Myös IMF

esittää, että Suomessa luovuttaisiin elintarviketeollisuutta ja kauppaa tukevasta ruuan alvin alennuksesta, jota meillä ennen vaaleja ajoivat ainoastaan Kepu ja Vasemmistoliitto. Kokoomus ja Vihreät vastustivat alennusta ennen vaaleja kaikkein voimakkaimmin. Nyt niiden pitäisi saada hallituksessa vähän ryhtiä itseensä niin, että täysin hyödyttömästä Kepun temppupolitiikasta voitaisiin talouskriisin uhatessa luopua ja käyttää nekin voimavarat johonkin järkevämpään.
8390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sopiva ruuan ALV voisi olla 22%, täytyy olla tyytyväinen kun kansa sittenkin rakastaa veroja.

Äänestä
  • ???

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niin kauan kun meillä on kartellisoitunut vähittäiskauppa ja elintarviketeollisuus, veron taso on melko samantekevä kuluttajan kannalta. Kuluttajan maksama hinta pysyy samana. Matalampi verokanta hyödyttää vain kauppaa ja elintarviketeollisuutta, jotka kompensoivat teoreettisen hinnanalennuksen nostamalla hintojaan. Alennus voisi kuluttajahinnoissa näkyä lähinnä elitistisissa huippuhintaisissa tuotteissa, joita tavanomaisesti on varaa ostaa vain tosirikkailla.

    Mitä syvemmäs talous sukeltaa sitä suurempi kiusaus kaupalla ja elintarviketeollisuudella on vetää välistä eli noukkia koko veroale itselleen. Kauppa ja elintarviketeollisuus ovat luonnollisesti varoalen suurimpia vaatijoita. Siinä on jotain kovasti samaa kuin EK:n puheenjohtajan Antti Herlinin palkkamalttivaatimuksissa. Herlinin oma esimerkki palkkamaltista tarkoitti vaivaista 230 %:n palkankorotusta.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kepulaiset ovat itsepäistä sakkia; varsinkin
    silloin kun he ajavat omaa etuaan. Alv:n alennus,
    jos mikä, kilahtaa tuloina suoraan kepulaisten
    pussiin. Kyllähän tämän huomaavat kaikki. Kepulaisilla on suuria harhaluuloja itsestään tyyliin:"muut ihmiset on tyhmiä, me pystytään kyllä kynimään koko porukka mennen tullen, kun
    kukaan ei hoksaa mitään".

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Niin kauan kun meillä on kartellisoitunut vähittäiskauppa ja elintarviketeollisuus, veron taso on melko samantekevä kuluttajan kannalta. Kuluttajan maksama hinta pysyy samana. Matalampi verokanta hyödyttää vain kauppaa ja elintarviketeollisuutta, jotka kompensoivat teoreettisen hinnanalennuksen nostamalla hintojaan. Alennus voisi kuluttajahinnoissa näkyä lähinnä elitistisissa huippuhintaisissa tuotteissa, joita tavanomaisesti on varaa ostaa vain tosirikkailla.

    Mitä syvemmäs talous sukeltaa sitä suurempi kiusaus kaupalla ja elintarviketeollisuudella on vetää välistä eli noukkia koko veroale itselleen. Kauppa ja elintarviketeollisuus ovat luonnollisesti varoalen suurimpia vaatijoita. Siinä on jotain kovasti samaa kuin EK:n puheenjohtajan Antti Herlinin palkkamalttivaatimuksissa. Herlinin oma esimerkki palkkamaltista tarkoitti vaivaista 230 %:n palkankorotusta.

    ...elintarviketeollisuus on Suomessa täysin kaupan ketjujen armoilla. Se tukin saa ruoan alvin alennuksesta mitään hyötyä itselleen, kun kartellisoitunut kauppa vie kaiken uusien ostospalatsiensa rakennuskustannuksiin.

    On hyvä, muuten, että kokoomuksen asuntoministeri Vapaavuori on puuttunut kaupan suuruudenhulluuteen ja ruvennut panemaan hanttiin suurellisille kauppapaikkainvestoinneille. Meillähän ei tarvita ainuttakaan lisäneilötä, koska myymälöitä riittää hyvin myös muuttovoittoalueilla.

    Kaupan tavoite uusien uuryksikköjen rakentamisessa on pelkkä oman voiton pyynti, kun kaupan tuotto on sitä parempi, mitä suurempaan yksikköön asiakkaat saadaan tulemaan ostoksille.

    Kepun politiikka onn tässä erittäin lyhytnäköistä, kun uusia ideaparkkeja suositaan, että yksi kepuki'unta voisi parantaa talouttaan. siinä ei vaan oteta ollenkaan huomioon, että kepukunnan talousparannus tapahtuu naapurikuntien kustannuksella, kun vanhoja myymäläneliöitä joudutaan panemaan kiinni sen jälkeen, kun asiakkaat on houkuteltu uuteen ostosparatiisiin tilapäisesti alennetuin tarjoushinnoin - jotka muuten otetaan tavarantoimittajien katetuotosta, ei kaupan omasta kukkarosta.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Niin kauan kun meillä on kartellisoitunut vähittäiskauppa ja elintarviketeollisuus, veron taso on melko samantekevä kuluttajan kannalta. Kuluttajan maksama hinta pysyy samana. Matalampi verokanta hyödyttää vain kauppaa ja elintarviketeollisuutta, jotka kompensoivat teoreettisen hinnanalennuksen nostamalla hintojaan. Alennus voisi kuluttajahinnoissa näkyä lähinnä elitistisissa huippuhintaisissa tuotteissa, joita tavanomaisesti on varaa ostaa vain tosirikkailla.

    Mitä syvemmäs talous sukeltaa sitä suurempi kiusaus kaupalla ja elintarviketeollisuudella on vetää välistä eli noukkia koko veroale itselleen. Kauppa ja elintarviketeollisuus ovat luonnollisesti varoalen suurimpia vaatijoita. Siinä on jotain kovasti samaa kuin EK:n puheenjohtajan Antti Herlinin palkkamalttivaatimuksissa. Herlinin oma esimerkki palkkamaltista tarkoitti vaivaista 230 %:n palkankorotusta.

    Kilpailun puute näkyy siinä, että kustannukset voidaan siirtää hintoihin, koska hintakilpailua ei ole.

    Jos meillä olisi aito hintakilpailu, niin yksikään Prisma tai Citymarket ei olisi auki klo 19 jälkeen. Kahden viimeisen aukiolotunnin myynnit eivät nimittäin kata edes sähkölaskuja palkkakuluista puhumattakaan.

    Äänestä

IMF:ää, pikemminkin päinvastoin.

Äänestä

Ruoan alv voisi meillä hyvin pudota eurooppalaiselle tasolle. Etenkin ravintolassa syödyn ruoan alv pitäisi olla pajon alempi kuin nykyinen 22%, koska se nostaa ravintola-aterian hinnan omalla rahallaan syövien ulottumttomiin ja haittaa pahasti ravintola- ja matkailueinkeinon työllistämistä.

Mitalin toinen puoli on kilpailun puute, niin kuin itsekin sanoit. Kun ruoan alv nyt alennetaan, se menee täysin keskusliikkeiden taskuun rahoittamaan uusien kauppakeskusten turhaa rakentamista. Itse asiassa ruoan hinta on noussut johdonmukaisesti siitä saakka, kun tieto alvin alentamisesta on ollut julkinen. Keskusliikkeet ovat hinanneet hintojaan ylös, jotta ne voisivat alvin alentuessa "näyttää", miten hintalappuhinnat laskevat joitain prosentteja. Tämä on kuitenkin pelkkää silmänlumetta.

Minusta on ikävä, ettei suomalainen politiikka pysty saamaan aikaan aitoa hintakilpailua kaupan alalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

esittää, että Suomessa luovuttaisiin elintarviketeollisuutta ja kauppaa tukevasta ruuan alvin alennuksesta, jota meillä ennen vaaleja ajoivat ainoastaan Kepu ja Vasemmistoliitto. Kokoomus ja Vihreät vastustivat alennusta ennen vaaleja kaikkein voimakkaimmin. Nyt niiden pitäisi saada hallituksessa vähän ryhtiä itseensä niin, että täysin hyödyttömästä Kepun temppupolitiikasta voitaisiin talouskriisin uhatessa luopua ja käyttää nekin voimavarat johonkin järkevämpään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu