Hello!
Mistähän saisi tietoa epoksin käytöstä puun pinnoituksessa? Olisi kaksi eri kohdetta joiden suojaamiseen ja käytön helpottamiseen olen ajatellut epoksipinnoitusta.
a) Kohde on vanha mahonkivene joka on entisöinnissä, mutta ajatuksena olisi kuitenkin pinnoittaa runko epoksilla. Mistähän saisi ohjeita kuinka tuo homma tehdään oikein ja minkälaista lasia tulee käyttää, jotta pinta saadaan näyttämään puu pinnalta. Myös oikean epoksihartsin valintaan pitäisi saada vinkki.
b) Kyseessä on uusi vanerirunkoinen vene joka pitäisi niinikään päällystää kuidulla. Onko kannattavaa käyttää tässä kohteessa epoksia vai olisiko järkevämpää hoitaa homma perinteisesti polyesterillä. Esterihartsit ovat tuttuja entuudestaan. Hintaero on merkittävä, mutta käsittääkseni epoksin menekki olisi pienempi? Asiasta kun en mitään tiedä pitäisi apua saada myös tässä asiassa.
Osaisiko joku avulias antaa vinkkiä mistä asiasta kannattaisi kysellä. Maalikaupoista saa ympäripyöreitä vastauksia ja olisikin parempi tietää mitä haluaa, kun asioi ko. liikkeissä. Ongelma saattaa johtua myös siitä, etten asu pääkaupunkiseudulla vaan enempi maalla. Veneet ovat kuitenkin samanlaisia niin merellä kuin järvelläkin.
Epoksilla pinnoittaminen
14
9074
Vastaukset
- remonttimake
Epoksia saa esim Terpol ja Biltema -nimisistä paikoista. Käytettävä matto lienee kudottua, sitäkin saa molemmista em paikoista. Mielestäni epoksi on ohuempaa kuin polyesteri ja käsittelyaika on epoksilla pidempi (tietysti myös kovettajasta riippuen). Hajuhaitta on epoksilla minimaalinen polyesteriin verrattuna, jo sillä voi perustella hintaeron.
Lakkaamiseen en ole oppinut epoksia käyttämään. Pintaan tuleva vaha ei lähde fikusti pois, vaan jää vähän sameaksi. Olen pesun jälkeen lakannut epoksoidun pinnan 2k lakalla, siten lopputulos on ok. - pinnoitusta
Katso vaikkapa
http://www.wessex-resins.com/pdf/Finnish.pdf
ja tutki kestääkö epoxi aurinkoa. - toisilla foorumeilla
Kannattaa tutustua aiheeseen Puuvene.fi keskustelusivuilla. Asia on jo läpikotaisin käyty siellä moneen kertaan läpi, käytä hakutoimintoa ja kysy lisää vasta tutustuttuasi perinpohjaisesti siihen mitä aiheesta on jo kirjoitettu.
Myös näillä sivuilla käyty asiaa läpi, ja täältäkin löytyy hakutoiminto!
Tiedoksi: epoksi ei kestä aurinkoa - ja vaatii siksi aina päälleen UV-suojatun maalin tai lakan, joista parhaiten epoksin päälle sopivia ovat 2k-PU lakat, esim. Teknodur tuotemerkillä kotoiselta Teknokselta.
Jo aiemmassa viestissä mainittiu amiinivaha lähtee epoksin pinnasta helposti pois vesipesulla, ihan rätillä ja vedellä ( fairyakin voi käyttää mukana) , runsaalla vedellä huuhdellen. Pinta kannattaa aina pestä ennen välihiontaa vahasta, sillä vaha paitsi estää mitään tarttumasta kovettuneen epoksin pintaan, myös tukkii hiekkapaperit erittäin nopeasti pilaten homman.
Tuotemerkkejä puun pinnoitukseen löytyy mm. SP Systems , West Systems, Elephant ...
Lasikuitu jota kannattaa käyttää valmiin pinnan pinnoitukseen on kudottua lasikudosta, joka muistuttaa kangasta. Lasikangasta löytyy useita vahvuuksia ja erilaisilla kudoksilla, joista satiinikudoksinen taipuu parhaiten vaikeisiin muotoihin.
Lasikuitu on jäykkää eikä luonnostaan taivu alle 6mm säteelle - siis reilut pyöristykset nurkkiin niin kuitu pysyy märkänä hyvin kiinni puussa, eikä ala törröttelemään.
Lasikangasta siis kudottua löytyy mm. Kevra OY:stä, sekä Terpol Oy:n valikoimista - muiden lujitemateriaalien lisäksi.- epoksieemeli
Suosittelen Internationalin Epiglass tuotteita.
- Tiedon Jano
Tuo polyesteri on mulle tuttu juttu ja olen päällystänyt useita veneitä sillä.
Epoksia ole käyttänyt myös, mutta epoksilla puun pinnoittaminen om mulle aivan tuntematon asia. Tämän vuoksi yritin kysyä mistä voisi saada tietoa käytettävistä materiaaleista sekä oikeista menetelmistä.
Kaikille jo vastanneille kiitos asiallisesta tekstistä. - aluksi vaikka
Tiedon Jano kirjoitti:
Tuo polyesteri on mulle tuttu juttu ja olen päällystänyt useita veneitä sillä.
Epoksia ole käyttänyt myös, mutta epoksilla puun pinnoittaminen om mulle aivan tuntematon asia. Tämän vuoksi yritin kysyä mistä voisi saada tietoa käytettävistä materiaaleista sekä oikeista menetelmistä.
Kaikille jo vastanneille kiitos asiallisesta tekstistä.Googlea tai vastaavia
- nykytekniikkaa
ruiskutettavat polyuretaanit ovat tulleet
- myös löytyy
- suojaa mitä vain
suosittelen tutustumaan LINEX tuotteeseen kun haluat pinnoittaan veneen,auton,laivojen,kiinteistöjen osia tai alueita linex on tulossa myyntiin suomessa 10.9.2009
- pahvi
..että tuo vuosi sitten asiaa kysyunyt odottaa edelleen sitä mainostamaasi uutta tuotetta?
HERÄÄ - epoksia sieltä täältä
pahvi kirjoitti:
..että tuo vuosi sitten asiaa kysyunyt odottaa edelleen sitä mainostamaasi uutta tuotetta?
HERÄÄOnko tullut mieleen, koskaan siellä edes käväissyt, että tallaisten keskustelusivujen ainoa ja vain ainoa tarkoitus ei suinkaan ole vain ja ainoastaan täysin exaktin vastauksen antaminen alkuperäisille kysyjille?
Onko koskaan käynyt mielessä, että samojen kysymysten kanssa painivat monet eri henkilöt omilla tahoillaan, ja eri aikoina?
Mielestäsi ei siis olisi sallittua tai peräti suotavaa, jos näistä keskusteluista hyötyisi useampikin kuin vain se alkuperäinen kysyjä??
Eikö ole mukavaa kun keskustelut vähän rönsyilevät, ja mielipiteitä tulee laidasta laitaan?
Mitä väärää siinä on jos, nyt kun se on teknisesti mahdollista helposti nostaa noita vanhoja keskusteluja uudelleen pinnalle, antaa näihin mahdollisesti jopa jotakin uutta - vaikka alkuperäinen kysyjä jo pukkaisi koiranputkea?
Aivan vielä kíusaksesi! Lisään komppikuorona tähän jo mielestäsi vanhentuneeseen keskusteluun :
- epoksia löytyy edullistakin, Arsalin Oy:ltä JETI 500 tuotemerkillä .
JA aivan kaikille tiedoksi, sen enempää kuin Internationalin, West Systemsin, SP:n , Elephantsin kuin muidenkaan vastaavien tuotemerkkien epoksit eivät suinkaan ole näiden "itse valmistamia" ; epoksihartseja ja niiden kovetteita kun tuottaa koko maailmassa vain muutama suuryritys ( Olikohan DOW , Ciba, Shell ymv. ), joiden samoista peruslitkuista nuo eri epoksimerkit sitten sekoitetaan.
Puuepoksille tärkeää on että sen hartsin moolimassa olisi mahdollisimman alhainen jotta hartsi voisi tunkeutua mahdollisimman syvälle puun solukkoon. Kaupallisissa puuepokseissa keskimääräinen moolimassa on säädetty olemaan n. 700 tai alle. Koska kovin alhaisen moolimassan hartseista kovettu epoksimuovi on mekaanisilta ominaisuuksiltaan heikompaa kuin suurempi moolimaissaisista aikaansaatu, ovat nämä kaupan sekoitukset aina kompromisseja joissa suurimoolimassaisia hartseja on blandattu ohuemmilla litkuilla - siis alhaisen moolimassan hartsilla tunkeutumisen parantamiseksi.
Laminointihartseina pelkän kuitulujitteen kanssa nämä ovat heikompia kuin raskaammista hartseista tehdyt laminointihartsit.
Mikään epoksi ei kuitenkaan kovin syvälle puuhun tunkeudu, etenkään poikkisyyn-suunnassa, vain maks. joitakin mm:n kymmenyksiä - eli kyseessä on puhtaasti pinnoite. Liimakäytössä tunkeuma on kuitenkin riittävä täyden lujuuden aikaansaamiseksi ( = puuta lähtee liiman mukana sauma rikottaessa).
Epoksin ohentaminen liuottimilla ei auta puuhun imeytymisessä, sillä liuottimet eivät pienennä hartsin molekyylejä, vaan antavat niille vain paremmin tilaa uiskennella väljemmin - eli jos hartsin molekyylit ovat liian isoja mahtuakseen puun solujen väleihin, niin liottimilla ohentaminen ei sitä muuksi muuta.
Kovettuneen epoksin taitekerroin on lähellä lasin vastaavaa, siksi lasikuitu näyttää lähes näkymättömältä epoksimatriisissa. - P Esteri
epoksia sieltä täältä kirjoitti:
Onko tullut mieleen, koskaan siellä edes käväissyt, että tallaisten keskustelusivujen ainoa ja vain ainoa tarkoitus ei suinkaan ole vain ja ainoastaan täysin exaktin vastauksen antaminen alkuperäisille kysyjille?
Onko koskaan käynyt mielessä, että samojen kysymysten kanssa painivat monet eri henkilöt omilla tahoillaan, ja eri aikoina?
Mielestäsi ei siis olisi sallittua tai peräti suotavaa, jos näistä keskusteluista hyötyisi useampikin kuin vain se alkuperäinen kysyjä??
Eikö ole mukavaa kun keskustelut vähän rönsyilevät, ja mielipiteitä tulee laidasta laitaan?
Mitä väärää siinä on jos, nyt kun se on teknisesti mahdollista helposti nostaa noita vanhoja keskusteluja uudelleen pinnalle, antaa näihin mahdollisesti jopa jotakin uutta - vaikka alkuperäinen kysyjä jo pukkaisi koiranputkea?
Aivan vielä kíusaksesi! Lisään komppikuorona tähän jo mielestäsi vanhentuneeseen keskusteluun :
- epoksia löytyy edullistakin, Arsalin Oy:ltä JETI 500 tuotemerkillä .
JA aivan kaikille tiedoksi, sen enempää kuin Internationalin, West Systemsin, SP:n , Elephantsin kuin muidenkaan vastaavien tuotemerkkien epoksit eivät suinkaan ole näiden "itse valmistamia" ; epoksihartseja ja niiden kovetteita kun tuottaa koko maailmassa vain muutama suuryritys ( Olikohan DOW , Ciba, Shell ymv. ), joiden samoista peruslitkuista nuo eri epoksimerkit sitten sekoitetaan.
Puuepoksille tärkeää on että sen hartsin moolimassa olisi mahdollisimman alhainen jotta hartsi voisi tunkeutua mahdollisimman syvälle puun solukkoon. Kaupallisissa puuepokseissa keskimääräinen moolimassa on säädetty olemaan n. 700 tai alle. Koska kovin alhaisen moolimassan hartseista kovettu epoksimuovi on mekaanisilta ominaisuuksiltaan heikompaa kuin suurempi moolimaissaisista aikaansaatu, ovat nämä kaupan sekoitukset aina kompromisseja joissa suurimoolimassaisia hartseja on blandattu ohuemmilla litkuilla - siis alhaisen moolimassan hartsilla tunkeutumisen parantamiseksi.
Laminointihartseina pelkän kuitulujitteen kanssa nämä ovat heikompia kuin raskaammista hartseista tehdyt laminointihartsit.
Mikään epoksi ei kuitenkaan kovin syvälle puuhun tunkeudu, etenkään poikkisyyn-suunnassa, vain maks. joitakin mm:n kymmenyksiä - eli kyseessä on puhtaasti pinnoite. Liimakäytössä tunkeuma on kuitenkin riittävä täyden lujuuden aikaansaamiseksi ( = puuta lähtee liiman mukana sauma rikottaessa).
Epoksin ohentaminen liuottimilla ei auta puuhun imeytymisessä, sillä liuottimet eivät pienennä hartsin molekyylejä, vaan antavat niille vain paremmin tilaa uiskennella väljemmin - eli jos hartsin molekyylit ovat liian isoja mahtuakseen puun solujen väleihin, niin liottimilla ohentaminen ei sitä muuksi muuta.
Kovettuneen epoksin taitekerroin on lähellä lasin vastaavaa, siksi lasikuitu näyttää lähes näkymättömältä epoksimatriisissa.Heips!
Olen sinut polyesterin kanssa ja epoksiakin olen lätrännyt, mutta en ole epoksilla puuta pinnoittanut, ja kysyisinkin mikä on epoksin menekki/neliö? - ja muusta
P Esteri kirjoitti:
Heips!
Olen sinut polyesterin kanssa ja epoksiakin olen lätrännyt, mutta en ole epoksilla puuta pinnoittanut, ja kysyisinkin mikä on epoksin menekki/neliö?Jälempänä joku mainostaa polyuretaania puun pinnoitukseen. Sellainen menettelee ehkä veneen sisällä sateelta suojassa olevissa osissa, mutta ei sovellu rungon pinnoitukseen ainakaan silloin kun pinnoitus tehdään ns. kapselointina kyllästämättömälle puulle ja puu jätetään kyllästämättä. Kapseloinnissa puu suljetaan kokonaan epoksin sisään; epoksi hidastaa puun kosteuselämisen ja suojaa veden imeytymiseltä puuhun.
Polyesteri ja polyuretaanit eivät ole yhtä tehokkaita kosteussulkuja!
Eposia menee n. 100 g/ neliö ilman kuitulujitteita per kerros; kuidun kanssa menee suurin piirtein fifty-fifty eli jos paat 300g/neliö lasikudoksen , niin lasia kohti menee se sama 300 g/neliö epoksia, ja pintaan vielä reilut 200 g/ neliö kittaukseen ja pinnan siloitukseen.
Epoksikitti tehdään itse sekoittamalla epoksin sekaan piituhkaa joka tekee epoksista valumatonta.
EPoksin kanssa kannattaa lukea ja noudattaa työohjeita:
- noudata sekoitussuhdetta TARKASTI - mieluiten digivaa'alla mittaamalla , ja katso onko sekoitussuhde annettu paino-osissa vai tilavuusosissa - näilläkin kun on eroa!
- kovettuneen epoksin pintaan ei seuraava kerros tartu ilman välityötä; pinta ensin pestään vedellä siihen nousevan vahan poistamiseksi; käytä runsaasti vettä, hio sitten kunnolla kunnon REILUN karheaksi , ja laminoi seuraava kerros vasta sitten TAI laminoi seurava kerros vielä kun edellinen on selvästi nahkeaa
- nykytekniikkaa
Suosittelen veneen pinnoitteeksi ruiskutettavaa polyuretaania saman hintaista kuin epoksi mutta elastista ja huomattasti kestävämpää.. www.linexsuomi.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222441- 622374
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062270- 321537
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381532- 321510
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371422- 281220
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201176- 951171