Perussuomalaiset alkaa

kuntoon!

Tulkaa tervehenkiset keskustalaiset mukaan ja
hylätkää mätä ja fanaattinen johtonne!

Kaikki on mahdollista suomalaiselle.

Emme anna EU- ja Nato-pirulle pikkusormea.

Suomalaisen asia on ykkönen.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

PS tarvitaan, koska kepusta ei ole ollut yhtään mihinkään. Kepu on loikoillut noitten pakkoruotsi-maahanmuttajamamujen kanssa samassa ammeessa kaikki nämä vuodet. Seuraus: Kepu saa mennä ja meneekin. On perseestä, että kepun johdolla Suomen rannat myydään venäläisille. Oman maan myymistä venäläisille ei suomalainen sotaveteraani hyvällä katso. Turhaan raatoivat nuoruusvuotensa Karjalan verisillä tantereilla. Rajat tapeltiin verissäpäin, jotta vieras paskaväki ei pääsisi Suomeen. Mutta uusi rappeutunut sukupolvi palvookin kultaista vasikkaa. Raha on pilannut kokonaisen sukupolven aivotoiminnan. Se sukupolvi ei tajua maan ja mullan arvoa eikä sitä, että kukoistavaa kansaa ei ole ilman maata. Rajat ovat menettäneet oikean merkityksensä. Se tulee Suomelle vielä kohtalokkaan kalliiksi. Identiteetti on asia, jolla ei ole varaa leikkiä.

Äänestä

Norjan mallisen jäsenyyden Natoon.

Äänestä
  • vieraat joukot ei
    maassa kävele.
    Se on itsenäisyyden perusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pistää asiat kirjoitti:

kuntoon!

Tulkaa tervehenkiset keskustalaiset mukaan ja
hylätkää mätä ja fanaattinen johtonne!

Kaikki on mahdollista suomalaiselle.

Emme anna EU- ja Nato-pirulle pikkusormea.

Suomalaisen asia on ykkönen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu