Olen pitkäaikaismasentunut enkä ole ollut aikoihin työelämässä. Pystyn kyllä jonkin verran käymään kodin ulkopuolella ja tapaamaan ihmisiäkin. Olemukseni on siisti enkä ole mikään ikäloppu.
Ongelma on kotini, jota en jaksa hoitaa. Kaikki on "ihanasti" rempallaan. Välillä menee viikkoja, etten jaksa keittiössä muuta kuin avata jääkaapin oven täyttääkseni sitä ja ottaakseni sieltä syötävää. Koko muu huusholli on sekavassa kunnossa. Tämä tuntuu nololta enkä uskalla pyytää keneltäkään apua - etenkin kun näytän terveeltä ja hyvävoimaiselta.
Sotkuisuus estää kutsumasta ketään luokseni. Pahinta on, jos joku yrittää tulla käymään yllättäen tai taloyhtiössä on meneillään jokin korjaus- tai huoltokierros. En halua, että kukaan näkee tätä sekasortoa. Eikä tänne oikein mahdukaan.
Tiedän, että terveenä saisin paikat jonkinlaiseen kuntoon muutamassa päivässä. Muutama viikko lisää ja kaikki näyttäisi "normaalilta". Mutta en ole terve. Herättyäni aamulla haluan heti takaisin sänkyyn. Aloitekyky on nollassa. Jonain päivänä minut ehkä löydetään sotkujeni keskeltä kuolleena ja sitten ihmetellään, miten niin pääsi käymään. Mutta tällaista on masennus minun kohdallani: voimattomuutta, haluttomuutta ja passiivisuutta. Lääkkeillä pysyn jokseenkin toimintakykyisenä, mutta se tarkoittaa vain minimiä, kuten kaupassa käymistä ja syömistä (aiemmin nekään eivät onnistuneet).
Tuntuu kamalalta. Häpeän tilaani ja masennun lisää. Mikä tässä voisi auttaa?
Ongelma on kotini, jota en jaksa hoitaa. Kaikki on "ihanasti" rempallaan. Välillä menee viikkoja, etten jaksa keittiössä muuta kuin avata jääkaapin oven täyttääkseni sitä ja ottaakseni sieltä syötävää. Koko muu huusholli on sekavassa kunnossa. Tämä tuntuu nololta enkä uskalla pyytää keneltäkään apua - etenkin kun näytän terveeltä ja hyvävoimaiselta.
Sotkuisuus estää kutsumasta ketään luokseni. Pahinta on, jos joku yrittää tulla käymään yllättäen tai taloyhtiössä on meneillään jokin korjaus- tai huoltokierros. En halua, että kukaan näkee tätä sekasortoa. Eikä tänne oikein mahdukaan.
Tiedän, että terveenä saisin paikat jonkinlaiseen kuntoon muutamassa päivässä. Muutama viikko lisää ja kaikki näyttäisi "normaalilta". Mutta en ole terve. Herättyäni aamulla haluan heti takaisin sänkyyn. Aloitekyky on nollassa. Jonain päivänä minut ehkä löydetään sotkujeni keskeltä kuolleena ja sitten ihmetellään, miten niin pääsi käymään. Mutta tällaista on masennus minun kohdallani: voimattomuutta, haluttomuutta ja passiivisuutta. Lääkkeillä pysyn jokseenkin toimintakykyisenä, mutta se tarkoittaa vain minimiä, kuten kaupassa käymistä ja syömistä (aiemmin nekään eivät onnistuneet).
Tuntuu kamalalta. Häpeän tilaani ja masennun lisää. Mikä tässä voisi auttaa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
että kertomuksesi symboloi vauvaikäisen lapsen problematiikkaa.
Ilmeisesti tarpeitasi ei ole kyetty tyydyttämään juuri sinä ikäkautena, kun olet ollut täysin muiden armoilla niin fyysisten kuin psyykkisten tarpeidesi täyttämisen suhteen.
Tämä 0-1 v. ikäkausi on ehkä masentuneelle ihmiselle ollut se ongelmallisin vaihe - sikäli, kun masennus nimenomaan on se päällimmäinen ongelma eikä selkeitä syy-seuraus-suhteita ole nähtävissä sen hetkisen tilanteen kehittymiselle muutoin.
Reagoit nyt asuntosi välityksellä koko yhteiskuntaan torjuvasti. Et tosiasiassa edes halua ketään kotiisi. Mielesi askartelee nyt jossain muualla.
Tarvitsisit turvallista toistoa, toistoa ja toistoa elämääsi. Uskoa siihen, että tarpeesi tulevat tyydytetyksi.
Voitko saada kunnallista kodinhoitajaa (?) kotiisi siivoamaan vai ajatteletko sen olevan häpeällistä ja vaatisi kodin siivoamista ennen siivoajan päästämistä sisään?
Mielenkiintoinen päätelmä. Saatat olla oikeassa. Tunnistan kyllä tarpeen saada rakkautta ja hyväksyntää. Mutta mistä sitä toistoa saisi? Ihmettelen niitä, joilla on perheet ja normaalia elämää. Kuinka he jaksavat ja kuinka heitä rakastetaan?
En voisi ottaa vastaan siivoajaa. Ainakaan en voisi olla itse paikalla, koska paljastuisin surkimukseksi. Tuntemistani ihmisistäkin vain pari tietää, että edes olen masentunut. Minulla on aina rooli päällä.
vahvistaa uskoa omaan ajatteluusi. Häpeän ja syyllisyyden tunne kertoo siitä, että olet omaksunut muiden tavan ajatella siitä, mikä on oikein ja olet tehnyt sen itsesi kustannuksella.
Sinä olen lahjoittanut vallan omasta ajattelustasi yhteiskunnalle.
Et nyt käyttäydy yhteiskunnan normien mukaisesti, mutta käyttäytymiseesi on olemassa perusteet ja ne löytyvät sinun menneisyydestäsi.
Sinä viestit itseäsi asuntosi välityksellä etkä ole tyytyväinen.
Jos voisit kirjoittamalla vapautua ajatuksista, jotka sinua vaivaavat. Olet oppinut, että tapaasi ajatella ja toimia ei ole hyväksytty. Sinä olet antanut muiden uskotella itsellesi tuon asian, koska olet kiltti ja sopeutuvainen.
Pääsi on romuvarastona muiden ajatuksille.
Sinulla on omia tunteita ja ne olisi hyvä raivata esiin.
Koti on henkilökohtainen paikka ja siivoojan sisäänpäästäminen paljastaisi hänelle sinun ajatuksesi. Sinun täytyisi luottaa henkilöön, kenet päästät kotiisi, koska reagoit herkästi muiden ajatuksiin.
toiston tutustumalla omaan kotiisi. Sitä voi tehdä vaihteeksi jossain muualla kuin sängyn pohjalla maaten, koska se näköala, mitä siitä avautuu, lienee jo tuttu.
Entä, pystytkö istumaan sohvalla? Mitä näet ympärilläsi? Toista tuota näkymää mielessäsi joka päivä. Voit myös kävellä kodissasi ja mietiskellä.
Ajattele, että sinulla on oikeus olla siellä ja tehdä, mitä sinua huvittaa - kukaan ei pakota sinua lähtemään kodistasi mihinkään.
Sinut on aiemmin pakotettu ulos omasta ajatustilastasi ja nyt takerrut siihen koko mielesi voimalla. Pääset tuosta takertumisesta eroon, kun annat itsellesi luvan olla siellä kodissasi. Ajattelet, ettei sinulla ole kiire mihinkään.
Tässä aiempaa tekstiäni:
Talosi / asuntosi symboloi ajatustilaasi.
Tunteiden määrä on vakio. Järjen määrä on vakio.
Ne on saatettava järjestykseen huoneittain.
Onko jossain ovi, jota ei ole koskaan avattu?
Onko jossain huone, jota ei ole koskaan tuuletettu?
Avasit ikkunan järjen tuulahdukseen.
Ajatustilan vakauttaminen edellyttää vapaata liikkumista koko asunnon alueella.
Tila täyttyy nopeasti itseen kohdistuvista käskyistä, hallitsemattomista vaatimuksista.
Käskyt voidaan sulkea kaappeihin. Järjestää hyllyille. Ottaa esille tarvittaessa yksi kerrallaan.
Näin huonetilaa vapautuu vapaaseen assosiaatioon.
Tunteiden ja järjen liikkumatilaa symboloi ilma; sen kerroksellisuus. Myös vesi jossain määrin. Sukella hallitusti.
Hengittäminen on erilaista eri kerroksissa.
Korkealla ajatukset vapautuvat, näet kauaskantoisemmin, tiedät mihin suunnata.
- Elämä ei ole ikuista suolla rämpimistä.
Säät vaihtelevat, maisema muuttuu. Silti se pysyy samana.
Aistit antavat uutta tietoa, joka sulautuu mielesi kokonaisuuteen.
Mielesi ei katoa avaruuteen, koska sillä on sielusi perusta.
-
Nimimerkki "zen_" kirjoitti:
"... Tunteiden määrä on vakio..."
Eikä ole!
"... Ajatustilan vakauttaminen edellyttää vapaata liikkumista koko asunnon alueella.
Tila täyttyy nopeasti itseen kohdistuvista käskyistä, hallitsemattomista vaatimuksista...
... Mielesi ei katoa avaruuteen, koska sillä on sielusi perusta."
Tuohan on taas täyttä pseudofilosofointia ja hörönlöröä.
Olen sinulta jo aiemmin kysynyt perusteita tuohon väitteeseesi, mutta sinä et sellaisia antanut.
ovat voimavara ja luovuuden lähde.
Sen sijaan, että ottaisit ne käyttöösi, sinä pakkaat ne mustiin säkkeihin omaan ajatustilaasi, sidot umpisolmulla kiinni, asetat ne viivasuoriin riveihin ja seisot kädet puuskassa vahtimassa niitä.
Ehkä aika ajoin tilaat jäteauton kuljettamaan niitä pois, mutta käsittelemään niitä et rupea.
Tuolloin voikin näyttää siltä, että tunteita on järjetön ja hallitsematon määrä itsen käsiteltäväksi ja muuta ulospääsyä ei nähdä kuin pakata ne turhina ja tarpeettomina säkkeihin.
Kaikki tuo osoittaa, että tunteitasi ei ole arvostettu silloin, kun ne olisivat arvostusta ansainneet.
Olet luultavasti älykkäämpi kuin ympäristösi, mutta älykkyyttäsi ei ole hyväksytty, vaan se on pyritty nujertamaan tappamalla sinun tunteesi, väheksymällä tunteitasi, koska älyllisin keinoin sinuun ei ole "päästy käsiksi".
Sinuun on "sijoitettu" ympäristön pahoinvointi. Sinut on saatu uskomaan, että tunteillasi ei ole arvoa.
Näkisin, että jos ihmisellä on vaikeuksia käsitellä omia tunteitaan, niin asunnon konkreettinen sekasorto ei välttämättä ole huono asia.
Kaikki ne sikinsokin olevat tavarat ovat muistutus siitä, että ongelmia on.
Kliinisen puhdas koti taas voi kertoa, että käsittelemättömät tunteet kielletään täysin.
En kehottaisi ketään sotkussa elävää ryhdistäytymään ja ryhtymään välittömästi siivoamaan. Ainoastaan tarkastelemaan ajatuksella sitä asuntoa ja miettimään, että ne pöydillä ja lattioilla lojuvat tavarat symboloivat hänen mieltään.
Jokainen murukin pöydällä kuvastaa ihmisen ajatuksia ja niitä voi tarkastella positiivisin mielin.
Ajatustila on hitaasti kehittynyt tuohon sekasortoon, koska ympäröivä yhteiskunta (ihmiset) ei ole antanut tilaa omalle ajattelulle vaan työntänyt omia uskomuksiaan ja ns. totuuksiaan tilalle.
Ihmisen minuus on kielletty, hänen oikeutensa olla oma itsensä on riistetty.
Käsittelemättömiä tunteita on paljon ja masentunut ei usko kenenkään niitä voivan vastaanottaa hyväksyvästi, koska niin ei ole tapahtunut tähänkään asti.
Todellisuudessa on ihmisiä, jotka kykenevät auttamaan ihmistä näkemään oman todellisen luonteensa, joka nyt on tukahdutettu.
Tuolloin luovuus pääsee esiin.
Itse koen lievän epäjärjestyksen olevan tukena omien ajatusten muotoutumiselle.
-
"ze_":lle:
Mutta millä ihmeen perusteilla voit väittää tunteiden määrän olevan vakio?
Vastauksesi on samaa pseudofilosofiaa kuin aiemmatkin kirjoituksesi.
sinä näet? Minä näen tunteiden olevan vakio.
Unohtui mainita, että jos joskus tarvitsisin lakimiestä, palkkaisin sinut.
-
"zen_" kirjoitti:
"Mitä sinä näet? Minä näen tunteiden olevan vakio..."
Minäkin näen maan litteänä vaikka satelliittikuvat muuta todistavatkin.
Totuus ei siis ole katsojan silmässä vaan faktoissa; tunteiden määrä ei ole vakio.
olet menettänyt uskon omiin silmiisi.
Nyt kun olet päättänyt kaikkien kirjoitusteni olevan pseudofilosofiaa, niin keskustelu voitaneen päättää.
Miksi tuhlaisin aikaa väittelyyn siitä, onko kirjoitukseni pseudofilosofiaa vai eikö ole.
Jokainen voi vetää omat haluamansa johtopäätökset. Ei minulla ole pakkomiellettä todistaa olevani oikeassa, kuten sinulla on pakkomielle ripustaa jokainen sanottu sana roikkumaan hirsipuuhun, mikäli sanoja ei asetu toivomiisi raameihin.
-
"zen_" kirjoitti:
"Sinä olet menettänyt uskon omiin silmiisi."
En suinkaan. En vain usko että pystyn pelkän näköaistini varassa tekemään kattavia ja oikeita päätelmiä ympäristöstäni.
"... Nyt kun olet päättänyt kaikkien kirjoitusteni olevan pseudofilosofiaa, niin keskustelu voitaneen päättää..."
Väärä väite taas tuokin; en minä mitään tuollaista ole päättänyt.
"... Miksi tuhlaisin aikaa väittelyyn siitä, onko kirjoitukseni pseudofilosofiaa vai eikö ole..."
Ei sinun tarvitsekaan, kunhan vain kerrot millä perusteilla väität tunteiden (niiden määrän, koon tai laadun) olevan vakio.
"... Jokainen voi vetää omat haluamansa johtopäätökset. Ei minulla ole pakkomiellettä todistaa olevani oikeassa, kuten sinulla on pakkomielle ripustaa jokainen sanottu sana roikkumaan hirsipuuhun, mikäli sanoja ei asetu toivomiisi raameihin."
Mielestäni on täyttä hörönlöröä ja pseudofilosofointia väittää tunteiden määrän olevan vakio, mutta tuohan oli sinun ismisi eräs perusoletus ja lähtökohta!
Jotta jokin voisi olla vakio, pitäisi ensin pystyä määrittelemään sen koko, määrä, laatu jne. Tunteiden määrää tai laatua varten ei kuitenkaan ole olemassa minkäänlaista suuretta tai mittayksikköä. Ei siis voi - ei kertakaikkiaan VOI - millään perusteilla väittää, että tunteet, niiden määrä tai laatu olisi vakio.
Ja tuo tosiasia tekee sinun ismistäsi pseudofilosofiaa.
niin.
Mitä uskomatonta löpinää.
Aloittaja kirjoitti
>>Mutta tällaista on masennus minun kohdallani: voimattomuutta, haluttomuutta ja passiivisuutta. Lääkkeillä pysyn jokseenkin toimintakykyisenä, mutta se tarkoittaa vain minimiä, kuten kaupassa käymistä ja syömistä (aiemmin nekään eivät onnistuneet). >>
Siis masentuneena ei kertakaikkiaan ole energiaa siivoilla ja järjestellä paikkoja. Simple as that!!
Älä hyvä ap usko noita zenin löpinöitä.
Tietty olisi hyvä, että joku tulisi jelppimään sua, laittaisitte kämpän kuntoon. Sitten voisi itsellesikin olevan helpompaa yrittää ylläpitää siivoa. Tiedän kokemuksesta, että kun tilanne pääsee todella pahaksi, siivousurakka tuntuu täysin ylivoimaiselta. Eikö sulla ole yhtäänsellaista kaveria joka voisi tulla avuksi? Sossusta voi tietty kysyä, mutta mä en saanut siihen tarkoitukseen ketään.
Voit myös paloitella urakan pieniin osatehtäviin: jos jaksat keskittyä vaik puol tuntia johonkin pieneen hommaan; esim. keräät tyhjät pullot, lehdet tms ja viet ulos. Ruokailussa käytä ns. yhden astian menetelmää, niin tiskit ei lisäänny. (siis huuhtelet aina sen saman lautasen, lasin ja lusikan, mitä käytät)
Muutamana päivänä viikossa, vähän kerrallaan, kyllä se pikku hiljaa alkaa näyttää ihmisasumukselta.
Mulla oli ikkunat pesemättä 7 vuotta. Lopuks tilasin pesijän.
pyrit manipuloimaan aloittajaa?
-
Kerropa siis millä vakioilla mitaten ja millä perusteilla toistuvasti väität tunteiden määrän (lukumäärä vai koko/intensiivisyys???) olevan vakio?
Jos et pysty perustelemaan edes tuota perusoletustasi, eivät sinun ohjeesi ole muuta kuin jalat tukevasti ilmassa kirjoitettua pseudofilosofiaa.
-
"zen_" kysyi:
"Miksi pyrit manipuloimaan aloittajaa?"
Eihän kukaan muu ole pyrkinyt manipuloimaan aloittajaa kuin sinä. Luepa vielä ensimmäinen viestisi ja mieti mihin tuolla kyökkipsykologiallasi pyrit.
"zen_":
"Sanoisin että kertomuksesi symboloi vauvaikäisen lapsen problematiikkaa..."
HAH!
"... Ilmeisesti tarpeitasi ei ole kyetty tyydyttämään juuri sinä ikäkautena, kun olet ollut täysin muiden armoilla niin fyysisten kuin psyykkisten tarpeidesi täyttämisen suhteen..."
Anna mun taas kaikki kestää!
"... Tämä 0-1 v. ikäkausi on ehkä masentuneelle ihmiselle ollut se ongelmallisin vaihe - sikäli, kun masennus nimenomaan on se päällimmäinen ongelma eikä selkeitä syy-seuraus-suhteita ole nähtävissä sen hetkisen tilanteen kehittymiselle muutoin..."
Huokaus...
"... Reagoit nyt asuntosi välityksellä koko yhteiskuntaan torjuvasti. Et tosiasiassa edes halua ketään kotiisi. Mielesi askartelee nyt jossain muualla..."
Vatsaan koskee...
"... Tarvitsisit turvallista toistoa, toistoa ja toistoa elämääsi. Uskoa siihen, että tarpeesi tulevat tyydytetyksi..."
Vai niin...
"... Voitko saada kunnallista kodinhoitajaa (?) kotiisi siivoamaan vai ajatteletko sen olevan häpeällistä ja vaatisi kodin siivoamista ennen siivoajan päästämistä sisään?"
No tuossa olisi järkeä, mutta kun käytännössä on niin, etteivät edes lapsiperheet saa kunnallista kodinhoitajaa joka auttaisi siivouksessa.
niin..
on.
-
"zen_": "Sovittu on."
Sovittu on mitä? Sekö, ettet pysty esittämään perusteluja väitteellesi siitä että tunteiden määrä on vakio?
Poista ihmeessä viestisi jos niin on.
että sinä olet oikeassa ja minä väärässä. Tämä keskustelu on nyt sinun ja minä voin vetäytyä toisiin keskusteluihin (jos annat siihen luvan)?
>> Mulla oli ikkunat pesemättä 7 vuotta. Lopuks tilasin pesijän >>
-Tuossa tuli se, mikä näissä keskustelupalstoissa on niin hienoa; täällä voi ihan vapaasti olla rehellinen ja kertoa asioita, niin ettei niitä tarvitse mitenkään kaunistella.
Se on vaan jotenkin niin lohdullista, kun joku kertoo asioita, niin tietää ettei itse ole peräti ainutlaatuinen kummajainen, vaan muillakin on ollut samanlaisia ongelmia ja ehkäpä vielä astetta pahempia... Tulee vähän niinku sellainen porukkafiilis, että eiköhän ME näistä aina jotenkin selvitä, -aikanansa, kunhan se masennuksen synkkä pilvi alkaa väistyä ja aurinko alkaa taas, sisäisestikin paistaa, "kuin silloin ennen"...
Kiitos sinulle ja Siunausta eloosi!
>> ...olisi järkeä, mutta kun käytännössä on niin, etteivät edes lapsiperheet saa kunnallista kodinhoitajaa joka auttaisi siivouksessa. >>
-Ei kai ole kiellettyä yrittämästä; jospa siellä kunnan päättävissä elimissä on vaikkapa ollut joku, joka on saanut kerrottua niille päättäjille, että jollain masentuneella voi olla todella kipeämpi tarve sille siivousavulle, koska se voi oleellisesti vaikuttaa siihen, alkaako tervehtymistä ja masennuksesta nousemista tapahtumaan.
Se on vaan niin kumma juttu, että se PERHE tuntuu olevan aina se taikasana ja VIP-kortti, kaikessa sosiaalietuuksien saamisessa, vaikka perhe jo sinällään, ainakin PITÄISI olla jonkinlainen henkinen voimavara, jota ei yksinäisillä masennuspotilailla ole tukenaan...!
Ei kaiken tarvitse AINA mennä niitten vanhojen kaavojen mukaan. Ja, PERHEISSÄ:hän on yleensä enemmän kuin yksi jäsen; ovatko ne kaikki perheenjäsenet, mieskin ja ehkä jo isot lapsetkin, sitten yleensä toimintakyvyttömiä juuri samaan aikaan kuin se perheen raataja-piika(siis äiti), kun pitää yrittää hakea kunnallista, esim. siivousapua...?
josta perustelut löytyvät, mutta joiden selittämiseen en aio tuhlata aikaani ainakaan tässä tapauksessa.
http://www.ptsdforum.org/thread163.html
-
"zen_" kirjoitti:
"Linkki,
josta perustelut löytyvät, mutta joiden selittämiseen en aio tuhlata aikaani ainakaan tässä tapauksessa.
http://www.ptsdforum.org/thread163.html "
Eihän tuossa linkissä väitetä, että tunteiden määrä (koko/intensiteetti/lukumäärä tms.) olisi vakio!
Et siis edelleenkään pysty perustelemään väitettäsi siitä, että tunteiden määrä on vakio.
Jos se yhtään sinua lohduttaa, niin etpä ole ainoa. Itselläni on tavallaan aivan sama tilanne, mutta nähtävästi vielä paljon pahempana. Minun asuntoni muistuttaaa liioittelematta aivan kaatopaikkaa. Ainoat keinot millä pystyn edes jotenkin "viihtymään" ja olemaan asunnossani, on se että nukun tai menen koneella nettiin ja kirjoittelen näille keskustelupalstoille. Sillä tavalla pääsen pakoon tätä hirvittävää sekasotkua. TV minulla ei ole ollut digin tulon jälkeen toiminnassa, joka on sinänsä suuri helpotus, sen paskatarjontaa ajatellen...
Olen tietyllä tapaa alistunut ja turtunut tähän tilanteeseen ja lääkkeitten avulla se onnistuu, niin että pystyn olemaan lähes piittaamatta koko ongelmasta. Toisaalta kuitenkin tiedän, että tietyllä tapaa elän keskellä jonkinlaista omakohtaista tragediaa, josta täytyisi löytää jonkinlainen ulospääsy...
Minulla myös on koti kuin kaatopaikka. Mutta olen tässä viime vuosina opetellut ajattelemaan, että tämä on minun kotini ja asun siellä omilla ehoillani. Äiti sai minut aina aivan epätoivoiseksi huomautuksillan epäsiisteydetä ja siivooja- ehdotuksillaan. Olen myös kantanut paljon turhaa tavaraa roskikseen. Jätesäkki keskelle lattaa ja kamaa sinne pikku hiljaa. Tämä ei siis ole mikään päiväprojekti, vaan sitä tehdään hetki kerrallaan, tavara ja pussi kerrallaan. Nyt kun tavara on vähän vähentynyt ei ole ihan niin sekaistakaan.
Mutta aikansa kutakin, välillä jaksaa, välillä ei. Anna itsellesi olla lupa olla sairas ja sairastat juuri niin kauan kuin tarvitsee. Hyvä että jaksat huolehtia itsestäsi ja käydä ulkona. Muistan ajan kun en jaksanut oikein peseytyä enkä katsoa vaatteita päälleni.
Ole itsellesi armollinen.
Masennusta sairastan, välillä on helpompaa, sitten taas joskus ei. Mulla on ollut vuosien ajan sama ongelma, en saa millään pidettyä huushollia siistinä. Mua kyllä isteäni häiritsee ajtkuva sekasotku, mutta en voi sille mitään. Nyt olen alkanut laittaamaan roskiin tavaraa ettei kaikki paikat olisi aivan täynnä. Olen aloittanut laatikoita tyhjäämällä, on kumma miten sitä on vuosien ajan tullut kasattua tarpeetonta roinaa nurkkiin ja laatikoihin. No, nyt niistä päästään.
Mulla käy kunnallinen kodinhoitaja, joka tiskaa ja siivoaa sekä hoitaa vaatehuollon, käy kaupassa ja asioilla. Ei niinkään masennukseni takia vaan erään fyysisen sairauden uoksi, kun en pysty enää itse kaikkea tekemään itse.
Jos koti on siisti ja järjestyksessä, niin on parempi mieli ja ajatuksetkin pysyy paremmin koossa, ja voi keskittyä johonkin muuhukin kuin miettimään kämpän sotkuisuutta.
>> Muistan ajan kun en jaksanut oikein peseytyä enkä katsoa vaatteita päälleni. >>
-Joo toi
. Tällä hetkellä on se tilanne, että pyykin pesuun en ole saanut itseäni tarttumaan pitkään aikaan. Nyt alkaakin oleman jo kaikki vaatteet jonottamassa pyykkiin pääsyä ja puhtaat on hakusessa. Silti tänäänkin vain nukuin koko päivä, paria vessassa ja jotain syömässä käyntiä lukuunottamatta... Että näin meillä masiksilla tää homma etenee, eli eipä juurikaan etene...
Talviunillehan tässä voisi harkita alkavansa, kun alkaa taviksilla kohta jouluhäslingitkin. Olisihan se tietty hienoa, jos saisi kämppää hieman siistittyä enne sitä, niin olis se mukavampi sit herätä uniltaan, joskus kevättalvella...
-
Auttaisiko se jos saisit avuksesi jonkun toisen sottapytyn? Jonkun sellaisen joka ymmärtää mistä masennuksessa on kyse ja jota sinä puolestasi voisit yrittää auttaa. Toisen luona siivoaminen kun on jotenkin tehokkaampaa kuin itsekseen yrittäminen.
Tiedän ja tunnen tuon tilanteen, et ole ainoa jonka ajan myötä paheneva kaaos on lannistanut. Pahinta on se, ettei enää pysty edes yrittämään raivaamista kun ei tiedä mistä aloittaisi.
Entä jos aloittaisit siitä, että viet lehdet ja muut ylimääräiset roskakasat roskiin? Vaikka vain kassillinen kerrallaan.
Seuraava askel voisi olla vaikka tiskaaminen.
itse muutin nykyiseen osoitteeseen viime huhtikuussa ja vasta nyt syksyllä olen saanut kotiani kuntoon kaikki on ollut rempallaan masennuksen takia aivan samoja tuntemuksia kuten itse kerroit.Pyysin ulkopuolista apua ja nyt laitetaan paikat kuntoon.
Kiitos kaikille vastauksistanne. Kyllä se vähän huojentaa mieltä, ettei ole ainoa tällainen. Kiinnostaisi tietää, mitä teette, jos jonkun on pakko päästä asuntoonne. Esimerkiksi talven edellä jonkun pitäisi tarkistaa lämpöpatterini, mutta niiden luo on melkein mahdoton päästä, kun on niin paljon rojua esteenä alkaen jo ulko-ovelta. Taloyhtiöstäkin joku on kai kohta väkisin tulossa niitä tarkastelemaan.
En ole asioinut sossussa, koska en kestä minkäänlaista kontrollia enkä jaksa puhua asioistani. Saisin sieltä varmaan ainakin rahallista tukea, sillä tuloni ovat pienet enkä pysty ostamaan kaikkia lääkärin määräämiä lääkkeitäkään. Joskus vuosia sitten kokemukseni sossusta olivat karmeita. Virkailija lähinnä naureskeli, kun kerroin vaikeuksistani ja sanoi, ettei hänelläkään helppoa ole. Ehkä syynä oli korkea koulutukseni. Pystyn esiintymään asiallisesti, en käytä päihteitä enkä näytä mielenterveystapaukselta (kuten masentuneet eivät yleensäkään näytä).
Siivousapua olen miettinyt. Olen vain niin väsynyt jatkuvasti, että en pääse tekoihin asti. Jos joku ihminen tuntuisikin tarpeeksi luotettavalta, että hänet uskaltaisi päästää tänne, niin en jaksaisi osallistua siivoamiseen. Eikä oikein kehtaisi olla poissakaan.
Väsymykseni on sellaista, että en jaksa usein edes puhua. Joskus harvoin jos joku sattuu soittamaan, en yleensä vastaa puhelimeen, koska en jaksa puhua. Jos vastaan ja toinen ihminen kysyy, miten voin, koen kysymyksen syyttäväksi ja tunkeilevaksi, ja hermostun. Joskus aikoinaan minulla oli masentunut ystävä, jonka kanssa olimme puhelinyhteydessä ja hänen kanssaan olimme puhelimessa hiljaa pitkiäkin aikoja eikä se haitannut kumpaakaan osapuolta. Molemmat ymmärsivät tilanteen ja se yhteinen hiljaisuuskin auttoi. Mutta se suhde on jo loppunut. Masentuneella on niin paljon loppuja ja alkuja ei juuri lainkaan.
Ehkä joskus saan keräiltyä vaikka jotain jätesäkkiin. Ensin pitää muistaa ostaa jätesäkkejä.
Kirjoituksesi oli kuin suoraan mun elämästä! Vuosia oon masennuksen kanssa kamppaillut ja kämppä on sen näköinenkin. :S Oikeen tekee pahaa aamulla herätessä, kun muistaa mikä on vastassa kun silmänsä avaa.. sillon ei juurikaan tee mieli nousta sängystä.
Ketään en kämppääni päästä ellen saa ainakin pari viikkoa aikasemmin tiedon vierailusta, ja sillonkaan ei oo varmaa saanko sotkut edes piilotettua ajoissa. Monet kerrat olen joutunut perumaan vierailun sotkun takia, oikeestaan lähes aina. Pahin pelkoni on että talossa olis tulipalo tai joku muu asia mikä vaatis jonkun tulemaan 'väkisin' sisälle.
Tää on hirveen surullista monestakin syystä, mutta ehkä eniten sen takia että koti on aina ollut mulle hirveen tärkee asia, mutta nykyinen läävä ei tunnu ollenkaan mukavalta tai lohdulliselta paikalta. Täällä mä vietän suurimman osan ajastani, ja oma ympäristö vaikuttaa kuitenkin suuresti omaan vointiin ja jaksamiseen.
Nyt olen päättänyt tehdä asialle jotain, ja päädyinkin aika dramaattiseen ratkaisuun - muutto. Viimeset neljä vuotta oon yrittäny saada täällä aikaseks suursiivouksen, mutten kuitenkaan ole onnistunut kun ei ole ollut kiirettä tai pakottavaa syytä siihen. Kun muutto tulee niin siinä ei auta siirtää hommia aina huomiseen, vaan ne on tehtävä. Asunto jota hain on myös pienempi kuin nykyinen, ja pohjaratkaisu on myös selkeämpi ja siivouksen kannalta paljon helmpompi. Hommaa on hirveesti ennen muuttoa ja kovaan stressiin olen myös varautunut, mutta otan kaiken sen avosylin vastaan koska tiedän että se tulee olemaan sen arvoista.
Voi ei kun tuli paljon tekstiä, toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti. Olis kiva vaihtaa tästä aiheesta lisää juttuu ja vaikka tsempata toisiamme siivouksessa, eli jos kiinnostaa niin pistäpä tänne mailiosoitetta. Laittaisin itse, mutta omani sisältää koko nimeni. Pitäis varmaan hankkia sellainen epävirallisempi jonka vois laittaa tänne nettiinkin huoletta.
Hyvää alkavaa talvea sinulle ja kaikille muillekin! :)
Mulla on ihan samanlaista. Olen kauhuissani jos
joku näkisi tänne. Joskus tosiaan on ollut pakollisia ovenavauksia, kun on tullut tieto esim. hormienpuhdistuksista.
Jaksan tehdä välttämättömän ja joskus vähän ylimääräistä. Usein tiskaaminenkin tuntuu ylivoimaiselta.
Mutta tämä jaksamattomuus on vain siellä missä
minä asun. Voisin ihan hyvin auttaa jotakuta
muuta joka ei jaksa. En edes pelästy mitään sotkuja, tuskin.
Olen siis miettinyt tätä asiaa että voisin tosiaan auttaa sellaisia henkilöitä, jotka asuvat kaaoksessa eivätkä jaksa siivota eivätkä
kehtaa mistään pyytää apua.
Itse en voi kuvitella kysyväni ketään siivousfirmasta, en kehtaisi.
Miltä tuntuu ajatus että toinen samasta asiasta
kärsivä ja ymmärtävä ihminen olisi valmis auttamaan?
Todella hieno tuo auttamisajatus ja varmaan se madaltaa sen autettavankin kynnystä, päästää omaan murjuunsa, kun voi kertoa, että mikään ei enää hätkäytä, jos ei nyt sentään mitään haisevia kotieläinten raatoja ole jossain nurkissa.
Onpa muuten alkanut nyt suhtautua hieman eri lailla niihinkin kertomuksiin, joita joskus joutuu lukemaan lehdistä, että joku karjanhoitaja on jättänyt eläimet pitkäksi aikaa täysin hoitamatta.
Nyt senkin ymmärtää, että tää masennus on sellainen sairaus, että melkein mitä vain voi jäädä tässä tilassa hoitamatta, silloin kun on pahimmillaan. Eikä silloin pysty edes hakemaan apua itselleen; sitä vaan lojuu ja odottaa, josko seuraavana päivänä jaksaisi käydä kaupassa ostamassa jotain henkensä pitimiksi...