joten stoppi kortin käytölle voi tulla todella yllättäen, ellei osaa varoa em. tilannetta."

        Voi jeesus mikä tollo!
        Eihän luottokorttiostoissa tehdä katevarauksia!!!!

        Niitä tehdään vain online-korttiostoissa (siis toisinsanoen Visa Debit online) ja offline-korttiostoissa (normaali Visa debit eli Visa Debit offline) vain silloin kun ostoksen summa ylittää jonkun tietyn rajan!

        Ei koskaan siis Credit-korttiostoissa!

        Tuntuukin että nää jotka täällä puhuu, ei ymmärrä asioista yhtään mitään eikä ne edes ole itse S-pankin asiakkaita. Helppohan se on toisen pankin edustajana puhua paskaa S-pankista mutta hankkikaapas oikeesti ensin se S-pankin asiakkkuus ja puhukaa vasta sitten! Mulla ei ole mitään valittamista S-pankin toimista, asiakas olen ja pysynkin.

      • lakkaa valehtelemasta
        Testaa ihmeessä kirjoitti:

        Niin minäkin luulin, että kirjautuisi heti. Mutta kun ei vaan kirjaudu. Tapahtumat käsitellään jossain eräajoissa ja paljon myöhemmin.

        Eli siirrät tililtä rahaa kortille, tilisiirron kautta. Ei kirjaudu välittömästi, eikä vielä seuraavanakaan päivänä. ;( Siperia opettaa.

        Sampolla rahat sentään siirtyy heti.

        Olen siirtänyt rahaa Nordean ja S-pankin välillä (on tilit molemmissa pankeissa) ja satavarmasti kyllä siirtyy päivässä! Älkää te joilla ei oikeesti oo S-pankin kans tekemistä niin väittäkö puppua!

      • Kunhan ihmettelen
        katevarauksista puhut? kirjoitti:

        "Voi jeesus mikä tollo!
        Eihän luottokorttiostoissa tehdä katevarauksia!!!! "

        Ai? Katevarauksen voi tehdä ihan mille tahansa summalle. Normaalisti ne tehdään 150 euroa ylittäville summille. Mutta aina kun testaan järjestelmää teen katevarauksen yleensä 0,01 eurolle. Jätän sen myös usein tarkoituksella purkamatta, koska sillä ei ole mitään merkitystä kun veloitusta ei tehdä koskaan. Joissain tapauksissa katevaraukset voivat olla yllättävän merkittäviä. Esimerkiksi, vahingon vuoksi varannut esim 800 euroa tuon yhden sentin sijasta. Tai vaihtoehtoisesti silloin, kun on esim. tehty "panttikatevaraus" luottokortilta.

        Kuka täällä nyt on tollo? Nimimerkillä, korttijärjestelmiä 15 vuotta toimittanut ja suunnitellut.

      • Kunhan ihmettelen
        lakkaa valehtelemasta kirjoitti:

        Olen siirtänyt rahaa Nordean ja S-pankin välillä (on tilit molemmissa pankeissa) ja satavarmasti kyllä siirtyy päivässä! Älkää te joilla ei oikeesti oo S-pankin kans tekemistä niin väittäkö puppua!

        Kiitos sinulle jälleen, kun et itse ymmärrä mistä on kyse.

        Ongelma jonka kuvasin perustuu siihen, että S-Pankissa Credit kortti ei ole liitetty suoraan luotolliseen tiliin, vaan se on omana luottopiikkinä ilmeisesti erillisessä järjestelmässä.

        Näin ollen maksunkirjautuminen vaatii ainakin neljä vaihtetta.

        1) Tilisiirto omalta tililtä korttitilille.
        2) Tilisiirto tapahtumien kirjaaminen vastatilille.
        3) Viitenumerolla maksettujen laskujen prosessointi ajo.
        4) Tietojen päivittäminen kortin saldoon.

        Yllättäen tämä ei tapahdukkaan "heti", koska ainakin osa noista taskeista on selvästi eräajopohjaisia, eikä edes lähdes lähesreaaliaikainen.

        Monenko vuoden kokemus sulla on tällaisten järjestelmien suunnittelusta, toteuttamisesta, ylläpitämisestä ja käyttämisestä?

      • asiantuntijana vaikka
        Kunhan ihmettelen kirjoitti:

        "Voi jeesus mikä tollo!
        Eihän luottokorttiostoissa tehdä katevarauksia!!!! "

        Ai? Katevarauksen voi tehdä ihan mille tahansa summalle. Normaalisti ne tehdään 150 euroa ylittäville summille. Mutta aina kun testaan järjestelmää teen katevarauksen yleensä 0,01 eurolle. Jätän sen myös usein tarkoituksella purkamatta, koska sillä ei ole mitään merkitystä kun veloitusta ei tehdä koskaan. Joissain tapauksissa katevaraukset voivat olla yllättävän merkittäviä. Esimerkiksi, vahingon vuoksi varannut esim 800 euroa tuon yhden sentin sijasta. Tai vaihtoehtoisesti silloin, kun on esim. tehty "panttikatevaraus" luottokortilta.

        Kuka täällä nyt on tollo? Nimimerkillä, korttijärjestelmiä 15 vuotta toimittanut ja suunnitellut.

        et tunnu tietävän sitä asiaa että KATEVARAUKSET tehdään PANKKIKORTEILLA, VISA ELECTRONILLA JA VISA DEBITILLÄ ostaessa. EI luottokortilla ostaessa! Eli mietis nyt vielä kerran kumminkin...

        En usko sua että olisit muka expertti noissa hommissa kun et tunnu tietävän totakaan asiaa jonka tietää tavallinen pankin asiakaskin!

      • eri asiat!
        Kunhan ihmettelen kirjoitti:

        Kiitos sinulle jälleen, kun et itse ymmärrä mistä on kyse.

        Ongelma jonka kuvasin perustuu siihen, että S-Pankissa Credit kortti ei ole liitetty suoraan luotolliseen tiliin, vaan se on omana luottopiikkinä ilmeisesti erillisessä järjestelmässä.

        Näin ollen maksunkirjautuminen vaatii ainakin neljä vaihtetta.

        1) Tilisiirto omalta tililtä korttitilille.
        2) Tilisiirto tapahtumien kirjaaminen vastatilille.
        3) Viitenumerolla maksettujen laskujen prosessointi ajo.
        4) Tietojen päivittäminen kortin saldoon.

        Yllättäen tämä ei tapahdukkaan "heti", koska ainakin osa noista taskeista on selvästi eräajopohjaisia, eikä edes lähdes lähesreaaliaikainen.

        Monenko vuoden kokemus sulla on tällaisten järjestelmien suunnittelusta, toteuttamisesta, ylläpitämisestä ja käyttämisestä?

        Älä nyt pässi sotke asioita keskenään, tuossa mun viestini yläpuolella oli pari viestiä jossa puhuttiin rahojen siirtymisestä esim. Nordean ja S-pankin välillä! Ja sinä sotket siihen luottokortilta pankkitilille siirrot!

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000001327&posting=22000000039111239

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000001327&posting=22000000039117293

        Niin että ITSE SINÄ et tunnu ymmärtävän mistä puhutaan. Se on mulle yks hailee mistä aiemmin on puhuttu mutta kiinnitin vaan huomion siihen kun joku väitti ettei muka Nordean ja S-pankin välillä siirry rahat yhdessä päivässä ja SIITÄ TÄSSÄ OLI KYSE!

      • Kunhan vain ihmettelen
        asiantuntijana vaikka kirjoitti:

        et tunnu tietävän sitä asiaa että KATEVARAUKSET tehdään PANKKIKORTEILLA, VISA ELECTRONILLA JA VISA DEBITILLÄ ostaessa. EI luottokortilla ostaessa! Eli mietis nyt vielä kerran kumminkin...

        En usko sua että olisit muka expertti noissa hommissa kun et tunnu tietävän totakaan asiaa jonka tietää tavallinen pankin asiakaskin!

        Lienee täysin turhaa keskustella ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä eikä halua ymmärtää asioita.

        - Kiitos, oli varsin viihdyttävää

        (Normaalia Suoli24 tasoa)

        Viestistäsi käy varsin hyvin ilmi, ettei sinulla koskaan ole ilmeisesti ollut ~130 euroa (pankkikortti) tai ~150 euroa (luottokortti) ylittävää omaisuutta tai edes luottoa. ;)

      • Kunhan vain ihmettelen
        eri asiat! kirjoitti:

        Älä nyt pässi sotke asioita keskenään, tuossa mun viestini yläpuolella oli pari viestiä jossa puhuttiin rahojen siirtymisestä esim. Nordean ja S-pankin välillä! Ja sinä sotket siihen luottokortilta pankkitilille siirrot!

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000001327&posting=22000000039111239

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000001327&posting=22000000039117293

        Niin että ITSE SINÄ et tunnu ymmärtävän mistä puhutaan. Se on mulle yks hailee mistä aiemmin on puhuttu mutta kiinnitin vaan huomion siihen kun joku väitti ettei muka Nordean ja S-pankin välillä siirry rahat yhdessä päivässä ja SIITÄ TÄSSÄ OLI KYSE!

        "luottokortilta pankkitilille siirrot"

        En, siitä ei ollut kyse. Kyse oli S-Pankin tililtä rahan siirtämisestä S-Pankin kortille (Visa Credit), jotta rahat voidaan nostaa tililtä.

        Onko liian vaikeaa ymmärtää että olin hieman tuohtunut siitä, että kyseiseen toimenpiteeseen meni neljä päivää. Sampolla taas tämän kaltainen siirto tapahtuu käsittääkseni välittömästi.

      • Ihan tieteen nimissä
        katevarauksista puhut? kirjoitti:

        "S-Pankin puutteisiin muuten kuuluu myös se, ettei luottokortti puolella näe mistään tehtyjä katevarauksia. Eivätkä ne vähennä käytettävissä olevaa summaa. Joten stoppi kortin käytölle voi tulla todella yllättäen, ellei osaa varoa em. tilannetta."

        Voi jeesus mikä tollo!
        Eihän luottokorttiostoissa tehdä katevarauksia!!!!

        Niitä tehdään vain online-korttiostoissa (siis toisinsanoen Visa Debit online) ja offline-korttiostoissa (normaali Visa debit eli Visa Debit offline) vain silloin kun ostoksen summa ylittää jonkun tietyn rajan!

        Ei koskaan siis Credit-korttiostoissa!

        Tuntuukin että nää jotka täällä puhuu, ei ymmärrä asioista yhtään mitään eikä ne edes ole itse S-pankin asiakkaita. Helppohan se on toisen pankin edustajana puhua paskaa S-pankista mutta hankkikaapas oikeesti ensin se S-pankin asiakkkuus ja puhukaa vasta sitten! Mulla ei ole mitään valittamista S-pankin toimista, asiakas olen ja pysynkin.

        Kokeileppa ostaa sillä sun tavallisella luottokortillas vaikka 50000 euron arvoinen tavara. Vetävätkö kortin mukisematta mankelista, vai tekevätkö katetarkistuksen & varauksen?

        Jos vetävät mukisematta, niin sitten sinulla lienee sen verran katu-uskottavuutta, että menee läpi. Mutta uskon rehellisesti, ettei ole.

      • -----------------------------
        Testaa ihmeessä kirjoitti:

        Niin minäkin luulin, että kirjautuisi heti. Mutta kun ei vaan kirjaudu. Tapahtumat käsitellään jossain eräajoissa ja paljon myöhemmin.

        Eli siirrät tililtä rahaa kortille, tilisiirron kautta. Ei kirjaudu välittömästi, eikä vielä seuraavanakaan päivänä. ;( Siperia opettaa.

        Sampolla rahat sentään siirtyy heti.

        Kun siirrän omalta toiselta s-tililtä s-korttitilille rahaa,ja jos siirto ennen klo 19 niin on heti rahat tilillä,muutoin seuraavana päivänä, ja tarkastin asian vielä s-pankista.

      • LUE NE VIESTIT
        Kunhan vain ihmettelen kirjoitti:

        "luottokortilta pankkitilille siirrot"

        En, siitä ei ollut kyse. Kyse oli S-Pankin tililtä rahan siirtämisestä S-Pankin kortille (Visa Credit), jotta rahat voidaan nostaa tililtä.

        Onko liian vaikeaa ymmärtää että olin hieman tuohtunut siitä, että kyseiseen toimenpiteeseen meni neljä päivää. Sampolla taas tämän kaltainen siirto tapahtuu käsittääkseni välittömästi.

        NE KAKSI AIEMPAA VIESTIÄ JOHON VASTASIN! Kyllä nimenomaan kyse oli kahden pankin välisistä siirroista, ehkä vielä aiemmin puhuttiin siitä että miten siirtyy rahaa kortille ja kortilta pankkitilille mutta kyllä noissa puhuttiin selvästi siitä että siirtyykö rahat S-pankin ja Nordean välillä miten nopeasti!!! Eli ITSE olet hukassa. Lue siis ne kaks viestiä joihin linkitin aiemmassa viestissäni!

      • ostoksia voi
        Ihan tieteen nimissä kirjoitti:

        Kokeileppa ostaa sillä sun tavallisella luottokortillas vaikka 50000 euron arvoinen tavara. Vetävätkö kortin mukisematta mankelista, vai tekevätkö katetarkistuksen & varauksen?

        Jos vetävät mukisematta, niin sitten sinulla lienee sen verran katu-uskottavuutta, että menee läpi. Mutta uskon rehellisesti, ettei ole.

        tehdä millään Visalla, tyhmäkö sä oot?

        "Kokeileppa ostaa sillä sun tavallisella luottokortillas vaikka 50000 euron arvoinen tavara. Vetävätkö kortin mukisematta mankelista, vai tekevätkö katetarkistuksen & varauksen?"

        Siis käsitätkö että 50 000 euroa on niin iso summa ettei sellasta edes Visa-kortilla koskaan ole, sellasta luottorajaa!!!! Eli sä koitat selvästi vedättää!

        Kenties jollain AMEXilla tms erikoiskortilla voi olla tuollainen luottoraja mutta ei ikinä VISALLA!

      • mutta haluat
        Kunhan vain ihmettelen kirjoitti:

        Lienee täysin turhaa keskustella ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä eikä halua ymmärtää asioita.

        - Kiitos, oli varsin viihdyttävää

        (Normaalia Suoli24 tasoa)

        Viestistäsi käy varsin hyvin ilmi, ettei sinulla koskaan ole ilmeisesti ollut ~130 euroa (pankkikortti) tai ~150 euroa (luottokortti) ylittävää omaisuutta tai edes luottoa. ;)

        vaan esiintyä tietäväisenä ja esittää muut tyhmemmäksi kuin ovatkaan vaikka itse olet tyhmä!

        "Lienee täysin turhaa keskustella ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä eikä halua ymmärtää asioita. "

        Mä heitän ton sullepäin, nimittäin sä tässä olet se joka ei ymmärrä!

        "- Kiitos, oli varsin viihdyttävää

        (Normaalia Suoli24 tasoa) "

        Kiitos siitä kuuluu sulle. Palsta kyllä kaipais fiksumpia keskustelijoita kuin sinä (ja ilmeisemmin tuntuu siltä että olet sama tyyppi kuin tuo leikki.pankkinen).

        "Viestistäsi käy varsin hyvin ilmi, ettei sinulla koskaan ole ilmeisesti ollut ~130 euroa (pankkikortti) tai ~150 euroa (luottokortti) ylittävää omaisuutta tai edes luottoa. ;)""

        Hah, mulla on kaksikin luottokorttia ja Visoja molemmat, eri rahoituslaitoksista kylläkin kun kustakin rahalaitoksesta voi saada vain yhden Visan per nokka. Ja mietippäs sitten seuraavaks sitä että mikähän mahtaa olla se minimi luottoraja joten eiköhän toi 150 ylity kymmen kertaisesti! Ja omaisuuttakin on enemmän kuin väität. SE on vaan helvetin helppoa anonyymina heittää typeriä oletuksia toisesta jota ei ole koskaan tavannut ja kun ei oo pelkoo saada nokilleen mutta teeppäs toi suunsoittos jollekin ihmiselle livenä!!! Et taida pelle uskaltaa.

      • Herätys jälleen
        mutta haluat kirjoitti:

        Mutta et ole silti tehnyt koskaan yli 150 euron ostoa luottokortilla? Koska jos olisit, tietäisit miten silloin menetellään. Silloin tehdään varmmennus / katevaraus ja sillä selvä.

        Toisaalta varmennusta ei ole pakko tehdä ja toisaalta varmennus voidaan tehdä myös pienemmälle summalle.

        Valitettavasti olen nyt 100% oikeassa.

      • Visakortin ostoraja
        ostoksia voi kirjoitti:

        tehdä millään Visalla, tyhmäkö sä oot?

        "Kokeileppa ostaa sillä sun tavallisella luottokortillas vaikka 50000 euron arvoinen tavara. Vetävätkö kortin mukisematta mankelista, vai tekevätkö katetarkistuksen & varauksen?"

        Siis käsitätkö että 50 000 euroa on niin iso summa ettei sellasta edes Visa-kortilla koskaan ole, sellasta luottorajaa!!!! Eli sä koitat selvästi vedättää!

        Kenties jollain AMEXilla tms erikoiskortilla voi olla tuollainen luottoraja mutta ei ikinä VISALLA!

        Visakortin ostoraja on virallisesti 500.000,00 euroa. Kyllä, se on siis PUOLIMILJOONAA.

        Toisilla on kunnolliset kortit, toisilla ei ole.

        Yllättävintä oli se, että Visalla on suurin raja, Amexilla ja Materilla on pienemmät rajat.

        Tarkistappa nuo tiedot, kaikki mainitsemani tiedot ovat tarkistettavissa suoraan pankin ja luottokunnan järjestelmistä.

      • sun kommentteihin
        Herätys jälleen kirjoitti:

        Mutta et ole silti tehnyt koskaan yli 150 euron ostoa luottokortilla? Koska jos olisit, tietäisit miten silloin menetellään. Silloin tehdään varmmennus / katevaraus ja sillä selvä.

        Toisaalta varmennusta ei ole pakko tehdä ja toisaalta varmennus voidaan tehdä myös pienemmälle summalle.

        Valitettavasti olen nyt 100% oikeassa.

        "Mutta et ole silti tehnyt koskaan yli 150 euron ostoa luottokortilla? Koska jos olisit, tietäisit miten silloin menetellään. Silloin tehdään varmmennus / katevaraus ja sillä selvä. "

        Ei muuten kylläkään tehdä. tiedän koska olen kyllä ostanut yli 150 euron ostoksia Visalla ja mitään katevarausta ei ole tehty! Piste.

        "Toisaalta varmennusta ei ole pakko tehdä ja toisaalta varmennus voidaan tehdä myös pienemmälle summalle. "

        Eipä vaan ole omalle kohdalle ikinä osunut katevarauksia LUOTTOkortilla ostaessa, kylläkin esim. pankkikortilla ostaessa.

        "Valitettavasti olen nyt 100% oikeassa."

        Ja toi tyyli vituttaakin "minä olen aina oikeassa ja koitan väittää aina muiden olevien väärässä". Vaikka sama se mitä sä ajattelet, mä kun en välitä sun ajatuksista paskaakaan.

      • koitat saada
        Visakortin ostoraja kirjoitti:

        Visakortin ostoraja on virallisesti 500.000,00 euroa. Kyllä, se on siis PUOLIMILJOONAA.

        Toisilla on kunnolliset kortit, toisilla ei ole.

        Yllättävintä oli se, että Visalla on suurin raja, Amexilla ja Materilla on pienemmät rajat.

        Tarkistappa nuo tiedot, kaikki mainitsemani tiedot ovat tarkistettavissa suoraan pankin ja luottokunnan järjestelmistä.

        muut näyttämään valehtelijoilta tai ainakin muiden olevan muka väärässä!

        "Visakortin ostoraja on virallisesti 500.000,00 euroa. Kyllä, se on siis PUOLIMILJOONAA. "

        KERRO MULLE MISTÄ HELKKARIN PANKISTA SAAT VISAN JOSSA ON PUOLEN MILJOONAN EURON LUOTTORAJA????

        "Toisilla on kunnolliset kortit, toisilla ei ole. "

        Ja mikähän on kunnollinen kortti???

        "Yllättävintä oli se, että Visalla on suurin raja, Amexilla ja Materilla on pienemmät rajat. "

        En ole törmännyt yhteenkään suomalaiseen pankkiin jossa olisi puolen miljoonan luottoraja!!!

        "Tarkistappa nuo tiedot, kaikki mainitsemani tiedot ovat tarkistettavissa suoraan pankin ja luottokunnan järjestelmistä."

        Just just, ja jos kerran väität tollasta niin voisit kyllä linkittää sitten niille sivuillekin! Voinhan mäkin sanoa että käyppä vaikka esmes Nordean sivuilla, Sampopankin sivuilla jne..

        Eli todistustaakka on SULLA!

      • Olevasi tietämätön asioista
        koitat saada kirjoitti:

        Valitettavasti NDA säännöt kieltävät toimittamasta mitään tietoja järjestelmäsuunnittelijoille suunnatusta dokumentoinnista ja siihen liittyvistä tarkemmista parameteristä.

        Suomenpankkiyhdistykseltä saat tarpeelliset tiedot, hoidettuasi sopimukset kuntoon.

        KW: Visa Signature. "No preset spending limit does not mean unlimited spending". Joka tarkoittaa sitä, että yksittäinen korttitapahtuma voi olla valitettavasti vain puolimiljoonaa. Ainakin siis järjestelmissä jotka noudattavat EMV standardia.

      • AutoComment
        sun kommentteihin kirjoitti:

        "Mutta et ole silti tehnyt koskaan yli 150 euron ostoa luottokortilla? Koska jos olisit, tietäisit miten silloin menetellään. Silloin tehdään varmmennus / katevaraus ja sillä selvä. "

        Ei muuten kylläkään tehdä. tiedän koska olen kyllä ostanut yli 150 euron ostoksia Visalla ja mitään katevarausta ei ole tehty! Piste.

        "Toisaalta varmennusta ei ole pakko tehdä ja toisaalta varmennus voidaan tehdä myös pienemmälle summalle. "

        Eipä vaan ole omalle kohdalle ikinä osunut katevarauksia LUOTTOkortilla ostaessa, kylläkin esim. pankkikortilla ostaessa.

        "Valitettavasti olen nyt 100% oikeassa."

        Ja toi tyyli vituttaakin "minä olen aina oikeassa ja koitan väittää aina muiden olevien väärässä". Vaikka sama se mitä sä ajattelet, mä kun en välitä sun ajatuksista paskaakaan.

        :"Mutta et ole silti tehnyt koskaan yli 150 euron
        :ostoa luottokortilla? Koska jos olisit, tietäisit
        :miten silloin menetellään. Silloin tehdään
        :varmmennus / katevaraus ja sillä selvä. "
        :Ei muuten kylläkään tehdä. tiedän koska olen kyllä
        :ostanut yli 150 euron ostoksia Visalla ja mitään
        :katevarausta ei ole tehty! Piste.
        :"Toisaalta varmennusta ei ole pakko tehdä ja
        :toisaalta varmennus voidaan tehdä myös pienemmälle
        :summalle. "
        :Eipä vaan ole omalle kohdalle ikinä osunut
        :katevarauksia LUOTTOkortilla ostaessa, kylläkin
        :esim. pankkikortilla ostaessa.
        :"Valitettavasti olen nyt 100% oikeassa."

        Varmennuksia voidaan tehdä mille kortille vain
        mille tahansa summalle vain. Se että varmennus
        tunnus tulostuu toisista systeemeissä ainoastaan allekirjoituskuitille, asiakaskuitille ei mitään
        voisi selittää näkemyksen että varmennuksia ei tehtäisi. Riippuen systeemin asetuksista sekä
        tietoliikenneyhteyksistä, niin Visa Electron varmennus voi mennä huomaamattomasti ohi kuin
        myös muut. Lisäksi varmennerivi on hyvin piilotettuna allekirjoituskuitilla.

        Lisäksi osa nettipankeissa ei näytä suoraan tehtyjä
        varauksia muuten kuin luottolimiitin & käyttövaran erotuksena, osa näyttää sitten jopa kuka varauksen takana on.

    • raha kulkee

      "ihan väärälle päivälle. Päivämäärä voi olla jopa 14 päivää pielessä."

      minulla veloitettiin viime keväällä ostettuja vasta nyt lokakuussa,
      kolme on vielä veloittamattakin, en ole ajatellut valittaa.

      kaikki pankit tekevät tuolla tavoin, se on vain ihmeellistä,
      missä ne ostokset tuon ajan ovat, kuka ne siten löytää ja huomaa.

      • Tiedoksi

        Kuten sanoin, niin S-Pankilla sentään referenssissä näkyy päivämäärä, mikäli aineiston luova järjestelmä sen sinne on laittanut.

        Eikö olisi järkevämpää näyttää myös tapahtuma päivä oikein, kuten se on? Kun se tieto kerran välittyy pankkiin.

        Olen joskus ajatellut kun olen väärentänyt itse tapahtuma päivämääriä, että kyseessä on moraaliton teko. Kun kerran tapahtumat näkyy väärällä päivällä. Mutta näköjään sillä ei ole mitään merkitystä mikä päivämäärä tapahtumissa on, kun sitä ei edes pankit näytä asiakkaalle.

        Jatkossa siis kun on vanhoja tapahtumia, pistän aina tämänpäivän tapahtuma päivämääräksi, niin silloin ei pankinkaan järjestelmät itke siitä, että tapahtumat on vanhoja. Näin ei kyllä ohjeistuksen mukaan pitäisi toimia, mutta ilmeisesti ketään ei taas kerran kiinnosta.

        Mitä enemmän on pankkien kanssa ollut tekemisissä, sitä leväperäisemmältä niiden tietojärjestelmät näyttää. Vielä jos joskus pääsis pankkiin töihin, niin siinä sitä sitten varmaan olisikin nauramista. Eikö pankkien järjestelmien ja muidenkin tahojen, jotka käsittelee tärkeitä asioita, pitäisi toimia jotenkin luotettavalla ja fiksulla pohjalla?

    • huvittaa

      S-Pankki on ns. leikkipankki, se ei toimi suomalaisten pankkien standardien mukaan, esim. siirrot kestävät yhden päivän kauemmin kuin muissa pankeissa, lisäksi nippu oleellisia ja keskeisiä pankkipalveluita puuttuu kokonaan.

      Se vasta "riemua" onkin, kun yrittää soittaa S-pankin asiakaspalveluun. En ole vielä koskaan onnistunut pääsemään läpi alle 15 minuutin jonotuksella, yleensä kestää lähemmäs puoli tuntia. Tähän on onnistunut aiemmin vain Elisa.

      • huvittaa

        .. vielä tuli mieleen eräs "hauska" piirre ko. "pankissa": ainakin aiemmin ei sen pankkikortti-visa vai mikä helkatin deepet-kreedit mokoma nyt sitten onkaan, käynyt monessakaan paikassa, oli meinaten hiukan noloja tilanteita, en tiedä onko tämä asia korjaantunut viime aikoina, enkä aio ottaa selvää, sillä lopetin sen kortin käyttämisen täysin, kun se ei käynyt ihan yleisissä paikoissa.

      • sinä sen sijaan

        oot kyllä oikee lelu. Et mikään oikee ihminen, oikea ihminen ei valehtele silmät ja suut täyteen niinku sä!
        Minkähän pankin palkkalistoilla lienetkään ite kun moista paskaa jauhat, luultavasti oot kukkoilija-OP:lla duunissa (sen väkihän haukkuu kaikki muut pankit ja myös niiden asiakkaat!).

        Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Haluaisin myös tietää mitä ihmeen keskeisiä palveluita puuttuu? S-pankilla kun on asuntolainoja lukuunottamatta kaikki se mitä pitääkin ja S-pankkia ei ole tarkoitettu pörssikeinottelijoiden pankiksi vaan TAVALLISTEN IHMISTEN PANKIKSI.

        ".. vielä tuli mieleen eräs "hauska" piirre ko. "pankissa": ainakin aiemmin ei sen pankkikortti-visa vai mikä helkatin deepet-kreedit mokoma nyt sitten onkaan, käynyt monessakaan paikassa, oli meinaten hiukan noloja tilanteita, en tiedä onko tämä asia korjaantunut viime aikoina, enkä aio ottaa selvää, sillä lopetin sen kortin käyttämisen täysin, kun se ei käynyt ihan yleisissä paikoissa."

        Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE huolehtia siitä että sen korttipäätteet on päivitetty ajan tasalle, eihän kauppa muutenkaan voi elää menneisyydessä! S-pankki ja Luottokunta on tehneet kovastikin sen eteen töitä että kaupat saataisiin päivittämäään päätteet niin että S-pankin kortit toimii kaupoissa!

      • tietoa

        Tekstistäsi käy ilmi, että et omista S-Pankissa tiliä. Siirrot S-Pankista Nordeaan, Sampopankkin, Osuuspankkiin, Tapiolapankkiin ja Aktiaan ovat tapahtuneet yhdessä päivässä ja kumpaankin suuntaan. Muiden pankkien välillä en ole tehnyt siirtoja.

        Mitä keskeisiä pankkipalveluja puuttuu? Esimerkiksi rahastoja ja osakkeiden välitystä ei ole. Rahastoissa ei ole mitään syytä muutenkaan juuttua kotipankkiinsa, vaan katsoa kilpailukykyisimmät vaihtoehdot. Osakevälityksessä Nordnet on ollut edullisin. Mitä kaipaat?

        Minkä takia sinne asiakaspalveluun oikein pitää soitella? Asiat hoidetaan verkkopankin sähköpostin kautta ja palvelupisteiden kautta, joita riittää ja joilla on pitkä aukioloaika. Tietosi Elisastakin ovat jostakin muualta kuin tästä ajasta. Kun asiakaspalvelunumerot muuttuivat maksullisiksi, niin jonotukset lyhenivät. Loppuivat turhat jaarittelut. Suosittelen kuitenkin DNA:ta.

      • Näin se on muillakin pankeilla
        huvittaa kirjoitti:

        .. vielä tuli mieleen eräs "hauska" piirre ko. "pankissa": ainakin aiemmin ei sen pankkikortti-visa vai mikä helkatin deepet-kreedit mokoma nyt sitten onkaan, käynyt monessakaan paikassa, oli meinaten hiukan noloja tilanteita, en tiedä onko tämä asia korjaantunut viime aikoina, enkä aio ottaa selvää, sillä lopetin sen kortin käyttämisen täysin, kun se ei käynyt ihan yleisissä paikoissa.

        Täsmälleen samat ongelmat koskevat kaikkia pankkeja kun myöntävät uusia kortteja. Esimerkkeinä Tapiola pankin kortit ja esim. Stockmannin Masterit.

        Nimimerkillä, tietoa on.

        Toisaalta, EMV järjestelmien yleistyminen poistaa tämä ongelman, koska tiedot päivittyvät joka yö automaattisesti.

      • kommenttiin..
        tietoa kirjoitti:

        Tekstistäsi käy ilmi, että et omista S-Pankissa tiliä. Siirrot S-Pankista Nordeaan, Sampopankkin, Osuuspankkiin, Tapiolapankkiin ja Aktiaan ovat tapahtuneet yhdessä päivässä ja kumpaankin suuntaan. Muiden pankkien välillä en ole tehnyt siirtoja.

        Mitä keskeisiä pankkipalveluja puuttuu? Esimerkiksi rahastoja ja osakkeiden välitystä ei ole. Rahastoissa ei ole mitään syytä muutenkaan juuttua kotipankkiinsa, vaan katsoa kilpailukykyisimmät vaihtoehdot. Osakevälityksessä Nordnet on ollut edullisin. Mitä kaipaat?

        Minkä takia sinne asiakaspalveluun oikein pitää soitella? Asiat hoidetaan verkkopankin sähköpostin kautta ja palvelupisteiden kautta, joita riittää ja joilla on pitkä aukioloaika. Tietosi Elisastakin ovat jostakin muualta kuin tästä ajasta. Kun asiakaspalvelunumerot muuttuivat maksullisiksi, niin jonotukset lyhenivät. Loppuivat turhat jaarittelut. Suosittelen kuitenkin DNA:ta.

        Yhdyn nimimerkin tietoa, kommenttiin. Eikä siihen oikeastaan mitään lisättävää, paitsi se että minäkin suosittelen dnata. Dna on saanut Saunalahden ohella parhaimmat arvosanat EPSIn tekemässä asiakastyytyväisyystutkimusessa.

      • leikki.pankkinen
        kommenttiin.. kirjoitti:

        Yhdyn nimimerkin tietoa, kommenttiin. Eikä siihen oikeastaan mitään lisättävää, paitsi se että minäkin suosittelen dnata. Dna on saanut Saunalahden ohella parhaimmat arvosanat EPSIn tekemässä asiakastyytyväisyystutkimusessa.

        mutta leikkipankki se vain on. Ihan lelu. Ja kyllä varmistin, että siirrot kestää kauemmin kuin muissa pankeissa, nimittäin pääsääntöisesti 2 arkipäivää.

        Jos maksat ennen kello aamu 10:tä, sitten ehtii seuraavaksi päiväksi normaaleihin pankkeihin (nordea, sampo, op, ym.)

        Ja asiakaspalvelu on TÄYSIN alimitoitettu. Ei meinaa päästä läpi puhelimella. Minä en TODELLAKAAN ala käyttämään mitään sähköpostia enkä verkkopankin viestitoimintoa, enkä laukkaa mihinkään markettiin pankkiin, vaan minä NIMENOMAAN SOITAN PUHELIMELLA!!!

      • leikki.pankkinen
        sinä sen sijaan kirjoitti:

        oot kyllä oikee lelu. Et mikään oikee ihminen, oikea ihminen ei valehtele silmät ja suut täyteen niinku sä!
        Minkähän pankin palkkalistoilla lienetkään ite kun moista paskaa jauhat, luultavasti oot kukkoilija-OP:lla duunissa (sen väkihän haukkuu kaikki muut pankit ja myös niiden asiakkaat!).

        Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Haluaisin myös tietää mitä ihmeen keskeisiä palveluita puuttuu? S-pankilla kun on asuntolainoja lukuunottamatta kaikki se mitä pitääkin ja S-pankkia ei ole tarkoitettu pörssikeinottelijoiden pankiksi vaan TAVALLISTEN IHMISTEN PANKIKSI.

        ".. vielä tuli mieleen eräs "hauska" piirre ko. "pankissa": ainakin aiemmin ei sen pankkikortti-visa vai mikä helkatin deepet-kreedit mokoma nyt sitten onkaan, käynyt monessakaan paikassa, oli meinaten hiukan noloja tilanteita, en tiedä onko tämä asia korjaantunut viime aikoina, enkä aio ottaa selvää, sillä lopetin sen kortin käyttämisen täysin, kun se ei käynyt ihan yleisissä paikoissa."

        Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE huolehtia siitä että sen korttipäätteet on päivitetty ajan tasalle, eihän kauppa muutenkaan voi elää menneisyydessä! S-pankki ja Luottokunta on tehneet kovastikin sen eteen töitä että kaupat saataisiin päivittämäään päätteet niin että S-pankin kortit toimii kaupoissa!

        >Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin >kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Sinähän valehtelet itse ja olet ihan kevyen sarjan lelu!!
        S-pankista nimenomaan kestää siirrot kauemmin, tämä on heidän itsekin myöntämänsä ongelma (jonka selvittävät siten, että lisäävät vuorokautisten ajojen määrää. Koska tämä tapahtuu, eivät tiedä itsekään vielä.)

        >Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE h

        Kyllä se on nimenomaan paska pankki jos ei kortti käy! Korttien täytyy käydä, kuten Nordean korttikin käy joka paikassa. Muuten sen saa tunkea s-pankin ahteriin koko kortin. Ei sellaisella mitään tee.

      • minä en valehtele
        leikki.pankkinen kirjoitti:

        ">Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin >kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Sinähän valehtelet itse ja olet ihan kevyen sarjan lelu!! "

        SINÄ SINÄ SINÄ TÄSSÄ valehtelet, minä en ole lelu vaan oikea ihminen, sinä olet patologinen valehtelija ja teeskentelet tietäväistä vaikka totuuksista et tiedä hevon v:tä!

        "S-pankista nimenomaan kestää siirrot kauemmin, tämä on heidän itsekin myöntämänsä ongelma (jonka selvittävät siten, että lisäävät vuorokautisten ajojen määrää. Koska tämä tapahtuu, eivät tiedä itsekään vielä.) "

        KERRO MULLE VALEPUKKI ETTÄ MIKSI MULLA ON KESTÄNYT VAIN SEN PÄIVÄN JOKA KERTA KUN OLEN SIIRTÄNYT RAHAA S-PANKIN TILILTÄNI NORDEAN TILILLENI JA TOISINPÄIN MYÖS??? Eli älä sinä jauha paskaa osuuspankkilainen!

        ">Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE h

        Kyllä se on nimenomaan paska pankki jos ei kortti käy! Korttien täytyy käydä, kuten Nordean korttikin käy joka paikassa. Muuten sen saa tunkea s-pankin ahteriin koko kortin. Ei sellaisella mitään tee."

        Ja vittu että sä olet sitten kovakalloinen idioottijäärä! NIMENOMAAN KAUPAN VIKA jos KAUPPIAS EI VIITSI PITÄÄ KORTTIPÄÄTETTÄÄN AJAN TASALLA, Siihen ei pankki voi muuta tehdä kuin muistuttaa päivityksistä ja S-pankki on niin tehnytkin ja Luottokunta myös on muistuttanut kauppiaita siitä. Jos siitä huolimatta ei mitään tapahdu niin KAUPAN VIKA!

        Ja mitä mä oon kuullut niin eipä ne kaikki Nordean kortitkaan toimi joka paikassa!!! Varsinkin olen kuullut Visa Debitistä sellasta stooria ettei se käy vielä ihan kaikkialla vaikka pitäis!

      • vaan sä oot

        sellanen paskan jauhaja joka ei edes esitä perusteluja siihenkään että MITÄ KESKEISIÄ PALVELUITA S-PANKISTA PUUTTUU. Ei, sen sijaan sä oot keskittynyt vaan VÄITTELEMÄÄN JA VALEHTELEMAAN sellaisista asioista joista sulla ei ole paskan vertaa tietoa. Eikä voi ollakaan kun sä et edes ole S-pankin asiakas!!!

        "Ja kyllä varmistin, että siirrot kestää kauemmin kuin muissa pankeissa, nimittäin pääsääntöisesti 2 arkipäivää."

        Ja mistäs tän asian varmistit? Joltain toiselta S-pankkivastaiselta henkilöltä jolla ei ole mitään käytännön kokemusta olla S-pankin asiakkaana kuten ei sullakaan? Huhupuheista ei kannata välittää.

        "Ja asiakaspalvelu on TÄYSIN alimitoitettu. Ei meinaa päästä läpi puhelimella. Minä en TODELLAKAAN ala käyttämään mitään sähköpostia enkä verkkopankin viestitoimintoa, enkä laukkaa mihinkään markettiin pankkiin, vaan minä NIMENOMAAN SOITAN PUHELIMELLA!!!"

        Se on SUN häpeäsi jos ei kerran verkkopankin suojattu yhteys kelpaa sulle, sähköpostilla KUKAAN järkevä ei ala selvittää omia tiliasioitaan eikä S-pankki edes suostu vastaamaankaan tuota käyttäen, tietoturva- ja pankkisalaisuussyistä! Tavallinen sähköposti kun on haavoittuvainen eikä lähettäjän ja vastaanottajan aitoudesta voida edes mennä takuuseen. Tavallisella sähköpostilla voi kysellä kyllä yleisiä asioita mutta OMAT PANKKIASIAT HOIDETAAN aina verkkopankin suojatun yhteyden kautta!

        Niin ja edelleenkin jos joku on lelu ja valehtelija ja kaakattaja niin se olet sinä, osuuspankin trolli!

        Vittu kun saiskin nää osuuspankin työntekijät täältä jauhamasta paskaa mutta juuri eilen uutisissa oli että Osuuspankilla menee heikommin!!!! Mun puolesta koko s--tanan OP ja sen isottelijatyöntekijät sais kaatua vaikka heti huomenna. missään muualla ei ole tavattu yhtä ylimielistä porukkaa!

      • Oletko vähän?
        minä en valehtele kirjoitti:

        Taidat tarvia hoitoa... ota iihan rauhallisesti, vaihdetaan purut korvien väliin niin kyllä se siitä...

        S-pankki on ihan täydellinen leikkipankki.

      • Oletko vähän?
        vaan sä oot kirjoitti:

        Olet ilmeisesti sairas ja lienet tarvitset hoitoa. Toivottavasti hoksaat sen itsekin jossain vaiheessa.

      • Lääkäri_++

        Otapa vähän rauhallisemmin ja nuku yösi niin rauhoitut. Tarvitset mahdollisesti vielä rauhoittavia, mutta lopeta nyt aluksi tuo että kukut valveilla klo 3 ja 4 välillä aamuyöstä.

        Se ei tee kenenkään aivoille hyvää, tuohon aikaan pitäisi olla Nukkumatin höyhensaarilla unia näkemässä.

      • Lääkäri_++
        sinä sen sijaan kirjoitti:

        oot kyllä oikee lelu. Et mikään oikee ihminen, oikea ihminen ei valehtele silmät ja suut täyteen niinku sä!
        Minkähän pankin palkkalistoilla lienetkään ite kun moista paskaa jauhat, luultavasti oot kukkoilija-OP:lla duunissa (sen väkihän haukkuu kaikki muut pankit ja myös niiden asiakkaat!).

        Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Haluaisin myös tietää mitä ihmeen keskeisiä palveluita puuttuu? S-pankilla kun on asuntolainoja lukuunottamatta kaikki se mitä pitääkin ja S-pankkia ei ole tarkoitettu pörssikeinottelijoiden pankiksi vaan TAVALLISTEN IHMISTEN PANKIKSI.

        ".. vielä tuli mieleen eräs "hauska" piirre ko. "pankissa": ainakin aiemmin ei sen pankkikortti-visa vai mikä helkatin deepet-kreedit mokoma nyt sitten onkaan, käynyt monessakaan paikassa, oli meinaten hiukan noloja tilanteita, en tiedä onko tämä asia korjaantunut viime aikoina, enkä aio ottaa selvää, sillä lopetin sen kortin käyttämisen täysin, kun se ei käynyt ihan yleisissä paikoissa."

        Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE huolehtia siitä että sen korttipäätteet on päivitetty ajan tasalle, eihän kauppa muutenkaan voi elää menneisyydessä! S-pankki ja Luottokunta on tehneet kovastikin sen eteen töitä että kaupat saataisiin päivittämäään päätteet niin että S-pankin kortit toimii kaupoissa!

        S-pankki on ns. kauppapankki, joka on jo jonkin aikaa yleistynyt EU-alueella ja on Suomessa melko uusi ilmiö.

        Se ei täytä perinteistä Suomessa sanalla "pankki" ymmärrettävää rahoituslaitosta, jossa on asiantuntevat oikeat pankkitoimihenkilöt, rahoitus- ja pankkialan ammattilaiset palvelemassa, eikä kaupan myyjät. Ja jonka palveluihin kuuluvat opintolaina, asuntolaina, sepa-maksujen välitys, pankkivekselit, sijoitusrahastot, suppeat ja laajat salkkupalvelut, arvopaperisäilytykset, lakipalvelut ynnä muut normaaliin pankkitoimintaan kuuluvat palvelut.

        S-pankissa ei nimittäin ole näitä palveluita lainkaan, ne puuttuvat sieltä kokonaan. Luultavasti sitä tarkoittavat nämä edellä kommentoineet jotka nimittivät S-pankkia "lelupankiksi". Kyllähän se ihan normaalin raha sisään, raha-ulos asian osaa, mutta siihen se sitten jääkin.

        Voihan olla, että S-pankki ajan oloon kehitetään normaaliksi pankiksi, sehän olisi ihan tervetullut juttu, mutta toistaiseksi se ei sitä vielä ole.

      • Osuuspankkiväkeä
        minä en valehtele kirjoitti:

        ">Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin >kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Sinähän valehtelet itse ja olet ihan kevyen sarjan lelu!! "

        SINÄ SINÄ SINÄ TÄSSÄ valehtelet, minä en ole lelu vaan oikea ihminen, sinä olet patologinen valehtelija ja teeskentelet tietäväistä vaikka totuuksista et tiedä hevon v:tä!

        "S-pankista nimenomaan kestää siirrot kauemmin, tämä on heidän itsekin myöntämänsä ongelma (jonka selvittävät siten, että lisäävät vuorokautisten ajojen määrää. Koska tämä tapahtuu, eivät tiedä itsekään vielä.) "

        KERRO MULLE VALEPUKKI ETTÄ MIKSI MULLA ON KESTÄNYT VAIN SEN PÄIVÄN JOKA KERTA KUN OLEN SIIRTÄNYT RAHAA S-PANKIN TILILTÄNI NORDEAN TILILLENI JA TOISINPÄIN MYÖS??? Eli älä sinä jauha paskaa osuuspankkilainen!

        ">Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE h

        Kyllä se on nimenomaan paska pankki jos ei kortti käy! Korttien täytyy käydä, kuten Nordean korttikin käy joka paikassa. Muuten sen saa tunkea s-pankin ahteriin koko kortin. Ei sellaisella mitään tee."

        Ja vittu että sä olet sitten kovakalloinen idioottijäärä! NIMENOMAAN KAUPAN VIKA jos KAUPPIAS EI VIITSI PITÄÄ KORTTIPÄÄTETTÄÄN AJAN TASALLA, Siihen ei pankki voi muuta tehdä kuin muistuttaa päivityksistä ja S-pankki on niin tehnytkin ja Luottokunta myös on muistuttanut kauppiaita siitä. Jos siitä huolimatta ei mitään tapahdu niin KAUPAN VIKA!

        Ja mitä mä oon kuullut niin eipä ne kaikki Nordean kortitkaan toimi joka paikassa!!! Varsinkin olen kuullut Visa Debitistä sellasta stooria ettei se käy vielä ihan kaikkialla vaikka pitäis!

        >NIMENOMAAN KAUPAN VIKA jos KAUPPIAS EI VIITSI PITÄÄ KORTTIPÄÄTETTÄÄN AJAN TASALLA, Siihen ei pankki voi muuta tehdä kuin muistuttaa päivityksistä ja S-pankki on niin tehnytkin ja Luottokunta myös on muistuttanut kauppiaita siitä. Jos siitä huolimatta ei mitään tapahdu niin KAUPAN VIKA!
        ============
        Ei sillä oo mitään väliä kenen vika se on jos ei kortit käy.Mua ei kiinnosta,kenen vika se on.
        Kortti ja pankki lähti saman tien vaihtoon. Itse vaihdoin S-pankista Osuuspankkiin, enkä ole vielä katunut. OP-pankkikortti-visa käy joka paikassa. Ja jos soitan pankkiin,pääsen lähes heti läpi. S pankin aspaan sai odottaa todella kauan ja joskus puhelu katkaistiin,eli heittivät meikäläisen jonosta pois.

      • se hoitoa
        Oletko vähän? kirjoitti:

        Taidat tarvia hoitoa... ota iihan rauhallisesti, vaihdetaan purut korvien väliin niin kyllä se siitä...

        S-pankki on ihan täydellinen leikkipankki.

        tarviit!!

        Ja S-pankki ei ole mikään leikkipankki. Sinä sen sijaan kaipaat kyllä pääsyä hiekkalaatikolle, aivotoimintasi on heikompaa kuin kolmevuotiaalla!

      • asioista äläkä
        Lääkäri_++ kirjoitti:

        S-pankki on ns. kauppapankki, joka on jo jonkin aikaa yleistynyt EU-alueella ja on Suomessa melko uusi ilmiö.

        Se ei täytä perinteistä Suomessa sanalla "pankki" ymmärrettävää rahoituslaitosta, jossa on asiantuntevat oikeat pankkitoimihenkilöt, rahoitus- ja pankkialan ammattilaiset palvelemassa, eikä kaupan myyjät. Ja jonka palveluihin kuuluvat opintolaina, asuntolaina, sepa-maksujen välitys, pankkivekselit, sijoitusrahastot, suppeat ja laajat salkkupalvelut, arvopaperisäilytykset, lakipalvelut ynnä muut normaaliin pankkitoimintaan kuuluvat palvelut.

        S-pankissa ei nimittäin ole näitä palveluita lainkaan, ne puuttuvat sieltä kokonaan. Luultavasti sitä tarkoittavat nämä edellä kommentoineet jotka nimittivät S-pankkia "lelupankiksi". Kyllähän se ihan normaalin raha sisään, raha-ulos asian osaa, mutta siihen se sitten jääkin.

        Voihan olla, että S-pankki ajan oloon kehitetään normaaliksi pankiksi, sehän olisi ihan tervetullut juttu, mutta toistaiseksi se ei sitä vielä ole.

        jauha sitä mustatuntuutasi!

        "S-pankki on ns. kauppapankki, joka on jo jonkin aikaa yleistynyt EU-alueella ja on Suomessa melko uusi ilmiö. "

        "Se ei täytä perinteistä Suomessa sanalla "pankki" ymmärrettävää rahoituslaitosta, jossa on asiantuntevat oikeat pankkitoimihenkilöt, rahoitus- ja pankkialan ammattilaiset palvelemassa, eikä kaupan myyjät."

        S-pankissa on kuule ihan erikseen henkilöt pankkiasiointia varten! Poikkeuksena ehkä jokin Alepa jossa myyjät voi antaa rahaa kun nostaa tililtä mutta esim. isoimmissa paikoissa kylläkin on ihan omat henkilöt hoitamaan pankkiasioita ja ne on kyllä ammattitaitoisia! Ei siis mitään myyjiä!!!

        "Ja jonka palveluihin kuuluvat opintolaina, asuntolaina, sepa-maksujen välitys, pankkivekselit, sijoitusrahastot, suppeat ja laajat salkkupalvelut, arvopaperisäilytykset, lakipalvelut ynnä muut normaaliin pankkitoimintaan kuuluvat palvelut. "

        Lainoja ei kyllä saa, se on totta. Sepa-maksut joko jo toimii tai ainakin on tulossa joten sekään ei ole ongelma, niidenhän on pakko toimia jo vuonna 2010 loppuun mennessä!
        Mitä sitten tulee noihin sijoitus- ja lakipalveluihin niin nehän hankitaan yleensä erikseen ja useimmat kilpailuttaa ja olen sitä mieltä että lakipalvelut EI kuulu pankin normaaliin toimintaan vaan on lähinnä korkeapalkkioista sivutoimintaa!

        "S-pankissa ei nimittäin ole näitä palveluita lainkaan, ne puuttuvat sieltä kokonaan. Luultavasti sitä tarkoittavat nämä edellä kommentoineet jotka nimittivät S-pankkia "lelupankiksi". Kyllähän se ihan normaalin raha sisään, raha-ulos asian osaa, mutta siihen se sitten jääkin. "

        Monille se riittääkin. Kaikki kun ei halua sotkeentua sijoituksiin! Monille riittää se että voi maksaa ostoksensa kortilla (JA VAIKKA VÄITIT ETTEI S-PANKISSA OLISI LUOTTOKORTTIA NIIN KYLLÄ ON, VISA CREDIT-luottokortti JA VISA CREDIT/debit-yhdistelmäkortti), nostaa rahaa automaatilta, tehdä talletuksia eli laittaa rahaa tilille ja myös nostaa sieltä, käyttää suoraveloitusta tai maksupalvelua, tai maksaa laskunsa netissä jne. Ne on ne tärkeimmät palvelut, S-pankki on profiloitunut tavallisen kansan pankiksi. Ei sijoitushuijareiden pankiksi!

        "Voihan olla, että S-pankki ajan oloon kehitetään normaaliksi pankiksi, sehän olisi ihan tervetullut juttu, mutta toistaiseksi se ei sitä vielä ole."

        Minusta se on JO normaalipankki! Tuollaisenaan!

      • hoitoa!
        Oletko vähän? kirjoitti:

        Olet ilmeisesti sairas ja lienet tarvitset hoitoa. Toivottavasti hoksaat sen itsekin jossain vaiheessa.

        Mitä sä itse jauhat paskaa, provosoit ja vielä nimittelet toisia! Sinä se sairas olet. Jos ihminen saa nautintonsa toisten suututtamisesta niin täytyy sanoa ettei kyllä kaikki ruuvit ole kohdillaan!

      • mahdatkohan olla
        Lääkäri_++ kirjoitti:

        Otapa vähän rauhallisemmin ja nuku yösi niin rauhoitut. Tarvitset mahdollisesti vielä rauhoittavia, mutta lopeta nyt aluksi tuo että kukut valveilla klo 3 ja 4 välillä aamuyöstä.

        Se ei tee kenenkään aivoille hyvää, tuohon aikaan pitäisi olla Nukkumatin höyhensaarilla unia näkemässä.

        sama tyyppi joka on tuo leikki.pankkinen?

        Jos olisit oikea lekuri niin et nimittelis ketään täällä etkä kehoittais ottamaan rauhoittavia!

        Sitäpaitsi, itsehän PELLE provosoit jauhamalla suoranaista valhetta ja muutakin paskaa ja nyt olet olevinas lekuri!

        Eli jos joku tarvii lääkitystä niin se olet sinä ja kaltaisesi. Nimittäin ei ole sairasta suuttua toisten paskan jauhamisesta mutta on sairasta se että saa nautintonsa toisten suututtamisesta!

      • paranoidisia
        Lääkäri_++ kirjoitti:

        Otapa vähän rauhallisemmin ja nuku yösi niin rauhoitut. Tarvitset mahdollisesti vielä rauhoittavia, mutta lopeta nyt aluksi tuo että kukut valveilla klo 3 ja 4 välillä aamuyöstä.

        Se ei tee kenenkään aivoille hyvää, tuohon aikaan pitäisi olla Nukkumatin höyhensaarilla unia näkemässä.

        Lääkäri_ . Olisikohan paras, että otat itse ne omat lääkkeesi. Voit nähdä jopa unta oikeista pankeista ja lelupankeista. :)

        Vakavammin puhuen nuo kertomuksesi lelupankeista ovat paranoidisia. Sopivalla hoidolla on tällaisistakin harhoista päästävissä eroon.

      • Lääkäri++
        paranoidisia kirjoitti:

        Lääkäri_ . Olisikohan paras, että otat itse ne omat lääkkeesi. Voit nähdä jopa unta oikeista pankeista ja lelupankeista. :)

        Vakavammin puhuen nuo kertomuksesi lelupankeista ovat paranoidisia. Sopivalla hoidolla on tällaisistakin harhoista päästävissä eroon.

        Äläppäs nyt minua syyllistä,en minä ole se, joka päätän S-pankin tarjoamasta palveluvalikoimasta. Minä olen vain S-pankin asiakas, kyllä ne päätökset palveluvalikoimasta tehdään ihan siellä pankin johdossa.

        Minähän vain totesin, mitkä palvelut s-pankilta puuttuvat, ja sehän on fakta.

        Kyllä tässä keskustelussa ihan jotkut muut ovat sanoneet sitä lelupankiksi. Toisaalta, eihän tuo edes ole pahasti sanottu kuka sen sitten keksikin, pikemminkin hauska leppoisa ilmaisu.

      • kokeilin
        Lääkäri_++ kirjoitti:

        S-pankki on ns. kauppapankki, joka on jo jonkin aikaa yleistynyt EU-alueella ja on Suomessa melko uusi ilmiö.

        Se ei täytä perinteistä Suomessa sanalla "pankki" ymmärrettävää rahoituslaitosta, jossa on asiantuntevat oikeat pankkitoimihenkilöt, rahoitus- ja pankkialan ammattilaiset palvelemassa, eikä kaupan myyjät. Ja jonka palveluihin kuuluvat opintolaina, asuntolaina, sepa-maksujen välitys, pankkivekselit, sijoitusrahastot, suppeat ja laajat salkkupalvelut, arvopaperisäilytykset, lakipalvelut ynnä muut normaaliin pankkitoimintaan kuuluvat palvelut.

        S-pankissa ei nimittäin ole näitä palveluita lainkaan, ne puuttuvat sieltä kokonaan. Luultavasti sitä tarkoittavat nämä edellä kommentoineet jotka nimittivät S-pankkia "lelupankiksi". Kyllähän se ihan normaalin raha sisään, raha-ulos asian osaa, mutta siihen se sitten jääkin.

        Voihan olla, että S-pankki ajan oloon kehitetään normaaliksi pankiksi, sehän olisi ihan tervetullut juttu, mutta toistaiseksi se ei sitä vielä ole.

        S-pankissa ymmärtääkseni heidän oman ilmoituksensa mukaan SEPA-maksu toimii. Oman kokemukseni mukaan maksu Eurooppaan onnistuu S-pankissa. Linkissä SEPA-juttua: http://www.s-pankki.fi/maksut/fi_FI/sepa/

        Mielestäni pankkien monipuolistuminen on kaikkiaan hyvä asia. Kauppoja on kivijalkaputiikeista ostosparatiiseihin, miksipä ei olisi erilaisia pankkejakin. Sijoitusrahastot, suppeat ja laajat salkkupalvelut, arvopaperisäilytykset ja lakipalvelut eivät ainakaan aluksi ole tarpeellisia säästökassan korvaavalle pankille.

      • Ei syytä huoleen
        leikki.pankkinen kirjoitti:

        >Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin >kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Sinähän valehtelet itse ja olet ihan kevyen sarjan lelu!!
        S-pankista nimenomaan kestää siirrot kauemmin, tämä on heidän itsekin myöntämänsä ongelma (jonka selvittävät siten, että lisäävät vuorokautisten ajojen määrää. Koska tämä tapahtuu, eivät tiedä itsekään vielä.)

        >Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE h

        Kyllä se on nimenomaan paska pankki jos ei kortti käy! Korttien täytyy käydä, kuten Nordean korttikin käy joka paikassa. Muuten sen saa tunkea s-pankin ahteriin koko kortin. Ei sellaisella mitään tee.

        Jos tietäisit taas jotain asiasta. Tietäisit että S-Pankin 40 alkuiset kortit, sattuvat Visan kansainväliseen korttisarjaan. Joten näin ollen kortti kyllä käy. Joskin tosin vain ja ainoastaan luottona. Mutta samapa tuo.

        Em. ongelma ilmenee esim monissa takseissa edelleen, joilla on vanhat paskat järjestelmät.

      • Muita pankkeja
        Osuuspankkiväkeä kirjoitti:

        >NIMENOMAAN KAUPAN VIKA jos KAUPPIAS EI VIITSI PITÄÄ KORTTIPÄÄTETTÄÄN AJAN TASALLA, Siihen ei pankki voi muuta tehdä kuin muistuttaa päivityksistä ja S-pankki on niin tehnytkin ja Luottokunta myös on muistuttanut kauppiaita siitä. Jos siitä huolimatta ei mitään tapahdu niin KAUPAN VIKA!
        ============
        Ei sillä oo mitään väliä kenen vika se on jos ei kortit käy.Mua ei kiinnosta,kenen vika se on.
        Kortti ja pankki lähti saman tien vaihtoon. Itse vaihdoin S-pankista Osuuspankkiin, enkä ole vielä katunut. OP-pankkikortti-visa käy joka paikassa. Ja jos soitan pankkiin,pääsen lähes heti läpi. S pankin aspaan sai odottaa todella kauan ja joskus puhelu katkaistiin,eli heittivät meikäläisen jonosta pois.

        Kunhan alkavat vaihtaa pankkikortit debiteiksi. Käsittääkseni tämä prosessi on pikkuhiljaa työnalla, vaikka S-Pankki olikin tämän asian suhteen edelläkävijä.

      • Tuota, hmm? Monologia?
        minä en valehtele kirjoitti:

        ">Ensinnäkin: tilisiirto EI kestä yhtään sen kauemmin >kuin muistakaan pankeista, itse olen asiaa testannut!

        Sinähän valehtelet itse ja olet ihan kevyen sarjan lelu!! "

        SINÄ SINÄ SINÄ TÄSSÄ valehtelet, minä en ole lelu vaan oikea ihminen, sinä olet patologinen valehtelija ja teeskentelet tietäväistä vaikka totuuksista et tiedä hevon v:tä!

        "S-pankista nimenomaan kestää siirrot kauemmin, tämä on heidän itsekin myöntämänsä ongelma (jonka selvittävät siten, että lisäävät vuorokautisten ajojen määrää. Koska tämä tapahtuu, eivät tiedä itsekään vielä.) "

        KERRO MULLE VALEPUKKI ETTÄ MIKSI MULLA ON KESTÄNYT VAIN SEN PÄIVÄN JOKA KERTA KUN OLEN SIIRTÄNYT RAHAA S-PANKIN TILILTÄNI NORDEAN TILILLENI JA TOISINPÄIN MYÖS??? Eli älä sinä jauha paskaa osuuspankkilainen!

        ">Se kun ei ole pankin vika jos KAUPPA ITSE EI PÄIVITÄ KORTTIPÄÄTTEITÄÄN! Kaupan TULEE h

        Kyllä se on nimenomaan paska pankki jos ei kortti käy! Korttien täytyy käydä, kuten Nordean korttikin käy joka paikassa. Muuten sen saa tunkea s-pankin ahteriin koko kortin. Ei sellaisella mitään tee."

        Ja vittu että sä olet sitten kovakalloinen idioottijäärä! NIMENOMAAN KAUPAN VIKA jos KAUPPIAS EI VIITSI PITÄÄ KORTTIPÄÄTETTÄÄN AJAN TASALLA, Siihen ei pankki voi muuta tehdä kuin muistuttaa päivityksistä ja S-pankki on niin tehnytkin ja Luottokunta myös on muistuttanut kauppiaita siitä. Jos siitä huolimatta ei mitään tapahdu niin KAUPAN VIKA!

        Ja mitä mä oon kuullut niin eipä ne kaikki Nordean kortitkaan toimi joka paikassa!!! Varsinkin olen kuullut Visa Debitistä sellasta stooria ettei se käy vielä ihan kaikkialla vaikka pitäis!

        Musta tuntuu, että tässä ketjussa on joku nyt vakavasti sairas? Oletko ihan varma, ettet jo väännä monologia täällä eri nimimerkkien kesken?

      • yksi .
        Tuota, hmm? Monologia? kirjoitti:

        muita viisaampi joukossamme.

      • 40-alkuinen??
        Ei syytä huoleen kirjoitti:

        Jos tietäisit taas jotain asiasta. Tietäisit että S-Pankin 40 alkuiset kortit, sattuvat Visan kansainväliseen korttisarjaan. Joten näin ollen kortti kyllä käy. Joskin tosin vain ja ainoastaan luottona. Mutta samapa tuo.

        Em. ongelma ilmenee esim monissa takseissa edelleen, joilla on vanhat paskat järjestelmät.

        "Jos tietäisit taas jotain asiasta. Tietäisit että S-Pankin 40 alkuiset kortit, sattuvat Visan kansainväliseen korttisarjaan. Joten näin ollen kortti kyllä käy. Joskin tosin vain ja ainoastaan luottona. Mutta samapa tuo."

        Siis mitkä ihmeen 40-alkuiset? Kyllä noi S-pankin kortit alkaa kuule 4318-numerolla elikkä kyllä se oot sinä joka ei tunnu tietävän asioista.

      • taas joku
        Tuota, hmm? Monologia? kirjoitti:

        Musta tuntuu, että tässä ketjussa on joku nyt vakavasti sairas? Oletko ihan varma, ettet jo väännä monologia täällä eri nimimerkkien kesken?

        paranoidi kuvittelee että täällä on vain yks joka tappelee ja juttelee itsensä kanssa....vahinko se on sulle nimittäin se osoittaa että sä olet sairas. Kyllä tässä keskustelussa on useampi keskustelija, joskin epäilen että tietyt S-pankkivastaiset jutut tulee kylläkin yhden ja saman tietämättömän valopään näppikseltä. Joku raukka kai jäänyt ilman Visa-luottoa ja on nyt katkerana levittämässä paskapuheita S-pankista.

      • Keskustelu on
        taas joku kirjoitti:

        Puolin ja toisin, että alkaa oikeasti kuvittelemaan jonkun sairaan kirjoittelevan ihan yksin.

      • Kiitos ja kumarran
        40-alkuinen?? kirjoitti:

        "Jos tietäisit taas jotain asiasta. Tietäisit että S-Pankin 40 alkuiset kortit, sattuvat Visan kansainväliseen korttisarjaan. Joten näin ollen kortti kyllä käy. Joskin tosin vain ja ainoastaan luottona. Mutta samapa tuo."

        Siis mitkä ihmeen 40-alkuiset? Kyllä noi S-pankin kortit alkaa kuule 4318-numerolla elikkä kyllä se oot sinä joka ei tunnu tietävän asioista.

        Hienoa. Tarkistit sentään jonkun asian. Aloin jo oikeasti epäilemään että olet über taitava suoli24 vakio trollaaja. Joka jauhaa paskaa aiheesta kuin aiheesta, siirtäen aina todistustaakan jollekkin toiselle tietämättä itse aiheesta mitään.

        Tosin nämäkin tiedot olisivat selvinneet helpommin standardoiusta BIN taulusta.

        Osasit sentään katsoa lompakkoon.

        Mutta aikaisempaan kysymykseesi palaten. Katso parametri arvot EMV järjestelmän AID taulusta. Nämä tiedot ovat saatavissa pankistasi, jos sinulla on voimassa oleva EMV sopimus. Katso Visa korttia koskevien parametrien arvoja.

        Em. tietoja ei ole valitettavasti saatavissa mistään web-sivuilta, ilman asianmukaisia tunnuksia ja sopimuksia. Luottokunnan standardi vastaus näihin kysymyksiin on, että sopimuksen laatineen henkilön tulee ottaa, hänelle nimettyyn yhteyshenkilöön yhteyttä.

        Mitä sanoin NDA asioista, pitää edelleen paikkansa. Muuten olisin voinut tietysti pasteta sinulle nuo tiedot tähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6374
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3813
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3190
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      969
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      869
    Aihe