Sivistynyt ihminen
Paavo Lipponen käsittelee alkuvuodesta ilmestyneessä kirjassaan sivistystä, intellektualismia, menneisyyden hallintaa, kansojen historiallista kehitystä, kansallisia identiteettejä ja sivilisaatioiden keskinäistä vuoropuhelua. Melko suuria asioita, mutta Lipponen hallitsee asiat. Hän on kotonaan juuri tällaisten suurien linjojen havainnoinnissa, jotka vaativat ymmärrystä tulevaisuuden vaihtoehdoista, nykyisyyden ymmärtämisestä ja menneisyyden hallinnasta.
Lipponen keskittyy kirjan alkupuolella havainnoimaan sivistyksen olemusta. Hänen mielestään sivistys ei ilmene niinkään ulkoisissa merkeissä, opituissa knopeissa tai auktoriteetin kunnioituksessa. Sivistys ilmenee hänen mielestään yksilön kyvykkyydessä osoittaa empatiaa kanssaihmisiään kohtaan, asettua mahdollisen vastapuolen asemaan ja samalla toimia voimakkaasti oikeudenmukaisuuden puolesta. Muodollinen hyvien tapojen noudattaminen ja sementoitu luokkayhteiskunta kätkevät usein taakseen ylimielisyyden kaiken tuhoavan lahottajan. Lipposen mielipiteeseen on helppo yhtyä.
Suurimman osan kirjastaan Lipponen keskittyy tarkastelemaan ”menneisyyden hallinnan” alle kokoamaansa aineistoa. Hän näkee Suomen kehityksen kulkeneen onnekkaiden tähtien alla aina nykyalueemme asuttamisesta modernin Suomen muotoutumiseen. Varsinaisena onnenpotkuna Lipponen näkee ”suomalaisten” joutumisen Ruotsin vaikutusvallan piiriin. Ruotsista tulee Lipposen mukaan pääasiassa kaikki se hyvä, joka myöhemmin Venäjän alaisuudessa mahdollisti Suomen kehittymisen itsenäisyyteen valmiiksi yhteiskunnaksi. Ruotsin vallan aikana sivistys alkoi kehittyä ja luoda traditiota siinä määrin, etteivät Venäjän hallinnan – sinänsä pääosin suopeat - vuodet raunioittaneet orastavaa itsenäisyyskehitystä.
Suomen itsenäisyys oli Lipposen mukaan kansanliikkeiden pohjalta muodostuneiden puolueiden, sosialidemokraattien ja muiden yhteinen tavoite. Vuoden 1916 vaaleissa sosialidemokraatit saavuttivat yksin enemmistön. Venäjän keisarin erottua 1917 maaliskuussa virastaan, Oskari Tokoista tuli suomalaisen koalitiohallituksen ja maailman ensimmäinen sosialistinen pääministeri. Tapahtumien kulku loppuvuodesta Pietarissa asetti suomalaisten puolueiden suhteet keskenään ristiriitaiselle radalle. Suomalaiset sosialidemokraatit olisivat halunneet neuvotella Venäjän vallankumousta johtaneiden bolshevikkien kanssa itsenäisyydestä. Ensimmäinen Maailmansota oli kesken ja suomalaiset porvarit luottivat edelleen Saksan sotaonneen ja osa piti kiinni saksalaisen kuninkaan tulosta itsenäisen Suomen johtoon.
Erimielisyys ns. Valtalaista, jonka sosiaalidemokraatit olivat laatineet enemmistönsä turvin 1917 vuoden alussa, ja jossa määriteltiin Suomen asioiden hoito Eduskunnalle ulkosuhteita lukuun ottamatta, ei sopinut Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Eduskunta hajotettiin ja uuteen eduskuntaan sosiaalidemokraatteja valittiin vain 45%. Se ei enää riittänyt sosiaalidemokraattien näkemysten tueksi, vaan porvaristo päätti yksipuolisesti irrottautua Venäjästä. Pian alkoikin sitten sisällissota, joka hajotti sosiaalidemokraattisen puolueen. Suomen Kommunistinen puolue perustettiin Moskovassa kansalaissodan jälkeen. Maltillinen työväenliike näytti demokraattisen voimansa jo 1926-1927 muodostaessaan Tannerin johdolla sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Lipponen havaitsikin kirjassaan, että erotuksena diktatuureihin vaipuneista eurooppalaista maista, Suomi lähes ainoana maana vakiinnutti demokratian ennen Toista Maailmansotaa.
Lipposen kirjan loppuosa käsittelee valtioiden ja vapautuneiden valtioiden kykyä käsitellä omaa historiaansa. Mitä muistetaan? Voittajan muisti on yleensä päällimmäisenä pitkään, mikä seikka pidättelee mahdollisimman neutraalin muistin ja hävinneiden muistin julkituontia liian pitkään. Lipposen eräs yleinen huomio on, että patoutuneiden punaisten historioitsijoiden vanavedessä kulkee uusi sukupolvi historiantutkijoita, jotka saavat innoitusta esikuviensa amerikkavihasta. Se taas on luonut omituista: kansanmurhia, terrorismia ja islamilaista fundamentalismia ymmärtävää mielipiteenmuodostusta. Lipposen kirja: Järki voittaa on mielenkiintoinen kirja
Paavo Lipponen käsittelee alkuvuodesta ilmestyneessä kirjassaan sivistystä, intellektualismia, menneisyyden hallintaa, kansojen historiallista kehitystä, kansallisia identiteettejä ja sivilisaatioiden keskinäistä vuoropuhelua. Melko suuria asioita, mutta Lipponen hallitsee asiat. Hän on kotonaan juuri tällaisten suurien linjojen havainnoinnissa, jotka vaativat ymmärrystä tulevaisuuden vaihtoehdoista, nykyisyyden ymmärtämisestä ja menneisyyden hallinnasta.
Lipponen keskittyy kirjan alkupuolella havainnoimaan sivistyksen olemusta. Hänen mielestään sivistys ei ilmene niinkään ulkoisissa merkeissä, opituissa knopeissa tai auktoriteetin kunnioituksessa. Sivistys ilmenee hänen mielestään yksilön kyvykkyydessä osoittaa empatiaa kanssaihmisiään kohtaan, asettua mahdollisen vastapuolen asemaan ja samalla toimia voimakkaasti oikeudenmukaisuuden puolesta. Muodollinen hyvien tapojen noudattaminen ja sementoitu luokkayhteiskunta kätkevät usein taakseen ylimielisyyden kaiken tuhoavan lahottajan. Lipposen mielipiteeseen on helppo yhtyä.
Suurimman osan kirjastaan Lipponen keskittyy tarkastelemaan ”menneisyyden hallinnan” alle kokoamaansa aineistoa. Hän näkee Suomen kehityksen kulkeneen onnekkaiden tähtien alla aina nykyalueemme asuttamisesta modernin Suomen muotoutumiseen. Varsinaisena onnenpotkuna Lipponen näkee ”suomalaisten” joutumisen Ruotsin vaikutusvallan piiriin. Ruotsista tulee Lipposen mukaan pääasiassa kaikki se hyvä, joka myöhemmin Venäjän alaisuudessa mahdollisti Suomen kehittymisen itsenäisyyteen valmiiksi yhteiskunnaksi. Ruotsin vallan aikana sivistys alkoi kehittyä ja luoda traditiota siinä määrin, etteivät Venäjän hallinnan – sinänsä pääosin suopeat - vuodet raunioittaneet orastavaa itsenäisyyskehitystä.
Suomen itsenäisyys oli Lipposen mukaan kansanliikkeiden pohjalta muodostuneiden puolueiden, sosialidemokraattien ja muiden yhteinen tavoite. Vuoden 1916 vaaleissa sosialidemokraatit saavuttivat yksin enemmistön. Venäjän keisarin erottua 1917 maaliskuussa virastaan, Oskari Tokoista tuli suomalaisen koalitiohallituksen ja maailman ensimmäinen sosialistinen pääministeri. Tapahtumien kulku loppuvuodesta Pietarissa asetti suomalaisten puolueiden suhteet keskenään ristiriitaiselle radalle. Suomalaiset sosialidemokraatit olisivat halunneet neuvotella Venäjän vallankumousta johtaneiden bolshevikkien kanssa itsenäisyydestä. Ensimmäinen Maailmansota oli kesken ja suomalaiset porvarit luottivat edelleen Saksan sotaonneen ja osa piti kiinni saksalaisen kuninkaan tulosta itsenäisen Suomen johtoon.
Erimielisyys ns. Valtalaista, jonka sosiaalidemokraatit olivat laatineet enemmistönsä turvin 1917 vuoden alussa, ja jossa määriteltiin Suomen asioiden hoito Eduskunnalle ulkosuhteita lukuun ottamatta, ei sopinut Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Eduskunta hajotettiin ja uuteen eduskuntaan sosiaalidemokraatteja valittiin vain 45%. Se ei enää riittänyt sosiaalidemokraattien näkemysten tueksi, vaan porvaristo päätti yksipuolisesti irrottautua Venäjästä. Pian alkoikin sitten sisällissota, joka hajotti sosiaalidemokraattisen puolueen. Suomen Kommunistinen puolue perustettiin Moskovassa kansalaissodan jälkeen. Maltillinen työväenliike näytti demokraattisen voimansa jo 1926-1927 muodostaessaan Tannerin johdolla sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Lipponen havaitsikin kirjassaan, että erotuksena diktatuureihin vaipuneista eurooppalaista maista, Suomi lähes ainoana maana vakiinnutti demokratian ennen Toista Maailmansotaa.
Lipposen kirjan loppuosa käsittelee valtioiden ja vapautuneiden valtioiden kykyä käsitellä omaa historiaansa. Mitä muistetaan? Voittajan muisti on yleensä päällimmäisenä pitkään, mikä seikka pidättelee mahdollisimman neutraalin muistin ja hävinneiden muistin julkituontia liian pitkään. Lipposen eräs yleinen huomio on, että patoutuneiden punaisten historioitsijoiden vanavedessä kulkee uusi sukupolvi historiantutkijoita, jotka saavat innoitusta esikuviensa amerikkavihasta. Se taas on luonut omituista: kansanmurhia, terrorismia ja islamilaista fundamentalismia ymmärtävää mielipiteenmuodostusta. Lipposen kirja: Järki voittaa on mielenkiintoinen kirja
Vastaukset 17
Vanhimmat
mutta ei normaaleille ihmisille.
Lipposen hulluuksia:
On liian herkästi sanottu, että yhdentyminen on ilman muuta hyvä asia. Ajattelen kaikkea sitä, mitä esimerkiksi yhdentyminen länteen merkitsee meidän talouselämässä, mitä se merkitsee työntekijöille." - Paavo Lipponen v. 1969 (lähde: Katja Boxberg: Paavo Lipponen. Nemo 2004)
"Tuleeko meistä kapitalismin renkejä?" - Paavo Lipponen v. 1969 (lähde: Katja Boxberg: Paavo Lipponen. Nemo 2004)
"Meillä on äänekäs sisäinen oppositio, jonka tulkinta yya-sopimuksesta poikkeaa virallisesta ja joka harjoittaa kansan keskuudessa myrkynkylvöä Neuvostoliiton suhteen." - Paavo Lipponen v. 1970 (lähde: Katja Boxberg: Paavo Lipponen. Nemo 2004)
"Minä vain kysyn, mihin tarvitaan sertifikaattipuoluetta hallituksessa. Mihin sitä tarvitaan. Kyllä ympäristöasiat kyetään hoitamaan ilman vihreitäkin." - Paavo Lipponen. (Etelä-Suomen Sanomat, 28.10.2008,
Voidaan kait todeta, että Lipponen on jättänyt Tuomiojan kalkkiviivoille?
Aivan aluksi haluan kiittää toveri ironcurtainia vankkumattomasta aatteen palosta, joka on siivittänyt hänet jälleen kerran ainoan oikean totuuden äärelle, miehisyyden Puijon tornin, Kallaveden kuninkaan, toveri Paavo Lipposen tekstien pariin.
Kuten me kaikki vallankumouksen uljaat ritarit tiedämme proletariaatin diktatuurin diktaattoriksi ylivoimaisesti pätevin toveri on juuri Paavo Lipponen. Hänen kirjansa ovat jokaisen toverin pakollista luettavaa: mikä järjen valon loiste niistä säteileekään!
Vallankumouksen jälkeen jokainen kuljettaa toveri Lipposen muistelmia ylpeinä taskuissaan, koulujen opetussuunnitelmista voidaan huoletta poistaa kaikki muut historian ja yhteiskuntaopin kirjat, ehkäpä Marxin ja Leninin teoksiakin voivat pidemmälle ehtineet opiskelijat referoida, mutta pilkkuakaan muuttamatta, onhan ainoan oikean totuuden muuntaminen tieteellistä huijausta, josta sietääkin joutua edesvastuuseen.
Suomi on pieni maa, vain viisi miljoonaa asukasta. On todella uskomaton sattuma, että tällä hetkellä viisain mies koko maailmassa sattui syntymään juuri Suomeen. Kaikkialla muualla toveri Lipposesta olisi tehty heti diktaattori, ja siitä maasta olisi tullut Pohjois-Korean veroinen maailmanmahti, maa jota kaikki kadehtivat. Mutta toveri sattui syntymään juuri tähän syrjäiseen maailmankolkkaan, jossa ymmärtämättömät kepulaiset ovat vallassa. Umpivanhoilliset kepulaiset pilasivat koko Suomen tulevaisuuden noita-akka Anneli Jäätteenmäen johdolla.
Voitto on kuitenkin oleva meidän. Turha surra menneitä, rakkaat toverini. Vielä on punainen lippu nouseva eduskuntatalon katolle!!! Silloin me olemme määräämättömän onnellisia!!!
p.s. Vallankumouksen jälkeen joudumme varmaan rakentamaan muurin Ruotsin ja Norjan rajalle, etteivät kyseisten maiden sorretut tule joukolla Suomeen. Tuemme mieluummin työläisten vallankumouksia heidän omissa maissaan, kun otamme tänne heitä kaikkia. Eiväthän he osaa edes venäjää, meillä on tarpeeksi työmaata siinä, että opetamme junttisuomalaisille oikeaa kieltä eli venäjää. Suomihan on kepulaisten nationalistien pikkukieli, jota kukaan kunnon toveri ei enää vallankumouksen jälkeen käytä.
Yhden kerran vastaan naurettaviin sepustuksiisi.
Minusta Vanhan demarin jutut ovat hauskoja. Ironcurtain on ilmeisesti vain sattunut syntymään ilman huumorintajua, kuten aatetoverinsakin tällä palstalla.
Vai oletteko koskaan kuulleet kommunistin kertovan hyvää vitsiä? Aivan oikein, en minäkään. Sen sijaan Neuvostoliitossakin huumori kukki ei-tovereiden keskuudessa rikkaana. Kannattaa lukea Ilmari Susiluodon kirjoja!
porrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrräääääääääääääääääääääääääääääääääättttttttttttttttttttttttttt.
ja nyt mä ootan sonnimiestä.
rintava, reitevä, pepukas ja pumpsee?
Mää oon kuu
llu iha muuta!
lähinnä kaikkea sitä mitä sosialidemokraateilta
puuttuu.
MOT.
Mitähän Lipponen mahtaa tarkoittaa sillä, että on kansanmurhia, terrorismia ja islamilaista fundamnetalismia ymmärtävää historiankirjoitusta. Itse en ole tällaiseen ainakaan kotimaassa törmännyt. Onko sinulla lähemmin tiedossa keitä Lipponen mahtaa tällä kerrassaan omituisella sanomisellaan tarkoittaa.
Lipposella näyttäisi olevan sen sijaan pienen maan kasvattina jonkun verran kummallinen ymmärrys suurvaltoja kohtaan. Historian virrassa suurvallat ovat aina pyrkineet alistamaan pienempiä. Pienen maan edustajan olisi luulut ennemmin ymmärtävän niitä, jotka ovat pyrkineet vapaitumaan siirtomaavallasta ja muusta impperialismista, hyväksikäytön kohteena olemisesta. Terrorismikin on osa tätä prosessia ja siinä mielessä se voi olla ymmärrettävää, vaikkei keinona hyväksyttävää. Suomikin toteutti pienimuotoista terrosismia esim. siinä, että kenraalikuvernööri Bobrikov ammuttiin. Sitä ei ole juurikaan tuomittu minään terroritekona, vaan pidetty suorastaan isänmaallisena toimena. Tämän mielessä pitäminen voisi auttaa meitä hieman paremmin hahmottamaan sitä, mitä ehkä liikkuu nykyajankin terroristien päässä.
ei ole Lipposesta valtiomieheksi.
"Avaaja on typerys
samoin Lipponen ei ole Lipposesta valtiomieheksi".
Sinusta ei ole noiden asioiden arvioijaksi.
Lipponen suomii 70-lukulaista vasemmistoa jonka valtavirta "ymmärtää" kansanmurhia, terrorismia ja jopa islamilaista fundamentalismia.
Lipponenhan kokee itse olleensa tuona aikana oikeistodemari ja eikä siis syyllistyneensä näiden Nigaraguan sandinisteja tai Che Guevaran tapaisia terroristeja ymmärtäneiden itsepetokseen
Taisi olla Hesarin Olli Kivinen, joka sanoi USA:n valmistellessa hyökkäystään Afganistaniin 9.11. WTC-iskun jälkeen, että "yhden terroristi on toisen vapaustaistelija".
Minusta aika hyvin sanottu, mikä ei tarkoita, että terrorismi pitäisi hyväksyä. Itse asiassahan terrorismi ei ole muuta kuin uudenlainen sodankäynnin muoto.
Paavo Lipposella on kirjassaan se punainen lanka, että Suomi oli itsenäinen ja demokraattinen länsimaa jo ennen Toista Maailmansotaa. Siitä seuraa hänen käsityksensä mukaan, ettei Suomi kylmän sodan aikana -puhuessaan puolueettomuuspolitiikasta- muuttanut peruskurssiaan mitenkään idän suuntaan. Hän ymmärtää yllättävänkin hyvin ns. suomettumista, koska katsoo, etteivät Suomen ja Neuvostoliiton rajapinnat leikanneet juuri lainkaan. Huulet heiluivat ja kauppa vääristyi, mutta Suomi piti jääräpäisesti kiinni länsisuuntautuneisuudesta (minusta muutama kepulainen kyllä pyrki Neuvostoliiton syliin ihan tosissaan).
Lipponen ei siten ymmärrä niitä tutkijoita ja historioitsijoita, joiden mielestä Suomi alkoi lännettyä ja natottua kylmän sodan jälkeen Neuvostoliiton kaaduttua. Suomi ei hänen mielestään koskaan ollut sellainen alistettu totalitäärinen maa, jonka sinänsä pitäisi muuttaa kurssiaan. Sopimukset läntisten kauppa- ja puolustusorganisaatioiden kanssa olivat luonnollinen jatkumo Suomen tiellä kohti demokraattisten valtioiden kiinteämpää yhteistyötä. Muutamille peräpeiliin katsoville tutkijoille sellainen ei oikein sovi.
Lipposen mielestä näiden peräpeiliin tuijottavien tutkijoiden logiikka menee seuraavasti: Kasvava kauppa lännen kanssa -> lisääntyvä yhteistyö Naton kanssa -> Naton jäsenyys -> alistuminen Amerikan Yhdysvaltojen komentoon. Ja Amerikka on se pahan valtakunta aina ja ikuisesti, joten kaikkeen kanssakäymiseen lännen kanssa pitää suhtautua torjuvasti.
Pahimpina peräpeilitutkijoina Lipponen pitää Helsingin Yliopiston kansainvälisen politiikan professoria Heikki Patomäkeä, professori Jan Sundbergia ja dosentti Sami Moisiota. Heidän mukaansa Suomen länsisuuntautuneisuus on muutos ulkopoliittisessa linjassa.
Bobrikovin murha oli kieltämättä aikoinaan terroriteko, vaikka hän teki sen ilmeisesti yksin ilman minkään ryhmän poliittista suunnitelmaa? Minusta terrorismia voi ajatella myös siltä kannalta, kohdistuuko se päättäjiin (alistajiin) ja aseelliseen voimaan vai siviileihin sokeana massamurhana. Terroria voi olla myös se, että maan hallitseva juntta terrorisoi omia kansalaisiaan, kuten tapahtui esim. Irakissa, Afganistanissa ja Serbiassa. Jos kansanmurhia ei pyritä lopettamaan, kielletään YK:n peruskirjan prinsiipit.
ja demarien palstalla lipposesta ne tyrkkää kaikki tänne, ei kiiiinnnostapätkäääkään.
Moni rauhanliikkeen aktivisti, entinen ja nykyinen vasmmistolainen, ihailee terrorismia ja terroristeja juuri siksi, että ne käyvät omaa sotaansa USA:aa vastaan.
Minusta tuollainen väkivallan ihannointi, kun se on terrorismia eikä sotaa, on aika sairasta ja kaksinaamaista.