Pankkien pakkokansallistamislakia valmistellaan pikaisesti

Suomeen valmistellaan kiireisesti lakia, joka mahdollistaa pankkien pakkokansallistamisen. YLE Uutisten saamien tietojen mukaan lakiehdotus tulee valtioneuvostoon ehkä jo ensi viikolla.

Laki takaisi valtioneuvostolle mahdollisuuden ottaa ongelmapankki tarvittaessa valtion hallintaan vaikka vastoin pankin omaa tahtoa.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari sanoo, että eduskuntaan tarvitaan pikaisesti vakuusrahastolaki, jolla taataan se, että veronmaksajille mahdollisesti koituvat tappiot jäävät mahdollisimman pieniksi.

Valtioneuvosto saanee lain käsittelyynsä ehkä jo ensi viikolla. Vastarintaa ei ole odotettavissa siellä sen enempää kuin eduskunnassakaan.
9368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

> Suomeen valmistellaan kiireisesti lakia, joka mahdollistaa pankkien pakkokansallistamisen. YLE Uutisten saamien tietojen mukaan lakiehdotus tulee valtioneuvostoon ehkä jo ensi viikolla.

> Laki takaisi valtioneuvostolle mahdollisuuden ottaa ongelmapankki tarvittaessa valtion hallintaan vaikka vastoin pankin omaa tahtoa.

> Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari sanoo, että eduskuntaan tarvitaan pikaisesti vakuusrahastolaki, jolla taataan se, että veronmaksajille mahdollisesti koituvat tappiot jäävät mahdollisimman pieniksi.

Kas, minä luulin tuollaisen lain jo olevan voimassa! Vastahan meillä oli 90-luvulla pankkiromahdus, jonka veronmaksajat maksoivat! Kuinka on mahdollista, että Eduskunta ei turvannut jo silloin veronmaksajan rahoja lailla?

Vastoin pankin omaa tahtoa? Onkos tällaisen tahdon puutetta tullut ilmi tänä syksynä? Eli pankki suostuu ottamaan vastaan tukiaisia, mutta ei lupaa maksaa niitä takaisin? Siis valtion kiristämistä finanssikriisillä?

Äänestä
  • eteenpäin. Porvarillisin hallitus Euroopassa alkaa sosialisoimaan. Ei ihme kun HS:ssa oli juttu, että Marxin teos menee kuin kuumille kiville.

    Äänestä

  • ”Kas, minä luulin tuollaisen lain jo olevan voimassa!”

    >> -90 luvulla oli erillislaki,
    sen jälkeen on kaikki uusittu, mm. talletussuoja.



    ”Vastoin pankin omaa tahtoa? ”

    Ennen kun pankki saa luvan käyttää nimeä PANKKI se sitoutuu useaan lakiin.

    Äänestä

Ei koske Suomea!

Äänestä
  • kuka
    viimeksi uskoo ja tietää, hän eniten kärsii,

    ei kai me olla viimeisiä, eihän.

    Äänestä

  • "jo.ku kirjoitti:

    kuka
    viimeksi uskoo ja tietää, hän eniten kärsii,

    ei kai me olla viimeisiä, eihän.

    Ei tota sun samaa toistoa jaksa kukaan! Aina samat mantrat kuullaan sulta. Alan epäillä sun olevan jonkinlainen botti (automaattivastaaja) ihmisen sijasta.

    Äänestä

  • vaihda jo levyä! kirjoitti:

    Ei tota sun samaa toistoa jaksa kukaan! Aina samat mantrat kuullaan sulta. Alan epäillä sun olevan jonkinlainen botti (automaattivastaaja) ihmisen sijasta.

    sinä teet niitä "tärkeitä" aloituksia, jatkuvasti
    minä en tee aloitusta koskaan.


    Mutta se "kuka viimeksi uskoo, hän enemmän katuu" pitää paikkansa.
    Hänelle joka vielä tekee pikku hankintoja (puhelimia yms, turhaa) ja silti velkavaroin elää, ei hyvää seuraa.

    Äänestä

  • > tässä tarkemmin suomalaisten pankkien sosialisointisuunnitelmasta. http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id106493.html

    Onkohan tuo uutinen kirjoitettu tosiasiat piilottaen? Mitä pelkäämistä siinä on, että pankit kieltäytyvät ottamasta apua vastaan? Kuinka veronmaksaja voi menettää rahojaan pankissa, joka ei ota niitä vastaan? Oisko tässä sittenkin kysymys jo olemassa olevista valtion talletuksista ja sijoituksista pankeissa? Pelkääkö Eduskunta, että pankit ensin maksavat valitsemansa yksityiset tallettajat ja sijoittajat ulos ja kun jäljellä on lähinnä valtion talletuksia ja sijoituksia, ilmoittavat menevänsä konkurssiin, jos valtio ei turvaa omia rahojaan ja sijoituksiaan ilmaislisärahalla?

    Noh, joka tapauksessa Eduskunnassa näköjään pelätään, että hyvin pian on tulossa tilanne, jossa valtio menettää pankkeihin paljon rahaansa, jos se ei pääse päättämään keille rahaa pankista annetaan. Siksi lailla on kiire. Seuraava kurssien romahdus taitaa olla tulossa jo talvella. Tammikuussa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa kaatuu pankit? kirjoitti:

Suomeen valmistellaan kiireisesti lakia, joka mahdollistaa pankkien pakkokansallistamisen. YLE Uutisten saamien tietojen mukaan lakiehdotus tulee valtioneuvostoon ehkä jo ensi viikolla.

Laki takaisi valtioneuvostolle mahdollisuuden ottaa ongelmapankki tarvittaessa valtion hallintaan vaikka vastoin pankin omaa tahtoa.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari sanoo, että eduskuntaan tarvitaan pikaisesti vakuusrahastolaki, jolla taataan se, että veronmaksajille mahdollisesti koituvat tappiot jäävät mahdollisimman pieniksi.

Valtioneuvosto saanee lain käsittelyynsä ehkä jo ensi viikolla. Vastarintaa ei ole odotettavissa siellä sen enempää kuin eduskunnassakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu