Päivän hs: "Pysyin juuri ja juuri aikataulussa, kun käytin lievää väkivaltaa."
Ao. kuljettaja siis julkisesti on myöntänyt rikkoneensa liikennesääntöjä, sekä vaarantanut monen ihmisen hengen.
Ao. kuljettaja siis julkisesti on myöntänyt rikkoneensa liikennesääntöjä, sekä vaarantanut monen ihmisen hengen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vai eikö älykkyys riitä huomaamaan sitä. -olihan niillä kaikilla lampailla neljä jalkaa mietti 5-vuotias kun mummo sanoi että naapurissa on myös kaksi 2-jalkaista lammasta-
Riskejä joutuu ottamaan, joskus isompia joskus pienempiä. Kuljettajat itse päättävät miten liikenteessä toimivat, valvonta ja kontrolli on erittäin huonoa.
Aikataulu ei ole raamattu, on kylläkin harmillinen asia jos se ei ole noudatettavissa.
Tulihan konstaapelikin tänään Lieksassa omalla-autolla työpaikalleen alkoholia nauttineena. Tuskimpa sitäkään kansalaiset hyväksyvät.
Taidat olla valitettavan oikeassa. Ainakaan sen mukaan mitä voi päätellä Jyväskylän bussikuskien ajotavasta, niin liikennesääntöjen mukaan ajaen ei ole mahdollista pysyä aikataulussa. Sen verran usein bussi on tullut vastaan ajaen puolittain pyörätiellä.
Kuskilla ei tässä tosin ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa loparit, tai ajaa liikennesääntöjen mukaan , ja odottaa, että irtisnotaan, kun ei pysy aikataulussa.
Ei tässä kuljettajatilanteessa kukaan saa potkuja myöhässäolon takia. Tuskin on koskaan saanutkaan, tiedän monia kollegoita jotka ovat ihan legendaarisia siitä että ovat aina myöhässä ja paljon. Varsinkin kun tuossa Kampin tilanteessa on kysymys poikkeustapauksesta niin työnjohto tietää varsin hyvin että kaikki ovat siellä suunnalla myöhässä..
Pari päivää sitten odottelin bussia 41 Kampissa ja seurasin liikennettä siinä 17.00 korvissa.
Oli todella järkyttävää nähdä ja seurata, kuinka henkilöautot änkesi ja kiilasi itseään siihen liikenneympyrään josta mennään mm. Malminrinteelle. Busseilla ei kerta kaikkiaan ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin "lievää väkivaltaa" käyttäen tunkeutua liikenneympyrään, jotta pääsisivät kymmenien odottavien asiakkaiden luokse pysäkille. Tässä tapauksessa nimenomaan henkilöautot oli niitä suurta väkivaltaa käyttäviä kiilareita, jotka tulisi saattaa edesvastuuseen epäsosiaalisesta ajotyylistä.
Nimimerkki "Kannattaako" on varmaan niitä turhautuneita kiilareita, ja tekohurskaita, joita tällä foorumilla kirjoittee häiriköiden.
Suurta välinpitämättömyyttä ja törkeää väkivaltaa käyttävät ne henkilöautoilijat, jotka ajelevat bussikaistoilla, kun se on kiellettyä, jotka estävät bussin lähtemisen pysäkiltä, jotka koukkaavat bussin eteen vaarallisesti jarruttaen, jotka tukkivat risteykset, jotka eivät anna bussin vaihtaa kaistaa, Ja listaa voi jatkaa loputtomiin.
Useissa maissa annetaan sakkoja epäsosiaalisesta ajotavasta. Koskahan Suomeenkin saadaan laki, että epäsosiaaliset henkilöautokuljettajat saadaan vastuuseen.
Niinhän se juuri menee että bussinkuljettajien pitäisi aina toimia prikulleen sääntöjen mukaan, kun taas henkilöautoilijat sekä itellan pakettiapinat ja taksit koheltaa mielensä mukaan ja soveltaa itselleen sopivat liikennesäännöt mieleisikseen.
Suomeenkin pitäisi saada pisteytysjärjestelmä, jos vain jättää yksinkertaisetkin liikennesäännöt noudattamatta, kolaroi ja koheltaa niin kortti pois vaikka lopullisesti tai ainakin uudelleen ajo-opetukseen.
Pitäisi saada myös kulkuneuvon tehorajat korttiin, täydellinen piittaamattomuus, rankka kusipäisyys ja tehokas auto ovat joillekin todella tappava yhdistelmä.
Joo on vaarantanut monen ihmisen hengen ja aiheuttaa varmaan viela maailman lopunkin. Haloo !! Käyppä ihan huvikses joskus katsastamassa miten kaupungilla liikutaan. Katso vaikka ensimmäisenä joukkoliikennevälineitä, sitten kuorma-autoilijoita, taksikuskeja, henkilöautoilijoita ja lopuksi vilaise vaikkapa jalankulkijoita ja muita erinäisiä "juoksijoita" lapsineen ja ilman. Kun olet nuo tarkastukset tehnyt kirjoittele sitten vasta ihmishenkien vaarantamisesta.
....niin ja jos tuntuu että itseltä ajohomma hoituisi kätevästi ja helposti ihan tosta vaan niin haku on päällä. Paperit vaan vetämään....